Elämäni ensimmäiset tikit

Varasin tuossa taannoin selässäni olevan luomen poistoon ajan. Perjantaina koitti tuo H-hetki. Luomi saapui selkääni yllättäen, oli kohollaan, mutta tarkkarajainen ja siisti. Poistoon päädyttiin puhtaasti siitä syystä, että luomi jäi aina juuri rintaliivien olkaimen alle ollen välillä ärtynyt tai jopa kipeä. 

Sanoin kyselijöille, etten ole yhtään jännittynyt eikä operaatio stressannut. Kuitenkin siinä kohtaa, kun lähtö Mehiläiseen koitti, tuntui kipristelyä vatsassa. Olin tapani mukaan aivan liian ajoissa, mutta onneksi lääkäri pyysikin minut heti toimenpidehuoneeseen. Hänellä sattui olemaan ylimääräistä aikaa juuri siinä kohtaa, enkä ehtinyt stressata odotusaulassa minuuttia enempää. 

Hoitaja ja lääkäri olivat mukavia ja heittivät keskenään sekä minun kanssani sangen levotontakin läppää. Etukäteen jännittämäni puudutus ei tuntunut missään, enkä onnekseni ollut allerginen puudutteelle. Poisto sujui hyvin, selkä oli puutunut loistavasti. Kokoajan kuitenkin jännitin sitä tunnetta, että kohta lääkäri osuu puutumattomaan kohtaan tai kohta kirpasee. Aivan turhaan. 

Tikit saatiin laitettua ja pääsin nousemaan istuma-asentoon. Verta oli tullut aika reilusti laskimosuonesta ja näin verisiä paperitolloja tarvikepöydän täydeltä. Minulla on taipumusta huonovointisuuteen verikokeissa ym. ja taas alkoi huimata hetken istuskelun jälkeen. Sain pillimehua ja pötkötellä hetken rauhassa, mikä on aina mukavaa. Kerran elämässäni olen kokenut sen, että pyörrytti, mutta lääkäri heitti minut huoneesta odotusaulaan selviämään yksikseni. Ei kuulemma ollut aikaa kaikkia hyysätä, kun oli muitakin potilaita tulossa. Kerran olen myös joutunut verikokeisiin istuma-asennossa, vaikka pyydän aina makuuasentoa. Pienet traumat jäi siitä silloin.

Kotiutuminen tikkien kanssa sujui hyvin. Selkä ei ole ollut kipeä, vaikka tikkikohtaa täytyy varoa. Haavalapun sai eilen riisua, mutta ihoteippi on tikkien poistoon saakka. Tikit näyttävät haavalapun läpi vähän hämähäkiltä, että en ole vielä varma onko ne laitettu ihan sikinsokin ja kursittu minut vain joten kuten kasaan, vai näyttääkö se vain siltä. 

Nyt tulisi vältellä kaikkea kurottelua ja nostelua, eli juuri sitä, mitä teen työkseni huomenna. En tiedä miten selviän työpäivästä, mutta aion kyllä varoa, sillä muuten haavan reunat voivat liikkua ja arvesta tulee ruma. Kohta lähden kokeilemaan pesullakäyntiä varovaisesti, sillä ohjeistus lupasi, ettei teipin paikallaan ollessa ole minkäänlaista vaaraa suihkussa käynnistä. 

Tikit poistetaan 3.12. maanantaina ja lääkärikin soittaa vielä sen viikon perjantaina tuloksista. OmaMehiläinen-sovellus varmasti näyttää luomen tulokset jo ennen sitä. Kaikki sujui niin hyvin, että käyn varmasti poistamassa muitakin luomia Mehiläisellä. Kun työnantajani vielä maksaa koko lystin, niin täytyyhän se hyödyntää.

btf

Terveysasioita

btf

btf

Kun on tässä maannut tämän viikon saikulla kotona aivan jäätävässä räkätaudissa sitä tuntee itsensä taas ihan tavalliseksi kuolevaiseksi. Kaiken muun on voinut jättää aikalailla minimiin, mutta koulun deadlinet painavat päälle kuin yleinen syyttäjä, joten tässäkin olotilassa, joka sanalla sanoen on aivan helvetillinen, on ollut pakko tehdä taitotasoon nähden aivan järjettömän vaikeita ja aikaavieviä Excel-tehtäviä. Lisäksi alkusyksystä innolla haalimani Henkilöverotuksen verkkokurssi Samkin puolelta alkoi maanantaina. 10 tehtävää lisää tähän kaaokseen.

