En suosittele!

Olen usein sanonut, että pahinta mitä minulle voisi tässä peruspöpöviidakossa tapahtua olisi Noro-virus. Käsitykseni tästä on kuitenkin muuttunut hiukan tässä viimeisen kuukauden aikana. Pahin pöpö taitaakin olla keuhkoputkentulehdus.

Neljä viikkoa yskää täynnä, pari viikkoa liman ja vatsalaukun sisällön oksentelua. Kaksi viikkoa pois töistä. Neljä kertaa lääkärissä, neljät eri lääkkeet. Silti olo on ihan yhtä huono kun aiemminkin. Jopa huonompi, kuin taudin alkupuolella.

Tulehdusarvot ovat vähän koholla; täsmää virukseen. 8 päivän turha antibioottikuuri siis alkuun. Sitten oksetusta aiheuttavia poreyskätabletteja. Ventolinea avaavana hoitona ja Flixotidea kortisoonipohjaisena. Ja ei auta! EI SAATANA AUTA YHTÄÄN!

Nukun puoli-istuvassa asennossa. Aamupalat päätyvät kokoajan tuohon vieressä olevaan siniseen ämpäriin. (No okei tänään auton viereen pihalle…) Tuosta ämpäristä on tullut minulle yhtä merkittävä kuin käsilaukusta Muumi-Mammalle. En mene mihinkään kodissani ilman sitä. Pakolliset lääkärikäynnit menee oksennuspussin kanssa.

Yskä on puuskittaista ja jää päälle. Välillä keuhkoputket ovat limaa täynnä, eikä henki kulje. Tukehtumisen tunne on läsnä ja todellinen. Jokaisella lääkärikäynnillä keuhkoista kuuluu pihinää ja vinkunaa. Näin emetofobikkona tämä ykäosuus on ollut sangen ”viihdyttävä”.

Eikö tässä maailmassa ole mitään kunnon troppeja tällaiseen? NYT NIITÄ HEVOSKUUREJA TÄNNE!

Päättymätön yskä

Kun nyt joulukiireiden jälkeen on aikaa kirjoitella blogia, niin ei koko hommasta tahdo tulla mitään. Minut valtasi nimittäin jo viimeisellä työviikolla aivan jäätävä yskä. Olo on muuten ihan hyvä; eli mitään sen suurempaa flunssaa ei ole päällä, mutta yskä riipii keuhkoja ja tuntuu pian katkovan muutaman kylkiluunkin.

Joulunvietto perheen parissa meni yskiessä ja tänään jouduin skippaamaan anoppilan joulunvieton tämän typerän köhimisen takia. Öitä piinaava yskiminen pitää itseni lisäksi hereillä muutkin läsnäolijat.

Yskä on kuivaa, eli mitään ei irtoa. Sitä turhemmalta se tuntuukin, koska en hyödy mitenkään siitä yskimisestä, joka usein meinaa johtaa yökkimiseen asti. Yskintä ei helpota oloa yhtään, päin vastoin. Kutina jossain syvällä kurkussa pahenee jatkuvasti samalla kun mielialakin synkkenee. Välipäivinä pitäisi kuitenkin tehdä täydet työpäivät.

Raivostuttavaa.

Elämäni ensimmäiset tikit

Varasin tuossa taannoin selässäni olevan luomen poistoon ajan. Perjantaina koitti tuo H-hetki. Luomi saapui selkääni yllättäen, oli kohollaan, mutta tarkkarajainen ja siisti. Poistoon päädyttiin puhtaasti siitä syystä, että luomi jäi aina juuri rintaliivien olkaimen alle ollen välillä ärtynyt tai jopa kipeä. 

Sanoin kyselijöille, etten ole yhtään jännittynyt eikä operaatio stressannut. Kuitenkin siinä kohtaa, kun lähtö Mehiläiseen koitti, tuntui kipristelyä vatsassa. Olin tapani mukaan aivan liian ajoissa, mutta onneksi lääkäri pyysikin minut heti toimenpidehuoneeseen. Hänellä sattui olemaan ylimääräistä aikaa juuri siinä kohtaa, enkä ehtinyt stressata odotusaulassa minuuttia enempää. 

