Muitakin kuulumisia

Jotta tää blogi ei menis ihan pelkäksi raskaus- ja diabetesavautumiseksi, postailen nyt ihan muita kuulumisia. Kesä on täällä, juhannus vietetty ja enää vähän päälle kaksi viikkoa miehen kesälomaan.

Juhannus sujui oikein mallikkaasti perheen parissa. Suuntasimme kaakkois-suomeen vanhempieni luokse mökkeilemään. Paikalle saapui myös siskoni, joka oli tehnyt meille juhannusherkuksi oikein maittavan mangojuustokakun. Ruoka oli muutenkin hyvää ja sitä piisasi; söin myös kesän ensimmäisen Vedyn, joka kyllä aina saa aikaiseksi sellaisen kesäisen fiiliksen.

Juhannusaattoiltana satamassa oli väkeä kuin meren mutaa. Tivoli pyöri, vaikka ilta oli jo pitkällä ja ihmiset istuivat ravintolalaivojen terasseilla tai satamatorin kojujen äärellä. Välittömiä karjalaisia, joiden seassa näkyi ja kuului muutama muualtakin tullut. Hyvin sovittiin sekaan me varsinais-suomalaisetkin.

Muuten alkukesään ovat kuuluneet tuoreet herneet, marjat ja pehmisjäätelö, jota ilokseni voin taas syödä monien vuosien tauon jälkeen. Olen myös päässyt kokeilemaan muutamia erilaisia mocktaileja, kun pepsi max ja zero cola ovat alkaneet tylsistyttää.

Viime viikonloppuna käväisimme Tampereella ihan ilman ennakkosuunnittelua. Varasimme aamupäivällä omppuhotellista huoneen ja laitoimme matkalta viestiä kummityttöni äidille. Heille sopi tapaaminen ja kävimmekin Ideaparkissa syömässä ja kiertelemässä hetken. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia.

Tsekkasimme sisään hotelliin ja lähdimme käymään Hämeenkadulla sijaitsevassa Pella’s cafessa, jossa oli oikein kunnon rivi herkullisen näköisiä juustokakkuja. Siinä ”kahvitelessamme” tuli mieleen ottaa yhteyttä ystäväämme, jonka tapasimmekin illan päätteeksi Cafe Euroopassa mocktailien ja muiden virvokkeiden parissa. Todella terapeuttista päästä avautumaan ja juttelemaan pitkästä aikaa taas kaikesta. Kyllä ystävät ovat sitten kultaakin kalliimpia. Harmi, ettei Turkuun ole oikein siunaantunut läheisiä koulukavereita lukuunottamatta.

Tuleva viikonloppu menee kotosalla, vaikka tarkoitus oli lähteä alunperin Seinäjoelle pesäpallon itä-länsi-viikonloppuun. Kahtena aikaisempana vuonna olemme siellä käyneet ja aivan mahtavia tapahtumia ovat silloin järjestäneet sekä Imatra että Joensuu. Nyt, kun ottelut kerrankin pelataan täällä länsirannikolla päin, emme uskalla lähteä enää tuollaiselle reissulle tässä vaiheessa raskautta. Lisäksi on luvattu paikkapaikoin aika kurjaa säätä, joten pelit näkyvät meillä television välityksellä. Jos aikaa jää, niin viikonloppuna voisi myös koota tuon pinnasängyn tuosta eteisestä kuleskelemasta ja tilaa viemästä.

Ensimmäisen ylityksen mukanaan tuoma stressi

Maanantaina koitti aamu, jota en toivonut tulevan. Ensimmäinen aamupaastorajan ylitys kotimittauksissa. Arvon tulisi olla alle 5,5, mutta mittari näytti 5,7. Takana oli kurja yö, nestehukka ja kivuissa valvominen. On sanottu, että stressi ja huonot yöunet vaikuttavat juuri aamupaastoon? Soimasin itseäni, sillä juuri tällä viikolla on aika kontrolliin, jossa olin ajatellut pyytää mittaamisten vähentämistä. Pyyntö tuskin kannattaa, jos tässä nyt alkaa paukahdella arvot yli.