Flunssan lisäksi viimeaikoina on muutenkin tullut pyörittyä terveysaiheen ympärillä melko tiiviisti. Pomo nimittäin päätti lähettää minut työhöntulotarkastukseen näin 11 kuukautta töiden alkamisen jälkeen. Kävin terveydenhoitajalla, labroissa ja lääkärillä. Nämä poikivat puolestaan käyntejä ravintoterapeutilla, fysioterapeutilla ja luomen poistossa. Fyssarilla kerkesinkin jo ensimmäistä kertaa käydä ja sain rutkasti ohjeita siihen, miten parantaa liikkuvuuttani ja työergonomiaa. Lisäksi sain selkääni elämäni ensimmäiset kinesioteippaukset.

Terveystarkastuksesta jäi hyvä maku, vaikka hyötyliikunnan määrä sekä ravintopuoli olivatkin retuperällä. Veriarvot olivat kuitenkin hyvät, eikä diabetes ole vielä iskemässä, joten uskallan jälleen hengittää hiukan vapaammin. Läpäisin pienet kuntotestit niin, että olen soveltuva työhöni jatkossakin. Sain lisäksi neuvoteltua itselleni migreeniin kohtauslääkkeet sekä aloitettua paniikkihäiriölääkitykseni vähentämisen lääkärin ohjeiden mukaisesti.

Kunhan tästä tervehdyn, varaan ajan luomen poistoon ja jatkan parit fyssarikäynnit. Ravintoterapeutille minun tulisi varata aika työterveyden ulkopuolelta, sillä sitä työpaikkani tekemä sopimus ei kata. Lisäksi pitkään suussani kummitellut, aivan päin honkia kasvanut, viisaudenhammas tulisi käydä poistattamassa. Samalla tulisi tarkistaa hampaiden kunto, sillä ainakin hammaskiveä tuntuu kertyneen ja vihlontakin on sitä luokkaa syödessä, että ihan kaikki ei varmasti ole kunnossa.

Suosittelen kaikille pientä terveystsekkausta aika-ajoin. Vaikka tulokset saattavat etukäteen pelottaa, voivat ne myös tuoda mukanaan selvyyden ja jopa mielenrauhaa. Lisäksi ne ikävät asiat, joita tarkastuksissa saatetaan löytää, on parempi löytää nyt eikä vuosien päästä, jolloin mitään ei ehkä ole enää tehtävissä.

IBS-potilaana

Tänään heräsin työaamuun tyytyväisenä ja jopa yllättävän levänneenä, vaikka olenkin ollut viime viikot aivan yltiöpäisen väsynyt ja nukkunut lähinnä kaiken sen ajan, jolloin en ole töissä.

Töissä alkoi kuitenkin vatsaa juilia ja muutaman kiireellisen vessareissun jälkeen totesin, että on parempi ottaa asia puheeksi pomon kanssa. Maha ei rauhoittunut, minä en voinut lähteä jakamaan postia kauas kaikista mahdollisista wc-tiloista. Esitin asian suoraan kaunistelematta.

Olen kärsinyt ärtyneestä suolistosta nyt vajaa kymmenen vuotta. Se saapui elämääni osittain perimäni kautta ja osittain paniikkihäiriön sivutuotteena. Välillä on pitkiä aikoja, kun voin todella hyvin ja saatan elää lähes normaalia elämää. Sitten tulee taas kausi, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan.

