Mitä uusi työni on opettanut ensimmäisinä viikkoina

Olen nyt ollut Postilla töissä muutaman viikon. Vaikken kovin yksityiskohtaisia selostuksia saakaan jakaa, olen ehtinyt tehdä muutamia huomioita viime päivinä:

  • Elämä muuttuu huomattavasti hankalammaksi, kun postiluukun koko on leveydeltään A5-vihko ja korkeudeltaan 3cm.
  • Jotkut tilaavat kaiken mahdollisen Kiinasta pikku nyssyköissä.
  • Minua tervehditään niin kauan kunnes teen virheen.
  • Joulukortti ei välttämättä päädy perille jos osoitekentässä lukee vaan ”Mummolle”.
  • Joidenkin elämäntehtävä on lähetellä mukahauskoja posteja paikkoihin kuten ”perse”.
  • Mitä tyhjempi pakettirullakko, sitä iloisempi jakaja.
  • On eduksi tuntea kaikki postinsaajat; kaikkien sukulaissuhteet, työpaikat, tavat ym., sillä ne saattavat auttaa postin toimittamisessa perille.
  • Jotkut Postin ruokakuljetuksen tilanneista vanhuksista ovat kovin yksinäisiä.
  • Jos ihminen ei kaipaa mainoksia, laittakoot siitä tiedon postiluukkuunsa/-laatikkoonsa. Ylipäätään kerrostaloasunnon ovessa olisi relevanttia olla nimi… tai edes asunnon numero, tai edes luukku.
  • Olisi mukavaa, että posti lähtettäisiin vastaanottajan oikealla nimellä. Ei siis hellittelynimellä, insideläppänimellä, jollain muulla epämääräisellä.
  • Helpottaa huomattavasti meitä postilaisia, jos yrityksiin menossa olevassa postissa mainittaisiin yrityksen nimi, eikä vain jonkun siellä työskentelevän henkilön nimi. Etenkin, kun osoitetieto on yleensä vain suuntaa-antava.
  • Ala kirjoita osoiteriville ajo-ohjeita, kuten: ”Mutkan jälkeen oikealla kuusen takana oleva talo.”
  • Postityöntekijät saa paljon karkkia!

Kaksi päivää töitä takana

Huhhuh!

En ole vielä koskaan tehnyt töitä, jossa olisi noin paljon tehtävää. Tarkoitan, ettei minkäänlaista ajatusta lorvailulle, muulle elämälle tai kellonajalle tarvitse suoda. Koko ajan on puuhaa ja aloittelijana (lue: hitaana) huomaan jääväni jatkuvasti jälkeen ja joudun painamaan hommia kahta kauheammin.

Toisaalta päivät menevät vauhdilla ja ensimmäistä taukoa alkaa katselemaan vasta, kun kaikki ympäriltä ovat mystisesti kadonneet jonnekin. Porukka löytyy taukotuvasta juomasta toista tai kolmatta kupillista.

Päädyin siis töihin Postille ja voin sanoa, että hetki hetkeltä ymmärrän paremmin postia koetelleita kriisejä, kuten jouluruuhkia, täysiä pakettiautomaatteja, kadonneita posteja, ruohonleikkuu-uutisointia… You name it! Porukka painaa niska limassa hommia ja silti on kiire ja ylipitkiä päiviä. Ymmärrän, että joku posti voi joutua harhaan siinä helvetillisessä postimäärässä, jota itsekin katselen ja käsittelen päivittäin. Joku postiluukku saattaa kolahtaa tai jäädä raolleen, joku paketti on saattanut päätyä kauempaan pakettiautomaattiin. Pääasia nyt kuitenkin on, että tavara liikkuu ja sitä määrää voi olla monen asiaan perehtymättömän vaikea edes tajuta.

