Suuria muutoksia

Jotta elämä ei olisi tässä kaiken keskellä liian seesteistä, tuli eteeni suuri päätös tässä männäviikolla: Lopetin työni ja siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksi!

Tämä vaatii ehkä hiukan taustojen avaamista, sillä saattaa kuulostaa siltä, ettei koko hommassa ole sitten mitään järkeä.

Olen jo jonkin aikaa ollut tympääntynyt työhöni. YT-neuvottelut, uusi sisätyömalli, vaihtuva ja liian vähäinen työvoima… Kaikenlainen yleinen puljaaminen ja tunne siitä, että en voi hoitaa työtäni parhaalla mahdollisella tavalla ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja lisäksi saaneet aikaan sen, että jokainen työaamu on enemmän ja vähemmän hampaidenkiristelyä ja kiukuttelua.

Tuntimääräni väheni omasta pyynnöstäni viime syksynä, jotta pystyin panostamaan myös opintoihini. Alkuvuodesta sairastin paljon ja sairauslomani aikana työviikkoni muuttui kolmipäiväiseksi. Tämä tarkoitti pidempiä työpäiviä, harventuneita ylitöitä ja entisestään kutistuvaa palkkaa. Kun sain tietää raskaudestani, jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa pahoinvoinnin takia. Tänä aikana koin painostusta töihinpaluuseen, vaikka en kokenut olevani fyysisesti vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa. Palasin kuitenkin töihin ja minulle pidettiin keskustelu siitä, mihin tällainen valtava poissaolojen määrä tulisi johtamaan. Työsopimukseni muuttuivat viikon kestäviksi, eli sain kerralla kolmen työpäivän sopimuksen. Aloin salaa jopa toivoa, että YT-neuvottelut heittäisivät minut pihalle.

Homma kuitenkin tasaantui ja kaikkeen tottui pikku hiljaa viikkojen edetessä. Työilmapiiri oli tosin melko kireä, kun kaikki pelkäsivät töidensä puolesta ja osa jo saikin töitä muualta. Pahoinvointi väheni, mutta aloin pyörtyilemään töissä aamuisin ja raskaita laatikoita nostaessa tunsin kovaa kipua vatsassa. Minultahan oli jo heti raskauden ensimetreillä vähennetty eniten kuormittava työtehtävä pois, mutta jo kevyemmätkin taakat saivat aikaan pelkoa ja kipua.

Tällä viikolla minulla oli neuvola, jossa otin puheeksi vatsakivut, pyörtyilyn ja henkisenkin kuormituksen. Neuvolassa oli jo edellisellä tapaamisella pohdittu sitä, kuinka jaksaisin yhdistää työn, opiskelun ja raskauden, mutta silloin asia jäi vielä vaiheeseen. Tällä kertaa neuvolassa otettiin kantaa vatsakipuihin ja todettiin, että kroppa koittaa viestiä niillä kivuilla jotakin. Toki erilaiset kivut myös kuuluvat raskausaikaan, mutta kivun ei pitäisi ilmetä aina tietyssä tilanteessa kuten minulla juuri nostoissa.

Neuvolassa minua pyydettiin todella harkitsemaan sitä, haluanko jatkaa työssäni. Onko työni sen väärti, että riski esimerkiksi keskenmenolle tai myöhemmin ennenaikaiselle synnytykselle kasvaa. Myös psyykkeeni kuormitus ja stressi siirtyisivät ennen pitkää myös kasvavan vauvan ongelmiksi.

Päätös oli lopulta helppo. En ole valmis riskeeraamaan mitään. Mieheni tuki on sataprosenttinen, eikä taloutemme kaadu tähän n. 600€ kuukausitappioon, jota palkkatyön jättäminen ja opintotukeen siirtyminen nyt väistämättä aiheuttavat. Keskityn nyt täysillä opintoihin, kotiin, parisuhteeseen ja omaan jaksamiseeni. Pyrin hoitamaan viimein ne asiat, joihin ei ole tuntunut olevan aikaa ja voimavaroja. Toivon, että vauva kestää matkassa mukana loppuun asti ja että pääsen aloittamaan loppukesästä äitiysloman.

Tilanne ei edennyt totaaliseen vuodelepoon tai elämäni suurempaan rajoittamiseen, vaan minun tulee edetä päivä kerrallaan ja kuulostella omia tuntemuksiani. Oloni on ennen kaikkea helpottunut, mutta tulevaisuus toki arveluttaa. Aika näyttää miten tilanne tästä etenee.

Hiljaisuuteen katkos

Joku on saattanut huomatakin, että Hallamaassa on oltu hiljaa. Ihan liian hiljaa ja ihan liian kauan.

