Päiväkotipaikka ja muita kuulumisia

Kesä on ehtinyt jo pitkälle sitten viime kirjoittelun. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita, ettei oikein itsekään tahdo kestää mukana. Mies on tulevan viikon vielä töissä ja sitten hän pitää isyysvapaita ja kesälomia yhteensä 8 viikon ajan. Maltan tuskin odottaa. Olen ollut vauvan kanssa kotona. Äitiyslomani loppuu ensi viikolla, mikä tuntuu ihan uskomattomalta, kun ajattelee, että syksyllä olin aivan varma, ettei tämä päivä koskaan koita. Ettei tule kesää, eikä mitään muutakaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että elämä etenee, olin siihen valmis tai en.

Juhannusviikolla saatiin iloisia uutisia, kun soittelin kaupungin varhaiskasvatukseen ja kyselin, mitä päiväkotipaikkahakemuksellemme kuuluu. Olin siis laittanut hakemuksen vetämään tammikuussa ja päätös luvattiin tehdä kuukausi ennen päiväkodin haluttua alkamisaikaa. Meillä tuo tulee olemaan lokakuu. nyt kuitenkin useampi turkulainen oli saanut jo tiedon lapsensa päikkypaikasta, joten minäkin rohkaistuin soittelemaan. Virkailija näki koneelta, että meidänkin hakemuksemme on jo käsitelty, vaikkei posti ole vielä tietoa tuonutkaan. Saimme mukelon siihen päiväkotiin, johon tahdoimmekin ensisijaisesti. Voi tätä riemua!

Tuo tuleva päiväkoti sijaitsee parin minuutin päässä kotoamme. Se on päättyvän tien päädyssä, siellä on kolme ryhmää ja lisäksi vauvakerhosta tuttu kaveri tulee samaan ryhmään meidn muksun kanssa. Ihan huippukivaa! Eri päiväkodeista ei ollut juurikaan etukäteistietoja saatavilla, joten haimme puhtaasti sillä taktiikalla, että kolmeen lähimpään päiväkotiyksikköön haku. Lapsen viennit ja hautkin onnistuvat vaikka jalkaisin, sillä yhden turvaistuimen ja kahden auton kanssa homma olisi muuten mennyt kikkailuksi. Nyt ei tarvitse siitä kantaa huolta, että toinen toimii aina päiväkotikuskina, eikä toinen pääse siihen osallistumaan mitenkään.

Jännittää jo laittaa pikkuinen päiväkotiin, vaikka se onkin meille paras ratkaisu. Juuri ehtii tulla vuosi mittariin, kun päikky sitten jo alkaakin. Googlettelin viimeyönä listaa siitä mitä kaikkea päiväkodissa tarvitaan ja kyllä niissä listoissa tavaraa riittikin. Ostoksille on suunnattava viimeistään loppukesästä. Tällä hetkellähän meillä ei ole kuorivaatteita, saappaita, kuravaatteita, merinovillamitään. Sentään taktikoin lapselle toisen samanlaisen äitiyspakkauksen unirievun ystävältäni, jonka lapsi ei kyseisestä lelusta innostunut. Onpahan jotan päikkyyn valmiina.

Muuten meillä elämä on aika rytmitöntä. Välillä nukutaan hyvin ja syödään samoin, mutta välillä kaikki on vaikeaa. Pieneltä löytyy jo kolme hammasta alarivistä ja hän oppi tässä taannoin myös istumaan. Liikkuminen tapahtuu edelleen ryömimällä, vaikka konttausasennossa muuten viihtyykin. Kaikki roskat ym. menevät suuhun, mutta lelujen kanssa viihdytään välillä jo hiukan omissakin oloissa. Unikoulua emme ole vielä pitäneet, vaan muksu syö korviketta vielä pedissä ja heräilee yölläkin vaatimaan maitoa. Tämä yösyönti meillä loppui jo aiemmin itsestään, mutta on nyt hampaiden tulon myötä palannut taas.