Itse närkästyin viimeeksi tällä viikolla, kun omalle ovimatolleni ei ollut laskeutunut keskiviikon mainoksia lainkaan. Myöskään kirjepostia ei ole näkynyt juurikaan parin viime viikon aikana. Välillä posti on ruttuista ja jopa repaleista. Välillä posti tulee liian myöhään. Nämä kiukunaiheet ovat luonnollisia ja usein on tullut naureskeltua postin toiminnalle. Uskon sen kuitenkin kohdallani jatkossa vähenevän.

Tähän alle voitte lukijat avautua suurimmista postia koskevista kriiseistänne.

 

Työttömyys ja hitaasti pyörivät pyörät

2017-10-05 11.24.22.jpg

Hei kaikki, minä olen työtön! Olen ollut viimeiset kuusi vuotta niin tiukasti työelämässä, että tämä työttömyys tuntuu oudolta. Edellisen työn tajoamat työttömät kesät eivät tuntuneet tältä, sillä aina oli tiedossa, että syksyllä palataan taas töihin. Nyt sitä on jotenkin ihan hukassa, enkä osaa kyllä yhtään nauttia ajatuksesta, että olen nyt niin sanotulla ”lomalla”.

Kaikki päivät ovat menneet opiskeluja viimeistellessä ja virastopuljauksessa. Tänään soittivat te-toimistosta, että tulisi tehdä selvityksiä siitä, missä vaiheessa opintoni ovat ja siitä, miksi irtisanouduin töistä. Liitteeksi toivovat opintosuoritusrekisteriotetta, irtisanoutumisilmoitusta ja uusinta työtodistusta.

Selvitykset ovat liitteitä vaille valmiit ja aion te-toimiston virkailijan suosituksesta käydä ensimmäistä kertaa elämässäni myös ammatinvalintapsykologilla. Toivon saavani siitä tapaamisesta hiukan suuntaa elämälleni, sillä olen aika pihalla siitä, mitä oikeasti kannattaisi tehdä.

Haluan työn, joka on mieleistä, jossa on töitä ylipäätään tarjolla ja edes kohtuullinen palkka (yli 1200€/kk). Mielellään kokoaikainen, mutta myös osa-aikainen käy. Mille alalle tässä nyt sitten lähtisi opiskelemaan, sillä olen todennut, että nykyinen koulutukseni ei vastaa toiveitani. Työllistyminen on liian haastavaa yhteisöpedagogina, jonka töitä vievät sekä sosionomit että hoito- ja hoivapuolen työntekijät.

Olen makustellut tradenomin tutkintoa, sillä se tarjoaisi monenlaisia vaihtoehtoja suuntautumiselle. Paljon varoitellaan, ettei silläkään alalla ole töitä riittävästi, mutta opiskellessa tekisin varmasti monia asioita toisin, loisin kontakteja ja valitsisin harjoittelupaikkoja hiukan huolellisemmin kuin aikanaan yhteisöpedagogikoulutuksessa.

On myös aloja, jotka kiinnostaisivat, mutta joilla työllisyystilanne tai palkkaus on heikko. Sellaisille aloille minulla ei ole nyt aikaa suunnata. Tarvitsen työllistävän alan, säännölliset tulot ja vapauden tästä pohtimisesta.

Typerät hakemukset ja selvityspyynnöt

Lietsoin itseni eilen sopivaan fiilikseen lukemalla Suttastiinan blogikirjoituksen siitä, kuinka työttömänä joutuu näkemään välillä suhteettoman suuren vaivan työnhaussa, etenkin kun rekrysivustot ja selain- sekä järjestelmäpohjaiset hakemukset yleistyvät. Oma työttömyyteni alkoi tänään ja vaikken vielä olekaan uhrannut ajatuksia työnhaulle, satunnaista mol:n selailua lukuunottamatta, olen jo etukäteen aivan kypsä koko touhuun.

Ymmärrän, että työnhakijana minun on nähtävä vaivaa; päivitettävä CV, muotoiltava sopivanlainen hakemus ja oltava motivoitunut ja niin helvetin kiinnostunut jokaisesta mahdollisuudesta työllistyä. Se mikä ketuttaa on juurikin tuo Suttastiinankin mainitsema valmis rekrypohja, jossa kysellään sivu toisensa perään elämänvaiheistani, aiemmista töistäni ja soveltuvuudestani.

