Kotihenkilönä

Ajattelin kirjoittaa otsikoksi ”kotimiehenä”, mutta sukupuolineutraalius iski. Pointtina nyt kuitenkin on, että olen ollut tämän alkuviikon yksin kotona. Sitä ei ole tapahtunut sitten lokakuun 2017. Edellisestä yksinolosta on siis yli vuosi. Aivan jäätävän kauan. 

Miehen kanssa ollaan aikalailla paita ja peppu. Asutaan uudella paikkakunnalla, jossa kummallakaan ei ole ihmiskontakteja, joten meillä on lähinnä vain toisemme. Käymme töissä ja muun ajan olemme yhdessä. Tietenkin molemmilla on kotona omia puuhiaan, eli usein istutaan omilla koneillamme ja puuhaillaan omia juttujamme sohvan eri nurkissa. Kuitenkin se toinen on siinä lähellä tarvittaessa. 

Nyt mies on pohjoisessa työmatkalla ja minä olin ongelmissa jo pelkän limsapullon avaamisen kanssa. Olen syönyt mitä sattuu, koska normaalisti mies kokkaa. En voi katsoa suosikkisarjojani, koska katsomme niitä yhdessä, eikä mies tykkäisi hyvää, jos katselisin jaksot itsekseni. Elämme huolestuttavassa symbioosissa. 

Todellisuudessa olen pärjännyt kyllä ihan kivasti. Aivan valtava uusavuttomuus ei ole iskenyt, mutta tiettyihin asioihin tulee kiinnitettyä vähemmän huomiota nyt, kun on itsekseen. Nukkumaan tulee mentyä liian myöhään. Päiväunia voi nukkua milloin vain. Kaupasta ostan tuhottomat määrät herkkuja, joita mässäilen sohvalla. Olen kellontarkasti kotona jokaisen SaiPan lätkämatsin alkaessa. Katson niitä tv-sarjoja, joiden kohdalla mieheni pyörittelee silmiään. 

Tottakai tässä on tullut jo ikävä. Ikävä ei kuitenkaan ole aina pahasta. Ikävä osoittaa, että toinen ei ole yhdentekevä. Ikävä iskee lintulautaa täyttäessä, liian viileässä sängyssä valvoessa, jääkaapilla yksinäistä Skyriä katsellessa. Vaikka näin on hyvä, niin jotain puuttuu. Sohvalla on tyhjä paikka.

Etenemisestä ja yksinäisyydestä

Vietimme ihanan viikonlopun Tampereella Tornihotellissa yöpyen, kummityttöä ja parhaita ystäviä nähden. Samalla tutustuimme klaanimme uuteen jäseneen, joka oli vasta vähän yli viikon vanha. Niin pieni ja hento vielä.

Tämä viikonloppu sai aikaan kahdenlaisia aatoksia. Ajatuksen siitä, että olen kolmekymppinen ja ehkä elämässä täytyisi jotenkin edetä sekä oivalluksen siitä, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan onkaan täällä Turussa.

Elämässä on toki edetty töiden ja koulutusten muodossa, mutta kyllä tässä taas tuntee olevansa nollapisteessä, kun aloittaa uudet opinnot, joiden tarkoitus on korvata aiemmat hukkaan heitetyt vuodet väärällä alalla. On ostettu talo, mikä tuntui hetken etenemiseltä, mutta nyt tähänkin on jo tottunut. En ole koskaan edennyt yhdenkään kumppanin kanssa kihloihin asti enkä ole perustanut perhettä. Ne ovat nyt ehkä niitä asioita, jotka laittavat mietityttämään. Niiden suhteen tulisi mielestäni tapahtua muutoksia ennen kuin olen vanha luuska. Eli aika pian.

Yksinäisyys on iskenyt oikeastaan jokaisessa uudessa kotikaupungissa. Läheiset ovat kaukana, eikä viestittely ja soittelu aina korvaa sitä tunnetta, kun pääsee vapaasti jutustelemaan kasvokkain. Viikonloppuna oli niin mukava olla sosiaalinen pitkästä aikaa, että sitä tunnetta jää kaipaamaan. Olisi kiva soittaa spontaanisti ystävä kylään tai lähteä kahville jonnekin. Asia nyt vain on niin, etten tunne Turusta ketään. Se asia voi muuttua tulevaisuudessa ja lasken toivoni opiskelutovereihin. Kuitenkin pääasiassa etäopintoina kotona tehtävä opiskelu ei takaa pysyviä ystävyyssuhteita.

Elämässäni on siis havaittava tyhjiö, jonka täyttäminen ei olekaan niin helppoa. Täyttääkö sen uudet ihmiset, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että lopetan ongelman kiistämisen ja myönnän sen itselleni rehellisesti.

Hullunmyllyä

Viimeinen vuosi on ollut aikamoista hullunmyllyä. Viime vuoden toukokuussa aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa ja kesäkuussa hän muutti luokseni Ylöjärvelle. Olin sen kesän lomautettuna, mies työttömänä. Palasin töihin elokuussa, mies sai syyskuussa töitä Varsinais-Suomesta. Irtisanouduin töistä, aloin hankkia uutta luotettavampaa autoa ja mies ravasi Turussa etsimässä meille asuntoa. Asunto löytyi ja mies muutti sinne minun vielä suorittaessani työsopimustani loppuun. Marraskuun alussa olin vapaa muuttamaan miehen perässä Turkuun.