Hoitaja ja lääkäri olivat mukavia ja heittivät keskenään sekä minun kanssani sangen levotontakin läppää. Etukäteen jännittämäni puudutus ei tuntunut missään, enkä onnekseni ollut allerginen puudutteelle. Poisto sujui hyvin, selkä oli puutunut loistavasti. Kokoajan kuitenkin jännitin sitä tunnetta, että kohta lääkäri osuu puutumattomaan kohtaan tai kohta kirpasee. Aivan turhaan. 

Tikit saatiin laitettua ja pääsin nousemaan istuma-asentoon. Verta oli tullut aika reilusti laskimosuonesta ja näin verisiä paperitolloja tarvikepöydän täydeltä. Minulla on taipumusta huonovointisuuteen verikokeissa ym. ja taas alkoi huimata hetken istuskelun jälkeen. Sain pillimehua ja pötkötellä hetken rauhassa, mikä on aina mukavaa. Kerran elämässäni olen kokenut sen, että pyörrytti, mutta lääkäri heitti minut huoneesta odotusaulaan selviämään yksikseni. Ei kuulemma ollut aikaa kaikkia hyysätä, kun oli muitakin potilaita tulossa. Kerran olen myös joutunut verikokeisiin istuma-asennossa, vaikka pyydän aina makuuasentoa. Pienet traumat jäi siitä silloin.

Kotiutuminen tikkien kanssa sujui hyvin. Selkä ei ole ollut kipeä, vaikka tikkikohtaa täytyy varoa. Haavalapun sai eilen riisua, mutta ihoteippi on tikkien poistoon saakka. Tikit näyttävät haavalapun läpi vähän hämähäkiltä, että en ole vielä varma onko ne laitettu ihan sikinsokin ja kursittu minut vain joten kuten kasaan, vai näyttääkö se vain siltä. 

Nyt tulisi vältellä kaikkea kurottelua ja nostelua, eli juuri sitä, mitä teen työkseni huomenna. En tiedä miten selviän työpäivästä, mutta aion kyllä varoa, sillä muuten haavan reunat voivat liikkua ja arvesta tulee ruma. Kohta lähden kokeilemaan pesullakäyntiä varovaisesti, sillä ohjeistus lupasi, ettei teipin paikallaan ollessa ole minkäänlaista vaaraa suihkussa käynnistä. 

Tikit poistetaan 3.12. maanantaina ja lääkärikin soittaa vielä sen viikon perjantaina tuloksista. OmaMehiläinen-sovellus varmasti näyttää luomen tulokset jo ennen sitä. Kaikki sujui niin hyvin, että käyn varmasti poistamassa muitakin luomia Mehiläisellä. Kun työnantajani vielä maksaa koko lystin, niin täytyyhän se hyödyntää.

btf

Terveysasioita

btf

btf

Kun on tässä maannut tämän viikon saikulla kotona aivan jäätävässä räkätaudissa sitä tuntee itsensä taas ihan tavalliseksi kuolevaiseksi. Kaiken muun on voinut jättää aikalailla minimiin, mutta koulun deadlinet painavat päälle kuin yleinen syyttäjä, joten tässäkin olotilassa, joka sanalla sanoen on aivan helvetillinen, on ollut pakko tehdä taitotasoon nähden aivan järjettömän vaikeita ja aikaavieviä Excel-tehtäviä. Lisäksi alkusyksystä innolla haalimani Henkilöverotuksen verkkokurssi Samkin puolelta alkoi maanantaina. 10 tehtävää lisää tähän kaaokseen.

Flunssan lisäksi viimeaikoina on muutenkin tullut pyörittyä terveysaiheen ympärillä melko tiiviisti. Pomo nimittäin päätti lähettää minut työhöntulotarkastukseen näin 11 kuukautta töiden alkamisen jälkeen. Kävin terveydenhoitajalla, labroissa ja lääkärillä. Nämä poikivat puolestaan käyntejä ravintoterapeutilla, fysioterapeutilla ja luomen poistossa. Fyssarilla kerkesinkin jo ensimmäistä kertaa käydä ja sain rutkasti ohjeita siihen, miten parantaa liikkuvuuttani ja työergonomiaa. Lisäksi sain selkääni elämäni ensimmäiset kinesioteippaukset.