Tänään mittasin pelonsekaisella jännityksellä aamuarvoa. Olin laittanut herätyksen soimaan aikaisemmin, jottei paastoaika venyisi liian pitkäksi. Maanantaina paastoaika oli yli 12h, josta ylityksiä ei ole aiemmin tullut. Tänään heräsin puoli yhdeksän ennen kellon soittoa ja sain aamupaastoarvoksi juuri alle rajan eli 5,4. Paastoajan pituus oli 11,5h. Täytyneeköhän sitä lyhentää ennestään?

Moni puhui vertaistukiryhmässä siitä, miten paastoarvot alkoivat ylittyä, kun raskausviikkoja alkoi tulla 30 täyteen. Minulla on nyt meneillään kolmaskymmenes viikko, joten tavallaan sopisin hyvin tuohon olettamukseen. Kuulemma kehon oma insuliinintuotanto heikkenee näillä viikoilla ja saattaa parantua taas aivan loppuraskaudesta. Toivoa sopii, sillä insuliini ajatuksena ei houkuta.

Ajattelin myös kokeilla rakentaa iltapalaa hiukan toisella tapaa. Monet suosittelevat proteiinipitoista ateriaa ennen nukkumaan käyntiä. Toisaalta juuri protskuiltapala oli kyseessä sunnuntai-iltana, kun maanantaina sitten ylitys tapahtui. Taitaa olla vähän tähtien asennosta kiinni nämä hommat.

Väsymyksestä

Olen nyt ollut pois työelämästä hiukan yli kuukauden. Olen äärettömän onnellinen siitä, että minun oli mahdollista irtisanoutua työstä, joka ei tehnyt loppuvaiheessa hyvää kropalle eikä mielelle. Nykyinen päivärytmini on mennyt totaalisen uusiksi: herään puolenpäivän aikoihin, teen opiskelujuttuja ja lojun, kunnes mies tulee kotiin kahden-kolmen aikoihin. Sitten usein puuhastellaan kotona ruuanlaiton ja tv:n katselun välimaastossa tai lähdetään kaupungille. Illalla nukkumaan mennään n. klo 22, mutta minä en saa kipuineni unta. Nukahdan usein vasta aamuyöllä ja otan tarvittavat lepotunnit sitten aamupäivästä.

Tämä rytmi ei ehkä kuulosta kauhean fiksulta, mutten ole saanut sitä muutettua. Muutenkin olen jatkuvasti aivan järjettömän väsynyt. Suoriudun joten kuten koulutehtävistä määräaikoihin mennessä, mutta kaikki muu tuottaa suurta tuskaa. Kotia pitäisi siivoilla ja laitella valmiiksi ennen vauvan tuloa, olisi pihahommia ja kaikkea… Olen vain väsynyt ja saamaton p*ska.

Kun oikein päätän jotain tehdä, niin hetken päästä haukon happea sohvalla supistusten kourissa. Kyse on ilmeisesti harjoitussupistuksista, jotka ovat normaaleja. En kuitenkaan uskalla lähteä yksin esimerkiksi lenkille, koska kävely usein supistaa ja pelkään, että kuukahdan jonnekin.

Tunnen suurta riittämättömyyttä ja soimaan itseäni jatkuvasti siitä, miten laiska olen. Haluaisin, että miehen tullessa töistä koti olisi puhdas, siisti ja ruoka valmiina. Näin ei koskaan ole. Koen, että mieheni uupuu ja varmaan pian kyllästyy, kun ei saa työpäivän jälkeen levätä rauhassa.

Pelkään aivan tolkuttomasti, että vauvalle käy jotain. Se varmaan osaltaan selittää sitä, etten oikein uskalla tehdä mitään. Kaikki nostelu tuntuu jo epämiellyttävältä ja nostokipujen takiahan lopetin työnikin kesken kaiken. Kun vielä viettää kaikki päivät yksin kotona, on ihan liikaa aikaa ajatella, pelätä ja huolehtia.