Edelleen harmitellaan kerhojen ja sosiaalisten kontaktien vähyyttä. Tosin miehen loman alettua suuntaamme reissuun mummolaan ja muuallekin. Välillä kahdestaan vauvan kanssa aika käy pitkäksi ja jatkuva narina syö viimeisetkin hermot. Kuitenkin tuntuu oudolta myös ajatus päiväkotiarjesta. Hain itselleni syksyksi työharjoittelupaikkaa ja aloittelin kesän alussa ystäväni kanssa opinnäytetyösuunnitelmat. Toteutan opinnäytteeni ystäväni yritykselle ja meillä onkin paljon pohdittavaa ja työtä sen suhteen.

Kevään ja kesän kurssit ovat jo yhtä vaille valmiit ja opparin sekä harjoittelun jälkeen voin ottaa paperit ulos koulusta. Taputan itseäni olalle, sillä olen kestänyt hienosti aikataulussa ja opiskellut nyt tiukalla tahdilla äitiyslomallakin. Minulla olisi mahdollisuus valmistua jouluksi, mutta luulen, että opparin kanssa ei kiirehditä enkä ole varma vielä harjoittelupaikasta. Siispä valmistunen ensi keväänä, eli ns. kolmessa vuodessa. Normaalisti opinnot kestävät 3,5 vuotta. Sitten tulevaisuus on auki. Toivon työllistyväni taloushallinnon hommiin ja ehkä teen sivubisneksenä vähän kirjanpitoa ainakin kaverin yritykselle, ehkä muillekin. Uskon, että elämä kantaa kaikesta huolimatta ja löydän vielä oman paikkani työelämässä. Vielä kolmen kuukauden ajan paikkani on kotona lapseni kanssa ja se on oikeastaan aika jees.

Alle kuukausi

Otsikon mukaisesti laskettuun aikaan on enää alle kuukausi. Mihin ne viikot nyt sitten vierivätkään? Ensin tuntui ettei syksy koita koskaan ja nyt se on jo ihan lähellä.

Kesä on mennyt vaihtelevasti. Helpotusta toi miehen neljän viikon kesäloma, joka vetelee nyt viimeisiään. Huomenna mies palaa jo töihin ja jään taas yksin kotiin odottamaan vauvan syntymää. Tiistaille on sovittu synnytystapa-arvio, joka jännittää jo hiukan. Muutamia viikkoja sitten kävimme Helsingissä ultrassa ja silloin vauva vastasi viikkoja raskausdiabeteksestä huolimatta. Lisäksi hän oli oikein päin raivotarjonnassa, joten toivotaan, että sen suhteen ei ole tapahtunut muutoksia.

Pientä huolta aiheutti rapia viikko sitten Porissa lomamatkalla lapsivesitihutusepäily, joka osoittautui turhaksi huoleksi. Samalla kävin kuitenkin hetken käyrillä istuskelemassa, jossa huomattiin vauvan sykkeen olevan yli 200. Jonkinlainen huoli tuntuu varjostavan arkea koko ajan. Vaikka sykkeet laskivat normaalimmalle tasolle, ei poikkeavan korkeaan sykkeeseen saatu mitään selitystä. Huolta aiheuttaa se, etten tunne vauvan huonoa vointia, vaan sykepoikkeama paljastui vahingossa. Mistä tiedän, ettei syke huitele nytkin yli 200?

Lomamatkat on nyt kuitenkin lomailtu tältä kesältä ja huojentaa, ettei tarvinnut käydä vieraassa kaupungissa synnyttämään tai miettimään ambulanssikuljetuksia kotisairaalaan. Seuraava etappi on tosiaan tuo tiistain synnytystapa-arvio, jonka jälkeen tiedetään taas enemmän. Muuten odotan jo koulun alkua ja on jännä nähdä, olenko vielä ensimmäisenä lähiopetuskertana yhtenä kappaleena. 5.9. tosiaan startataan suuntautumisopinnot, joilla pyrin olemaan mukana kaikesta huolimatta. Lähiopetusta kertyy viitisen kertaa syksyllä, joista ainakin lokakuun alun kerta tulee jäämään väliin. Loput lähiopetukset täytyy koittaa saada järjestettyä niin, että mies jää töistä kotiin ja minä pääsen käymään koulussa.

