Väsymyksestä

Olen nyt ollut pois työelämästä hiukan yli kuukauden. Olen äärettömän onnellinen siitä, että minun oli mahdollista irtisanoutua työstä, joka ei tehnyt loppuvaiheessa hyvää kropalle eikä mielelle. Nykyinen päivärytmini on mennyt totaalisen uusiksi: herään puolenpäivän aikoihin, teen opiskelujuttuja ja lojun, kunnes mies tulee kotiin kahden-kolmen aikoihin. Sitten usein puuhastellaan kotona ruuanlaiton ja tv:n katselun välimaastossa tai lähdetään kaupungille. Illalla nukkumaan mennään n. klo 22, mutta minä en saa kipuineni unta. Nukahdan usein vasta aamuyöllä ja otan tarvittavat lepotunnit sitten aamupäivästä.

Tämä rytmi ei ehkä kuulosta kauhean fiksulta, mutten ole saanut sitä muutettua. Muutenkin olen jatkuvasti aivan järjettömän väsynyt. Suoriudun joten kuten koulutehtävistä määräaikoihin mennessä, mutta kaikki muu tuottaa suurta tuskaa. Kotia pitäisi siivoilla ja laitella valmiiksi ennen vauvan tuloa, olisi pihahommia ja kaikkea… Olen vain väsynyt ja saamaton p*ska.

Kun oikein päätän jotain tehdä, niin hetken päästä haukon happea sohvalla supistusten kourissa. Kyse on ilmeisesti harjoitussupistuksista, jotka ovat normaaleja. En kuitenkaan uskalla lähteä yksin esimerkiksi lenkille, koska kävely usein supistaa ja pelkään, että kuukahdan jonnekin.

Tunnen suurta riittämättömyyttä ja soimaan itseäni jatkuvasti siitä, miten laiska olen. Haluaisin, että miehen tullessa töistä koti olisi puhdas, siisti ja ruoka valmiina. Näin ei koskaan ole. Koen, että mieheni uupuu ja varmaan pian kyllästyy, kun ei saa työpäivän jälkeen levätä rauhassa.

Pelkään aivan tolkuttomasti, että vauvalle käy jotain. Se varmaan osaltaan selittää sitä, etten oikein uskalla tehdä mitään. Kaikki nostelu tuntuu jo epämiellyttävältä ja nostokipujen takiahan lopetin työnikin kesken kaiken. Kun vielä viettää kaikki päivät yksin kotona, on ihan liikaa aikaa ajatella, pelätä ja huolehtia.

En koe nauttineeni tästä raskausajasta hetkeäkään.

Puoliväli

Niin se koitti viimein, raskauden puoliväli. Huojentava etappi on taas saavutettu. Ensi viikolla meillä on edessä rakenneultra, jossa sitten selviää, onko kaikki rakenteiden suhteen kunnossa. Malttamattomina kävimme tosin jo muutamia viikkoja sitten yksityisellä vähän tsekkailemassa tilannetta, eikä silloin tuntunut löytyvän mitään moitteen sanaa. Myös sukupuoli selvisi sillä reissulla, vaikka odotankin jännityksellä, onko se ensi viikolla vielä sama. Erehdyksen vaarahan noissa on aina olemassa.

Nyt on alkanut seesteisempi vaihe raskaudessa, mikä on todella tervetullut. Elämä rullaa kivasti eteenpäin kouluhommia tehden ja pankin kanssa saatiin raha-asioitakin sumplittua joustavammiksi, kun tässä nyt tulot tipahtivat aika nolliin. Taas yksi huolenaihe vähemmän.

Olen luonteeltani sellainen, etten silti oikein osaa nauttia raskaudesta. Pelko siitä, että jotain menee pieleen on jatkuvasti läsnä. Muutamia suurempiakin hankintoja on tullut jo tehtyä vauvaa varten, ja olen koittanut sulkea mielestäni sen ajatuksen, että mitä jos ne jäävätkin käyttämättä. Luotto omaan kroppaan ja sen kykyyn hoitaa kaikki kunnialla loppuun asti, on vähän kyseenalainen.

Toivottavasti huoleni on turha.

