Liian kuuma…

…nimittäin töissä ilmastoimattomassa autossa. Ihan helvettiä.

Kotona ilmalämpöpumpun alla on oikein mukava olla.

Kuuma on myös yöllä, mutta muutettuamme vierashuoneeseen, jossa on avattava ikkuna ja tornituuletin, olemme pärjänneet.

Tänä kesänä ei juurikaan ole lomailtu, vaan töitä on painettu tiukkaan tahtiin. Ehdimme kuitenkin käydä juhannuksena Lappeenrannassa moikkaamassa minun sukuani, Joensuussa pesäpallon itä-länsiottelussa oikein hotelliyön kera. Yyterissä uittamassa varpaita, useamman kerran Naantalissa katselemassa sataman ja vanhan kaupungin meininkiä.

Lisäksi sain mieheltäni 30-vuotislahjaksi ihanan romantiikkasviittipaketin Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Tuo reissu oli koko kesän kohokohta. Tuli käytyä Tallinnan eläintarhassa, kauppakeskuksissa (Ülemiste, Rocca al Mare, Viru) ja nähtyä myös tornipuiston kukkaistutuksia ja vanhaa kaupunkia noin yleisesti.

Miten tämä nyt liittyy kuumuuteen? No voi piru, että oli kuuma kävellä 6 km eläintarhaan ja vielä monta tuntia elukoita katsellen. Etenkin kun mies oli ilmoittanut aamulla, että ”korkeintaan illalla vähän aurinko paistaa”. Paistoi koko päivän ja minä olin mustissa pitkissä housuissa ja mustassa t-paidassa liikkeellä, sillä edellinen päivä oli sateinen ja viileä. En muista koska olisin ilahtunut niin paljon mäkkärissä kun ison aterian tilaaja sai ilmaisen fantapullon kaupan päälle. Syötiin kuin porsaat (iiisot ateriat, jädet ja ne ilmaisfantapullot) ja paikalliset katsoivat meitä huvittuneina.

Takaisin päin otimme jo taksin. Tuona päivänä poltin itseni ensimmäistä kertaa tältä kesältä. Rintakehä ja niska paloivat ja näytti vähän kuin minulla olisi kauluri kaulassa. Tänään palanut iho alkoi irtoilla, kun hikoilin taas töissä litratolkulla.

IMG_20180721_180613.jpg

 

Kuinka yhdistää työ ja sairaudet?

Edellisessä blogissani toin paljonkin esille sitä, että minulla on muutamia kiusallisia sairauksia, jotka osaltaan vaikuttavat arkeeni. Tässä blogissa en ole niistä vielä sen suuremmin kertonut. Nyt kuitenkin ajattelin avata hiukan asiaa.

Olen siis saanut riesakseni sekä paniikkihäiriön että IBS:n eli ärtyvän suoliston. Lisäksi minulla on ajoittaisi migreenikohtauksia ja pari vuotta sitten kärsin myös divertikkeleistä, mutta ne ovat viime aikoina pysyneet poissa.

Paniikkihäiriöön minulla on lääkitys ja suoliston kanssa koitan vain pärjätä. Paniikkihäiriöni on helpottanut huomattavasti iän ja lääkityksen myötä, mutta suoli sen sijaan oikuttelee välillä enemmänkin.

Uusi työ toi mukanaan stressiä ja kiirettä. En ole koskaan oikein ollut aamuihminen ja suolistoni oireilee pahiten juuri aamuisin. Uuden työn myötä herään arkisin klo 4.30-5.00, joka ei todellakaan ole tehnyt elämästäni helppoa viime aikoina. Suolisto tuppaa ärsyyntymään ruuasta, joten aamupala on ehdoton ei tällä hetkellä. Työmatka kestää n. 25min ja siihen en minkäänlaista oireilua kaipaa.

Töissä olen pystynyt syömään, mutta vatsa on oikutellut kipuilemalla ja juoksuttamalla vessassa aika-ajoin. Sisätyössä tämä on ihan ok, mutta fyysisessä ulkotyöosuudessa tämä ei olekaan mikään helposti hoidettava asia. Vessaa ei ole aina lähimaillakaan, eivätkä kivut ainakaan helpota kanto- ja nostotyötä sekä rappusten ravaamista.