Muutto vei mehut, niin kuin muutot aina. Ajattelin levätä, mutta jo marraskuun lopussa aloitin uuden työn Postissa. Uusi työ uudella alalla, kokemattomuuden tuomat virheet, joulukorttirumba ja pakettien jäätävä määrä saivat tämän postilaisen pään pyörälle. Päivät venyivät ja venyivät, jotta sain postit ihmisten laatikoihin. Ylityöt eivät olleet pakollisia, mutta ajatus kasaantuvista edellisten päivien posteista ja periaate siitä, että ihmisten kuuluu saada postinsa ajoivat eteenpäin. Mies sai moottoritiellä rekan kylkeensä ja olin vähällä menettää kaiken. Jouluna lomailtiin aivan pakolliset pyhät, eikä yhtään enempää.

Joulun jälkeen opettelin pikaisella aikataululla pari uutta jakopiiriä. Ajoin pari kertaa ojaan, kolarin ja pelkäsin kuollakseni, että jotain vakavampaa sattuu liukkailla maaseututeillä. Mies ajoi pitkiä työmatkoja lukuisina pimeinä aamuina. Alettiin puhua ikiomasta kodista vuokrakämpän sijaan. Jouduin sairaalaan vatsakipujen takia ja makasin tiputuksessa pelko perseessä. Kivun syy ei selvinnyt veri- eikä virtsakokeissa, ei tietokonetomografiassa eikä ultrassa. Pääsin kotiin toipumaan.

Päätin hakea opiskelemaan, sillä alanvaihto oli ollut mielessä jo kauan. Osallistuin korkeakoulujen yhteishakuun ja pääsykokeita odotellessa kilpailutettiin asuntolainaa tarjoavia pankkeja. Käytiin asuntonäytöissä ja ostaa päräytettiin omakotitalo. Paperishow vei ikuisuuksia ja töistä oli otettava vapaata kuntokartoitusta ja pankkiasioita varten. Nimet saatiin papereihin ja muuttoa alettiin valmistella. Lukuisia soitteluita sähkö-, netti-, jätehuoltoasioissa.

Anoin töistä kaksi palkatonta viikkoa lukulomaa pääsykokeita varten. Ekasta viikosta lomaa jäi 3 päivää, kun kahtena päivänä minut hälyytettiin töihin. Samalla tehtiin muutto kolmiosta omakotitaloon. Yritin lukea pääsykokeisiin minkä kerkesin, mutta uusi koti vei suurimman osan ajasta. Siivottiin vanhaa kotia, palauteltiin avaimia ja järjesteltiin tavaroita paikoilleen. Kutsu ensimmäisiin pääsykokeisiin saapui.

Palkaton vapaa töistä ja suorittamaan koetta toukokuussa. Parin viikon tauko ja toinen koe kesäkuun puolella. Koti ja piha vaativat oman aikansa. Ruoho on leikattava, eivätkä verhot käyneet vanhoihin tankoihin. Huonekaluja on osteltu ja rahastosijoittaminen pankin kanssa sovittu. Koitan lopettaa vanhat tilini, mutta se ei onnistu. Tarvitaan lukuisia allekirjoituksia ja hälyytän jopa isän pankkiin allekirjoittamaan nimensä vanhan autolainan uuteen takauspaperiin. Miehen auto vaatii huoltoa ja vakuutuslaskuni on yli 600e. Ahdistun.

Heinäkuussa mies lomailee pari viikkoa. Minä painan lomatonta kesää töissä, jossa kaikki muut ovat vuorollaan lomalla. Koitan ajatella rahaa ja nauttia samalla kauniista kesäpäivistä. Kotiin tullessa nukahdan sohvalle.

Täytän ensi perjantaina 30.

 

Häävalssi

En ole oikein ikinä kuunnellut Stellaa. Nyt laulajan kuoleman jälkeen olen kuitenkin kuullut radiossa poikkeuksellisen paljon Stellan biisejä. Spotify-listalleni on kuin huomaamatta ilmaantunut Stellan Häävalssi. Kaikessa kauneudessaan loistava biisi, koskettava ja ajatuksia herättävä.

Stellan laulaja Marja Tahvanainen menehtyi äkillisesti sairauskohtaukseen vain 38-vuotiaana. Upeaääninen laulaja herätti varmasti monissa paljon tunteita. Omalla kohdallani Häävalssi-kappale on herännyt eloon vasta laulajan menehtymisen jälkeen. Sanat koskettavat omaa elämääni ja epävarmuuttani tulevasta, mutta kyllä välillä tuntuu myös siltä, että kappaleen sanat osuvat vähän liian lähelle myös laulajan omaa kohtaloa. Vai mitä olette mieltä?

Tuulimyllyjä vastaan
Täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
Hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
Joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut tuntemaan että mä kelpaan

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu
Kinosten alle hautautuu
Täytyy olla lujasta luusta
Että selviytyy

Hangen alla paine kasvaa
Kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas, onneks sä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on sillä
Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Sitten sinä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on, sillä

Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain
Sinä vain, saat mut tuntemaan
Että mä kelpaan

Sinä vain, sinä vain
Saat mut taistelemaan
Tuulimyllyjä vastaan

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut nousemaan
Läpi hangen ja roudan

 

IMG_20180524_204014_778.jpg