Neljän seinän sisällä

Nyt se sitten alkaa. Arki neljän seinän sisällä. Terveys edellä mennään tietenkin ja olisi toivottavaa, että muutkin toimisivat vastuullisesti, jotta tästä koronasta päästäisiin eroon mahdollisimman äkkiä. Pääsisi palaamaan takaisin normaaliin elämään.

Miten meidän arkemme sitten muuttui? Aika paljonkin, mutta varmasti vähemmän kuin monen muun perheen. Meillähän muutos on siitä helppo, että olin jo valmiiksi kotona vauvan kanssa. Nyt olen siis vain entistä tiiviimmin jumissa neljän seinän sisällä. Kaikki kerhotoiminta on peruttu, eikä kauppakeskuksiin ym. ole enää asiaa pyörimään. Ulkoilla toki saa, kunhan vain säät sallivat eikä kenenkään läheisyydessä pyöri. Eikun pellon reunaan vaan yksinään vaunuilemaan.

Me on totuttu menemään. Kerhoilu, ystävien tapaaminen ja kauppakeskuksissa pyöriminen on ollut minulle henkireikä, sillä vauva käyttäytyy usein todella kiltisti, kun olemme liikenteessä. Hän myös nukkuu päiväunet paremmin muualla kuin kotona. Kotona oleminen (liian pitkiä aikoja) saa toisinaan pinnan kiristymään ja vauvakin kitisee tyytymättömyyttään. Aika kuluu kotona todella hitaasti, koska vauva vaatii tällä hetkellä jatkuvaa huomioimista. Mitään omia puuhia ei todellakaan pysty tekemään.

Moni sanoo toki tässä tilanteessa, että mitä valitat, kun olet itse lapsesi tehnyt. Pitäisi olla vain niin saatanan kiitollinen koko ajan kaikesta. Äideillähän ei ole lupaa valittaa mistään, koska olemme itse ajaneet itsemme tähän miinaan. Tuntemattomat ihmiset ottavat oikeudekseen arvostella meitä, kuten sekin nainen viime viikolla, joka ihmetteli miten minä idiootti olen ottanut vauvan mukaan kauppaan. Mihinhän tuo ihminen ajatteli, että esim- yh-vanhempi lapsensa laittaa kauppareissun ajaksi. Eihän hän tiennyt ollenkaan millaista elämäni on. Ties vaikka olisi vain minä ja vauva, vailla toista vanhempaa tai muutakaan tukiverkkoa.

Kaupassa sain kyllä viime viikolla ärsyynnyttyä myös lastenruokahyllyllä. Järjetön hamstraaminen, jonka ihmiset aloittivat loppuviikosta, näkyi myös korvikkeiden saatavuudessa. Onneksi itse olin aikaisin perjantaiaamuna hakemassa meille muutaman laatikollisen äidinmaidonkorviketta. Niillä pärjäämme nyt noin viikon ajan. Sen sijaan kauheita sympatiapisteitä ei saanut se nainen, joka lastasi kärryynsä nopeasti laskettuna yli 30 litraa nestemäistä korviketta sekä kaikki saman merkin jauhekorvikkeet. Helvetin kiva homma hei. Netissä useampi äiti etsii nyt paniikissa paikkaa josta saisi vielä esimerkiksi maidotonta korviketta, kun kaikki on hamstrattu loppuun. Toisen lapsi ei syö lainkaan ja toisen lapsi syö seuraavan puoli vuotta noita maitomääriä. Hamstrausta suorittivat myös isovanhemmat, jotka ostivat kymmeniä litroja korvikkeita sillä verukkeella, että lapsenlapsi saattaakin tulla käymään jossain vaiheessa kevättä. Nyt se pula-ajan säännöstely tänne!

Vaikka olenkin ärtynyt edellämainituista asioista, menee meillä kuitenkin pääosin ihan kivasti. Vauva kasvaa omilla käyrillään tasaisesti, oppii jatkuvasti uutta, syö hyvin ja nukkuukin toisinaan. Hän on mahtava persoona täynnä tunteita laidasta laitaan. Vatsavaivat ovat helpottuneet ja itkuisuus vähentynyt huomattavasti. Ensi torstaina tuo pieni ihme täyttää jo puoli vuotta! En sano, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”, mutta aika on kyllä mennyt yllättävän nopeasti ja kullannut hiukan ehkä jo muistojakin. En voi olla tuntematta ylpeyttä nyt, kun katson tuota lattialla pyörivää ja marakassia villisti soittavaa peikkotyttöä.

Joulukuun kuulumisia

En ymmärrä, kuinka pienten vauvojen äideillä on aikaa pitää menestyvää vauvablogia. Minulla ei ole aikaa edes käydä vessassa rauhassa ja bloggaamisesta voi vain haaveilla. Nyt kuitenkin miehen ollessa joululomalla vielä tämän viikon, päätin ottaa pienen hetken itselleni ja päivittää teille tänne meidän kuulumisia.

