Suuria muutoksia

Jotta elämä ei olisi tässä kaiken keskellä liian seesteistä, tuli eteeni suuri päätös tässä männäviikolla: Lopetin työni ja siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksi!

Tämä vaatii ehkä hiukan taustojen avaamista, sillä saattaa kuulostaa siltä, ettei koko hommassa ole sitten mitään järkeä.

Olen jo jonkin aikaa ollut tympääntynyt työhöni. YT-neuvottelut, uusi sisätyömalli, vaihtuva ja liian vähäinen työvoima… Kaikenlainen yleinen puljaaminen ja tunne siitä, että en voi hoitaa työtäni parhaalla mahdollisella tavalla ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja lisäksi saaneet aikaan sen, että jokainen työaamu on enemmän ja vähemmän hampaidenkiristelyä ja kiukuttelua.

Tuntimääräni väheni omasta pyynnöstäni viime syksynä, jotta pystyin panostamaan myös opintoihini. Alkuvuodesta sairastin paljon ja sairauslomani aikana työviikkoni muuttui kolmipäiväiseksi. Tämä tarkoitti pidempiä työpäiviä, harventuneita ylitöitä ja entisestään kutistuvaa palkkaa. Kun sain tietää raskaudestani, jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa pahoinvoinnin takia. Tänä aikana koin painostusta töihinpaluuseen, vaikka en kokenut olevani fyysisesti vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa. Palasin kuitenkin töihin ja minulle pidettiin keskustelu siitä, mihin tällainen valtava poissaolojen määrä tulisi johtamaan. Työsopimukseni muuttuivat viikon kestäviksi, eli sain kerralla kolmen työpäivän sopimuksen. Aloin salaa jopa toivoa, että YT-neuvottelut heittäisivät minut pihalle.

Homma kuitenkin tasaantui ja kaikkeen tottui pikku hiljaa viikkojen edetessä. Työilmapiiri oli tosin melko kireä, kun kaikki pelkäsivät töidensä puolesta ja osa jo saikin töitä muualta. Pahoinvointi väheni, mutta aloin pyörtyilemään töissä aamuisin ja raskaita laatikoita nostaessa tunsin kovaa kipua vatsassa. Minultahan oli jo heti raskauden ensimetreillä vähennetty eniten kuormittava työtehtävä pois, mutta jo kevyemmätkin taakat saivat aikaan pelkoa ja kipua.

Tällä viikolla minulla oli neuvola, jossa otin puheeksi vatsakivut, pyörtyilyn ja henkisenkin kuormituksen. Neuvolassa oli jo edellisellä tapaamisella pohdittu sitä, kuinka jaksaisin yhdistää työn, opiskelun ja raskauden, mutta silloin asia jäi vielä vaiheeseen. Tällä kertaa neuvolassa otettiin kantaa vatsakipuihin ja todettiin, että kroppa koittaa viestiä niillä kivuilla jotakin. Toki erilaiset kivut myös kuuluvat raskausaikaan, mutta kivun ei pitäisi ilmetä aina tietyssä tilanteessa kuten minulla juuri nostoissa.

Neuvolassa minua pyydettiin todella harkitsemaan sitä, haluanko jatkaa työssäni. Onko työni sen väärti, että riski esimerkiksi keskenmenolle tai myöhemmin ennenaikaiselle synnytykselle kasvaa. Myös psyykkeeni kuormitus ja stressi siirtyisivät ennen pitkää myös kasvavan vauvan ongelmiksi.

Päätös oli lopulta helppo. En ole valmis riskeeraamaan mitään. Mieheni tuki on sataprosenttinen, eikä taloutemme kaadu tähän n. 600€ kuukausitappioon, jota palkkatyön jättäminen ja opintotukeen siirtyminen nyt väistämättä aiheuttavat. Keskityn nyt täysillä opintoihin, kotiin, parisuhteeseen ja omaan jaksamiseeni. Pyrin hoitamaan viimein ne asiat, joihin ei ole tuntunut olevan aikaa ja voimavaroja. Toivon, että vauva kestää matkassa mukana loppuun asti ja että pääsen aloittamaan loppukesästä äitiysloman.