Omat mietinnät synnytyksen ja vauvan voinnin lisäksi suuntautuvat lähinnä imetykseen liittyviin seikkoihin. Tavoitteena on täysimetys ja koulupäiville pumpattu maito kotiin (tai ääritapauksessa vauva mukaan kouluun). Onnistuminen riippuu niin monesta asiasta, että asia selviää vasta synnytyksen jälkeen, vaikka tässä kuinka perehtyisi ja suunnittelisi.

Vaikka postaus kuulostaa siltä, että pyörittelen täällä 24/7 kauhuskenaarioita ja suunnittelen kaikkea etukäteen, mahtuu elämään myös paljon muuta. Olen saanut levätä, syönyt hyvin, tehnyt omia juttuja kuten lukenut ja tehnyt kalenteriplannerointia. Parisuhde voi hyvin ja lomalla ehdittiin viettää paljon aikaa yhdessä. Äiti ja sisko vierailivat juuri meillä Turussa tämän viikonlopun ja vaivoista huolimatta olen pysynyt melko toimintakykyisenä. Nyt vain odotellaan; H-hetki voi olla milloin tahansa.

Palkallisten lomien puuttuminen

Tämän kuun viimeisenä päivänä olen ollut nykyisen työnantajani palveluksessa vuoden. Tähän vuoteen on sisältynyt 30h viikossa olevia sopimuksia ja nykyään näitä 20h/viikko kattavia sopimuksia. Olen myös tehnyt poikkeustilanteessa esimerkiksi yhden päivän sopparin. Määräaikaisuus on tässä työpaikassa aikalailla vakio. Myös osa-aikaisuutta siihen lisäksi ilmenee jonkin verran. Itselleni lyhyet päivät ovat sopivia ja sopimukseni muutettiin lyhyemmäksi omasta tahdostani, joten sen suhteen minulla ei ole valitettavaa.

Ongelmaksi muodostuu se, ettei minulle kerry lomia. Tai kertyy kyllä, mutta ne maksetaan pois jokaisen sopimuksen päättymisen jälkeen, eli ihan vähän väliä. Taloudellisesti ne rahat eivät siis juurikaan tunnu, koska summat ovat pieniä. Paljon suuremman ilon kokisin saavani palkallisella vapaapäivällä silloin tällöin.

Kyllähän se kirpasee, kun joululoma rajoittuu pelkkiin pyhiin, kun on aina tottunut olemaan lomalla myös välipäivät. Kun muut firmassa pitivät viiden viikon kesälomiaan, minä olin töissä. Sama toistui nyt syyslomalla ja viime keväänä talvilomia vietettäessä.

Olenhan minäkin poissa töistä kerran kuussa kaksi päivää palkattomalla, kun on mentävä kouluun lähiopetukseen. En kuitenkaan laske tätä lomaksi. Lomaksi en lue myöskään (toisin kuin työkaverini) sitä, että makasin viikon karseassa flunssapöpössä kotona. Ei se ole helvetti mitään lomaa!

On mukavaa, että työpaikka joustaa, mikäli on pakollisia menoja, kuten minulla viime aikoina lääkäri- ja fyssarikäyntejä. Saan myös tarvittaessa palkattomia vapaita asioiden hoitoon, kuten keväällä lukiessani pääsykokeisiin. Kuitenkin alle 1000€ kuukausituloissa palkattomat vapaat näkyvät nopeasti, eikä niitä tahdo turhanpäiten pitää. HAaveilen lomamatkasta etelään, muttei ole varaa maksaa matkaa ja lisäksi menettää vähintään viikon ansiotuloja siinä samalla.

