Viikon syysloma

Minulla syyslomat ovat aina kiireisiä aikoja. Niin myös tänä vuonna. Olen joutunut perumaan niitä kivoja kaveritapaamisia voidakseni tehdä esimerkiksi muuttoa tai kuten tämän viikon ajan: autokauppoja.

Pankki lupasi auliisti pienen lainan, jotta pääsen vanhasta kotterosta eroon. Kolme koeajoa myöhemmin minulla on uusi kulkupeli ja kohtuullinen laina, jota maksan takaisin pienen ikuisuuden. Auto ja rahat vaihtavat omistajaa huomena.

Pankissa ja autoliikkeissä ravaamisen ohessa olen koittanut nähdä kerran jokaista lähisukulaistani. Vanhemmat, sisko ja isovanhemmat on nyt käyty läpi.

Jotta loma tuntuisi lomalta, päätti kani protestoida reissailua jo kolme päivää kestäneellä ripuloinnilla. Ja viikko on vasta puolessa välissä.

Kotiinpaluu tapahtuu perjantaina, mikäli uusi tai vanha auto ei käy oikuttelemaan. Vanha nimittäin menee autokaupassa vaihdokkina, joten senkin olisi syytä pysyä kasassa. Lauantaina olemmekin I love me -messuilla, jonne raahaan uudehkon kumppanini katsomaan kuka kestää ja mitä.

Sitten onkin jo sunnuntai mietittävä tulevaa työpäivää.