Ei hätää, kaikki on hyvin. Päällä on vain ollut totaalinen kirjoitusblokki, sillä elämässä on lähinnä yksi asia. Raskaus ja sen erinäiset lieveilmiöt. Ei ole kuitenkaan tuntunut hyvältä kirjoittaa. Kaikki on niin epävarmalla pohjalla ja blogi liian julkinen riskiviikkojen avautumiseen. Nyt kuitenkin viikot ovat edenneet niin, että viimein päätin avata sanaisen arkkuni.

Edelliset kirjoitukseni käsittelivät sairastumista ja huonovointisuutta. Yskä on vaatinut jo keuhkospesialistilla käynnin. Siellä diagnoosiarvioksi päätettiin keuhkomykoplasma tai keuhkoklamydia. Kumpikin kuulostaa veemäiseltä. Palasin inhaloitaviin lääkkeisiin ja olen nyt saanut yskää joten kuten hallintaan. Samalla on vähentynyt myös pahoinvointi ja viime viikko olikin ensimmäinen yrjötön viikko sitten uuden vuoden alkamisen.

Kävimme tänään nt-ultrassa. Viimeisten viikkojen hallitseva tunne on ollut pelko. Pelko siitä, että kaikki onkin päin helvettiä. Että kehoni pettää minut ja mieheni. Onneksi kaikki näytti olevan hyvin. Pelko hellitti hetkeksi, vain siirtyäkseen lievempänä jo miettimään seulontaverikokeita ja tulevaa rakenneultraa.

Paljon puhutaan raskauden seesteisyydestä ja äidin hehkusta. Ne ovat nykyisin lähinnä vitsin tasolla. Olen niin rupuisessa kunnossa, kun ihminen nyt vain voi olla. Esikoisen odotus on piinaavaa, sillä kaikki on uutta. Jokainen oire tuntuu epänormaalilta ja vaaralliselta. Pahoinvoinnin takia syöminen on ollut vastenmielistä, mutta väsymyksestä huolimatta myös nukkuminen on ollut välillä hankalaa. Aikaiset työaamut ovat vieneet mehut tehokkaasti.

Olo on kuitenkin nyt kohentunut, vaikka edelleen kroppa protestoi aamuisin heräämistä. Töissä on ollut raskasta. Ihan rehellisesti. Ihan helvetin raskasta. Koulu sentään on hoitunut hiukan sivussa vasemmalla kädellä. Saa nähdä miten kauan tämä yhdistelmä onnistuu.

Vaikka tämä teksti nyt kuulostaa siltä, että elän elämäni kurjinta aikaa, olen silti aivan loputtoman onnellinen siitä, että tällainen ihme on meille suotu. Päiviin on alkanut hiljattain tulla muitakin värejä harmaan lisäksi. Ultratulos sai aikaan suurta riemua ja kirpparilta tuli ostettua ihan liian monet pienet collegehousut. Housut ovat tärkeitä.

Sairauslomalla

Uskokaa tai älkää, olen edelleen sairauslomalla. Kävin kokeilemassa töissä viikon verran, mutta keuhkoni ovat jollain merkillisellä tavalla päättäneet lakata toimimasta. Yskin, yskin ja yskin. Iltaisin yskittää, kun koittaa käydä nukkumaan. Aamuisin jouduu räkimään tunnin pari limaa kurkusta, ennen kuin alkaa voittaa. Olen aika tympääntynyt tähän pöpöön, jonka hoitoon ei tunnu olevan mitään apuja saatavilla.

Puhuin jo aiemmin siitä, miten yskiminen saa aikaan oksentelua. Myös haukottelu, aivastelu, ulos meno, sisälle tulo, kaikenlainen liikunta saa aikaan oksentelua.

Aluksi ongelmana oli tuo maaginen keuhkopöhö, mutta toinenkin syyllinen ilmestyi yllättäen. Olen siis myös alkumetreillä raskaana. Riskiviikkoja on vielä jäljellä, eikä varmuutta parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta vielä ole. On vain odotettava.

En suosittele!

Olen usein sanonut, että pahinta mitä minulle voisi tässä peruspöpöviidakossa tapahtua olisi Noro-virus. Käsitykseni tästä on kuitenkin muuttunut hiukan tässä viimeisen kuukauden aikana. Pahin pöpö taitaakin olla keuhkoputkentulehdus.

Neljä viikkoa yskää täynnä, pari viikkoa liman ja vatsalaukun sisällön oksentelua. Kaksi viikkoa pois töistä. Neljä kertaa lääkärissä, neljät eri lääkkeet. Silti olo on ihan yhtä huono kun aiemminkin. Jopa huonompi, kuin taudin alkupuolella.