Viime kesä oli ensimmäinen kesä, jolloin en ollut lomalla. Edellisissä työpaikoissani minut heivattiin 10 viikon ajaksi palkattomalle lomalle, koulujen ollessa kiinni. Ei mikään ideaalivaihtoehto, mutta kesästä sai kyllä irti enemmän, sen minkä kukkaronnyörit antoivat myöden. Viime kesä oli kuuma, ihan liian kuuma siihen nähden, että olin vielä isommilla työtunneilla mukana hommassa. Kun aamuherätys on klo 5, ei kesäilloistakaan voinut nauttia.

Toivottavasti uudet opiskelukuviot tuovat mukanaan työn, jossa työsopimus on vakituinen tai pidempi määräaikaisuus. Haluan, että lomat kertyvät ja pääsen nauttimaan niistä. Haluan muuttaa omat ylityötuntini vapaapäiviksi rahallisen korvauksen sijaan. Arvostan vapaa-aikaani ja haluan, että voin viettää sitä muutenkin kuin valmistautumalla töihin tai lepäämällä työpäivien jälkeen.

IMG_20181021_133353.jpg

Kipua ja ajatusten nollausta

Lauantaina se sitten tapahtui, mitä en ollut osannut ollenkaan odottaa. Laskeuduin huulirasvan muoveja avaten portaita alakertaan, kun yhtäkkiä liukastuin ja kaaduin taaksepäin lanaten portaat alakertaan asti. Rappusten alapäässä se iski: huuto ja kauhu! Pelko siitä, että nyt kävi pahasti. Kipu oli sanoinkuvailematon, liekö shokinkin takia, vaikka yleensä shokki viivästyttää kipua.

Mies havahtui keittiössä kovaan kolinaan ja huutoon. Säikähtäneenä säntäsi luokseni löytäen minut rappusten alapäästä makaamasta. Oli kuulemma aika kova paikka. Koitin liikuttaa itseäni ja tunnustella mahdollisia vaurioita, mutta mikään paikka ei tuntunut vahingoittuneen pahasti. Takalisto-osasto oli aivan tulessa, mutta siitäkin selvittiin violetinpunaisenmustalla mojovan kokoisella mustelmalla, joka vaikuttaa lähinnä liikkumiseen.

Lähdettiin kuitenkin suunnitellulle Helsingin reissulle, kun todettiin, että kaikki raajat toimii, eikä pää kolahtanut mihinkään. Olo oli ihan hyvä järkytyksen hiukan laannuttua. Onneksi en ollut kaatunut eteen päin, sillä jälki olisi varmasti ollut toisenlaista. Yhtän en ehtinyt käsillä ottaa vastaan, sillä käsissäni olivat kaatumisen hetkellä kännykkä ja huulirasva. Ne olivat tiukasti otteessani vielä pyöriessäni alakerran lattialla kivun kourissa.

Onni onnettomuudessa ja päästiin siis suuntamaan kohti pääkaupunkiseutua, hotellilomaa ja miehelle viime jouluna ostamaani ”käsiaseammunta kahdelle” -elämyspakettia. Pienellä haparoinnilla löydettiin perille Osuva Range & Trainingiin ja päästiin turvallisuuskoulutukseen ja lopulta ampumaan. Aivan uskomattoman koukuttavaa touhua. Osumat olivat huonoja, jollei keskittynyt 100%. Muutamia kierroksia siinä räiskittiin ja viimeisellä kierroksella osuin jopa kymppiin! Hiukan reunaosuma, mutta lasketaan!

Innostus oli valtava, keskittyminen ja aivojen nollaus tehokasta. Aika kului kuin siivillä ja Osuva ansaitsee kyllä kiitokset hienosta elämyksestä: puitteet viimeisen päälle, henkilökunta huippuluokkaa ja fiilis kohdillaan. Hyvillä mielillä ja hymyssä suin lähdettiin jatkamaan viikonloppulomaa.

