Maaliskuuksi meni

Se vaihtui sitten helmikuu maaliskuuksi kuin huomaamatta. Vaikka päivät ovat olleet välillä pitkiä kotona vauvan kanssa, meni helmikuu silti aikalailla ohi. Arki täyttyi vauvan kanssa kerhoiluista ja säiden salliessa myös ulkoilemaan pääsi vaunulenkkien muodossa. Vauva kävi ensimmäistä kertaa päivän verran hoidossa mummolassa, kun minun opiskeluni ja miehen koulutuspäivä sattuivat osumaan ikävästi päällekäin. Kuukauden viimeinen päivä se sitten lykkäsi lumet maahan, juuri kun olimme matkalla Korkeasaareen. Reissu onnistui onneksi ihan kivasti, vaikka lunta tuli ja vauva nukkui koko eläinkierroksen vaunukopassaan. Samalla reissulla pääsin jälleen vierailemaan suosikkiravintolassani Vapianossa.

Maaliskuu tuo tullessaan näköjään talven. Saa nähdä kuinka kauan tämä kestää, mutta itse en olisi talvea tähän kohtaan vuotta enää kaivannut. En ole kyllä talvi-ihminen noin muutenkaan; ei haittaisi, vaikkei lunta tulisi muidenkaan kuukausien aikana.

Tässä kuussa koittaa minun ja vauvan ensimmäinen pidempi autoreissu mummolaan ilman miestä. Miehen työjutut sattuivat juuri äitini syntymäpäivien kanssa samaan aikaan, joten matkaamme pienokaisen kanssa kahdestaan. Hiukan jo jännittää, vaikka aikaa on vielä lähes 3 viikkoa. Onneksi vauva useimmiten rauhoittuu ja nukahtaa autossa, mutta jokin pelko minussa koittaa kertoa, että tällä kerralla asia ei varmasti suju näin kivuttomasti. No tarpeen mukaan sitten pysähdellään.

Maaliskuussa meillä on myös ensimmäinen ryhmäneuvola, jonka ystäväni sanoi olevan oivallinen paikka vertailla vauvoja. Tämä konsepti ei juurikaan itseäni miellytä, vaikka meillä opittiinkin juuri kääntymään hienosti selältä vatsalleen ja soseruokailutkin ovat edenneet hyvää tahtia. En elä vertailusta, etenkään neuvolan ohjaamasta sellaisesta, mutten viitsinyt käydä nillittämään ja vaatimaan mitään yksilöneuvolakäyntiä, vaan ryhmäneuvola täältä tullaan.

Ensi viikonloppuna oli tarkoitus nähdä pitkästä aikaa vanhoja ystäviä, mutta tapaminen siirtyi kuukaudella aikatauluongelmien vuoksi. Ystävän kanssa on viritteillä myös eräänlainen yhteistyö ja avunanto -projekti, jossa voimme molemmat kehittää ammatillisuuttamme. Lisäksi tarkoituksena olisi ympätä jollain tavalla opinnäytetyöni tähän yhteistyökuvioon. Odotan tätä innolla, sillä opinnäytetyön aloitus alkaa olla käsillä.

Yhteenvetona siis täällä elellään aika tavallista arkea. Terveenä ollaan kaikki pysytty onneksi ja päivätkin soljuvat omalla painollaan eteenpäin.

Kuinka saada apua vauva-arkeen

Monille avun pyytäminen on todella suuren kynnyksen takana. Yhä useampi on kuitenkin yksinäinen, uupunut lapsiperhearjessa ja vailla tukiverkostoa. Minulla tilanne on juurikin tällainen, mutta koska olen aiemmin joutunut aktiivisesti pyytämään apua esimerkiksi paniikkihäiriön kanssa, tiedostan aika hyvin omat rajani ja rajallisuuteni. Kun jäin vauvan kanssa kotiin miehen palattua töihin olin hetkessä aivan hukassa. Toipilaana ja baby bluesista kärsivänä äitinä väänsin itkua oman kykenemättömyyteni ja osaamattomuuteni takia.

Epäilin itselläni synnytyksen jälkeistä masennustakin, koska synnäri ja neuvola olivat pyytäneet tarkkailemaan oloa paniikkihäiriötaustani takia. Tarkkailin oloani ehkä hieman liikaakin, mutta toisaalta tunnistin heti alakuloisuuteni ja hankin ajoissa apua. Jaankin tässä muutaman vinkin vauva- ja lapsiperheille.

