Päiväkotipaikka ja muita kuulumisia

Kesä on ehtinyt jo pitkälle sitten viime kirjoittelun. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita, ettei oikein itsekään tahdo kestää mukana. Mies on tulevan viikon vielä töissä ja sitten hän pitää isyysvapaita ja kesälomia yhteensä 8 viikon ajan. Maltan tuskin odottaa. Olen ollut vauvan kanssa kotona. Äitiyslomani loppuu ensi viikolla, mikä tuntuu ihan uskomattomalta, kun ajattelee, että syksyllä olin aivan varma, ettei tämä päivä koskaan koita. Ettei tule kesää, eikä mitään muutakaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että elämä etenee, olin siihen valmis tai en.

Juhannusviikolla saatiin iloisia uutisia, kun soittelin kaupungin varhaiskasvatukseen ja kyselin, mitä päiväkotipaikkahakemuksellemme kuuluu. Olin siis laittanut hakemuksen vetämään tammikuussa ja päätös luvattiin tehdä kuukausi ennen päiväkodin haluttua alkamisaikaa. Meillä tuo tulee olemaan lokakuu. nyt kuitenkin useampi turkulainen oli saanut jo tiedon lapsensa päikkypaikasta, joten minäkin rohkaistuin soittelemaan. Virkailija näki koneelta, että meidänkin hakemuksemme on jo käsitelty, vaikkei posti ole vielä tietoa tuonutkaan. Saimme mukelon siihen päiväkotiin, johon tahdoimmekin ensisijaisesti. Voi tätä riemua!

Tuo tuleva päiväkoti sijaitsee parin minuutin päässä kotoamme. Se on päättyvän tien päädyssä, siellä on kolme ryhmää ja lisäksi vauvakerhosta tuttu kaveri tulee samaan ryhmään meidn muksun kanssa. Ihan huippukivaa! Eri päiväkodeista ei ollut juurikaan etukäteistietoja saatavilla, joten haimme puhtaasti sillä taktiikalla, että kolmeen lähimpään päiväkotiyksikköön haku. Lapsen viennit ja hautkin onnistuvat vaikka jalkaisin, sillä yhden turvaistuimen ja kahden auton kanssa homma olisi muuten mennyt kikkailuksi. Nyt ei tarvitse siitä kantaa huolta, että toinen toimii aina päiväkotikuskina, eikä toinen pääse siihen osallistumaan mitenkään.

Jännittää jo laittaa pikkuinen päiväkotiin, vaikka se onkin meille paras ratkaisu. Juuri ehtii tulla vuosi mittariin, kun päikky sitten jo alkaakin. Googlettelin viimeyönä listaa siitä mitä kaikkea päiväkodissa tarvitaan ja kyllä niissä listoissa tavaraa riittikin. Ostoksille on suunnattava viimeistään loppukesästä. Tällä hetkellähän meillä ei ole kuorivaatteita, saappaita, kuravaatteita, merinovillamitään. Sentään taktikoin lapselle toisen samanlaisen äitiyspakkauksen unirievun ystävältäni, jonka lapsi ei kyseisestä lelusta innostunut. Onpahan jotan päikkyyn valmiina.

Muuten meillä elämä on aika rytmitöntä. Välillä nukutaan hyvin ja syödään samoin, mutta välillä kaikki on vaikeaa. Pieneltä löytyy jo kolme hammasta alarivistä ja hän oppi tässä taannoin myös istumaan. Liikkuminen tapahtuu edelleen ryömimällä, vaikka konttausasennossa muuten viihtyykin. Kaikki roskat ym. menevät suuhun, mutta lelujen kanssa viihdytään välillä jo hiukan omissakin oloissa. Unikoulua emme ole vielä pitäneet, vaan muksu syö korviketta vielä pedissä ja heräilee yölläkin vaatimaan maitoa. Tämä yösyönti meillä loppui jo aiemmin itsestään, mutta on nyt hampaiden tulon myötä palannut taas.

Edelleen harmitellaan kerhojen ja sosiaalisten kontaktien vähyyttä. Tosin miehen loman alettua suuntaamme reissuun mummolaan ja muuallekin. Välillä kahdestaan vauvan kanssa aika käy pitkäksi ja jatkuva narina syö viimeisetkin hermot. Kuitenkin tuntuu oudolta myös ajatus päiväkotiarjesta. Hain itselleni syksyksi työharjoittelupaikkaa ja aloittelin kesän alussa ystäväni kanssa opinnäytetyösuunnitelmat. Toteutan opinnäytteeni ystäväni yritykselle ja meillä onkin paljon pohdittavaa ja työtä sen suhteen.