Ensinnäkin vauvamme sai kasteessa nimensä 30.11. Äitini tuli jo aiemmin viikolla auttelemaan ja isäkin päivää ennen. miehen äiti näki valtavan vaivan tarjottavien ja astioiden suhteen ja minä söin voileipäkakkua ja täytekakkua neljä päivää putkeen. Hiukan itkuinen neiti rauhoittui syötöllä juuri ennen kastetilaisuuden alkua, joten homma sujui ihan mallikkaasti.

Päivät on olleet vaihtelevia. Valitettavan usein täynnä itkuisuutta ja tyytymättömyyttä. Lääkärissä on käyty; saatu Losec-kuuri refluksin hoitoon, vaikkei ole varmaa, onko tämä edes refluksia, mutta että jotain edes tehtäisiin. Huomiselle on varattu uusi aika yksityiselle lastenlääkärille, kun apua ei tahdo löytyä. Vauva on kivuliaan oloinen, itkuinen, huono nukahtamaan ja nukkumaan ja nykyään alkanut vältellä jo syömistäkin. Ennen vauva rauhoittui kauppakeskuskierroksilla ja vaunuissa, mutta nyt kaikki tuntuu olevan hankalaa ja itku tulee paikasta riippumatta. Monta iltaa on mennyt kuunnellessa tunteja kestävää itkua, jossa välillä ei ole varma, saako vauva enää kohta edes henkeä.

Lääkäreiden mielestä ensimmäisen lapsen kanssa vanhemmat ovat aina hysteerisiä ja vauvojenhan kuuluukin puklailla ja itkeskellä. ITKESKELLÄ! Jouluna vanhempani näkivät ensimmäistä kertaa vauvan iltaitkukohtauksen ja luulivat lapseJoulu meni tosiaan vanhempieni luona kaakossa. Vauva pääsi viettämään aikaa kummitädin ja isovanhempien kanssa, sekä näkemään kaikki jäljellä olevat isoisovanhemmat. Matkat sujuivat oikein mallikkaasti nukkuen ja yhden pysähdyksen taktiikalla. Joulupäivänä ajeltiin jo kotiin Turkuun ja tapanina miehen vanhemmille jouluvierailulle.

Vauva sai taas aivan liikaa kaikenlaisia lahjuksia ja mekin miehen kanssa olimme lahjamäärästä päätellen olleet kiltisti. Tänään on uuden vuoden aatto, joka menee kotosalla oman perheen kesken nuhjaillessa. Saunaa ja hyvää ruokaa tiedossa ja päivällä käytiin Kupittaanpuistossa vaunuilemassa kauniissa säässä.

Ensi viikolla on paluu arkeen miehen palatessa töihin. Varmaan teemme come backin vauvakerhoon ja käymme muutaman äipän ja vauveleiden kanssa treffailemassa kahvittelun ym. merkeissä. Viime yönnä siirryimme miehen kanssa nukkumaan eri huoneeseen, jotta vauvan äänet eivät pitäisi meitä hereillä. Se sujui ihan kivasti ja varmasti jatkamme tätä kokeilua edelleen. Muutenkin meillä vauva nukkuu nykyään omassa sängyssään ja illalla jopa nukahtaa sinne aika kivasti, kun joulun jälkeen keksin kokeilla uudelleen white noise-ääntä rauhoittajana.

Miehelle tämä loma tuli tarpeeseen, sillä töiden ja vauva-arjen yhdistäminen on ollut raskasta. Minä olen ollut todella iloinen, kun olen lomalla saanut enemmän apuja myös kotiin. Perheohjaus ja seurakunnan tarjoama pikkuhelppi loppuvat meiltä todennäköisesti, joten apua ei oikein ole enää saatavilla mistään. Se toisinaan hiukan huolettaa, sillä nuo muutamien tuntien avut ovat tuoneet helpotusta arkeen ja antaneet mahdollisuuden nukkua hiukan rikkonaisten öiden jälkeen. Onneksi sentään sektiohaava parani ja umpeutui ja saan ensi lauantaina kaverini meille hoitamaan haavaa. Äitiysfyssarilla täytyisi päästä käymään ilman vauvaa joku kerta tsekkaamassa vatsalihasten erkaumaa.

Syksyn opinnot saatiin päätökseen ennen joulua ja uudet opintojaksot starttaavat jo tammikuun lopulla. Syksyllä tein 5op ja keväälle on tulossa 25-30op setti. En tiedä miten selviän, jaiks! Vanhempainvapaakin loppuu jo kesäkuussa, enkä tiedä onko meillä varaa siihen, että jäisin vielä tytön kanssa kotiin hoitovapaalle. Tuntuu kamalalta ajatus laittaa alle vuoden ikäinen lapsi päiväkotiin, mutta aika näyttää mitä sen suhteen tapahtuu. Miehellä on vielä pitämättä 6 viikkoa isyyslomia ja varmaan saa pitää myös 4 viikkoa kesälomaa, joten syksyyn asti meillä olisi ainakin mahdollista pitää vauva kotona.