Terveystarkastuksesta jäi hyvä maku, vaikka hyötyliikunnan määrä sekä ravintopuoli olivatkin retuperällä. Veriarvot olivat kuitenkin hyvät, eikä diabetes ole vielä iskemässä, joten uskallan jälleen hengittää hiukan vapaammin. Läpäisin pienet kuntotestit niin, että olen soveltuva työhöni jatkossakin. Sain lisäksi neuvoteltua itselleni migreeniin kohtauslääkkeet sekä aloitettua paniikkihäiriölääkitykseni vähentämisen lääkärin ohjeiden mukaisesti.

Kunhan tästä tervehdyn, varaan ajan luomen poistoon ja jatkan parit fyssarikäynnit. Ravintoterapeutille minun tulisi varata aika työterveyden ulkopuolelta, sillä sitä työpaikkani tekemä sopimus ei kata. Lisäksi pitkään suussani kummitellut, aivan päin honkia kasvanut, viisaudenhammas tulisi käydä poistattamassa. Samalla tulisi tarkistaa hampaiden kunto, sillä ainakin hammaskiveä tuntuu kertyneen ja vihlontakin on sitä luokkaa syödessä, että ihan kaikki ei varmasti ole kunnossa.

Suosittelen kaikille pientä terveystsekkausta aika-ajoin. Vaikka tulokset saattavat etukäteen pelottaa, voivat ne myös tuoda mukanaan selvyyden ja jopa mielenrauhaa. Lisäksi ne ikävät asiat, joita tarkastuksissa saatetaan löytää, on parempi löytää nyt eikä vuosien päästä, jolloin mitään ei ehkä ole enää tehtävissä.

Kipua ja ajatusten nollausta

Lauantaina se sitten tapahtui, mitä en ollut osannut ollenkaan odottaa. Laskeuduin huulirasvan muoveja avaten portaita alakertaan, kun yhtäkkiä liukastuin ja kaaduin taaksepäin lanaten portaat alakertaan asti. Rappusten alapäässä se iski: huuto ja kauhu! Pelko siitä, että nyt kävi pahasti. Kipu oli sanoinkuvailematon, liekö shokinkin takia, vaikka yleensä shokki viivästyttää kipua.

Mies havahtui keittiössä kovaan kolinaan ja huutoon. Säikähtäneenä säntäsi luokseni löytäen minut rappusten alapäästä makaamasta. Oli kuulemma aika kova paikka. Koitin liikuttaa itseäni ja tunnustella mahdollisia vaurioita, mutta mikään paikka ei tuntunut vahingoittuneen pahasti. Takalisto-osasto oli aivan tulessa, mutta siitäkin selvittiin violetinpunaisenmustalla mojovan kokoisella mustelmalla, joka vaikuttaa lähinnä liikkumiseen.

Lähdettiin kuitenkin suunnitellulle Helsingin reissulle, kun todettiin, että kaikki raajat toimii, eikä pää kolahtanut mihinkään. Olo oli ihan hyvä järkytyksen hiukan laannuttua. Onneksi en ollut kaatunut eteen päin, sillä jälki olisi varmasti ollut toisenlaista. Yhtän en ehtinyt käsillä ottaa vastaan, sillä käsissäni olivat kaatumisen hetkellä kännykkä ja huulirasva. Ne olivat tiukasti otteessani vielä pyöriessäni alakerran lattialla kivun kourissa.

Onni onnettomuudessa ja päästiin siis suuntamaan kohti pääkaupunkiseutua, hotellilomaa ja miehelle viime jouluna ostamaani ”käsiaseammunta kahdelle” -elämyspakettia. Pienellä haparoinnilla löydettiin perille Osuva Range & Trainingiin ja päästiin turvallisuuskoulutukseen ja lopulta ampumaan. Aivan uskomattoman koukuttavaa touhua. Osumat olivat huonoja, jollei keskittynyt 100%. Muutamia kierroksia siinä räiskittiin ja viimeisellä kierroksella osuin jopa kymppiin! Hiukan reunaosuma, mutta lasketaan!

Innostus oli valtava, keskittyminen ja aivojen nollaus tehokasta. Aika kului kuin siivillä ja Osuva ansaitsee kyllä kiitokset hienosta elämyksestä: puitteet viimeisen päälle, henkilökunta huippuluokkaa ja fiilis kohdillaan. Hyvillä mielillä ja hymyssä suin lähdettiin jatkamaan viikonloppulomaa.