En koe nauttineeni tästä raskausajasta hetkeäkään.

Kuulumisia kotisohvalta

Elämä pyörii aikalailla oman vatsan ympärillä. Kun lopetin työt ja jäin kotiin odottelemaan tulevaa ja tekemään etäopintoja, väheni elämästä samalla myös yksi bloggausaihe: töistä rutkuttaminen. Kirjoittaminen on ollut hankalaa, koska koen, etten viitsisi kirjoitella pelkästä raskaudesta ja sen mukanaan tuomista ajatuksista ja oloista. Tämä ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti odotusajanblogi, ja pelkään karkoittavani viimeisetkin lukijat.

Jos nyt kuitenkin listaan tähän yleisiä kuulumisia:

  • Rakenneultrassa käyty ja kaikki vaikutti olevan hyvin.
  • Opiskelu etenee ja viimeiset tämän kevään tehtävät on jo julkaistu. Pari viikkoa niin kevätlukukausi on taputeltu pakettiin.
  • Olen väsynyt ja saamaton nahjus, joka ei jaksa siivota ja jota pyörryttää aina, kun pitäisi vähänkin tehdä jotain.
  • Harmittaa, että opiskelutoverit pääsevät jo etsimään työharjoittelupaikkoja syksyksi, kun itse vain odottelen jotain hamaa tulevaisuutta.
  • Illat kuluvat pääasiassa leffoja katsellessa ja tuntuu, että kaikki vähänkin kiinnostavat on katsottu.
  • Öisin vaivaavat jäätävät jalkakrampit voisivat jo loppua.
  • KOKOAJAN on pissahätä.
  • Mies joutui kieltäytymään hyvästä työtarjouksesta perheen perustamisen takia.
  • Voisin elää kokiksella.
  • Grillikausi avattiin vihdoin! Terassi pitäisi huoltaa…
  • Huomenna suunnataan pienelle irtiotolle.
  • Raskausaikana sitä huomaa, keitä ne tosiystävät ovat.

Omakotitalo ja siivous

Kaupallinen yhteistyö: Freska

Osa ehkä muistaakin, kuinka kirjoittelin syksyllä omakotitalon mukanaan tuomista haasteista.

Noh, siinä kirjoituksessa ei tullut mainittua ehkä rassaavimmasta omakotitalopuuhasta, nimittäin koko tämän lukaalin saattamisesta inhimilliseen kuntoon! Siivous on kautta aikojen ollut top1-listani kiistattomalla kärkisijalla. Edellisessä blogissani kirjoitinkin, kuinka minä ja exäni kyllästyimme jatkuvaan siivousriitelyyn ja hankimme siivouspalvelut ulkopuoliselta taholta. Voitin tällöin blogiarvonnasta Freskan kertasiivouksen ja sille tielle jäimme.

Valitettavasti elämänmuutokset ajoivat minut erilleen näistä ihanista siivouksettomista ajoista ja olen jälleen joutunut siivoamaan itse. Neliöitä on tällä hetkellä 140, mikä ei ole aivan valtava määrä, mutta ihan riittävän v-mäinen, mikäli talossa sattuu asumaan kaksi henkilöä, joista kumpikaan ei innostu siivoamisesta pätkääkään. Lisäksi kaikkialle ehtiväinen karvapallokani sotkee paikkoja minkä kerkeää.

Etenkin nyt, kun yritän yhdistää työn, opiskelun ja jonkinasteisen perhe-elämän, ei siivoukselle tahdo jäädä aikaa. Toki aikaa kuluu pyykinpesuun, astianpesukoneen kanssa puljaamiseen, tavaroiden siirtelyyn ja järjestelyyn… Mutta siihen varsinaiseen kunnon pesuun ja kuuraukseen ei kyllä juurikaan ole aikaa. Lähinnä tulee siivottua paniikissa ennen vieraiden tuloa.