Tammikuussa aloitellaan vauvan kanssa sosemaistelut, koska korvikemäärät ovat jo aika valtavat. Josko vatsavaivat vaikka hiukan helpottaisivat, vaikka mahdollisuus myös niiden pahenemiseen on olemassa. Vauva tarttuu jo esineisiin, mutta pyörähtämisen harjoittelu on jäänyt vaiheeseen. Vatsallaan hinku olisi jo ryömiä eteenpäin, mutta taidot eivät vielä riitä. Vauvan opittua liikkumaan täytyykin sitten olla jatkuvasti silmät selässä.

Sellaisia sekalaisia kuulumisia tännepäin. Kysyäkin saa, jos jokin asia jäi tässä hopussa mainitsematta.

Kuusi viikkoa äitiyttä

Huomenna meidän pienokaisemme on kuuden viikon ikäinen. Tämä aika on ollut samanaikaisesti todella riipaiseva ja musertava, mutta silti niin täynnä kiitollisuutta. Oma käsitykseni äitiydestä on mennyt täysin uusiksi. Näkemykseni siitä, millainen äiti haluaisin olla, on aikalailla eronnut siitä, millainen äiti olen nämä ensimmäiset viikot ollut. Sitä on ollut rankka käsitellä.

Vauva on valloittava, terve ja kasvaa uskomatonta tahtia. Viisiviikkoisena hän on jo 57,5 cm pitkä ja painaa yli 5 kg. On ollut lohdullista huomata, että kaikesta pulauttelusta ja korvikemaidolla ruokkimisesta huolimatta hän kasvaa ja voimistuu päivä päivältä. Ongelmana tuntuu olevan ainoastaan mahavaivat, jotka toki kuuluvat lähes poikkeuksetta vauvan elämän ensimmäisiin kuukausiin. Yöllä valvotaan kipeän mahan kanssa ja päivällä äherretään. Kokeiltu on korvikkeenvaihdot, erilaiset lääkkeet, maitohappobakteerit, sakeuttajat, vyöhyketerapiat, jänteiden tsekkaus lääkärissä… Ilmeisesti ainoa mikä auttaa on aika.

Oman vauvan itku on musertavaa kuultavaa. Sen tajuaminen on ollut lohdutonta. Kun toinen itkee vatsavaivoja, ovat keinot vauvan olon helpottamiseksi usein rajalliset. Minä en pidä rajallisuudesta, enkä todellakaan millään mittakaavalla ole ikinä ollut kärsivällinen ihminen. Minua ei lohduta tieto siitä, että: ”Tämä kyllä kuuluu asiaan, kyllä ne vaivat siitä joskus vielä helpottavat”. Minä haluan, että ne helpottavat heti! Että kaikki on tehty sen hyväksi, mitä tehtävissä vain on. Haluan tietää milloin tämä loppuu, jollei nyt? On annettu epämääräisiä aikamääreitä, kuten sitten joskus, ehkä 2-3 kuukauden iässä, puoleen vuoteen mennessä, sitten kun lapsi liikkuu/syö kiinteitä… Näinhän asia tietysti on, ettei kukaan voi tietää, saati antaa mitään tarkkaa ajankohtaa vastaukseksi. Siihen mystiseen ajankohtaan asti vauva kärsii kivuista ja minä kärsin avuttomuuden tunteesta (ja unen puutteesta).

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Joskus koliikkimainen iltaitku kestää tuntikausia. Joskus yöllä herätään aamukolmelta ähertämään ummetuskakkaa pitkälle aamupäivään asti. Joskus vauva kitisee, vaikka kaikki kevätjuhlaliikkeet on tehty. (Voi pojat kyllä on koitettu kaikkea ihan hulluakin.) Toisinaan vauva kuitenkin viihtyy unipesässään hengailemassa niin, että äiti saa syötyä aamupalan. Joskus vauva nukkuu kantokopassa tyytyväisenä, kun kierrämme Myllyn kauppakeskusta toista tuntia. Joskus hän jokeltelee, hymyilee ja pieree ilman kipuitkua. Ne hetket ovat niitä, joihin tulisi saada ajatukset keskitettyä myös sen kaiken lohduttomuuden keskellä.

Vauva on hyvin vähän aikaa pieni, vaikka välillä aika tuntuu lähes pysähtyneen, kun vain odottaa miestä kotiin/ seuraavaa kakkaa/ itkun loppumista/ sitä, että saisi nukkua. Päivä päivältä opitaan uutta sekä minä että vauva. Kuukauden päästä hän saa kasteessa nimen. Silloin ikää on jo 2,5 kuukautta. Vauvan elämä on täynnä vaiheita, joista jokainen kehittää häntä, mutta tuntuu tuovan mukanaan myös itkuisuutta ja hämmennystä. Ja onko se mikään ihme, kun ajattelee, miten valtavasti pieni kasvaa, kuinka paljon hänellä on opittavaa ja koettavaa.

Meillä ei ole mihinkään kiire. Äiti ja isä jaksaa kyllä.