Tilanne ei edennyt totaaliseen vuodelepoon tai elämäni suurempaan rajoittamiseen, vaan minun tulee edetä päivä kerrallaan ja kuulostella omia tuntemuksiani. Oloni on ennen kaikkea helpottunut, mutta tulevaisuus toki arveluttaa. Aika näyttää miten tilanne tästä etenee.

Sivellintekstausta kokeilemassa

cof

Ostin jo viime vuoden puolella Kelly Klapsteinin kirjan Sivellintekstauksen taito – Opi luovan tekstauksen ja kalligrafian tekniikoita. Luin kirjan läpi oston jälkeen yhdessä illassa. mutta näin kauan kesti, ennen kuin sain aikaiseksi kokeilla uutta sivellinkynääni kirjan ohjeiden avulla.

Koska harrastelen omaksi ilokseni Bullet Journalointia ja Plannerointia, ajattelin, ettei uusien kirjoitustyylien oppimisesta olisi haittaakaan. Ehkä joskus vielä tekstaukseni näyttää siltä, että kehtaan esimerkiksi otsikoida kalenteriani näitä tekniikoita hyödyntäen.

Sivellintekstauksessa kynän terä on tussimainen, mutta taipuisa. Yläspäin piirtyvät vedot tehdään hennosti, vain hiukan paperia hipoen, kun taas alaspäin suuntautuvissa vedoissa käytetään voimaa. Normaalisti apuna on viivapaperi. Samantyylinen kuin ala-asteella kirjaimien korkeutta harjoitellessa. Minä käytin vain valkoista tulostinpaperia, joka on omiaan tuhoamaan herkän tussin kärjen, mutta muuta ei tähän hätään ollut saatavilla. Myös ote kynästä on erilainen, kynää pidetään melko lappeellaan.

Kirjassa jokainen kirjain neuvotaan alusta loppuun. Osa on helpompia ja osa haastavampia. Kirjaimiin myös lisäillään kiekuroita, jotka tuottivat suurta tuskaa tällaiselle aloittelijalle. Kärsimättömänä luonteena osa viivanpaksuuksista on enemmän ja vähemmän sinne päin, eikä kaltevuuskulma ole jokaisessa kirjaimessa sama. Ei sinne päinkään.

Sivellintekstauksessa voi hiukan leikitellä, mutta kalligrafia on totisempaa. Siinä kaltevuudet ja kirjainvälien koot ovat ehkä vieläkin tärkeämpiä. Toistojen myötä tiettyjen perusvetojen tulisi siirtyä lihasmuistiin. Siihen voi kulua aikaa (ikuisuus). Perusvetoja on 10 ja niistä muodostuvat oikeastaan lähes kaikki kirjaimet.

Oma sivellinkynäni tuntuu hiukan paksukärkiseltä, sillä joutuu tekemään isoja kirjaimia, jotta saa yksityiskohdat edes hiukan sinne päin. On ostettava ohutkärkisempi kynä, jotta voin kirjoittaa pienempää tekstiä suttaamatta.

Hankin kirjan alunperin siitä syystä, että aihe oli kiinnostava, mutta myös siksi, ettei minulla oikein ole nykyään harrastuksia. ”Elämä” haukkaa niin ison osan arjestani, ettei millekään muulle tahdo riittää aikaa. Sivellintekstaukseen tarvitsee vain kynän ja paperia ja sitä voi harrastaa kotosalla. Toki on olemassa myös kursseja, joista varmasti saisi hyvät valmiudet, mutta minulla ei juuri nyt ole aikaa kursseilla.

Kaikenkaikkiaan ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ihan kiva fiilis. Osa kirjaimista on aivan törkeän näköisiä, mutta osaan olen tyytyväinen. Tästä lähdetään jatkamaan harjoittelua, kun taas sopiva hetki koittaa.

Vuosi 2018: yhteenveto

Minulla on joskus raivostuttavakin tapa pitää kiinni tietyistä perinteistä. Yksi niistä on jokaisen blogivuoden lopussa tehtävä yhteenveto, jossa summaan vuoden blogipostauksiani. Vuosi 2018 oli tapahtumarikas, vaikkei se aina blogipäivityksinä näkynytkään. Jotain sain kuitenkin tännekin raapusteltua.