  1. Läheiset, sukulaiset, ystävät, naapurit. Moni sinnittelee ja pitää kulisseja yllä aivan turhaan. On oikeus olla uupunut ja tuoda asiaa esille. Mikäli tukiverkostoa on lähellä tai miksei kauempaakin saatavilla, hyödyntäkää sitä, jotta saatte hoidettua asioita tai levättyä. Meillä verkostot ovat kaukana, mutta suuri apu oli vanhemmistani ja siskostani, jotka tulivat matkojen takaa käymään.
  2. Perhekerhot, vauvakahvilat ym. Oma yksinäisyyteni lievittyi aloitettuani käynnit seurakunnan vauvakahvilassa. Ilmainen mahdollisuus tavata muita samassa tilanteessa olevia ja luoda ystävyyssuhteita ja verkostoja. Kävinkin jo yhden äidin kanssa kahvittelemassa ihan kerhon ulkopuolellakin. Rohkeasti mukaan toimintaan, jos voimia riittää. Kodin ulkopuolelle liikkuminen voi tuntua raskaalta, mutta palkitsee lopulta.
  3. Seurakunnat tarjoavat kerhojen lisäksi myös mahdollisuuden keskusteluavulle ja meillä täällä Turussa toimii myös seurakunnan ilmainen Pikkuhelppipalvelu. Palvelu on ilmainen, sitä tarjotaan 4 kertaa kahden tunnin ajan, ja sinä aikana on mahdollisuus levätä tai hoitaa asioita.
  4. Neuvolasta saatava perheohjaus. Perheohjaaja käy meillä kerran viikossa jeesimässä ja juttelemassa. Tämäkin palvelu on ilmainen ja kannattaa hyödyntää, vaikkei suuria kriisejä ja järkyttävää väsymystä vielä olisikaan. On mukava vaihtaa ajatuksia ammattilaisen kanssa ja kädet on mahdollista saada hetkeksi vapaaksi vauvan sylittelystä.
  5. Neuvolapsykologille olisin myös saanut lähetteen, mutten vielä kokenut sitä tarpeelliseksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että on olemassa tällainenkin mahdollisuus oman mielen ja kuormittavien asioiden purkamiseen.
  6. Kotipalvelu, jota on mahdollista ostaa kotiin avuksi ja jonka maksuihin saa apua tulojen mukaan suhteutettuna. Meillä tämä ei ole vielä ainakaan käytössä, koska arki on alkanut muilla tukitoimilla luistamaan hyvin. Laskimme, että meidän tuloillamme maksettavaa jäisi n. 10€/h, joka toki on rahaa sekin, mutta helpottaa arkea ja vanhemman jaksamista hurjasti.
  7. Lastenhoitajapalvelut, siivouspalvelut ym. Kannattaa tutkia omaa tilannetta ja miettiä, mistä voisi saada apua eniten. Luulen, että tulemme joskus hyödyntämään näitäkin palveluita, mutta tällä hetkellä vauvan ollessa aivan pieni, en koe näitä ajankohtaisiksi. Isommille lapsillehan on tarjolla vaikka mitä ohjattua toimintaa, johon lapsen voi viedä tapaamaan ikätovereita ja leikkimään, askartelemaan tai musisoimaan.
  8. Vertaistuki netissä. Facebookryhmät tai whatsappkeskustelut voivat toimia paikkana purkaa tuntojaan ja saada vertaistukea. Näissä on toki otettava huomioon, että mukaan saattaa mahtua myös arvostelijoita, ”täydellisiä äitejä” tai muita vastaavia, jotka voivat itseasiassa kuormittaa enemmän kuin mitä vertaistuki antaa. Jos näistä ei koe hyötyvänsä, vaan lähinnä pahoittaa mielensä, ei kannata olla mukana.

Kaikenkaikkiaan koen saaneeni suurta helpotusta arkeen sillä, että olin itse aktiivinen heti huomattuani tarpeen ja selvitettyäni mahdollisia apukeinoja. Neuvola auttaa tukipalveluiden kartoittamisessa ja eri seurakunnilla voi olla tarjolla vaikka minkälaista toimintaa. Myös järjestöt ja kunta voivat järjestää esimerkiksi perheille sopivia kerhoja. Koen nyt jaksavani paremmin, stressaavani vähemmän, saaneeni vertaistukea ja pari uutta ystävääkin. Ihan hyvin mielestäni.

Muitakin kuulumisia

Jotta tää blogi ei menis ihan pelkäksi raskaus- ja diabetesavautumiseksi, postailen nyt ihan muita kuulumisia. Kesä on täällä, juhannus vietetty ja enää vähän päälle kaksi viikkoa miehen kesälomaan.