IMG_20181006_132855_358.jpg

IBS-potilaana

Tänään heräsin työaamuun tyytyväisenä ja jopa yllättävän levänneenä, vaikka olenkin ollut viime viikot aivan yltiöpäisen väsynyt ja nukkunut lähinnä kaiken sen ajan, jolloin en ole töissä.

Töissä alkoi kuitenkin vatsaa juilia ja muutaman kiireellisen vessareissun jälkeen totesin, että on parempi ottaa asia puheeksi pomon kanssa. Maha ei rauhoittunut, minä en voinut lähteä jakamaan postia kauas kaikista mahdollisista wc-tiloista. Esitin asian suoraan kaunistelematta.

Olen kärsinyt ärtyneestä suolistosta nyt vajaa kymmenen vuotta. Se saapui elämääni osittain perimäni kautta ja osittain paniikkihäiriön sivutuotteena. Välillä on pitkiä aikoja, kun voin todella hyvin ja saatan elää lähes normaalia elämää. Sitten tulee taas kausi, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan.

Tämän päivän olon aiheuttivat todennäköisesti viikonlopun syömiset. Joskus syön tarkoituksella väärin (kiellettyjä ruoka-aineita) ja saan kärsiä. Joskus taas ei ole mitään väliä mitä syön ja saan tuntea senkin nahoissani. Toisinaan maha päättää olla hankala ihan muuten vaan.

Olen viime aikoina todennut, että yhä harvemmat kasvikset sopivat minulle. Saan tuoreista kasviksista aivan järkyttäviä mahakipuja. Koita tässä nyt syödä terveellisesti, kun suolisto karsii pois kasvikset ja valtaosan hedelmistä. Kasvisten keittäminen ei ole auttanut asiaan, vaan oireita ilmenee kaikesta huolimatta.

Voin helposti syödä samana päivänä vaikka mäkkärissä ja hesessä, mutta pala kurkkua ajaa minut koko illaksi vessaan. Tämä on niiiiin turhauttavaa, kun olen tajunnut jonkinasteisen piilevän diabetes-vaaran hiipivän pikku hiljaa lähemmäs tämän jatkuvan lihomisen ja mässäilyn myötä. Haluaisin syödä terveellisemmin, mutta kiellettyjä ovat maitotuotteet, viljatuotteet, kasvikset, hedelmät… Todella ärsyttävää.

Tämä päivä menee nyt kotisohvalla, mutta huomenna olisi päästävä töihin tekemään tämän päivän hommat ja huomiset siihen lisäksi. Myös stressi lisää vatsaoireita, joten mielen pitäisi pysyä tyynenä… Hah.

Kerran kuussa

Se iskee kuin salama joka kuun viimeinen maanantai. Se saa aikaan ahdistuksen, saikutusfiiliksen, pahan mielen, kovan kivun ja halun piiloutua sänkyyn pahaa maailmaa. Se on tarkka, pettämätön ja ehkä koko maailman inhottavin asia.

Nimittäin migreeni.

Minulla on ollut migreeniä aikuisiällä vaihtelevasti. Nyt käytettyäni jonkin aikaa migreenitrackeria, olen havainnut, että migreenini yhdistyvät joka kuukausi juuri menkkojen alkuun.

Silmissä sumenee, pää on ihan h*helvetin kipeä, etenkin silmä ja poskipää ovat kuin tulessa. Ruoka ei tahdo maistua, unta ei meinaa saada, särkylääkkeet eivät auta. Lääkäri ohjeisti ottamaan rohkeasti 1000mg panadolia ja 600-800mg buranaa, mutta kun EI AUTA!

Toiveeni migreenilääkkeistä kaikuivat kuuroille korville, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että palaan takaisin lääkärin pakeille hakemaan ne helkkarin tabletit, vaikka se olisi viimeinen tekoni.

Joka kuukausi ei viitsi saikuttaa kolmea päivää ma-ke, kun on pää kipeä. Koita siinä sitten kirkkaassa auringonpaisteessa ajaa monta tuntia työautolla ees taas ja olla skarppina, kun tuntuu, että aivot räjähtää. Aurinkolasit ei auta, lippis ei auta, kylmä, kuuma, uni, ruoka, mikään ei auta. Särkylääkkeet on lähinnä huono vitsi!

Nimimerkillä: Se aika kuusta