Freska hoiti aikanaan kotimme putipuhtaaksi. Hinta saatiin säädettyä sopivaksi, kun tilasimme 1kerta/kk siivouksen ja annoimme siivoojan käyttää meidän siivousvälineitämme. Lisäksi räätälöimme vielä hommaa siivoojan kanssa niin, että hän keskittyi kaikkein ärsyttävimpiin siivouskohteisiin, kuten pölyjenpyyhintä ja lattioiden moppaus ja imurointi. Tarvittaessa saatoimme pyytää siivoojaamme tällä kertaa pesemään uunin tai jääkaapin tai panostamaan vain ikkunoihin. Siivouspalveluihin voi vielä näppärästi käyttää kotitalousvähennystä.

Tuon muutaman tunnin aikana, kun siivooja touhusi talossamme, me olimme töissä tai kävimme kaupungilla. Kotonakin olisi saanut olla, mutta tuntui siltä, että olisin siellä vain tiellä. Se tunne kun puhtaaseen kotiin pääsi, oli ihan mahtava! Miten ihmeessä ne tv-laitteiden ympärillä leijuvat staattiset pölyt saa pois tuosta noin vain? Minä en siinä onnistu vieläkään, siivoojamme teki sen hetkessä.

Freskan pyytäessä yhteistyötä, en epäillyt hetkeäkään. Jos sinullakin on tarve saada siivooja kotiin, kannattaa tämä vaihtoehto pitää mielessä. Itse ainakin suosittelen lämpimästi.

Vuosi 2018: yhteenveto

Minulla on joskus raivostuttavakin tapa pitää kiinni tietyistä perinteistä. Yksi niistä on jokaisen blogivuoden lopussa tehtävä yhteenveto, jossa summaan vuoden blogipostauksiani. Vuosi 2018 oli tapahtumarikas, vaikkei se aina blogipäivityksinä näkynytkään. Jotain sain kuitenkin tännekin raapusteltua.

Tammikuu: Sain mahtavan aktiivisuuskellon, joka tosin ei sitten kestänyt putoamista kaakelilattialle. Vieläkin nakertaa. Sain raavittua kasaan viimeiset avoimen yliopiston opinnot ja kertoilin miten olen yhdistänyt perussairauteni ja työnteon. Kävin kierroksen Tyksissä kaikissa laitteissa ja päätin alkaa oman ajankäyttöni herraksi.

Helmikuu: Intoilin penkkiurheilusta, joka on pysynyt intohimoni kohteena vuosikaudet. Ensimmäiset orastavat keskustelut oman asunnon ostamisesta päätyivät bloginkin puolelle. Fiilistelin myös tulevaa yhteishakua, vaikka väsymys painoikin.

Maaliskuu: Omakoti-projekti alkoi lainaneuvotteluilla ja -kilpailutuksella. Kirjoitin oman kodin valinnasta ja asuntonäytöistä. Ihana talo löytyi ja teimme tarjouksen. Edelleen pyörin väsymyksen kourissa.

Huhtikuu: Lomailtiin pääsiäisen kunniaksi. Uudessa kodissa tehtiin kuntokartoitus ja allekirjoitettiin ostopaperit. Aurinkoinen päivä kului Naantalissa. Kirosin myös pääsykokeita ja pelkäsin, etten kelpaa opiskelijaksi.

Toukokuu: Ihan mahtava päivä Kustavissa. Kriiseilin muutosta, töistä, pakkaamisesta, tietokoneen rikkoutumisesta…Kerroin myös miten ensimmäiset pääsykokeet sujuivat.

Kesäkuu: Heräsin tuskaiseen yöhön, jolloin kontaktoin jo Tyksiäkin. Kirjoitin myös migreenistä. Vastailin kesäkysymyksiin, emojihaasteeseen ja pohdiskelin Stellan laulajan kuolemaa. Kävimme miehen kanssa Yyterissä ja sain tietää päässeeni kouluun.