Suuria muutoksia

Jotta elämä ei olisi tässä kaiken keskellä liian seesteistä, tuli eteeni suuri päätös tässä männäviikolla: Lopetin työni ja siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksi!

Tämä vaatii ehkä hiukan taustojen avaamista, sillä saattaa kuulostaa siltä, ettei koko hommassa ole sitten mitään järkeä.

Olen jo jonkin aikaa ollut tympääntynyt työhöni. YT-neuvottelut, uusi sisätyömalli, vaihtuva ja liian vähäinen työvoima… Kaikenlainen yleinen puljaaminen ja tunne siitä, että en voi hoitaa työtäni parhaalla mahdollisella tavalla ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja lisäksi saaneet aikaan sen, että jokainen työaamu on enemmän ja vähemmän hampaidenkiristelyä ja kiukuttelua.

Tuntimääräni väheni omasta pyynnöstäni viime syksynä, jotta pystyin panostamaan myös opintoihini. Alkuvuodesta sairastin paljon ja sairauslomani aikana työviikkoni muuttui kolmipäiväiseksi. Tämä tarkoitti pidempiä työpäiviä, harventuneita ylitöitä ja entisestään kutistuvaa palkkaa. Kun sain tietää raskaudestani, jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa pahoinvoinnin takia. Tänä aikana koin painostusta töihinpaluuseen, vaikka en kokenut olevani fyysisesti vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa. Palasin kuitenkin töihin ja minulle pidettiin keskustelu siitä, mihin tällainen valtava poissaolojen määrä tulisi johtamaan. Työsopimukseni muuttuivat viikon kestäviksi, eli sain kerralla kolmen työpäivän sopimuksen. Aloin salaa jopa toivoa, että YT-neuvottelut heittäisivät minut pihalle.

Homma kuitenkin tasaantui ja kaikkeen tottui pikku hiljaa viikkojen edetessä. Työilmapiiri oli tosin melko kireä, kun kaikki pelkäsivät töidensä puolesta ja osa jo saikin töitä muualta. Pahoinvointi väheni, mutta aloin pyörtyilemään töissä aamuisin ja raskaita laatikoita nostaessa tunsin kovaa kipua vatsassa. Minultahan oli jo heti raskauden ensimetreillä vähennetty eniten kuormittava työtehtävä pois, mutta jo kevyemmätkin taakat saivat aikaan pelkoa ja kipua.

Tällä viikolla minulla oli neuvola, jossa otin puheeksi vatsakivut, pyörtyilyn ja henkisenkin kuormituksen. Neuvolassa oli jo edellisellä tapaamisella pohdittu sitä, kuinka jaksaisin yhdistää työn, opiskelun ja raskauden, mutta silloin asia jäi vielä vaiheeseen. Tällä kertaa neuvolassa otettiin kantaa vatsakipuihin ja todettiin, että kroppa koittaa viestiä niillä kivuilla jotakin. Toki erilaiset kivut myös kuuluvat raskausaikaan, mutta kivun ei pitäisi ilmetä aina tietyssä tilanteessa kuten minulla juuri nostoissa.

Neuvolassa minua pyydettiin todella harkitsemaan sitä, haluanko jatkaa työssäni. Onko työni sen väärti, että riski esimerkiksi keskenmenolle tai myöhemmin ennenaikaiselle synnytykselle kasvaa. Myös psyykkeeni kuormitus ja stressi siirtyisivät ennen pitkää myös kasvavan vauvan ongelmiksi.

Päätös oli lopulta helppo. En ole valmis riskeeraamaan mitään. Mieheni tuki on sataprosenttinen, eikä taloutemme kaadu tähän n. 600€ kuukausitappioon, jota palkkatyön jättäminen ja opintotukeen siirtyminen nyt väistämättä aiheuttavat. Keskityn nyt täysillä opintoihin, kotiin, parisuhteeseen ja omaan jaksamiseeni. Pyrin hoitamaan viimein ne asiat, joihin ei ole tuntunut olevan aikaa ja voimavaroja. Toivon, että vauva kestää matkassa mukana loppuun asti ja että pääsen aloittamaan loppukesästä äitiysloman.