Juhannus sujui oikein mallikkaasti perheen parissa. Suuntasimme kaakkois-suomeen vanhempieni luokse mökkeilemään. Paikalle saapui myös siskoni, joka oli tehnyt meille juhannusherkuksi oikein maittavan mangojuustokakun. Ruoka oli muutenkin hyvää ja sitä piisasi; söin myös kesän ensimmäisen Vedyn, joka kyllä aina saa aikaiseksi sellaisen kesäisen fiiliksen.

Juhannusaattoiltana satamassa oli väkeä kuin meren mutaa. Tivoli pyöri, vaikka ilta oli jo pitkällä ja ihmiset istuivat ravintolalaivojen terasseilla tai satamatorin kojujen äärellä. Välittömiä karjalaisia, joiden seassa näkyi ja kuului muutama muualtakin tullut. Hyvin sovittiin sekaan me varsinais-suomalaisetkin.

Muuten alkukesään ovat kuuluneet tuoreet herneet, marjat ja pehmisjäätelö, jota ilokseni voin taas syödä monien vuosien tauon jälkeen. Olen myös päässyt kokeilemaan muutamia erilaisia mocktaileja, kun pepsi max ja zero cola ovat alkaneet tylsistyttää.

Viime viikonloppuna käväisimme Tampereella ihan ilman ennakkosuunnittelua. Varasimme aamupäivällä omppuhotellista huoneen ja laitoimme matkalta viestiä kummityttöni äidille. Heille sopi tapaaminen ja kävimmekin Ideaparkissa syömässä ja kiertelemässä hetken. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia.

Tsekkasimme sisään hotelliin ja lähdimme käymään Hämeenkadulla sijaitsevassa Pella’s cafessa, jossa oli oikein kunnon rivi herkullisen näköisiä juustokakkuja. Siinä ”kahvitelessamme” tuli mieleen ottaa yhteyttä ystäväämme, jonka tapasimmekin illan päätteeksi Cafe Euroopassa mocktailien ja muiden virvokkeiden parissa. Todella terapeuttista päästä avautumaan ja juttelemaan pitkästä aikaa taas kaikesta. Kyllä ystävät ovat sitten kultaakin kalliimpia. Harmi, ettei Turkuun ole oikein siunaantunut läheisiä koulukavereita lukuunottamatta.

Tuleva viikonloppu menee kotosalla, vaikka tarkoitus oli lähteä alunperin Seinäjoelle pesäpallon itä-länsi-viikonloppuun. Kahtena aikaisempana vuonna olemme siellä käyneet ja aivan mahtavia tapahtumia ovat silloin järjestäneet sekä Imatra että Joensuu. Nyt, kun ottelut kerrankin pelataan täällä länsirannikolla päin, emme uskalla lähteä enää tuollaiselle reissulle tässä vaiheessa raskautta. Lisäksi on luvattu paikkapaikoin aika kurjaa säätä, joten pelit näkyvät meillä television välityksellä. Jos aikaa jää, niin viikonloppuna voisi myös koota tuon pinnasängyn tuosta eteisestä kuleskelemasta ja tilaa viemästä.

Tervetulleita vieraita

Viime viikonloppuna saimme ensimmäistä kertaa ystäviä kylään uuteen kotiimme. Viikonloppu olikin mitä mainioin sisältäen pakopelejä, hyvää ruokaa, pöytäfutista, pubeja ja mikä parasta, hyvää seuraa!

Omakotitalossa vieraiden kestitseminen on jotenkin mukavampaa. On tilaa majoittaa kaikki halukkaat tulijat ja vieraille on tarjolla vierashuone ja oma wc. Keittiö on isompi kuin entisissä asunnoissa ja keittiön pöydän ääreen mahtuu pelailemaan lautapelejä porukalla. Myös olohuoneessa on tilaa istua sohvalla, eikä kenenkään tarvitse istua ja syödä lattialla, niin kuin opiskelija-asunnossani.

Luonani ei ole ikinä käynyt paljoa vieraita, mutta nyt on hetkittäinen vierailurypäs, sillä tänään kylään saapuu äitini sekä sisko ja siskon mies. Muutaman viikon päästä tulossa on ystäväni ja kummityttöni. Kuinka mukava nähdä teitä kaikkia, kun kuitenkin blogia lueskelette!

Ehkä joku kerta joku blogimaailmasta tuttu ystäväkin uskaltautuu tapaamaan ja kyläilemään.

IMG_20180815_120017_448

Etenemisestä ja yksinäisyydestä

Vietimme ihanan viikonlopun Tampereella Tornihotellissa yöpyen, kummityttöä ja parhaita ystäviä nähden. Samalla tutustuimme klaanimme uuteen jäseneen, joka oli vasta vähän yli viikon vanha. Niin pieni ja hento vielä.