Heinäkuu: Kertailin kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdin miten sitä on selvinnyt siitä pyörityksestä. Kertoilin myös kesäkuulumisia tulikuumasta autosta Tallinnan romantiikkapakettiin.

Elokuu: Kertoilin IBS:stä sairautena. Vedin yhteen menneisyyteni kuntosalit, joita olikin kertynyt. Paljastin lukijoille sotkuisen kotini. Jännitin uuden koulun alkua ja kerroin ekoista koulupäivistä. Mietin elämässä etenemistä.

Syyskuu: Aloitin lyhennetyt työviikot. Meillä kävi ystäviä kylässä uudessa kodissa. Blogini täytti vuoden täällä WordPressissä. Kertoilin mitä kaikkea omakotitalo onkaan mukanaantuonut. Kriiseilin uuden alan mukanaan tuomista ulkonäkövaatimuksista.

Lokakuu: Tartuin blogisiskohaasteeseen. Kaaduin pahasti portaissa ja kävin ampuradalla fiilistelemässä. Kuvailin syksyisiä maisemia kotipihalla. Puhuin suosikkiaiheestani eli rahasta ja tulojen puolittumisesta opiskelujen myötä. Jaoin myös tuoreimmat terveyskuulumiset.

Marraskuu: Sain valmiiksi minun tarinani-kirjan. Kiukuttelin palkallisten lomien puutteen vuoksi. Yllätyin miehen kosinnasta ja reissutyöleskeydestä. Sain elämäni ensimmäiset tikit ja koin Tampereella mullistavia tunteita.

Joulukuu: Kerroin miten käy, kun yhdistää työn ja opiskelun. Juhlin ensimmäistä kertaa elämässäni kaksia pikkujouluja. Loppukuu menikin sitten yskän kourissa kituessa.

Kahdet pikkujoulut

Liekkö ensimmäinen vuosi miun elämässä, jolloin ennen joulua on KAHDET pikkujoulut. Kahdet pikkujoulut, joihin molempiin miut oli kutsuttu! Toiset oli työporukan ja toiset opiskeluporukan ja molemmissa oli aivan saakelin kivaa.

Työporukalla käytiin syömässä Turussa ravintola Pippurimyllyssä. Vetästiin siellä oikein kunnon pihvit ja jälkkärit päälle. Tuli samalla tutustuttua työkavereihin vähän enemmän, vaikka toki vuoden jo olen talossa ollut. Mukaan mahtui muutama loistava jutunkertoja, joten hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut. 

Loppujen lopuksi ravintolasta ilmoitettiin, että pöytämme siirtyy seuraavalle seurueelle, että olisi aika maksella (ja suksia hiiteen sieltä räkättämästä). Siirryimme alakertaan jatkoille. Kotiin lähdettiin sulassa sovussa kymmenen jälkeen koko porukka. 

Luokan pikkujoulut olivat Turussa ravintola Storagessa, jossa söimme pitkän kaavan mukaan viiden ruokalajin menun. Kelvollisen ruuan lisäksi seura oli varsin mukiinmenevää. Taas oppi uusia asioita opiskelutovereista, lähinnä niistä, joiden kanssa sattui samaan pöytänurkkaukseen. Monimuoto-opintojen ehdoton miinus on se, ettei porukalla oikein ole mahdollisuutta hitsautua yhteen, kun tapaamisia on vain muutamia. Some ja tällaiset iltariennot auttavat paikkaamaan tuota aukkoa. Seuraavana suunnitteilla onkin jo jos jonkinlaisia tupareita, talkoita ja lähiöpubikierroksia.

Kaiken kaikkiaan sitä tulisi olla onnellinen, että on saanut elämäänsä taas roppakaupalla uusia ihania ja aitoja ihmisiä, joiden kanssa saa arkeaan jakaa niin töissä kuin opiskelurintamallakin. Kenenkään ei tulisi olla yksin.