Tammikuu: Sain mahtavan aktiivisuuskellon, joka tosin ei sitten kestänyt putoamista kaakelilattialle. Vieläkin nakertaa. Sain raavittua kasaan viimeiset avoimen yliopiston opinnot ja kertoilin miten olen yhdistänyt perussairauteni ja työnteon. Kävin kierroksen Tyksissä kaikissa laitteissa ja päätin alkaa oman ajankäyttöni herraksi.

Helmikuu: Intoilin penkkiurheilusta, joka on pysynyt intohimoni kohteena vuosikaudet. Ensimmäiset orastavat keskustelut oman asunnon ostamisesta päätyivät bloginkin puolelle. Fiilistelin myös tulevaa yhteishakua, vaikka väsymys painoikin.

Maaliskuu: Omakoti-projekti alkoi lainaneuvotteluilla ja -kilpailutuksella. Kirjoitin oman kodin valinnasta ja asuntonäytöistä. Ihana talo löytyi ja teimme tarjouksen. Edelleen pyörin väsymyksen kourissa.

Huhtikuu: Lomailtiin pääsiäisen kunniaksi. Uudessa kodissa tehtiin kuntokartoitus ja allekirjoitettiin ostopaperit. Aurinkoinen päivä kului Naantalissa. Kirosin myös pääsykokeita ja pelkäsin, etten kelpaa opiskelijaksi.

Toukokuu: Ihan mahtava päivä Kustavissa. Kriiseilin muutosta, töistä, pakkaamisesta, tietokoneen rikkoutumisesta…Kerroin myös miten ensimmäiset pääsykokeet sujuivat.

Kesäkuu: Heräsin tuskaiseen yöhön, jolloin kontaktoin jo Tyksiäkin. Kirjoitin myös migreenistä. Vastailin kesäkysymyksiin, emojihaasteeseen ja pohdiskelin Stellan laulajan kuolemaa. Kävimme miehen kanssa Yyterissä ja sain tietää päässeeni kouluun.

Heinäkuu: Kertailin kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdin miten sitä on selvinnyt siitä pyörityksestä. Kertoilin myös kesäkuulumisia tulikuumasta autosta Tallinnan romantiikkapakettiin.

Elokuu: Kertoilin IBS:stä sairautena. Vedin yhteen menneisyyteni kuntosalit, joita olikin kertynyt. Paljastin lukijoille sotkuisen kotini. Jännitin uuden koulun alkua ja kerroin ekoista koulupäivistä. Mietin elämässä etenemistä.

Syyskuu: Aloitin lyhennetyt työviikot. Meillä kävi ystäviä kylässä uudessa kodissa. Blogini täytti vuoden täällä WordPressissä. Kertoilin mitä kaikkea omakotitalo onkaan mukanaantuonut. Kriiseilin uuden alan mukanaan tuomista ulkonäkövaatimuksista.

Lokakuu: Tartuin blogisiskohaasteeseen. Kaaduin pahasti portaissa ja kävin ampuradalla fiilistelemässä. Kuvailin syksyisiä maisemia kotipihalla. Puhuin suosikkiaiheestani eli rahasta ja tulojen puolittumisesta opiskelujen myötä. Jaoin myös tuoreimmat terveyskuulumiset.

Marraskuu: Sain valmiiksi minun tarinani-kirjan. Kiukuttelin palkallisten lomien puutteen vuoksi. Yllätyin miehen kosinnasta ja reissutyöleskeydestä. Sain elämäni ensimmäiset tikit ja koin Tampereella mullistavia tunteita.

Joulukuu: Kerroin miten käy, kun yhdistää työn ja opiskelun. Juhlin ensimmäistä kertaa elämässäni kaksia pikkujouluja. Loppukuu menikin sitten yskän kourissa kituessa.

Minun tarinani

Olen tunnettu siitä, että ostan nykyisin itselleni kaikenlaisia self-help-kirjoja. Rakastan etenkin sellaisia, jossa pääsen itse kirjoittelemaan mahdollisimman paljon. Vähän ennen kolmekymppisiäni näin kirjakaupassa kirjan, joka kutsui ja puhutteli. Tämä kirja oli Mari Päiväniemen ja Riikka Hollon Minun kirjani – Ystäväkirja.