Tämän päivän olon aiheuttivat todennäköisesti viikonlopun syömiset. Joskus syön tarkoituksella väärin (kiellettyjä ruoka-aineita) ja saan kärsiä. Joskus taas ei ole mitään väliä mitä syön ja saan tuntea senkin nahoissani. Toisinaan maha päättää olla hankala ihan muuten vaan.

Olen viime aikoina todennut, että yhä harvemmat kasvikset sopivat minulle. Saan tuoreista kasviksista aivan järkyttäviä mahakipuja. Koita tässä nyt syödä terveellisesti, kun suolisto karsii pois kasvikset ja valtaosan hedelmistä. Kasvisten keittäminen ei ole auttanut asiaan, vaan oireita ilmenee kaikesta huolimatta.

Voin helposti syödä samana päivänä vaikka mäkkärissä ja hesessä, mutta pala kurkkua ajaa minut koko illaksi vessaan. Tämä on niiiiin turhauttavaa, kun olen tajunnut jonkinasteisen piilevän diabetes-vaaran hiipivän pikku hiljaa lähemmäs tämän jatkuvan lihomisen ja mässäilyn myötä. Haluaisin syödä terveellisemmin, mutta kiellettyjä ovat maitotuotteet, viljatuotteet, kasvikset, hedelmät… Todella ärsyttävää.

Tämä päivä menee nyt kotisohvalla, mutta huomenna olisi päästävä töihin tekemään tämän päivän hommat ja huomiset siihen lisäksi. Myös stressi lisää vatsaoireita, joten mielen pitäisi pysyä tyynenä… Hah.

Tuskainen yö

Eilen oli ihana päivä, jolloin ulkoilu, aurinko ja leffailtailu miehen kanssa yhdistyivät hyvään ruokaan, juomaan ja herkutteluun. Illalla olo oli ähkyinen ja tukkoinen, mutten kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota, sillä ärtyneen suolen omistajana olen tottunut kaikenlaisiin mahatuntemuksiin.

Yöllä heräsin kuitenkin puristavaan, mutta samalla viiltävään, kipuun. Kipu sijoittui oikealle puolelle vatsaa ja niin ylös, että umpparin voi sulkea heti pois. Vatsan hierominen ja jumppaaminen eivät auttaneet, vaikka yleensä niistä on apua ummetustunteen kanssa. Kipu säteili voimakkaasti muualle vatsaan ja selkään.

Vessaan menin lähinnä sen vuoksi, että sikiöasennossa tuntui hyvältä olla. Suoli alkoi kuitenkin toimia ja samalla tunsin miten pahoinvointiaalto iski. Tuska hiessä juoksin hakemaan ämpäriä, jota ei löytynyt. Päädyin muovisen kulhon kanssa takaisin vessaan. Mitään ei kuitenkaan kulhoon päätynyt, vaikka olo oli sanalla sanoen kuvottava.

Nukahtelin vessaan kivuista huolimatta ja jossain kohtaa päätin vain mennä sänkyyn. Googlasin sappivaivat ja mahataudit, mutta olin jotenkin onnistunut nukahtamaan siihen sikiöasentoon muutamaksi tunniksi.

Aamulla herättyäni olo oli niin hirveä, että päädyin soittamaan tyksiin. Sieltä neuvottiin ottamaan panadol ja burana, ja pysyttelemään kotona.

Särkylääkkeet pysyivät sisällä ja alkoivat helpottaa kipua. Olo on jo parempi, mutta pelkään, että sama toistuu, kun lääkkeiden vaikutus lakkaa. Samalla jännittää myös tuleva työviikko…

Tutustumassa Tyksiin

Toissailtana se alkoi. Jomottava tunne alavatsassa, joka pilasi yöunet ja sai aikaan sen, että varasin netin kautta kolmelta yöllä työterveyshoitajalle aikaa. Googlailin oireita ja kauhutarinoita, odottelin kärsimättömänä aamua. Ilmoitin, etten pääse töihin ja herätin äidin viestillä vain ilmoittaakseni, että vatsaan sattuu. Tämä kipu oli erilaista kuin normaali IBS kipuiluni ja sijoittui huolestuttavasti oikealle puolelle.