Tulehdusarvot ovat vähän koholla; täsmää virukseen. 8 päivän turha antibioottikuuri siis alkuun. Sitten oksetusta aiheuttavia poreyskätabletteja. Ventolinea avaavana hoitona ja Flixotidea kortisoonipohjaisena. Ja ei auta! EI SAATANA AUTA YHTÄÄN!

Nukun puoli-istuvassa asennossa. Aamupalat päätyvät kokoajan tuohon vieressä olevaan siniseen ämpäriin. (No okei tänään auton viereen pihalle…) Tuosta ämpäristä on tullut minulle yhtä merkittävä kuin käsilaukusta Muumi-Mammalle. En mene mihinkään kodissani ilman sitä. Pakolliset lääkärikäynnit menee oksennuspussin kanssa.

Yskä on puuskittaista ja jää päälle. Välillä keuhkoputket ovat limaa täynnä, eikä henki kulje. Tukehtumisen tunne on läsnä ja todellinen. Jokaisella lääkärikäynnillä keuhkoista kuuluu pihinää ja vinkunaa. Näin emetofobikkona tämä ykäosuus on ollut sangen ”viihdyttävä”.

Eikö tässä maailmassa ole mitään kunnon troppeja tällaiseen? NYT NIITÄ HEVOSKUUREJA TÄNNE!

Päättymätön yskä

Kun nyt joulukiireiden jälkeen on aikaa kirjoitella blogia, niin ei koko hommasta tahdo tulla mitään. Minut valtasi nimittäin jo viimeisellä työviikolla aivan jäätävä yskä. Olo on muuten ihan hyvä; eli mitään sen suurempaa flunssaa ei ole päällä, mutta yskä riipii keuhkoja ja tuntuu pian katkovan muutaman kylkiluunkin.

Joulunvietto perheen parissa meni yskiessä ja tänään jouduin skippaamaan anoppilan joulunvieton tämän typerän köhimisen takia. Öitä piinaava yskiminen pitää itseni lisäksi hereillä muutkin läsnäolijat.

Yskä on kuivaa, eli mitään ei irtoa. Sitä turhemmalta se tuntuukin, koska en hyödy mitenkään siitä yskimisestä, joka usein meinaa johtaa yökkimiseen asti. Yskintä ei helpota oloa yhtään, päin vastoin. Kutina jossain syvällä kurkussa pahenee jatkuvasti samalla kun mielialakin synkkenee. Välipäivinä pitäisi kuitenkin tehdä täydet työpäivät.

Raivostuttavaa.

Elämäni ensimmäiset tikit

Varasin tuossa taannoin selässäni olevan luomen poistoon ajan. Perjantaina koitti tuo H-hetki. Luomi saapui selkääni yllättäen, oli kohollaan, mutta tarkkarajainen ja siisti. Poistoon päädyttiin puhtaasti siitä syystä, että luomi jäi aina juuri rintaliivien olkaimen alle ollen välillä ärtynyt tai jopa kipeä. 

Sanoin kyselijöille, etten ole yhtään jännittynyt eikä operaatio stressannut. Kuitenkin siinä kohtaa, kun lähtö Mehiläiseen koitti, tuntui kipristelyä vatsassa. Olin tapani mukaan aivan liian ajoissa, mutta onneksi lääkäri pyysikin minut heti toimenpidehuoneeseen. Hänellä sattui olemaan ylimääräistä aikaa juuri siinä kohtaa, enkä ehtinyt stressata odotusaulassa minuuttia enempää. 

Hoitaja ja lääkäri olivat mukavia ja heittivät keskenään sekä minun kanssani sangen levotontakin läppää. Etukäteen jännittämäni puudutus ei tuntunut missään, enkä onnekseni ollut allerginen puudutteelle. Poisto sujui hyvin, selkä oli puutunut loistavasti. Kokoajan kuitenkin jännitin sitä tunnetta, että kohta lääkäri osuu puutumattomaan kohtaan tai kohta kirpasee. Aivan turhaan. 

Tikit saatiin laitettua ja pääsin nousemaan istuma-asentoon. Verta oli tullut aika reilusti laskimosuonesta ja näin verisiä paperitolloja tarvikepöydän täydeltä. Minulla on taipumusta huonovointisuuteen verikokeissa ym. ja taas alkoi huimata hetken istuskelun jälkeen. Sain pillimehua ja pötkötellä hetken rauhassa, mikä on aina mukavaa. Kerran elämässäni olen kokenut sen, että pyörrytti, mutta lääkäri heitti minut huoneesta odotusaulaan selviämään yksikseni. Ei kuulemma ollut aikaa kaikkia hyysätä, kun oli muitakin potilaita tulossa. Kerran olen myös joutunut verikokeisiin istuma-asennossa, vaikka pyydän aina makuuasentoa. Pienet traumat jäi siitä silloin.

