Kun yhdistää työn ja opiskelun

Muutamalla muullakin on saattanut käydä mielessä työn ja opiskelun yhdistäminen. Tiedän useamman alanvaihtajan jo täältä blogimaailmastakin. Ajatus siitä, että voi opiskelun ohessa tienata oman elantonsa ja unohtaa opintotuella kitkuttelun on houkuttava ja johti siihen, että itsekin päätin hakea viime keväänä ammattikorkeakouluun. 

Nyt takana alkaa olla ensimmäinen lukukausi. Voin lämpimästi suositella unohtamaan haaveet työn ja koulun yhdistämisestä! No ei vaan. Tässä yhdistelmässä on monia hyviä puolia. 

Kun yhdistää työn ja opiskelun:

  • Ei ole enää vapaa-ajanvietto-ongelmia. Ei ole vapaa-aikaakaan
  • Ei ole aikaa riidellä kumppanin kanssa
  • Voi vedota kiireeseen ihan kaikissa tilanteissa. Samalla välttää illanistujaiset yms. turhuudet
  • Voi lykätä hammaslääkäriaikaa tai luomenpoistoa ikuisuuden, koska on aamu kuudesta alkaen töissä ja iltapäivät ja illat ”koulussa”
  • Ei ole aikaa tuhlata, ellei satu hurahtamaan nettishoppailuun. Kivijalkakauppoihin ei ehdi. 
  • Ei ole joulustressiä, kun niitä kolmea pyhäpäivää odottaa lähinnä kuin kuuta nousevaa jo ihan vaan nukkumisen kannalta
  • Ei juurikaan vaikeuksia nukahtaa; väsymystä riittää
  • Huomaa olevansa työpaikalla korvaamaton ja tärkeä, koska kaikki surkuttelevat jatkuvia koulupäiväpoissaoloja
  • Voi kohtuullisella omatunnolla syödä kaikkea moskaa, koska ei ehdi kokata. Kotiinkuljetuksella tuotava pizza on jees, koska ei ehdi kauppaan
sdr

Töistä ja opiskelusta

Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi, mutta minusta on alkanut tuntua siltä, että olisin mielummin jokin muu. Alanvaihto on käynyt mielessä nykyään yhä useammin ja nyt elämänmuutoksen ja uuteen kaupunkiin muuton myötä olisi mahdollistakin lähteä kouluttautumaan uudelle alalle.

Ongelmaksi on muodostunut se, etten tiedä mitä haluaisin opiskella. Opintojen pitäisi sijaita Turussa, aiheen tulisi olla kiinnostava ja työllisyystilanteen kyseisellä alalla hyvä. Turku mahdollistaa sekä amk- että yliopisto-opinnot ja kallistuisin mielelläni amk-opintoihin nopeuden ja käytännönläheisyyden sekä hyväksilukujen vuoksi, mutten täysin poissulje yliopistoa tai vaikka opistotasoisia opintoja.

Kiinnostuksen mukaan valinta onkin hankala. Minua kiinnostaa vähän kaikki, muttei tarpeeksi oikein mikään. Jo pidemmän aikaa olen miettinyt liiketalouden opintoja, joihin työkkärin painostuksesta hain muutamia vuosia sitten jääden kolmen pisteen päähän. Silloin motivaatiota ei ollut hakuun eikä opintoihin.

Siskoni on valmis tradenomi, joten osaan josasin määrin kuvitella mitä opiskelu olisi. Työllisyystilanne on ainakin Suomen itäosissa aika heikko, mutta ehkä muualla on toisin.

Opinnoilta haluan hyvän työllisyystilanteen lisäksi suomenkielisyyttä. Lisäksi toivon, että opintoihin valinta on sellainen, että tällaisella toista korkeakoulututkintoa havittelevalla on muutakin kuin teoreettisia mahdollisuuksia päästä sisälle. Lisäksi olen kiinnostunut yhä enemmän tietokoneella tehtävästä työstä/opiskelusta.

Pohjalla on tosiaan lukio, amk ja avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden ja journalistiikan perusopinnot.

Osaisiko joku neuvoa tai suositella?