Työterveyshoitaja varasi suoraan ajan lääkärille. ”Palaa 2,5 tunnin kuluttua. Lääkäri tutkii silloin.” Menin kotiin makoilemaan ja kipu alkoi hellittää. Mietin, että turhaanko tässä nyt taas saikkuilen ja vaivaan lääkäriä. Kipu kuitenkin palasi liikkeessä ja matkalla lääkäriin tiessä olevat töyssyt tuntuivat jo melko kamalilta.

Lääkäri paineli vatsaa ja löysi kipupisteen oikealta alhaalta. Passitti suoraan verikokeisiin. En tuossa vaiheessa vielä arvannut kuinka paljon suoniani tullaankaan ronkkimaan päivän aikana. Onneksi verikoe saatiin otettua, vaikkei suoniani tavalliseen tapaan näkynyt missään. Aulassa odottelin sitten tulehdusarvojen tuloksia.

Lääkäri ilmoitti, että tulehdusarvot olivat maltillisesti koholla, mutta minun tulisi lähteä heti Tyksiin umpilisäketulehdusepäilynä. En ollut koskaan käynyt Tyksissä ja sekoilinkin päivystysosastolle jostain henkilökunnan tilojen kautta. Hoitaja otti heti haastateltavaksi ja tämän jälkeen lähdinkin suoraan päivystyksen kirurgiselle vuodeosastolle.

Osastolla otettiin virtsanäyte ja lukuisia hankalasti saatavia verikokeita. Makailin sängyssä ja jokainen hetki tuntui ikuisuudelta. Vatsaa käytiin painelemassa ja minua jututtamassa. Sain uudestaan ja uudestaan kertoa tarinani. Henkilökunta oli onneksi mukavaa ja huumorintajuista. Minut laitettiin verenpaineseurantaan ja laite mittasi paineen vartin välein.

Tulehdusarvot olivat hiukan jopa laskeneet, mutta vatsakipu ajoi minut elämäni ensimmäiseen tietokonekuvaukseen. Olin tyytyväinen siitä, että vatsa kuvataan vihdoin, sillä edellisellä sairaalareissulla muutamia vuosia sitten se jäi tekemättä. Kun tajusin, että kuvaaminen vaatii varjoaineen tiputuksen ja suurimman pelkoni kanyylin, ei kuvaus tuntunutkaan enää niin tärkeältä. Hoitaja laittoi kanyylin samaan kohtaan, josta oltiin otettu verikoetta jo neljä kertaa, joten kipu oli kohtalaisen kova.

Olin tiputuksessa niin kauan, että kuvausporukka sai raporttinsa pidettyä ja sitten pääsin kuviin. Varjoaine aiheutti kuumotusta ja tunteen siitä, että pissat menivät housuun. Onneksi siitä varoiteltiin etukäteen. Kone kertoi milloin tuli pidättää hengitystä ja sitä ohjeistusta koitin toteuttaa huolella. Kuvien jälkeen minut kärrättiin takaisin osastolle.

Odotusaika oli pitkä sillä kännykkäni akkukin veteli kokoajan viimeisiään. Sain kuitenkin viestitettyä miehelle ja äidille tässä välissä, ja mies lähtikin tulemaan luokseni. Kömmin sängystä hälyyttääkseni hoitajan auttamaan minut vessaan. Tippapussi kädessä vessassa istuessa ei ollut mikään voittajafiilis. Tulokset kuvista tulivat, eikä pelättyä umpilisäkkeen tulehdusta löytynyt. Sen sijaan munasarja oli turvonnut, jonka vuoksi täytyi poissulkea munasarjan kiertymä gynekologisella puolella.