Tilanne ei edennyt totaaliseen vuodelepoon tai elämäni suurempaan rajoittamiseen, vaan minun tulee edetä päivä kerrallaan ja kuulostella omia tuntemuksiani. Oloni on ennen kaikkea helpottunut, mutta tulevaisuus toki arveluttaa. Aika näyttää miten tilanne tästä etenee.

Omakotitalo ja siivous

Kaupallinen yhteistyö: Freska

Osa ehkä muistaakin, kuinka kirjoittelin syksyllä omakotitalon mukanaan tuomista haasteista.

Noh, siinä kirjoituksessa ei tullut mainittua ehkä rassaavimmasta omakotitalopuuhasta, nimittäin koko tämän lukaalin saattamisesta inhimilliseen kuntoon! Siivous on kautta aikojen ollut top1-listani kiistattomalla kärkisijalla. Edellisessä blogissani kirjoitinkin, kuinka minä ja exäni kyllästyimme jatkuvaan siivousriitelyyn ja hankimme siivouspalvelut ulkopuoliselta taholta. Voitin tällöin blogiarvonnasta Freskan kertasiivouksen ja sille tielle jäimme.

Valitettavasti elämänmuutokset ajoivat minut erilleen näistä ihanista siivouksettomista ajoista ja olen jälleen joutunut siivoamaan itse. Neliöitä on tällä hetkellä 140, mikä ei ole aivan valtava määrä, mutta ihan riittävän v-mäinen, mikäli talossa sattuu asumaan kaksi henkilöä, joista kumpikaan ei innostu siivoamisesta pätkääkään. Lisäksi kaikkialle ehtiväinen karvapallokani sotkee paikkoja minkä kerkeää.

Etenkin nyt, kun yritän yhdistää työn, opiskelun ja jonkinasteisen perhe-elämän, ei siivoukselle tahdo jäädä aikaa. Toki aikaa kuluu pyykinpesuun, astianpesukoneen kanssa puljaamiseen, tavaroiden siirtelyyn ja järjestelyyn… Mutta siihen varsinaiseen kunnon pesuun ja kuuraukseen ei kyllä juurikaan ole aikaa. Lähinnä tulee siivottua paniikissa ennen vieraiden tuloa.

Freska hoiti aikanaan kotimme putipuhtaaksi. Hinta saatiin säädettyä sopivaksi, kun tilasimme 1kerta/kk siivouksen ja annoimme siivoojan käyttää meidän siivousvälineitämme. Lisäksi räätälöimme vielä hommaa siivoojan kanssa niin, että hän keskittyi kaikkein ärsyttävimpiin siivouskohteisiin, kuten pölyjenpyyhintä ja lattioiden moppaus ja imurointi. Tarvittaessa saatoimme pyytää siivoojaamme tällä kertaa pesemään uunin tai jääkaapin tai panostamaan vain ikkunoihin. Siivouspalveluihin voi vielä näppärästi käyttää kotitalousvähennystä.

Tuon muutaman tunnin aikana, kun siivooja touhusi talossamme, me olimme töissä tai kävimme kaupungilla. Kotonakin olisi saanut olla, mutta tuntui siltä, että olisin siellä vain tiellä. Se tunne kun puhtaaseen kotiin pääsi, oli ihan mahtava! Miten ihmeessä ne tv-laitteiden ympärillä leijuvat staattiset pölyt saa pois tuosta noin vain? Minä en siinä onnistu vieläkään, siivoojamme teki sen hetkessä.

Freskan pyytäessä yhteistyötä, en epäillyt hetkeäkään. Jos sinullakin on tarve saada siivooja kotiin, kannattaa tämä vaihtoehto pitää mielessä. Itse ainakin suosittelen lämpimästi.

Kotihenkilönä

Ajattelin kirjoittaa otsikoksi ”kotimiehenä”, mutta sukupuolineutraalius iski. Pointtina nyt kuitenkin on, että olen ollut tämän alkuviikon yksin kotona. Sitä ei ole tapahtunut sitten lokakuun 2017. Edellisestä yksinolosta on siis yli vuosi. Aivan jäätävän kauan. 