Kuinka monta kertaa olenkaan harmitellut, kun nykyisin ei enää tule täyteltyä kavereiden ystäväkirjoihin omia sivuja. Lisäksi niissä nyt oli aina aivan liian vähän täytettävää tällaiselle itseriittoiselle persoonalle, joka haluaa kirjoittaa itsestään. Tässä Minun kirjassani oli kuitenkin 237 sivua, ja vaikka joukkoon mahtui myös aivan uskomattoman kauniita kuvia ja tekstikatkelmia, jäi kirjoitettavaa silti sivutolkulla.

Tämä kirja tuli valmiiksi eilen. Olen kirjoittanut sen täyteen, vuodattanut 30-vuotiaan itseni kirjan sivuille kuin Tom Valedro aikanaan Harry Potterissa. Kirjoitin sivun silloin, toisen tällöin. Vaihtelin kyniä, käsiala oli välillä hyvinkin horjuvaa ja välillä ihan kivaa ja skarppia. Kirjoitin aina olohuoneen sohvalla, kirja sylissäni, koska sellainen minä olen. Tein lukuisia kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta nekin ovat osa minua.

Halusin kirjoittaa tämän kirjan muistoksi ja muistin tueksi itselleni. Tämän kirjan kirjoittamisen aikana tapahtui suuria muutoksia opiskelu- ja työrintamalla, oman talon ostamista ja muuta ihanaa ja koen, että kirjassa välittyy tietty levollisuus ja onnellisuus, jota juuri nyt koen.

Tottakai kirjoitin kirjan myös sillä ajatuksella, että ehkä joku sitä selailee joskus, kun minusta on aika jättänyt. Ehkä lapseni tai lapsenlapseni löytävät siitä vielä iloa. Ehkä lähden liian aikaisin ja läheiseni saavat kirjastani lohtua.

Niin tai näin, mestariteos on nyt valmiina. Talletan sen säilytettävien esineiden arkistoon ja pidän siitä huolta. Ehkä joku päivä sitä vielä selaillaan innolla.

30!

Tartun blogisiskohaasteeseen, jonka meille jakoi Näissä neliöissä blogin toreynn.

1. Avioliittoja? Ei ole.

2. Kihloissa?  En ole ollut.

3. Lapsia? Ei, mutta ikää alkaa olla sen verran, että kohta olisi aika keskittyä siihenkin puoleen.

4. Lemmikkejä? Tällä hetkellä leijonaluppakani Nöpöstiina ja syyrialainen hamsteri Muru.

5. Leikkauksia? Ei. Tosin täytyisi varata aika viisaudenhampaan poistoon.

6. Lävistyksiä? Ei ole.

7. Tatuointeja? Kolme kappaletta. Sudet, avain ja Totoro.

8. Muuttoja? Siskon synnyttyä Kimpisestä kerrostalosta Lauritsalan Furulundiin kerrostaloon. Sieltä muutama vuosi myöhemmin Hartikkalaan omakotitaloon. Sitten Tykki-Kiviharjuun poikaystävän kanssa 2007. Opiskelijakämppään Mikkelin Launialaan 2008. Tampereelle keskustaan 2011. Kaukajärvelle 2013. Pirkkalaan asumisoikeusrivariin Niemenmaalle 2015, Ylöjärvelle sinkkuyksiöön 2017. Turkuun Pääskyvuoreen 2017 syksyllä. Jäkärlään omakotitaloon 2018.

9. Ottanut lopputilin? Olen ottanut lopputilin eräästä työpaikasta alkaen N-Y-T-meiningillä. Olen myös irtisanoutunut läydettyäni muita töitä tai muuton vuoksi.

10. Ollut saaressa? Päiviönsaaressa futisleireillä ja mm. ahvenanmaan saaristossa kotimaassa sekä esim. Caprilla ulkomailla.

11. Autosi? Toyota Yaris 2011. Ensimmäinen autoni oli Toyota Yaris, joka nykyisin on siskollani. Välissä koitin Renault Clioa, mutta se lahosi käsiin, joten palasin tuttuun ja turvalliseen Yarikseen. Myös kumppanien autoilla olen ajellut paljon: Nissan Almera Gt, Audi A4, pieni romu Peugeot, BMW 318. Töissä VW Caddy, VW MaxiCaddy, VW Transporter, Mercedes Benz Vito.

