Muitakin kuulumisia

Jotta tää blogi ei menis ihan pelkäksi raskaus- ja diabetesavautumiseksi, postailen nyt ihan muita kuulumisia. Kesä on täällä, juhannus vietetty ja enää vähän päälle kaksi viikkoa miehen kesälomaan.

Juhannus sujui oikein mallikkaasti perheen parissa. Suuntasimme kaakkois-suomeen vanhempieni luokse mökkeilemään. Paikalle saapui myös siskoni, joka oli tehnyt meille juhannusherkuksi oikein maittavan mangojuustokakun. Ruoka oli muutenkin hyvää ja sitä piisasi; söin myös kesän ensimmäisen Vedyn, joka kyllä aina saa aikaiseksi sellaisen kesäisen fiiliksen.

Juhannusaattoiltana satamassa oli väkeä kuin meren mutaa. Tivoli pyöri, vaikka ilta oli jo pitkällä ja ihmiset istuivat ravintolalaivojen terasseilla tai satamatorin kojujen äärellä. Välittömiä karjalaisia, joiden seassa näkyi ja kuului muutama muualtakin tullut. Hyvin sovittiin sekaan me varsinais-suomalaisetkin.

Muuten alkukesään ovat kuuluneet tuoreet herneet, marjat ja pehmisjäätelö, jota ilokseni voin taas syödä monien vuosien tauon jälkeen. Olen myös päässyt kokeilemaan muutamia erilaisia mocktaileja, kun pepsi max ja zero cola ovat alkaneet tylsistyttää.

Viime viikonloppuna käväisimme Tampereella ihan ilman ennakkosuunnittelua. Varasimme aamupäivällä omppuhotellista huoneen ja laitoimme matkalta viestiä kummityttöni äidille. Heille sopi tapaaminen ja kävimmekin Ideaparkissa syömässä ja kiertelemässä hetken. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia.

Tsekkasimme sisään hotelliin ja lähdimme käymään Hämeenkadulla sijaitsevassa Pella’s cafessa, jossa oli oikein kunnon rivi herkullisen näköisiä juustokakkuja. Siinä ”kahvitelessamme” tuli mieleen ottaa yhteyttä ystäväämme, jonka tapasimmekin illan päätteeksi Cafe Euroopassa mocktailien ja muiden virvokkeiden parissa. Todella terapeuttista päästä avautumaan ja juttelemaan pitkästä aikaa taas kaikesta. Kyllä ystävät ovat sitten kultaakin kalliimpia. Harmi, ettei Turkuun ole oikein siunaantunut läheisiä koulukavereita lukuunottamatta.

Tuleva viikonloppu menee kotosalla, vaikka tarkoitus oli lähteä alunperin Seinäjoelle pesäpallon itä-länsi-viikonloppuun. Kahtena aikaisempana vuonna olemme siellä käyneet ja aivan mahtavia tapahtumia ovat silloin järjestäneet sekä Imatra että Joensuu. Nyt, kun ottelut kerrankin pelataan täällä länsirannikolla päin, emme uskalla lähteä enää tuollaiselle reissulle tässä vaiheessa raskautta. Lisäksi on luvattu paikkapaikoin aika kurjaa säätä, joten pelit näkyvät meillä television välityksellä. Jos aikaa jää, niin viikonloppuna voisi myös koota tuon pinnasängyn tuosta eteisestä kuleskelemasta ja tilaa viemästä.

Kahdet pikkujoulut

Liekkö ensimmäinen vuosi miun elämässä, jolloin ennen joulua on KAHDET pikkujoulut. Kahdet pikkujoulut, joihin molempiin miut oli kutsuttu! Toiset oli työporukan ja toiset opiskeluporukan ja molemmissa oli aivan saakelin kivaa.

Työporukalla käytiin syömässä Turussa ravintola Pippurimyllyssä. Vetästiin siellä oikein kunnon pihvit ja jälkkärit päälle. Tuli samalla tutustuttua työkavereihin vähän enemmän, vaikka toki vuoden jo olen talossa ollut. Mukaan mahtui muutama loistava jutunkertoja, joten hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut. 

Loppujen lopuksi ravintolasta ilmoitettiin, että pöytämme siirtyy seuraavalle seurueelle, että olisi aika maksella (ja suksia hiiteen sieltä räkättämästä). Siirryimme alakertaan jatkoille. Kotiin lähdettiin sulassa sovussa kymmenen jälkeen koko porukka. 

Luokan pikkujoulut olivat Turussa ravintola Storagessa, jossa söimme pitkän kaavan mukaan viiden ruokalajin menun. Kelvollisen ruuan lisäksi seura oli varsin mukiinmenevää. Taas oppi uusia asioita opiskelutovereista, lähinnä niistä, joiden kanssa sattui samaan pöytänurkkaukseen. Monimuoto-opintojen ehdoton miinus on se, ettei porukalla oikein ole mahdollisuutta hitsautua yhteen, kun tapaamisia on vain muutamia. Some ja tällaiset iltariennot auttavat paikkaamaan tuota aukkoa. Seuraavana suunnitteilla onkin jo jos jonkinlaisia tupareita, talkoita ja lähiöpubikierroksia.