Kevään ja kesän kurssit ovat jo yhtä vaille valmiit ja opparin sekä harjoittelun jälkeen voin ottaa paperit ulos koulusta. Taputan itseäni olalle, sillä olen kestänyt hienosti aikataulussa ja opiskellut nyt tiukalla tahdilla äitiyslomallakin. Minulla olisi mahdollisuus valmistua jouluksi, mutta luulen, että opparin kanssa ei kiirehditä enkä ole varma vielä harjoittelupaikasta. Siispä valmistunen ensi keväänä, eli ns. kolmessa vuodessa. Normaalisti opinnot kestävät 3,5 vuotta. Sitten tulevaisuus on auki. Toivon työllistyväni taloushallinnon hommiin ja ehkä teen sivubisneksenä vähän kirjanpitoa ainakin kaverin yritykselle, ehkä muillekin. Uskon, että elämä kantaa kaikesta huolimatta ja löydän vielä oman paikkani työelämässä. Vielä kolmen kuukauden ajan paikkani on kotona lapseni kanssa ja se on oikeastaan aika jees.

Kolme eri ajankohtaa kotona

Kun korona nyt on teljennyt meidät enemmän ja vähemmän koteihimme tulin ajatelleeksi, että viikon päästä olen ollut vuoden ns. kotona. Lopetin tuolloin päivätyöni raskausvaivojen vuoksi. Verrataanpa nyt kotonaoloa raskausaikana, lapsen saatuani ja nyt korona-aikana.

Raskausaika

Jäin kotiin huhtikuun alussa käytyäni neuvolassa keskustelua omasta jaksamisestani, alati lisääntyvistä supistuksista ja vaivoista. Määräaikaiset pätkätyöni takasivat sen, että minulla ei ollut irtisanomisaikaa vaan päätöksen tehtyäni työskentelin silloisen kolmen päivän määräaikaisen sopimukseni loppuun. Iso taakka putosi sydämeltä, kun sain jäädä kotiin joka aamuisen töihinmenon sijaan. Olin jo aiemmin oksennellut ja pyörtyillyt töissä ja valvotut yöt saivat aikaan sen, ettei aamu neljältä herääminen todellakaan ollut mitään herkkua. Olin tuolloin neljännellä kuulla raskaana.

Kotona oli mukavaa, kun sai aamulla nukkua pitkään ja kiriä yöllisten valvomisten jättämää univelkaa. Ei tarvinnut pelätä, että rehkiminen käynnistäisi synnytyksen etukäteen. Tosin kaikenlaisia pelkoja sitä silti mahtui mukaan niihin kuukausiin, jotka olin töistä pois ennen synnytystä. Sairaalassa käytiin lapsivesivuotoepäilyjen vuoksi useampaan kertaan. Kesä tuli ja tylsyys samalla. Odottelin vain miestä kotiin töistä, jotta pääsimme nauttimaan kesästä kaupungilla, ravintoloissa ja kahviloissa. Puudutti, aika ei kulunut ja ajattelin, että onneksi pian saan vauvan, että on edes jotain tekemistä. Kuinka hölmö sitä voi ihminen ollakaan.

Synnytyksen jälkeen

Traumat jättivät jälkensä ja masennus iski. Yhtäkkiä en saanut hetken rauhaa. Vauva ei todellakaan ollut sellainen 20h vuorokaudessa nukkuva tuoksunyytti, kuten minulle oli aina uskoteltu. Vauva itki jatkuvasti, enkä osannut sitä hiljentää. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vatsavaivojen aiheuttamaa koliikkia. Kannoin itkevää vauvaa illat ja yökaudet, aamulla olin jo kuuden aikaa työntämässä vauvaa vaunuissa ulkona, jotta saisin edes hetken olla hiljaisuudessa. Se kulttuurishokki, jonka koin oli aivan valtava. Oma toipilasaika meni aivan sumussa. Mies palasi jo töihin ja jäin yksin. Kaipasin kesää ja mietin miksi helvetissä olin ikinä valittanut siitä vapaudesta, jota raskausaikaina koin. Kaipasin omaa aikaa, omia puuhia, vapautta ja kaupungilla päämäärätöntä pyörimistä.