Kotiutuminen tikkien kanssa sujui hyvin. Selkä ei ole ollut kipeä, vaikka tikkikohtaa täytyy varoa. Haavalapun sai eilen riisua, mutta ihoteippi on tikkien poistoon saakka. Tikit näyttävät haavalapun läpi vähän hämähäkiltä, että en ole vielä varma onko ne laitettu ihan sikinsokin ja kursittu minut vain joten kuten kasaan, vai näyttääkö se vain siltä. 

Nyt tulisi vältellä kaikkea kurottelua ja nostelua, eli juuri sitä, mitä teen työkseni huomenna. En tiedä miten selviän työpäivästä, mutta aion kyllä varoa, sillä muuten haavan reunat voivat liikkua ja arvesta tulee ruma. Kohta lähden kokeilemaan pesullakäyntiä varovaisesti, sillä ohjeistus lupasi, ettei teipin paikallaan ollessa ole minkäänlaista vaaraa suihkussa käynnistä. 

Tikit poistetaan 3.12. maanantaina ja lääkärikin soittaa vielä sen viikon perjantaina tuloksista. OmaMehiläinen-sovellus varmasti näyttää luomen tulokset jo ennen sitä. Kaikki sujui niin hyvin, että käyn varmasti poistamassa muitakin luomia Mehiläisellä. Kun työnantajani vielä maksaa koko lystin, niin täytyyhän se hyödyntää.

btf

Terveysasioita

btf

btf

Kun on tässä maannut tämän viikon saikulla kotona aivan jäätävässä räkätaudissa sitä tuntee itsensä taas ihan tavalliseksi kuolevaiseksi. Kaiken muun on voinut jättää aikalailla minimiin, mutta koulun deadlinet painavat päälle kuin yleinen syyttäjä, joten tässäkin olotilassa, joka sanalla sanoen on aivan helvetillinen, on ollut pakko tehdä taitotasoon nähden aivan järjettömän vaikeita ja aikaavieviä Excel-tehtäviä. Lisäksi alkusyksystä innolla haalimani Henkilöverotuksen verkkokurssi Samkin puolelta alkoi maanantaina. 10 tehtävää lisää tähän kaaokseen.

Flunssan lisäksi viimeaikoina on muutenkin tullut pyörittyä terveysaiheen ympärillä melko tiiviisti. Pomo nimittäin päätti lähettää minut työhöntulotarkastukseen näin 11 kuukautta töiden alkamisen jälkeen. Kävin terveydenhoitajalla, labroissa ja lääkärillä. Nämä poikivat puolestaan käyntejä ravintoterapeutilla, fysioterapeutilla ja luomen poistossa. Fyssarilla kerkesinkin jo ensimmäistä kertaa käydä ja sain rutkasti ohjeita siihen, miten parantaa liikkuvuuttani ja työergonomiaa. Lisäksi sain selkääni elämäni ensimmäiset kinesioteippaukset.

Terveystarkastuksesta jäi hyvä maku, vaikka hyötyliikunnan määrä sekä ravintopuoli olivatkin retuperällä. Veriarvot olivat kuitenkin hyvät, eikä diabetes ole vielä iskemässä, joten uskallan jälleen hengittää hiukan vapaammin. Läpäisin pienet kuntotestit niin, että olen soveltuva työhöni jatkossakin. Sain lisäksi neuvoteltua itselleni migreeniin kohtauslääkkeet sekä aloitettua paniikkihäiriölääkitykseni vähentämisen lääkärin ohjeiden mukaisesti.

Kunhan tästä tervehdyn, varaan ajan luomen poistoon ja jatkan parit fyssarikäynnit. Ravintoterapeutille minun tulisi varata aika työterveyden ulkopuolelta, sillä sitä työpaikkani tekemä sopimus ei kata. Lisäksi pitkään suussani kummitellut, aivan päin honkia kasvanut, viisaudenhammas tulisi käydä poistattamassa. Samalla tulisi tarkistaa hampaiden kunto, sillä ainakin hammaskiveä tuntuu kertyneen ja vihlontakin on sitä luokkaa syödessä, että ihan kaikki ei varmasti ole kunnossa.

Suosittelen kaikille pientä terveystsekkausta aika-ajoin. Vaikka tulokset saattavat etukäteen pelottaa, voivat ne myös tuoda mukanaan selvyyden ja jopa mielenrauhaa. Lisäksi ne ikävät asiat, joita tarkastuksissa saatetaan löytää, on parempi löytää nyt eikä vuosien päästä, jolloin mitään ei ehkä ole enää tehtävissä.