Eniten rassaa tarkkojen päivämäärien kysely (Milloin aloitit työn?) Muistan toki viimeisimmät työni, mutta lukuisia pätkätöitä tehneenä on välillä sangen hankala muistaa tarkkoja päivämääriä lähes vuosikymmenen takaa. Lisäksi pätkätöiden luettelointi on pakko tehdä yksi kerrallaan, koska valmis rekrypohja ei jousta, enkä voi niputtaa esimerkiksi samalle firmalle tehtyjä keikkahommia välttämättä ollenkaan.

Toinen tänään nyppinyt selontekopyyntö tuli henkivakuutusyhtiöstä. Hain jokin aika sitten autolainaa ja halusin siihen lainan takaisinmaksuturvan. Tämän turvan saaminen edellytti terveyskyselyn täyttämistä, jolla selvitettiin, etten ole heti heittämässä lusikkaa nurkkaan. Tänään sain hylkäystiedotteen ja selvityspyynnön, jossa vaadittiin minua selventämään tarkemmin paniikkihäiriöni ja suolistovaivojeni (IBS) tietoja. Selvityspyynnössä oltiin erityisen kiinnostuneita siitä, missä sairauteni on diagnosoitu, milloin ja kenen toimesta.

Dianooseja tukevia lausuntoja olen saanut viidestä eri kaupungista/kunnasta. Olen asioinut työterveydessä (ainakin neljässä), terveyskeskuksissa, yliopistollisessa sairaalassa sekä yksityisillä tahoilla. Omakanta-palvelussa tietoni ovat väärin, joten sieltä en saa asiaan selvyyttä, eikä omakanta edes ulotu niin kauas menneisyyteen, kun mitä tässä vaadittaisiin. Voitte vain kuvitella kuinka pyörittelin silmiäni siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt nimetä hoitavia lääkäreitä…

Ymmärtäisin, jos sairauteni olisivat hengenvaarallisia. Jos olisin listannut terveysselvitykseen esimerkiksi pahanlaatuisen kasvaimen, olisi ymmärrettävää, että vakuutuksen myöntäjä olisi kiinnostunut tietämään asiasta tarkemmin. Saattaisin hyväksyä tällaisen piinaamisen myös mikäli lainani summa olisi suuri. Nyt tämä tuntuu ajan haaskaukselta ja pelkään, etteivät ulkomuistista kaivetut paikat ja henkilöt riitä selvitykseksi. Lähiviikot näyttävät kuinka sen suhteen käy.

Harmituksia

Viime aikoina on toisinaan turhauttanut ja harmittanut. Stressi on kasaantunut aika suureksi, sillä muuton myötä on liikaa ajateltavaa.

Harmitusta ja turhautumista ovat aiheuttaneet muunmuassa seuraavat asiat:

  • Blogiarvontavoittaja ei jättänyt minkäänlaisia yhteystietoja, eikä siis tiedä, että on voittanut. -> En pääse postittamaan voittoa.
  • Työt päättyvät ja olo tuntuu petturimaiselta, kun lähden kesken sopimuskauden ja jätän muut enemmän ja vähemmän pulaan.
  • Muutto on rapian viikon kuluttua, eivätkä kaikki huonekalut tule mahtumaan yhteen kuormaan.
  • Aikaa ei tunnu riittävän kenellekään ja ne hetket, kun aikaa olisi, lojun sohvalla mässäilemässä.
  • Asiat, joita piti tehdä syksyllä, jäävät tekemättä.
  • Opiskeluista puuttuu vielä kolme esseetä, jotka eivät mitenkään valmistu ennen muuttoa.
  • Kani pissi uuden auton etupenkille ensimmäisellä ajoreissulla kuljetuskopan raosta kaikista pyyheviritelmistä huolimatta.
  • Ajattelin syödä tällä viikolla kevyemmin ja tein salaattia. Se maistui ihan p*skalta ja heitin sen roskiin. Ei rosepippureita fetajuustoliemeen kiitos!
  • Työkkäri painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Samoin kaikenlaiset sähköfirmat, lehtimyyjät, elisateliadna-kaupustelijat.
  • Elisan kaupustelijan kanssa sovittu tilaus oli kadonnut taivaan tuuliin, eikä sitä nettiä nyt sitten todellakaan tullut uuteen kotiin.
  • Koko viikon auton takapenkki ja kontti ovat olleet talvirenkaiden vallassa. Huomisesta alkaen kesärenkaat odottavat milloin pääsevät rysähtämään kuljettajan niskaan.
  • Olen varma, että unohdamme muuttaa joko häkkivaraston, fillarin tai parvekekalusteet.
  • Pelkään, että vatsakipujen syynä ovat taas divertikkelit ja niiden tulehtuminen.