Mies saapui hoitajien vastusteluista huolimatta luokseni. Oli mukava saada seuraa, sillä olin todella väsynyt, ärtynyt ja nälkäinen. En ollut syönyt koko päivänä, sillä se oli kielletty jo työterveydessä. Myöskään juoda ei saanut, joten suu oli kuin santapaperia. Odotin yli tunnin kyytiä gynekologiselle, mutta lopulta sänkyä vedettiin kohti kellaria ja yhdyskäytävää. Sänky tuupattiin kulkupelin kyytiin ja kuljettaja lähti ajamaan sairaalan toiseen osaan. Kulkeminen kohtalaisen kovaa vauhtia, pää menosuuntaan ja tippaletku naamalle heiluen ei ollut elämäni tähtihetkiä.

Perillä täyttelin neljä sivua taustatietopapereita. Sitten pääsin ultraan, jossa todettiin, ettei munasarja ollut mitenkään kummallinen, vaan kaikki oli kunnossa. Koitin anta virtsanäytettä, mutta siitä ei tullut mitään. Vessasta noustuani alkoi pyörryttää ja päädyin, onneksi hallitusti, hoitohuoneen lattialle. Siinä makoilin sitten keskellä lattiaa kaikkien kummastukseksi. Pääsin hetken kuluttua kampeamaan takaisin sairaalasänkyyn ja aloin odotella kyytiä takaisin päivystykseen.

Paluukyydin tarjonnut kuski ajoi vielä lujempaa kuin ensimmäinen. Päässä humisi vielä aikaisempi pyörtyminen ja alkoi jo tuntua pahoinvointia, kun onneksi pääsimme jo perille osastolle. Minut kuskattiin samaan loossiin ikkunan viereen, missä olin aikaisemminkin maannut. Esitin toiveen kotiinpääsystä, sillä migreeni jyskytti ja nälkä ja jano olivat jo infernaaliset.

Lääkäri tuli lopulta toteamaan, että pääsen kotiin, mikäli oloni tuntuu siltä, että pärjään. Vatsakipu oli mitätön siihen jyskytykseen, joka päässäni tällä hetkellä oli, joten sanoin, että selviän kyllä. Sain sairauslomaa seuraavalle päivälle ja buranaa sekä panadolia kipuun. Odottamiani antibiootteja ei tullut. Hoitaja tuli irroittamaan tipan, joka olikin todella kivulias juttu, kun teipit olivat oikein tarranneet kiinni kyynärtaipeeseen, ja pääsin pukemaan omat vaatteeni. Lähdettiin miehen kanssa rivakalla tahdilla, ennen kuin joku keksii, että minun täytyy jäädä yöksi tarkkailuun. Lupasin palata, mikäli oireet pahenevat.

Haimme Kotipizzasta ruokaa ja sain juoda ja syödä viimein. Otin särkylääkkeen ja nukuin kuin tukki koko yön. Tämän päivän saikuttelen ja pohdin täytyykö sairauslomaa hakea työterveydestä lisää. Vatsaa aristaa, eikä ajatus ruumiillisesta työstä oikein innosta. Pelkkä ajatus raskaiden pakettien nostelusta tuottaa kipua.

Olin hiukan yllättynyt siitä, että tuon ryöpytyksen jälkeen sairauslomaa tuli noinkin vähän, mutta toisaalta olen tyytyväinen. On aina kuitenkin helpottavaa, että tutkitaan ja vaikka tutkimukset olivat tällä kertaa pääsääntöisesti epämiellyttäviä, jopa kivuliaita, sain taas uutta tietoa elimistöstäni. Tiedän nyt, että vatsani oli tietokonekuvissa ok ja että kohtuni ja munasarjani olivat kunnossa. Verenpaine ja veriarvot olivat ok lukuunottamatta pientä tulehdusarvojen nousua. Vaikka varsinainen syy kivulle jäi mysteeriksi olen kiitollinen minua hoitaneille tahoille. Heidän työnsä on korvaamatonta.