Miehen kanssa ollaan aikalailla paita ja peppu. Asutaan uudella paikkakunnalla, jossa kummallakaan ei ole ihmiskontakteja, joten meillä on lähinnä vain toisemme. Käymme töissä ja muun ajan olemme yhdessä. Tietenkin molemmilla on kotona omia puuhiaan, eli usein istutaan omilla koneillamme ja puuhaillaan omia juttujamme sohvan eri nurkissa. Kuitenkin se toinen on siinä lähellä tarvittaessa. 

Nyt mies on pohjoisessa työmatkalla ja minä olin ongelmissa jo pelkän limsapullon avaamisen kanssa. Olen syönyt mitä sattuu, koska normaalisti mies kokkaa. En voi katsoa suosikkisarjojani, koska katsomme niitä yhdessä, eikä mies tykkäisi hyvää, jos katselisin jaksot itsekseni. Elämme huolestuttavassa symbioosissa. 

Todellisuudessa olen pärjännyt kyllä ihan kivasti. Aivan valtava uusavuttomuus ei ole iskenyt, mutta tiettyihin asioihin tulee kiinnitettyä vähemmän huomiota nyt, kun on itsekseen. Nukkumaan tulee mentyä liian myöhään. Päiväunia voi nukkua milloin vain. Kaupasta ostan tuhottomat määrät herkkuja, joita mässäilen sohvalla. Olen kellontarkasti kotona jokaisen SaiPan lätkämatsin alkaessa. Katson niitä tv-sarjoja, joiden kohdalla mieheni pyörittelee silmiään. 

Tottakai tässä on tullut jo ikävä. Ikävä ei kuitenkaan ole aina pahasta. Ikävä osoittaa, että toinen ei ole yhdentekevä. Ikävä iskee lintulautaa täyttäessä, liian viileässä sängyssä valvoessa, jääkaapilla yksinäistä Skyriä katsellessa. Vaikka näin on hyvä, niin jotain puuttuu. Sohvalla on tyhjä paikka.

30!

Tartun blogisiskohaasteeseen, jonka meille jakoi Näissä neliöissä blogin toreynn.

1. Avioliittoja? Ei ole.

2. Kihloissa?  En ole ollut.

3. Lapsia? Ei, mutta ikää alkaa olla sen verran, että kohta olisi aika keskittyä siihenkin puoleen.

4. Lemmikkejä? Tällä hetkellä leijonaluppakani Nöpöstiina ja syyrialainen hamsteri Muru.

5. Leikkauksia? Ei. Tosin täytyisi varata aika viisaudenhampaan poistoon.

6. Lävistyksiä? Ei ole.

7. Tatuointeja? Kolme kappaletta. Sudet, avain ja Totoro.

8. Muuttoja? Siskon synnyttyä Kimpisestä kerrostalosta Lauritsalan Furulundiin kerrostaloon. Sieltä muutama vuosi myöhemmin Hartikkalaan omakotitaloon. Sitten Tykki-Kiviharjuun poikaystävän kanssa 2007. Opiskelijakämppään Mikkelin Launialaan 2008. Tampereelle keskustaan 2011. Kaukajärvelle 2013. Pirkkalaan asumisoikeusrivariin Niemenmaalle 2015, Ylöjärvelle sinkkuyksiöön 2017. Turkuun Pääskyvuoreen 2017 syksyllä. Jäkärlään omakotitaloon 2018.

9. Ottanut lopputilin? Olen ottanut lopputilin eräästä työpaikasta alkaen N-Y-T-meiningillä. Olen myös irtisanoutunut läydettyäni muita töitä tai muuton vuoksi.

10. Ollut saaressa? Päiviönsaaressa futisleireillä ja mm. ahvenanmaan saaristossa kotimaassa sekä esim. Caprilla ulkomailla.

11. Autosi? Toyota Yaris 2011. Ensimmäinen autoni oli Toyota Yaris, joka nykyisin on siskollani. Välissä koitin Renault Clioa, mutta se lahosi käsiin, joten palasin tuttuun ja turvalliseen Yarikseen. Myös kumppanien autoilla olen ajellut paljon: Nissan Almera Gt, Audi A4, pieni romu Peugeot, BMW 318. Töissä VW Caddy, VW MaxiCaddy, VW Transporter, Mercedes Benz Vito.