IMG_20171022_121748_077

Ei meinannut hymy oikein irrota enää.

8 työpäivää jäljellä

2017-09-22 12.54.35

Tänään sitä oikeasti tajusi, että töitä on enää kahdeksan työpäivän verran. Pienoinen helpotuksen ja paniikin tunnesekamelska syöksyi päähän. Minusta tulee työtön! Eikä tällä kertaa vain töiden kesäkeskeytyksen ajaksi, kun työt jatkuvat koulujen taas alettua… Ei! Tällä kertaa ihan oikeasti.

Tein te-palveluiden sivuilla ilmoituksen tulevasta työttömyydestäni. Selitin tilanteen ja jäin odottamaan vastausta. Vastaus tulikin nopeasti. Minun tuli arvioida kysymysten perusteella omia taitojani työnhakijana, koulutukseni riittävyyttä ja keinojani työllistyä nopeasti. Tämän jälkeen pyydettiin tekemään konkreettinen suunnitelma siitä, miten aion työllistyä mahdollisimman pian.

Enhän minä ole ehtinyt koko asiaa edes ajatella!

En toki aio jäädä lepäämään laakereillani loppuelämäksi. Olin ajatellut muuttaa rauhassa, vaihtaa autoni uuteen, tutustua rauhassa uuteen kotikaupunkiin, sisustaa, nauttia olosta, tehdä asiat, joita en ikinä ehdi tehdä…

Ei! Työllistymisen etenemisestä odotetaan raporttia jo ensi viikon jälkeen. Silloin olen vielä tiukasti kirjoilla nykyisessä työssäni. Kirjoitan loputonta esseetä työkkärin ohjeiden mukaan: ”Mitä kanavia aion käyttää työnhakuun?”  ja jatkan lauseita: ” Työllistyn nopeasti, koska…”

Nyt odotan hyväksyykö te-toimisto kirjoittamani suunnitelman ja aloitan työnhaun, jotta oikeuteni ansiosidonnaiseen ei katkea. Vaikka pudotus pilvilinnoista on hurja, tavallaan myös arvostan sitä, miten työntekijä työttömyyden hetkellä patistetaan jalkeille ja toimimaan. Tuntuu siltä, että ainakin joku katsoo perääni.

Työt päättyvät

Tänään se sitten varmistui. Työni Tampereella päättyy 31.10.

Tätähän tässä on haluttu, surkuteltu omaa huonoa työuraa jo vuosia. Mietitty, että kun vain pääsisi parempiin töihin, saisi isompaa palkkaa, tekisi mielekkäämpää työtä. On ärsyynnytty lapsista ja johtoportaan tempauksista, on valvottu unettomia öitä työjuttuja stressaten. On syöty satoja huonoja eväitä, kirottu jäätävää tuulta tai pakkasta. Jännätty lähteekö auto käyntiin, ehtiikö töihin.

Silti mielen valtaa riemun lisäksi haikeus.

 

 

Tässäkö tää oli?

2017-08-29 07.50.54