Kuinka yhdistää työ ja sairaudet?

Edellisessä blogissani toin paljonkin esille sitä, että minulla on muutamia kiusallisia sairauksia, jotka osaltaan vaikuttavat arkeeni. Tässä blogissa en ole niistä vielä sen suuremmin kertonut. Nyt kuitenkin ajattelin avata hiukan asiaa.

Olen siis saanut riesakseni sekä paniikkihäiriön että IBS:n eli ärtyvän suoliston. Lisäksi minulla on ajoittaisi migreenikohtauksia ja pari vuotta sitten kärsin myös divertikkeleistä, mutta ne ovat viime aikoina pysyneet poissa.

Paniikkihäiriöön minulla on lääkitys ja suoliston kanssa koitan vain pärjätä. Paniikkihäiriöni on helpottanut huomattavasti iän ja lääkityksen myötä, mutta suoli sen sijaan oikuttelee välillä enemmänkin.

Uusi työ toi mukanaan stressiä ja kiirettä. En ole koskaan oikein ollut aamuihminen ja suolistoni oireilee pahiten juuri aamuisin. Uuden työn myötä herään arkisin klo 4.30-5.00, joka ei todellakaan ole tehnyt elämästäni helppoa viime aikoina. Suolisto tuppaa ärsyyntymään ruuasta, joten aamupala on ehdoton ei tällä hetkellä. Työmatka kestää n. 25min ja siihen en minkäänlaista oireilua kaipaa.

Töissä olen pystynyt syömään, mutta vatsa on oikutellut kipuilemalla ja juoksuttamalla vessassa aika-ajoin. Sisätyössä tämä on ihan ok, mutta fyysisessä ulkotyöosuudessa tämä ei olekaan mikään helposti hoidettava asia. Vessaa ei ole aina lähimaillakaan, eivätkä kivut ainakaan helpota kanto- ja nostotyötä sekä rappusten ravaamista.

Aika hyvin olen kuitenkin pärjännyt. Yleensä pahimmat oireet ovat loppuneet jo aamupäivästä sisätyössä, mutta varmasti koittaa vielä sekin päivä, että uloslähtö tuottaa tuskaa. Niitä päiviä varten voi varautua vain koittamalla ottaa mahdollisimman hyvin soveltuvia ja vähän ärsyttäviä eväitä ja tarvittaessa syömällä imodiumia.

Olen joutunut skippailemaan palaveripullia ja joulusuklaita, että selviän työpäivän loppuun. Toisinaan mennään rappu kerrallaan ja toivotaan, että kipu loppuu. Työni on sellainen, että oma osuutensa on hoidettava, jotta kaikki tarvittava ehditään tehdä.

Apua en ole saanut maitohappobakteereista, kuitulisistä tai muista vastaavista. Kaapissa on vajaa pullo myös pii-geeliä, joka sekään ei tuonut kärsimättömälle kokeilijalle apua. IBs:ää sairastavat syövät usein fodmap-ruokavalion mukaan ja saavat siitä apua, mutta minulla vatsa oireilee kuitenkin pääasiassa stressistä, vaikkakin olen myös joutunut jätämään pois tiettyjä ruoka-aineita. Alkoholi ja kahvi ovat jääneet kokonaan, samoin useita kasviksia välttelen. Suklaa ja pulla ovat vatsalle haaste, jota ei työaamuisin halua ottaa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vatsa elää omaa elämäänsä. Suolisto asettaa joitakin rajoitteita, mutta kaikkiin sen ehtoihin en ole valmis taipumaan. Toisinaan se tarkoittaa kipukohtauksia ja kouristeluja, toisinaan taas suolisto taipuukin minun tahtooni. Uskon, että helpot päivät lisääntyvät sitä mukaa, kun stressi uudesta työstä vähenee, eli kevään mittaan toivottavasti saadaan positiivisia tuloksia tämän suhteen.