12. Ollut lentokoneessa? Monta kertaa nuorempana, kun perheen kanssa matkusteltiin. Viimeisimmästä kerrasta tosin on jo monta vuotta.

13. Onko joku itkenyt vuoksesi? On varmasti.

14. Ollut rakastunut? Olen ollut ja olen nytkin.

15. Ollut ambulanssissa? Kuulemma pienenä taaperona.

16. Luistellut? Lähinnä koulussa.

17. Surffannut? En ole. Paitsi netissä.  Ja oon suppaillut. Siin on sentää lauta.

18. Ollut risteilyllä? Tallinnan risteilyllä, Saimaan kanavaristeilyllä, Tukholman risteilyllä, Ahvenanmaan risteilyllä…

19. Ajanut moottoripyörää? Vain skootteria ja crossipyörää. Istunut Honda Shadown kyydissä muutaman kesän.

20. Ratsastanut hevosella? Lapsena kävin 6 kertaa ratsastamassa, kunnes vaihdoin futikseen.

21. Lähes kuollut? En ole.

22. Ollut sairaalassa? Muksuna jonkin kohtauksen vuoksi. Aikuisena suoliston takia.

23. Suosikki hedelmä? Kiivi

24. Aamu vai ilta? Olen iltaihminen, josta on aamutyön vuoksi tehty väkisin aamuihminen.

25. Lempiväri? Keltainen

26. Viimeisin puhelu?  Mummin kanssa.

27. Viimeisin viesti? Miehen kanssa viestiteltiin, kun lähdettiin töistä kotiin.

28. Kahvi vai tee? Kahvi nykyisin kiellettyjen listalla, joten tee.

29. Kissa vai koira? Koiraa ollaan nyt harkittu perheeseen.

30. Paras vuodenaika? Kesä!

IMG_20180909_105432.jpg

Lyhennetty työviikko ja vadelmakola

Argh! Kirjoittamiselle ei taas tunnu olevan hetken vertaa aikaa. En olisi ikinä arvannut miten paljon aikaa opiskelu vie ihan vaan siitäkin syystä, että tehtävänannot ovat niin epämääräisiä, ettei kukaan ryhmästä tunnu tietävän mitä hittoa pitäisi tehdä!

Oman aikansa tietenkin vievät myös extempore-toteutetut viikonloppureissut Tuurin kyläkauppaan, Seinäjoen Sokos hotelli Vaakunaan ja Ähtärin eläinpuistoon. Instagramissani olikin hiukan maistiaisia pandojen bongailusta.

Aloitin tänään vihdoin ja viimein lyhennetyt työviikot, eli teen Postille enää 20h/vk. Samalla tosiaan siirryin jakelusta pelkkään lajitteluun ja tietsikkahommiin. Vastaan jatkossa mm. arvoposteista ja osoiteselvityksestä. Lisäksi minulle tulee kuulumaan jonkin verran kauppojen pullohyllytystä. Meidän posti tekee nykyisin Sinebrychoffin kanssa yhteistyötä hyllyttämällä heidän tuotteitaan kaupoissa. Ensimmäinen neljän tunnin lyhyt työpäivä oli vajaa 7h pituinen… Että se siitä sitten!

Hyllyttäessä pulloja huomasin, että markkinoille on tullut uusi Coca-Cola Vadelma Zero Sugar. Sitä piti työpäivän jälkeen käydä kauppareissulla nappaamassa pullo testiin. Valitettavasti aika kovassa kolakoukussa elävänä täytyy yrittää vähentää edes sokerillisten kolajuomien juontia. Vadelmakola on jopa omaan makuuni ihan miellyttävän makuista. Niin kuin normikokis, mutta vadelmainen jälkimaku.

Tällä viikolla onkin kiirusta tiedossa, sillä kouluhommia pitäisi saada eteenpäin ennen torstain ja perjantain lähiopetuskertoja. Lisäksi saamme viikonloppuna vieraita, joita varten täytyy todellakin tehdä ”HIEMAN” järjestelyjä ja siivouksellisia toimenpiteitä tässä lukaalissa, joka on ollut viime viikot enemmän ja vähemmän oman onnensa nojassa.

Sellaisia kuulumisia tänne, mites muilla on viikko lähtenyt käyntiin?IMG_20180830_205310_416.jpg