Aika hyvin olen kuitenkin pärjännyt. Yleensä pahimmat oireet ovat loppuneet jo aamupäivästä sisätyössä, mutta varmasti koittaa vielä sekin päivä, että uloslähtö tuottaa tuskaa. Niitä päiviä varten voi varautua vain koittamalla ottaa mahdollisimman hyvin soveltuvia ja vähän ärsyttäviä eväitä ja tarvittaessa syömällä imodiumia.

Olen joutunut skippailemaan palaveripullia ja joulusuklaita, että selviän työpäivän loppuun. Toisinaan mennään rappu kerrallaan ja toivotaan, että kipu loppuu. Työni on sellainen, että oma osuutensa on hoidettava, jotta kaikki tarvittava ehditään tehdä.

Apua en ole saanut maitohappobakteereista, kuitulisistä tai muista vastaavista. Kaapissa on vajaa pullo myös pii-geeliä, joka sekään ei tuonut kärsimättömälle kokeilijalle apua. IBs:ää sairastavat syövät usein fodmap-ruokavalion mukaan ja saavat siitä apua, mutta minulla vatsa oireilee kuitenkin pääasiassa stressistä, vaikkakin olen myös joutunut jätämään pois tiettyjä ruoka-aineita. Alkoholi ja kahvi ovat jääneet kokonaan, samoin useita kasviksia välttelen. Suklaa ja pulla ovat vatsalle haaste, jota ei työaamuisin halua ottaa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vatsa elää omaa elämäänsä. Suolisto asettaa joitakin rajoitteita, mutta kaikkiin sen ehtoihin en ole valmis taipumaan. Toisinaan se tarkoittaa kipukohtauksia ja kouristeluja, toisinaan taas suolisto taipuukin minun tahtooni. Uskon, että helpot päivät lisääntyvät sitä mukaa, kun stressi uudesta työstä vähenee, eli kevään mittaan toivottavasti saadaan positiivisia tuloksia tämän suhteen.

Mitä uusi työni on opettanut ensimmäisinä viikkoina

Olen nyt ollut Postilla töissä muutaman viikon. Vaikken kovin yksityiskohtaisia selostuksia saakaan jakaa, olen ehtinyt tehdä muutamia huomioita viime päivinä:

  • Elämä muuttuu huomattavasti hankalammaksi, kun postiluukun koko on leveydeltään A5-vihko ja korkeudeltaan 3cm.
  • Jotkut tilaavat kaiken mahdollisen Kiinasta pikku nyssyköissä.
  • Minua tervehditään niin kauan kunnes teen virheen.
  • Joulukortti ei välttämättä päädy perille jos osoitekentässä lukee vaan ”Mummolle”.
  • Joidenkin elämäntehtävä on lähetellä mukahauskoja posteja paikkoihin kuten ”perse”.
  • Mitä tyhjempi pakettirullakko, sitä iloisempi jakaja.
  • On eduksi tuntea kaikki postinsaajat; kaikkien sukulaissuhteet, työpaikat, tavat ym., sillä ne saattavat auttaa postin toimittamisessa perille.
  • Jotkut Postin ruokakuljetuksen tilanneista vanhuksista ovat kovin yksinäisiä.
  • Jos ihminen ei kaipaa mainoksia, laittakoot siitä tiedon postiluukkuunsa/-laatikkoonsa. Ylipäätään kerrostaloasunnon ovessa olisi relevanttia olla nimi… tai edes asunnon numero, tai edes luukku.
  • Olisi mukavaa, että posti lähtettäisiin vastaanottajan oikealla nimellä. Ei siis hellittelynimellä, insideläppänimellä, jollain muulla epämääräisellä.
  • Helpottaa huomattavasti meitä postilaisia, jos yrityksiin menossa olevassa postissa mainittaisiin yrityksen nimi, eikä vain jonkun siellä työskentelevän henkilön nimi. Etenkin, kun osoitetieto on yleensä vain suuntaa-antava.
  • Ala kirjoita osoiteriville ajo-ohjeita, kuten: ”Mutkan jälkeen oikealla kuusen takana oleva talo.”
  • Postityöntekijät saa paljon karkkia!