12. Ollut lentokoneessa? Monta kertaa nuorempana, kun perheen kanssa matkusteltiin. Viimeisimmästä kerrasta tosin on jo monta vuotta.

13. Onko joku itkenyt vuoksesi? On varmasti.

14. Ollut rakastunut? Olen ollut ja olen nytkin.

15. Ollut ambulanssissa? Kuulemma pienenä taaperona.

16. Luistellut? Lähinnä koulussa.

17. Surffannut? En ole. Paitsi netissä.  Ja oon suppaillut. Siin on sentää lauta.

18. Ollut risteilyllä? Tallinnan risteilyllä, Saimaan kanavaristeilyllä, Tukholman risteilyllä, Ahvenanmaan risteilyllä…

19. Ajanut moottoripyörää? Vain skootteria ja crossipyörää. Istunut Honda Shadown kyydissä muutaman kesän.

20. Ratsastanut hevosella? Lapsena kävin 6 kertaa ratsastamassa, kunnes vaihdoin futikseen.

21. Lähes kuollut? En ole.

22. Ollut sairaalassa? Muksuna jonkin kohtauksen vuoksi. Aikuisena suoliston takia.

23. Suosikki hedelmä? Kiivi

24. Aamu vai ilta? Olen iltaihminen, josta on aamutyön vuoksi tehty väkisin aamuihminen.

25. Lempiväri? Keltainen

26. Viimeisin puhelu?  Mummin kanssa.

27. Viimeisin viesti? Miehen kanssa viestiteltiin, kun lähdettiin töistä kotiin.

28. Kahvi vai tee? Kahvi nykyisin kiellettyjen listalla, joten tee.

29. Kissa vai koira? Koiraa ollaan nyt harkittu perheeseen.

30. Paras vuodenaika? Kesä!

IMG_20180909_105432.jpg

Kuka oikein olen

Nyt kun blogi on siirtynyt uudelle alustalle, on ehkä relevanttia kertoa jotakin myös blogin kirjoittajasta. Tässä siis satunnaisia tietoja minusta:

  • Täytän ensi kesänä 30 vuotta ja pientä ikäkriisiä on aika-ajoin ilmoilla.
  • Minulla on pupu ja hamsteri, muttei lapsia. Lasten aika ei ole vielä.
  • Olen stressaaja paniikkihäiriöineni ja vatsaoireineni (sairastan IBS:ää).
  • Työskentelen kuudetta vuotta aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaajana, mutta olen sanonut itseni irti muuton takia.
  • Asun tällä hetkellä 49m2 yksiössä mieheni kanssa. Muutamme 75,5m2 kolmioon.
  • Unelma-ammattini on kirjailija tai jokin hyvinvointivalmentaja/mentori.
  • Minulla on pieni laatikollinen dvd-elokuvia, mutta kolme kirjahyllyllistä kirjoja.
  • Olen tarkoituksella karsinut elämästäni asioita, jotka luovat ahdistusta ja stressiä. Downshiftailen omalla tavallani.
  • En käytä alkoholia, tupakkaa, nuuskaa, huumaavia aineita tai kahvia.
  • Asunnossani on samassa huoneessa keltainen, punainen, sininen, valkoinen ja musta huonekalu. Lisäksi tässä huoneessa on vihreä matto.
  • Välttelen vaatehuoneessa käyntiä, sillä inhoan miten pupuni sukeltaa huoneeseen heti kun ovea raottaa.
  • Rakastan hyvää ruokaa liikaakin. En voi vastustaa pastaa, tuoreita sämpylöitä, vadelmapannacottaa tai Plevnan pyttipannua. (Tai Hookin ribsejä!)
  • Pelasin kymmenen vuotta jalkapalloa, nykyisin olen sohvaperuna.
  • Rentoudun täyttämällä kryptoja, ristikoita ja sudokuja.
  • Harrastan kierroksia kauppakeskuksissa, yleissivistävää opiskelua ja dekkarisarjoja.
  • Inhoan siipiannosten mukana tulevia selleritikkuja.
  • Maailman suurin epäkohta on sekakarkkipussit, joihin on päätynyt liian monta salmiakkia.

2017-04-25 18.19.23