Kaiken kaikkiaan sitä tulisi olla onnellinen, että on saanut elämäänsä taas roppakaupalla uusia ihania ja aitoja ihmisiä, joiden kanssa saa arkeaan jakaa niin töissä kuin opiskelurintamallakin. Kenenkään ei tulisi olla yksin.

Tervetulleita vieraita

Viime viikonloppuna saimme ensimmäistä kertaa ystäviä kylään uuteen kotiimme. Viikonloppu olikin mitä mainioin sisältäen pakopelejä, hyvää ruokaa, pöytäfutista, pubeja ja mikä parasta, hyvää seuraa!

Omakotitalossa vieraiden kestitseminen on jotenkin mukavampaa. On tilaa majoittaa kaikki halukkaat tulijat ja vieraille on tarjolla vierashuone ja oma wc. Keittiö on isompi kuin entisissä asunnoissa ja keittiön pöydän ääreen mahtuu pelailemaan lautapelejä porukalla. Myös olohuoneessa on tilaa istua sohvalla, eikä kenenkään tarvitse istua ja syödä lattialla, niin kuin opiskelija-asunnossani.

Luonani ei ole ikinä käynyt paljoa vieraita, mutta nyt on hetkittäinen vierailurypäs, sillä tänään kylään saapuu äitini sekä sisko ja siskon mies. Muutaman viikon päästä tulossa on ystäväni ja kummityttöni. Kuinka mukava nähdä teitä kaikkia, kun kuitenkin blogia lueskelette!

Ehkä joku kerta joku blogimaailmasta tuttu ystäväkin uskaltautuu tapaamaan ja kyläilemään.

IMG_20180815_120017_448

Etenemisestä ja yksinäisyydestä

Vietimme ihanan viikonlopun Tampereella Tornihotellissa yöpyen, kummityttöä ja parhaita ystäviä nähden. Samalla tutustuimme klaanimme uuteen jäseneen, joka oli vasta vähän yli viikon vanha. Niin pieni ja hento vielä.

Tämä viikonloppu sai aikaan kahdenlaisia aatoksia. Ajatuksen siitä, että olen kolmekymppinen ja ehkä elämässä täytyisi jotenkin edetä sekä oivalluksen siitä, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan onkaan täällä Turussa.

Elämässä on toki edetty töiden ja koulutusten muodossa, mutta kyllä tässä taas tuntee olevansa nollapisteessä, kun aloittaa uudet opinnot, joiden tarkoitus on korvata aiemmat hukkaan heitetyt vuodet väärällä alalla. On ostettu talo, mikä tuntui hetken etenemiseltä, mutta nyt tähänkin on jo tottunut. En ole koskaan edennyt yhdenkään kumppanin kanssa kihloihin asti enkä ole perustanut perhettä. Ne ovat nyt ehkä niitä asioita, jotka laittavat mietityttämään. Niiden suhteen tulisi mielestäni tapahtua muutoksia ennen kuin olen vanha luuska. Eli aika pian.

Yksinäisyys on iskenyt oikeastaan jokaisessa uudessa kotikaupungissa. Läheiset ovat kaukana, eikä viestittely ja soittelu aina korvaa sitä tunnetta, kun pääsee vapaasti jutustelemaan kasvokkain. Viikonloppuna oli niin mukava olla sosiaalinen pitkästä aikaa, että sitä tunnetta jää kaipaamaan. Olisi kiva soittaa spontaanisti ystävä kylään tai lähteä kahville jonnekin. Asia nyt vain on niin, etten tunne Turusta ketään. Se asia voi muuttua tulevaisuudessa ja lasken toivoni opiskelutovereihin. Kuitenkin pääasiassa etäopintoina kotona tehtävä opiskelu ei takaa pysyviä ystävyyssuhteita.

Elämässäni on siis havaittava tyhjiö, jonka täyttäminen ei olekaan niin helppoa. Täyttääkö sen uudet ihmiset, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että lopetan ongelman kiistämisen ja myönnän sen itselleni rehellisesti.

Laatuaikaa ystävien parissa

Viikonloppuna istuttiin iltaa läksiäisten merkeissä. Puhuttiin sitten vakavammista tai vähemmän vakavista aiheista, nauru raikasi ja kaikilla oli kivaa. Ainakin minulla oli! Söimme yhdessä ystäväni tekemää pizzaa, paransimme maailmaa ja nostimme maljoja.

Illaksi oli varattu pakohuonepeli, jonka selvitimme yhdessä, tiiminä. Yhteistyö toimi ja vaikka hiukan jouduimme turvautumaan vihjeisiin, ehdimme silti ulos huoneesta ajoissa. Tätä juhlistettiinkin sitten Tampereen pubeissa lautapelien ja juomien merkeissä.

Tällaisia iltoja soisin olevan useamminkin. On harmillista, että nykypäivänä kaikki ovat omien elämiensä kanssa niin kovin kiireisiä. On töitä, muuttoja, eroja, opintoja. Silti toivon, että olisi aina myös me. Aikaa meille, mahdollisuus tavata säännöllisesti porukalla.

Seuraava tapaaminen on jo jokaisella allakassa ylhäällä, ja tuskin maltan odottaa sitä, että taas kohdataan ja luodaan hetkiä ja muistoja yhdessä.