Tämä viikonloppu sai aikaan kahdenlaisia aatoksia. Ajatuksen siitä, että olen kolmekymppinen ja ehkä elämässä täytyisi jotenkin edetä sekä oivalluksen siitä, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan onkaan täällä Turussa.

Elämässä on toki edetty töiden ja koulutusten muodossa, mutta kyllä tässä taas tuntee olevansa nollapisteessä, kun aloittaa uudet opinnot, joiden tarkoitus on korvata aiemmat hukkaan heitetyt vuodet väärällä alalla. On ostettu talo, mikä tuntui hetken etenemiseltä, mutta nyt tähänkin on jo tottunut. En ole koskaan edennyt yhdenkään kumppanin kanssa kihloihin asti enkä ole perustanut perhettä. Ne ovat nyt ehkä niitä asioita, jotka laittavat mietityttämään. Niiden suhteen tulisi mielestäni tapahtua muutoksia ennen kuin olen vanha luuska. Eli aika pian.

Yksinäisyys on iskenyt oikeastaan jokaisessa uudessa kotikaupungissa. Läheiset ovat kaukana, eikä viestittely ja soittelu aina korvaa sitä tunnetta, kun pääsee vapaasti jutustelemaan kasvokkain. Viikonloppuna oli niin mukava olla sosiaalinen pitkästä aikaa, että sitä tunnetta jää kaipaamaan. Olisi kiva soittaa spontaanisti ystävä kylään tai lähteä kahville jonnekin. Asia nyt vain on niin, etten tunne Turusta ketään. Se asia voi muuttua tulevaisuudessa ja lasken toivoni opiskelutovereihin. Kuitenkin pääasiassa etäopintoina kotona tehtävä opiskelu ei takaa pysyviä ystävyyssuhteita.

Elämässäni on siis havaittava tyhjiö, jonka täyttäminen ei olekaan niin helppoa. Täyttääkö sen uudet ihmiset, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että lopetan ongelman kiistämisen ja myönnän sen itselleni rehellisesti.

Pääsiäisen viettoa

cof

Kuinka mukavaa oli päästä pitkästä aikaa nauttimaan hiukan pidemmästä lomasta. Vimeeksi jouluna ollut neljä päivää vapaata (lukuunottamatta sairauslomia, jotka eivät ole olleet mitenkään suurta lomailua, vaikkei töihin ole tarvinnutkaan mennä).

Suunnattiin perjantaina aamupäivällä vanhempieni luokse, jossa hurahtikin sitten aikaa sunnuntaihin asti. Käytiin tapaamassa isovanhempia, käytiin siskon ja hänen miehensä kanssa läpi tulevan talon papereita, vierailtiin äidin ja isän kanssa Pulsan asemalla ja nautittiin pitkistä yöunista vailla kiirettä.

Sää suosi ja päätös suunnata kotiin sunnuntaina oli hyvä ratkaisu. Tänään kauhea lumimyräkkä ja huono näkyvyys ovat olleet riesana, joten onneksi emme suunnitelleet paluuta tälle päivälle. Tänään kävimme miehen kanssa Arnoldsilla aamupalalla, ostimme uuden täkin ja tyynyn ensi viikonloppuna tulevia vieraita varten ja shoppailimme hiukan myös Myllyssä.

Hiukan jo tuleva viikko painaa hartioilla, sillä molemmilla tulee olemaan aika tiukka työputki ja lisäksi keskiviikkona arvioidaan taloa kuntokartoituksen muodossa. Peukut pystyyn, ettei mitään yllättävää löydy.

Laatuaikaa ystävien parissa

Viikonloppuna istuttiin iltaa läksiäisten merkeissä. Puhuttiin sitten vakavammista tai vähemmän vakavista aiheista, nauru raikasi ja kaikilla oli kivaa. Ainakin minulla oli! Söimme yhdessä ystäväni tekemää pizzaa, paransimme maailmaa ja nostimme maljoja.

Illaksi oli varattu pakohuonepeli, jonka selvitimme yhdessä, tiiminä. Yhteistyö toimi ja vaikka hiukan jouduimme turvautumaan vihjeisiin, ehdimme silti ulos huoneesta ajoissa. Tätä juhlistettiinkin sitten Tampereen pubeissa lautapelien ja juomien merkeissä.

Tällaisia iltoja soisin olevan useamminkin. On harmillista, että nykypäivänä kaikki ovat omien elämiensä kanssa niin kovin kiireisiä. On töitä, muuttoja, eroja, opintoja. Silti toivon, että olisi aina myös me. Aikaa meille, mahdollisuus tavata säännöllisesti porukalla.

Seuraava tapaaminen on jo jokaisella allakassa ylhäällä, ja tuskin maltan odottaa sitä, että taas kohdataan ja luodaan hetkiä ja muistoja yhdessä.