Joulun jälkeen alkoi kuitenkin todella helpottaa. Vauva oppi uusia asioita, alkoi nukkua paremmin ja viihtyi jopa hetken itsekseen. Vauva nauroi ja siihen sai kontaktia. Synnytyksen jälkeen aloittamamme vauvakerho alkoi kantaa tulosta. Sain ystäviä, vertaistukea ja päiviin sisältöä. Aloitimme muskarin ja vauvatreffailun, pyörimme kaupoilla ja ostoskeskuksissa. Kävimme vauvan kanssa ravintoloissa ja nautimme olostamme. Elämässä oli rytmiä.

Korona-aika

Rytmi muuttui kuin taika-iskusta, kun korona sulki meidät kotiin. Vauvakerhot, muskarit, kotona käyvät tukipalvelut, kaveritreffit peruttiin. Kauppoihin ja kahviloihin ei saanutkaan mennä. Tajusin taas kaipaavani edellistä vaihetta (saati sitä raskausaikaa). Kuinka kiva olikaan nähdä kavereita ja käydä yhdessä puuhailemassa. Kuinka paljon iloa saimmekaan kun kävimme seurakunnan kerhoissa ja muskareissa saati kun perheneuvonta tai pikkuhelppi kävi meillä auttamassa. Kuinka yksin yhtäkkiä taas olimmekaan. Vaunulenkkejä ei sentään ole kielletty ja säät ovat onneksi suosineet.

Vauva nukkuu nyt paremmin kuin ennen. Yöllä ei välttämättä herätä kertaakaan ja päivällä päiväuniin on alkanut tulla ruokailujen mukanaan tuomaa rytmiä. Saan hetken jopa levähtää päivisin, mikäli vauva nukkuu. Yritän pitää ihmisiin yhteyttä kännykän ja tietokoneen välityksellä, mutta ei se oikein ole sama asia. Huomaan, että vauva kaipaisi jo vaihtelua, sillä hän kummallista kyllä todella viihtyi, kun sai nähdä muita ihmisiä, ottaa mallia toisista vauvoista ja katsella uusia juttuja kaupoilla kierrellessä.

Kaiken kaikkiaan olen haikaillut aina jotain muuta kuin sitä meneillään olevaa vaihetta. En ole osannut olla ja elää hetkessä, nauttia siitä mitä on. En ole arvostanut tarpeeksi sitä ajatusta, että oikeasti voin nähdä minulle tärkeitä ihmisiä, harrastaa ja liikkua missä haluan. Nyt mietin kauhulla kesää, jolle olimme jo tehneet lukuisia reissusuunnitelmia. Oli tarkoitus matkustaa, käydä ravintoloissa ja kahviloissa, lomailla oikein kunnolla perheenä. Nyt ei ole tietoa miten pahaksi tämä koronatilanne vielä meneekään. Milloin tulee ulkonaliikkumiskielto? Kuinka monet ihanat ravintolat ja kahvilat kestävät ylipäätään menemättä konkurssiin tässä tilanteessa? Vietetäänkö koko kesä neljän seinän sisällä? Vietetäänkö seuraava talvikin?

Alle kuukausi

Otsikon mukaisesti laskettuun aikaan on enää alle kuukausi. Mihin ne viikot nyt sitten vierivätkään? Ensin tuntui ettei syksy koita koskaan ja nyt se on jo ihan lähellä.

Kesä on mennyt vaihtelevasti. Helpotusta toi miehen neljän viikon kesäloma, joka vetelee nyt viimeisiään. Huomenna mies palaa jo töihin ja jään taas yksin kotiin odottamaan vauvan syntymää. Tiistaille on sovittu synnytystapa-arvio, joka jännittää jo hiukan. Muutamia viikkoja sitten kävimme Helsingissä ultrassa ja silloin vauva vastasi viikkoja raskausdiabeteksestä huolimatta. Lisäksi hän oli oikein päin raivotarjonnassa, joten toivotaan, että sen suhteen ei ole tapahtunut muutoksia.

Pientä huolta aiheutti rapia viikko sitten Porissa lomamatkalla lapsivesitihutusepäily, joka osoittautui turhaksi huoleksi. Samalla kävin kuitenkin hetken käyrillä istuskelemassa, jossa huomattiin vauvan sykkeen olevan yli 200. Jonkinlainen huoli tuntuu varjostavan arkea koko ajan. Vaikka sykkeet laskivat normaalimmalle tasolle, ei poikkeavan korkeaan sykkeeseen saatu mitään selitystä. Huolta aiheuttaa se, etten tunne vauvan huonoa vointia, vaan sykepoikkeama paljastui vahingossa. Mistä tiedän, ettei syke huitele nytkin yli 200?