Kaksi päivää töitä takana

Huhhuh!

En ole vielä koskaan tehnyt töitä, jossa olisi noin paljon tehtävää. Tarkoitan, ettei minkäänlaista ajatusta lorvailulle, muulle elämälle tai kellonajalle tarvitse suoda. Koko ajan on puuhaa ja aloittelijana (lue: hitaana) huomaan jääväni jatkuvasti jälkeen ja joudun painamaan hommia kahta kauheammin.

Toisaalta päivät menevät vauhdilla ja ensimmäistä taukoa alkaa katselemaan vasta, kun kaikki ympäriltä ovat mystisesti kadonneet jonnekin. Porukka löytyy taukotuvasta juomasta toista tai kolmatta kupillista.

Päädyin siis töihin Postille ja voin sanoa, että hetki hetkeltä ymmärrän paremmin postia koetelleita kriisejä, kuten jouluruuhkia, täysiä pakettiautomaatteja, kadonneita posteja, ruohonleikkuu-uutisointia… You name it! Porukka painaa niska limassa hommia ja silti on kiire ja ylipitkiä päiviä. Ymmärrän, että joku posti voi joutua harhaan siinä helvetillisessä postimäärässä, jota itsekin katselen ja käsittelen päivittäin. Joku postiluukku saattaa kolahtaa tai jäädä raolleen, joku paketti on saattanut päätyä kauempaan pakettiautomaattiin. Pääasia nyt kuitenkin on, että tavara liikkuu ja sitä määrää voi olla monen asiaan perehtymättömän vaikea edes tajuta.

Itse närkästyin viimeeksi tällä viikolla, kun omalle ovimatolleni ei ollut laskeutunut keskiviikon mainoksia lainkaan. Myöskään kirjepostia ei ole näkynyt juurikaan parin viime viikon aikana. Välillä posti on ruttuista ja jopa repaleista. Välillä posti tulee liian myöhään. Nämä kiukunaiheet ovat luonnollisia ja usein on tullut naureskeltua postin toiminnalle. Uskon sen kuitenkin kohdallani jatkossa vähenevän.

Tähän alle voitte lukijat avautua suurimmista postia koskevista kriiseistänne.

 

Työttömyys ja hitaasti pyörivät pyörät

2017-10-05 11.24.22.jpg

Hei kaikki, minä olen työtön! Olen ollut viimeiset kuusi vuotta niin tiukasti työelämässä, että tämä työttömyys tuntuu oudolta. Edellisen työn tajoamat työttömät kesät eivät tuntuneet tältä, sillä aina oli tiedossa, että syksyllä palataan taas töihin. Nyt sitä on jotenkin ihan hukassa, enkä osaa kyllä yhtään nauttia ajatuksesta, että olen nyt niin sanotulla ”lomalla”.

Kaikki päivät ovat menneet opiskeluja viimeistellessä ja virastopuljauksessa. Tänään soittivat te-toimistosta, että tulisi tehdä selvityksiä siitä, missä vaiheessa opintoni ovat ja siitä, miksi irtisanouduin töistä. Liitteeksi toivovat opintosuoritusrekisteriotetta, irtisanoutumisilmoitusta ja uusinta työtodistusta.

Selvitykset ovat liitteitä vaille valmiit ja aion te-toimiston virkailijan suosituksesta käydä ensimmäistä kertaa elämässäni myös ammatinvalintapsykologilla. Toivon saavani siitä tapaamisesta hiukan suuntaa elämälleni, sillä olen aika pihalla siitä, mitä oikeasti kannattaisi tehdä.

Haluan työn, joka on mieleistä, jossa on töitä ylipäätään tarjolla ja edes kohtuullinen palkka (yli 1200€/kk). Mielellään kokoaikainen, mutta myös osa-aikainen käy. Mille alalle tässä nyt sitten lähtisi opiskelemaan, sillä olen todennut, että nykyinen koulutukseni ei vastaa toiveitani. Työllistyminen on liian haastavaa yhteisöpedagogina, jonka töitä vievät sekä sosionomit että hoito- ja hoivapuolen työntekijät.