IMG_20181006_132855_358.jpg

Liian kuuma…

…nimittäin töissä ilmastoimattomassa autossa. Ihan helvettiä.

Kotona ilmalämpöpumpun alla on oikein mukava olla.

Kuuma on myös yöllä, mutta muutettuamme vierashuoneeseen, jossa on avattava ikkuna ja tornituuletin, olemme pärjänneet.

Tänä kesänä ei juurikaan ole lomailtu, vaan töitä on painettu tiukkaan tahtiin. Ehdimme kuitenkin käydä juhannuksena Lappeenrannassa moikkaamassa minun sukuani, Joensuussa pesäpallon itä-länsiottelussa oikein hotelliyön kera. Yyterissä uittamassa varpaita, useamman kerran Naantalissa katselemassa sataman ja vanhan kaupungin meininkiä.

Lisäksi sain mieheltäni 30-vuotislahjaksi ihanan romantiikkasviittipaketin Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Tuo reissu oli koko kesän kohokohta. Tuli käytyä Tallinnan eläintarhassa, kauppakeskuksissa (Ülemiste, Rocca al Mare, Viru) ja nähtyä myös tornipuiston kukkaistutuksia ja vanhaa kaupunkia noin yleisesti.

Miten tämä nyt liittyy kuumuuteen? No voi piru, että oli kuuma kävellä 6 km eläintarhaan ja vielä monta tuntia elukoita katsellen. Etenkin kun mies oli ilmoittanut aamulla, että ”korkeintaan illalla vähän aurinko paistaa”. Paistoi koko päivän ja minä olin mustissa pitkissä housuissa ja mustassa t-paidassa liikkeellä, sillä edellinen päivä oli sateinen ja viileä. En muista koska olisin ilahtunut niin paljon mäkkärissä kun ison aterian tilaaja sai ilmaisen fantapullon kaupan päälle. Syötiin kuin porsaat (iiisot ateriat, jädet ja ne ilmaisfantapullot) ja paikalliset katsoivat meitä huvittuneina.

Takaisin päin otimme jo taksin. Tuona päivänä poltin itseni ensimmäistä kertaa tältä kesältä. Rintakehä ja niska paloivat ja näytti vähän kuin minulla olisi kauluri kaulassa. Tänään palanut iho alkoi irtoilla, kun hikoilin taas töissä litratolkulla.

IMG_20180721_180613.jpg

 

Pääsiäisen viettoa

cof

Kuinka mukavaa oli päästä pitkästä aikaa nauttimaan hiukan pidemmästä lomasta. Vimeeksi jouluna ollut neljä päivää vapaata (lukuunottamatta sairauslomia, jotka eivät ole olleet mitenkään suurta lomailua, vaikkei töihin ole tarvinnutkaan mennä).

Suunnattiin perjantaina aamupäivällä vanhempieni luokse, jossa hurahtikin sitten aikaa sunnuntaihin asti. Käytiin tapaamassa isovanhempia, käytiin siskon ja hänen miehensä kanssa läpi tulevan talon papereita, vierailtiin äidin ja isän kanssa Pulsan asemalla ja nautittiin pitkistä yöunista vailla kiirettä.

Sää suosi ja päätös suunnata kotiin sunnuntaina oli hyvä ratkaisu. Tänään kauhea lumimyräkkä ja huono näkyvyys ovat olleet riesana, joten onneksi emme suunnitelleet paluuta tälle päivälle. Tänään kävimme miehen kanssa Arnoldsilla aamupalalla, ostimme uuden täkin ja tyynyn ensi viikonloppuna tulevia vieraita varten ja shoppailimme hiukan myös Myllyssä.

Hiukan jo tuleva viikko painaa hartioilla, sillä molemmilla tulee olemaan aika tiukka työputki ja lisäksi keskiviikkona arvioidaan taloa kuntokartoituksen muodossa. Peukut pystyyn, ettei mitään yllättävää löydy.