Lomamatkat on nyt kuitenkin lomailtu tältä kesältä ja huojentaa, ettei tarvinnut käydä vieraassa kaupungissa synnyttämään tai miettimään ambulanssikuljetuksia kotisairaalaan. Seuraava etappi on tosiaan tuo tiistain synnytystapa-arvio, jonka jälkeen tiedetään taas enemmän. Muuten odotan jo koulun alkua ja on jännä nähdä, olenko vielä ensimmäisenä lähiopetuskertana yhtenä kappaleena. 5.9. tosiaan startataan suuntautumisopinnot, joilla pyrin olemaan mukana kaikesta huolimatta. Lähiopetusta kertyy viitisen kertaa syksyllä, joista ainakin lokakuun alun kerta tulee jäämään väliin. Loput lähiopetukset täytyy koittaa saada järjestettyä niin, että mies jää töistä kotiin ja minä pääsen käymään koulussa.

Omat mietinnät synnytyksen ja vauvan voinnin lisäksi suuntautuvat lähinnä imetykseen liittyviin seikkoihin. Tavoitteena on täysimetys ja koulupäiville pumpattu maito kotiin (tai ääritapauksessa vauva mukaan kouluun). Onnistuminen riippuu niin monesta asiasta, että asia selviää vasta synnytyksen jälkeen, vaikka tässä kuinka perehtyisi ja suunnittelisi.

Vaikka postaus kuulostaa siltä, että pyörittelen täällä 24/7 kauhuskenaarioita ja suunnittelen kaikkea etukäteen, mahtuu elämään myös paljon muuta. Olen saanut levätä, syönyt hyvin, tehnyt omia juttuja kuten lukenut ja tehnyt kalenteriplannerointia. Parisuhde voi hyvin ja lomalla ehdittiin viettää paljon aikaa yhdessä. Äiti ja sisko vierailivat juuri meillä Turussa tämän viikonlopun ja vaivoista huolimatta olen pysynyt melko toimintakykyisenä. Nyt vain odotellaan; H-hetki voi olla milloin tahansa.

Muitakin kuulumisia

Jotta tää blogi ei menis ihan pelkäksi raskaus- ja diabetesavautumiseksi, postailen nyt ihan muita kuulumisia. Kesä on täällä, juhannus vietetty ja enää vähän päälle kaksi viikkoa miehen kesälomaan.

Juhannus sujui oikein mallikkaasti perheen parissa. Suuntasimme kaakkois-suomeen vanhempieni luokse mökkeilemään. Paikalle saapui myös siskoni, joka oli tehnyt meille juhannusherkuksi oikein maittavan mangojuustokakun. Ruoka oli muutenkin hyvää ja sitä piisasi; söin myös kesän ensimmäisen Vedyn, joka kyllä aina saa aikaiseksi sellaisen kesäisen fiiliksen.

Juhannusaattoiltana satamassa oli väkeä kuin meren mutaa. Tivoli pyöri, vaikka ilta oli jo pitkällä ja ihmiset istuivat ravintolalaivojen terasseilla tai satamatorin kojujen äärellä. Välittömiä karjalaisia, joiden seassa näkyi ja kuului muutama muualtakin tullut. Hyvin sovittiin sekaan me varsinais-suomalaisetkin.

Muuten alkukesään ovat kuuluneet tuoreet herneet, marjat ja pehmisjäätelö, jota ilokseni voin taas syödä monien vuosien tauon jälkeen. Olen myös päässyt kokeilemaan muutamia erilaisia mocktaileja, kun pepsi max ja zero cola ovat alkaneet tylsistyttää.

Viime viikonloppuna käväisimme Tampereella ihan ilman ennakkosuunnittelua. Varasimme aamupäivällä omppuhotellista huoneen ja laitoimme matkalta viestiä kummityttöni äidille. Heille sopi tapaaminen ja kävimmekin Ideaparkissa syömässä ja kiertelemässä hetken. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia.