Olen makustellut tradenomin tutkintoa, sillä se tarjoaisi monenlaisia vaihtoehtoja suuntautumiselle. Paljon varoitellaan, ettei silläkään alalla ole töitä riittävästi, mutta opiskellessa tekisin varmasti monia asioita toisin, loisin kontakteja ja valitsisin harjoittelupaikkoja hiukan huolellisemmin kuin aikanaan yhteisöpedagogikoulutuksessa.

On myös aloja, jotka kiinnostaisivat, mutta joilla työllisyystilanne tai palkkaus on heikko. Sellaisille aloille minulla ei ole nyt aikaa suunnata. Tarvitsen työllistävän alan, säännölliset tulot ja vapauden tästä pohtimisesta.

Typerät hakemukset ja selvityspyynnöt

Lietsoin itseni eilen sopivaan fiilikseen lukemalla Suttastiinan blogikirjoituksen siitä, kuinka työttömänä joutuu näkemään välillä suhteettoman suuren vaivan työnhaussa, etenkin kun rekrysivustot ja selain- sekä järjestelmäpohjaiset hakemukset yleistyvät. Oma työttömyyteni alkoi tänään ja vaikken vielä olekaan uhrannut ajatuksia työnhaulle, satunnaista mol:n selailua lukuunottamatta, olen jo etukäteen aivan kypsä koko touhuun.

Ymmärrän, että työnhakijana minun on nähtävä vaivaa; päivitettävä CV, muotoiltava sopivanlainen hakemus ja oltava motivoitunut ja niin helvetin kiinnostunut jokaisesta mahdollisuudesta työllistyä. Se mikä ketuttaa on juurikin tuo Suttastiinankin mainitsema valmis rekrypohja, jossa kysellään sivu toisensa perään elämänvaiheistani, aiemmista töistäni ja soveltuvuudestani.

Eniten rassaa tarkkojen päivämäärien kysely (Milloin aloitit työn?) Muistan toki viimeisimmät työni, mutta lukuisia pätkätöitä tehneenä on välillä sangen hankala muistaa tarkkoja päivämääriä lähes vuosikymmenen takaa. Lisäksi pätkätöiden luettelointi on pakko tehdä yksi kerrallaan, koska valmis rekrypohja ei jousta, enkä voi niputtaa esimerkiksi samalle firmalle tehtyjä keikkahommia välttämättä ollenkaan.

Toinen tänään nyppinyt selontekopyyntö tuli henkivakuutusyhtiöstä. Hain jokin aika sitten autolainaa ja halusin siihen lainan takaisinmaksuturvan. Tämän turvan saaminen edellytti terveyskyselyn täyttämistä, jolla selvitettiin, etten ole heti heittämässä lusikkaa nurkkaan. Tänään sain hylkäystiedotteen ja selvityspyynnön, jossa vaadittiin minua selventämään tarkemmin paniikkihäiriöni ja suolistovaivojeni (IBS) tietoja. Selvityspyynnössä oltiin erityisen kiinnostuneita siitä, missä sairauteni on diagnosoitu, milloin ja kenen toimesta.

Dianooseja tukevia lausuntoja olen saanut viidestä eri kaupungista/kunnasta. Olen asioinut työterveydessä (ainakin neljässä), terveyskeskuksissa, yliopistollisessa sairaalassa sekä yksityisillä tahoilla. Omakanta-palvelussa tietoni ovat väärin, joten sieltä en saa asiaan selvyyttä, eikä omakanta edes ulotu niin kauas menneisyyteen, kun mitä tässä vaadittaisiin. Voitte vain kuvitella kuinka pyörittelin silmiäni siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt nimetä hoitavia lääkäreitä…

Ymmärtäisin, jos sairauteni olisivat hengenvaarallisia. Jos olisin listannut terveysselvitykseen esimerkiksi pahanlaatuisen kasvaimen, olisi ymmärrettävää, että vakuutuksen myöntäjä olisi kiinnostunut tietämään asiasta tarkemmin. Saattaisin hyväksyä tällaisen piinaamisen myös mikäli lainani summa olisi suuri. Nyt tämä tuntuu ajan haaskaukselta ja pelkään, etteivät ulkomuistista kaivetut paikat ja henkilöt riitä selvitykseksi. Lähiviikot näyttävät kuinka sen suhteen käy.