Maaliskuuta kohti

IMG_20180209_170910_281.jpg

Kun arki koostuu pitkälti työjutuista (työlounaista) ja kotona rötväämisestä, ei oikein aina pysy edes kärryillä mikä päivä tai viikko on kyseessä. Kuukauden kohdalla olen sentään vielä kartalla ja odotankin jo malttamattomana maaliskuun vaihtumista.

Tämän hetkiset aurinkoiset, mutta helkkarin kylmät kelit eivät vielä tunnu keväältä, mutta pian se kevätaurinkokin alkaa lämmittää. Tuossa oli jo muutama työpäivä, jolloin jokainen postilaatikon kansi ei ollut jäätynyt kiinni. Toivoa siis on.

Kevätkuukaudet tulevat täyttymään näiden perustoimintojen lisäksi myös opiskeluhaaveista, kun yhteishaku taas maaliskuussa alkaa. Lisäksi tänään pankkitädin kanssa käyty lainaneuvottelu sai myös orastavat talohaaveet taas putkahtamaan pintaan. Ehkä meillä vielä jossain kohtaa on oma koti.

Esimieheni on näyttänyt vihreä valoa sille, että saisin pääsykoelukulomaa joskus huhti-toukokuussa. Kieltämättä tässä alkaisi kaivata jonkinlaista vapaa-aikaa lomailun muodossa. Aiemmissa töissä olen tottunut talvilomaviikkoon, joka monella on juuri nyt meneillään. Kärsin vierotusoireista, kun en saakaan joka helmikuista lomaviikkoa.

Mies oli töissä viikonlopun ja minä teen lähes päivittäin ylitöitä viikolla. Iltaisin katsellaan usein joku elokuva ja mennään nukkumaan. Eilen olin sängyssä lukemassa jo illalla ennen puolta kahdeksaa. Väsymys on ollut kova, samoin jatkuva iltanälkä. Kokoajan pitäisi olla mäyssäämässä jotakin. Toivottavasti tämä on kuitenkin sidonnaista vuodenaikaan ja tilanne korjaantuu kevään myötä.

Suuret haaveet tarvitsevat toteutuakseen aikaa ja energiaa. Kun unelmia lähdetään tavoittelemaan, ei enää ole aikaa jatkuvalle väsymykselle ja loikoilulle. Silloin seulotaan jyvät akanoista.

 

Joulu saa tulla

Tänään tehtyäni viimeisen työpäivän, alkoi vihdoin tuntua siltä, että joulu on tulossa. Olen ollut liian väsynyt ja kiireinen miettimään mitään joulujuttuja. Konemaisesti ostetut lahjat, laatikosta paikoilleen lätkäistyt koristeet ja miehen äidin leipomusten pakastaminen ja syöminen… Siinä jouluni tähän asti.

Huomenna auton nokka suuntaa kuitenkin kohti kaakkoista Suomea, jossa sukujoulu jo odottaa. Ei mitään suurta, vain vanhemmat ja sisko miehineen, vierailut mummoloissa. Suunnitelmat eivät ole maata mullistavat ja hyvä niin, sillä, nyt kaikkein eniten kaipaan lepoa, rauhoittumista, palautumista jouluviikon työkaaoksesta ja ennen kaikkea pitkiä hitaita aamuja, jolloin ei ole pakko nousta klo 05.00.

Lounais-Suomesta on lumet jo sulaneet ja ilmeisesti aika mustaksi jää joulu tällä nurkalla. Toivottavasti idemmässä on valkoinen joulu, ihan jo tunnelman vuoksi.

Nauttikaa kaikki joulusta ja olkaa varovaisia liikenteessä. Palataan joulun jälkeen asiaan.

Irtiottoja

2017-11-21 18.03.01.jpg

Tämän hetken suosikkijuttuja on pienet irtiotot arjesta. Viime viikonloppuna päätimme lähteä käymään Tuurin kyläkaupassa katselemassa, millaista tarjontaa siellä on näin ennen joulua. Usein tulee käytyä Tuurissa niin sanotusti hyvien säiden aikana, eli alkusyksystä, loppukeväästä tai kesällä.