Tsekkasimme sisään hotelliin ja lähdimme käymään Hämeenkadulla sijaitsevassa Pella’s cafessa, jossa oli oikein kunnon rivi herkullisen näköisiä juustokakkuja. Siinä ”kahvitelessamme” tuli mieleen ottaa yhteyttä ystäväämme, jonka tapasimmekin illan päätteeksi Cafe Euroopassa mocktailien ja muiden virvokkeiden parissa. Todella terapeuttista päästä avautumaan ja juttelemaan pitkästä aikaa taas kaikesta. Kyllä ystävät ovat sitten kultaakin kalliimpia. Harmi, ettei Turkuun ole oikein siunaantunut läheisiä koulukavereita lukuunottamatta.

Tuleva viikonloppu menee kotosalla, vaikka tarkoitus oli lähteä alunperin Seinäjoelle pesäpallon itä-länsi-viikonloppuun. Kahtena aikaisempana vuonna olemme siellä käyneet ja aivan mahtavia tapahtumia ovat silloin järjestäneet sekä Imatra että Joensuu. Nyt, kun ottelut kerrankin pelataan täällä länsirannikolla päin, emme uskalla lähteä enää tuollaiselle reissulle tässä vaiheessa raskautta. Lisäksi on luvattu paikkapaikoin aika kurjaa säätä, joten pelit näkyvät meillä television välityksellä. Jos aikaa jää, niin viikonloppuna voisi myös koota tuon pinnasängyn tuosta eteisestä kuleskelemasta ja tilaa viemästä.

Liian kuuma…

…nimittäin töissä ilmastoimattomassa autossa. Ihan helvettiä.

Kotona ilmalämpöpumpun alla on oikein mukava olla.

Kuuma on myös yöllä, mutta muutettuamme vierashuoneeseen, jossa on avattava ikkuna ja tornituuletin, olemme pärjänneet.

Tänä kesänä ei juurikaan ole lomailtu, vaan töitä on painettu tiukkaan tahtiin. Ehdimme kuitenkin käydä juhannuksena Lappeenrannassa moikkaamassa minun sukuani, Joensuussa pesäpallon itä-länsiottelussa oikein hotelliyön kera. Yyterissä uittamassa varpaita, useamman kerran Naantalissa katselemassa sataman ja vanhan kaupungin meininkiä.

Lisäksi sain mieheltäni 30-vuotislahjaksi ihanan romantiikkasviittipaketin Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Tuo reissu oli koko kesän kohokohta. Tuli käytyä Tallinnan eläintarhassa, kauppakeskuksissa (Ülemiste, Rocca al Mare, Viru) ja nähtyä myös tornipuiston kukkaistutuksia ja vanhaa kaupunkia noin yleisesti.

Miten tämä nyt liittyy kuumuuteen? No voi piru, että oli kuuma kävellä 6 km eläintarhaan ja vielä monta tuntia elukoita katsellen. Etenkin kun mies oli ilmoittanut aamulla, että ”korkeintaan illalla vähän aurinko paistaa”. Paistoi koko päivän ja minä olin mustissa pitkissä housuissa ja mustassa t-paidassa liikkeellä, sillä edellinen päivä oli sateinen ja viileä. En muista koska olisin ilahtunut niin paljon mäkkärissä kun ison aterian tilaaja sai ilmaisen fantapullon kaupan päälle. Syötiin kuin porsaat (iiisot ateriat, jädet ja ne ilmaisfantapullot) ja paikalliset katsoivat meitä huvittuneina.

Takaisin päin otimme jo taksin. Tuona päivänä poltin itseni ensimmäistä kertaa tältä kesältä. Rintakehä ja niska paloivat ja näytti vähän kuin minulla olisi kauluri kaulassa. Tänään palanut iho alkoi irtoilla, kun hikoilin taas töissä litratolkulla.

IMG_20180721_180613.jpg

 

Yyterissä

Olen ehkä joskus lapsena pistäytynyt Yyterissä vanhempieni kanssa. Se on kuitenkin tapahtunut niin, etten sitä enää muista. Niinpä yllätyinkin iloisesti, kun mieheni ehdotti viikonloppuna Laitilan munamarkkinoilla ollessamme, josko suuntaisimme samalla reissulla myös Yyterin hiekkarannalle kävelemään.

Sää oli kovin viileä, mutta jonkin verran ihmisiä otti silti aurinkoa. Vain muutamat uskaltautuivat uimaan tuulen ja aaltojen sekaan. Me riisuimme kengät ja nautimme hiekasta jalkojen alla. Kävelimme rantaa pitkin ja kävimme huuhtomassa jalkoja merivedessä.

Suuntasimme mitä ilmeisemmin jonnekin väärälle rantakaistaleelle, sillä yhä enemmän alkoi näkyä ihmisiä ilman rihmankiertämää. Oli siellä meitä vaatteellisiakin, ja jotkut olivat innostuneet vesilautailemaan. Hurjan näköistä menoa.

Yyteriin on ehdottomasti päästävä myöhemmin kesällä uudelleen, mielellään hiukan lämpimämmän sään turvin, jotta uskaltautuisi uimaankin. Toivon, etteivät juhannusjuhlijat sotke koko rantaa ihan kamalaan kuntoon. Nytkin hiukan pelotti, ettei vain pehmeässä hiekassa ole lasinsiruja, vaikkei mistään sellaisesta ollut viitteitä. Pidetään luonto puhtaana juhlinnasta huolimatta.

 

 

12 kysymystä kesästä

Ihana Toreynn Näissä neliöissä -blogista haastoi minutkin mukaan kesähaasteeseen.

 

1) Lippis vai lierihattu

Oon kyllä lippistyttöjä. Ylipäätään hatut eivät vain jotenkin asetu pieneen päähäni, mutta lippistä pitelen siitä huolimatta. Lierihatun alta en varmaan näkisi mitään 😀

2) pehmis vai jäätelöpallo

Pehmistä söin viimeeksi varmaan viisi vuotta sitten ja en unohda sitä, kuinka se vaikutti ei niin miellyttävästi suolistooni, joten vastaan jäätelöpallo. Eniten tänä kesänä on kuitenkin tullut syötyä kaupan Daim-tuutteja ja Jättis Kaktuksia.

ptr

3) herneet vai mansikat

Rakastan mansikoita, vielä enemmän tosin vadelmia. Herneetkin on hyviä silloin, kun ne maistuvat makealta, eivätkä ole vielä kuivia ja mauttomia.

4) palju vai järvivesi

Paljua en ole kokeillut ikinä, uin muutenkin hyvin harvoin. Järvivesi rauhallisella rannalla on mieluisin vaihtoehto. En halua uida rannoilla, jossa on sakkia kuin meren mutaa. Viimeeksi pulahdin viime kesänä suppailua kokeillessa, kun lauta karkasi alta.

5) grilliherkut vai kesäkeitto

Grilliherkut! Etenki grillijuustot, vartaat, makkarat, maissit, laadukkaat pihvit ja juustotaskut.

IMG_20180512_235009_159

6) mökki vai teltta

Mökki. Olen kermaperse. Lapsuuden telttaleirit futisporukalla oli kyllä hauskoja, mutta nykyisin kaipaan laatua elämään.

7) varjo vai auringonpaiste

Palan heti auringossa, joten vastaan varjo. En muutenkaan pidä suorasta auringosta, koska en ikinä muista juoda tarpeeksi ja saan auringosta migreenikohtauksia ja ihottumaa.

IMG_20180505_131322.jpg

8) kesäsade vai kesätuuli

Kesätuuli helteellä on ihana! Kesäsade menettelee silloin, kun ripsii hiukan ja keli vähän viilenee, mutten arvosta koko kesän kestäviä kaatosateita.

9) lavatanssit vai festarit

Festareille kaipailen, vaikken ole kotonani tungoksessa tai telttamajoituksessa. Lavatanssit vaatisivat enemmän tanssitaitoa, joka on omalla kohdallani jäänyt hiukan vaillinaiseksi. Nimimerkillä vanhojen tanssien tukiopetuksessa aikanaan.

10) roadtrip vai riippumatto

Roadtripit on iha mahtavia. Ystävien kanssa niitä tehtiin paljon opiskeluaikoina. Ihan extempore lähdettiin johonkin lähikaupunkiin käymään. Riippumattoa en ole ikinä omistanut. Tutuilla sitä kokeilin lapsena ja pois pääseminen oli liian hankalaa silloin 😀

ptr

11) hiirenkorvat vai syreenintuoksu

Syreenin tuoksu on mieleeni. Töissä monen talon pihalla on syreenejä ja ne kyllä piristävät raskasta työpäivää ihanalla tuoksullaan.

12) mato-onki vai golfmaila

Minigolffi on oikein kivaa kesäpuuhaa. Ongella en ole käynyt sitten lapsuusaikojen. Kärsivällisyys ei riitä odotteluun. Haluan tuloksia heti!