Kovinkaan talvinen ei maisema kuitenkaan ollut, vaikka eletään jo marraskuun loppua. Sen verran pitkäksi matka kuitenkin osoittautui, että päätimme jo aamulla, että jossain on majoituttava yön yli. Aluksi meillä oli nimittäin ollut kunnianhimoinen suunnitelma pistäytyä Tuurissa päiväseltään. Onneksi järki voitti ja varasimme jo ajoissa majapaikan Seinäjoen Sokos Hotelli Lakeudesta.

Tuuri oli tavalliseen tapaan täynnä porukkaa. Ihmisiä ei kuitenkaan ollut niin paljoa, että se olisi estänyt meitä kiertelemästä ja shoppailemasta sydämemme kyllyydestä. Miehen suosikki edelliseltä kerralta, paikallinen burgerimestakin tuli koettua ja molemmat olivat oikein tyytyväisiä tähän vierailuun. Pimeys oli jo laskeutunut, vaikka kello hipoi viittä, kun ajaa hurautimme hotellille.

Hotellissa kaikki sujui moitteettomasti. Huone oli täydellinen ja kompakti tällaiseen yhden yön lepoon ja hotellin alakerran yhteydessä oleva baari täytti tarpeemme mainiosti. Oli aikaa siemailla juotavia ja jutella ihan kunnolla, ilman arjen velvollisuuksia. Yöllä kipaisimme vielä paikallisesta Hesburgerista iltapalaa ennen nukkumaan menoa.

Hotellin aamiainen oli herkullinen ja pieni tyrnishotti oli kiva erikoisuus, jollaisia harvoin löytää ketjuhotelleista. Sämpylät, tuoremehu, jugurtti marjojen kera ja pieni mustikkapiirakapala tekivät aamiaisesta oikein miellyttävän kokemuksen. Hotellihuoneesas ehti vielä hetken hengähtää ennen kotimatkaa.

Paluumatkalla kävimme vielä vaihtamassa kuulumisia ystävän kanssa ja Ideaparkissa syömässä ja shoppailemassa. Viikonloppu meni nopeasti hyvässä seurassa ja oikein harmitti, että arki koitti taas. Tällaiset irtiotot kuitenkin antavat mahdollisuuden poistua kotiympyröistä ja koen, että ne myös vahvistavat parisuhdetta.

Harrastatteko te muut tällaisia extemporereissuja?

Viikon syysloma

Minulla syyslomat ovat aina kiireisiä aikoja. Niin myös tänä vuonna. Olen joutunut perumaan niitä kivoja kaveritapaamisia voidakseni tehdä esimerkiksi muuttoa tai kuten tämän viikon ajan: autokauppoja.

Pankki lupasi auliisti pienen lainan, jotta pääsen vanhasta kotterosta eroon. Kolme koeajoa myöhemmin minulla on uusi kulkupeli ja kohtuullinen laina, jota maksan takaisin pienen ikuisuuden. Auto ja rahat vaihtavat omistajaa huomena.

Pankissa ja autoliikkeissä ravaamisen ohessa olen koittanut nähdä kerran jokaista lähisukulaistani. Vanhemmat, sisko ja isovanhemmat on nyt käyty läpi.

Jotta loma tuntuisi lomalta, päätti kani protestoida reissailua jo kolme päivää kestäneellä ripuloinnilla. Ja viikko on vasta puolessa välissä.

Kotiinpaluu tapahtuu perjantaina, mikäli uusi tai vanha auto ei käy oikuttelemaan. Vanha nimittäin menee autokaupassa vaihdokkina, joten senkin olisi syytä pysyä kasassa. Lauantaina olemmekin I love me -messuilla, jonne raahaan uudehkon kumppanini katsomaan kuka kestää ja mitä.

Sitten onkin jo sunnuntai mietittävä tulevaa työpäivää.