Soseita ja nukuttuja öitä

Otsikon mukaisesti meillä maistellaan soseita ja nukutaan yöt. Miten tähän on päädytty?

Nykysuositus korvikeruokituille lapsille, joille korvike maistuu vähän liiankin kanssa, on aloittaa sosemaistelut neljän kuukauden iässä. Meillä päädyttiin tähän korkeiden korvikemäärien vuoksi. Vauva on nyt maistanut porkkanaa, maissia ja päärynää, joista tänään aloitettu päärynä on ollut suosikki. Suositellun teelusikankärjellisen sijaan hän olisi halunnut syödä vaikka koko purkillisen. Puolestaan maissi, jota itsekin maistoin hiukan inhoten, ei uponnut kyllä kovinkaan tehokkaasti. Ehkä aika tekee tuonkin suhteen tehtävänsä, sentään mitään vatsaoireita tai allergian merkkejä ei ole tullut.

Sosemaisteluita jatketaan kasvisten ja hedelmien sekä marjojen osalta. Viiden kuukauden iässä mukaan saa lisätä lihaa ja viljoja. Silloin aloitellaan sitten myös puuro. On tutkittu, että riittävä eri makujen maistelu saattaa osaltaan ehkäistä allergioiden ja jopa astman syntyä. Maitoallergiariskiä puolestaan voi ehkäistä imetyksellä, joka meillä nyt ei toteutunut.

Toisena saavutuksena vauva-arjessa saimme viime yönä nukkua koko yön heräämättä. Jo useamman viikon vauva on nukkunut heräämättä 6-8 tuntia putkeen, mutta syönyt sitten kertaalleen aamuyöllä tai aikaisin aamusta. Viime yönä hän nukkui kymmenen tuntia ja heräsi iloisella päällä jokeltelemaan, eikä huutanut ja itkenyt nälkäänsä aamulla. Uskon, että suurin vaikutus hyviin yöuniin on suoliston kehityksellä ja vatsavaivojen helpottumisella. En kuitenkaan halua väheksyä sen merkitystä, että siirsimme vauvan nukkumaan omaan huoneeseen ja olemme aktiivisesti opettaneet häntä nukahtamaan itsenäisesti sänkyynsä.

Uniasioissa voi aina tulla takapakkia. Hampaiden tulo, uudet maistelut, uudet kehitysvaiheet ym. voivat aiheuttaa unien huonontumista. Meillä käytössä on tällä hetkellä nukahtamisen apuna kohinaääni sekä tutti, joista molemmista täytyy jossain kohtaa vieroittautua. Tutin tippuminen juuri kun vauva on nukahtanut aiheuttaa heräilyä, jonka vuoksi nukuttaminen usein illalla venyy. Kohinasta vieroittumisen pitäisi olla helpompaa, sillä pelkän kohinan äänenvoimakkuuden asteittaisen vähentämisen pitäisi riittää. Aika näyttää onko todella näin.

Kuuden kuukauden kohdalla, kun unikoulut ovat jo sallittuja, moni alkaa opettaa vauvaa omaan sänkyyn tai purkamaan uniassosiaatioita, kuten sitä, että vauva on aina nukahtanut syödessä. Meillä vauva menee illalla vuoteeseen hereillä, jolloin hän ei nukahda maidon avulla. Sen sijaan haasteita meille voi tulla yösyöntien lopettamisesta. Nimittäin kun vauva herää, hän vaatii yleensä pullon ja nukahtaa syödessä tai syötyään. Tämä siis koskee yöheräämisiä. Jossain vaiheessa täytyy koittaa tarjota tuttia pullon sijaan myös yöaikaan. Nyt sellaiseen ei ole vielä ollut energiaa.

Kaiken kaikkiaan olo on kuin uudesti syntyneellä tuollaisten hyvin nukuttujen öiden jälkeen. On itselläkin vihdoin levännyt olo ja minkäänlaisia päiväunia en ole enää tarvinnut aikoihin. Muistan kyllä joka aamu kehua vauvaa siitä, miten hienosti hän onkaan nukkunut ja antanut äitin ja isinkin levätä. Hyvät yöunet ovat saaneet aikaan sen, että päivällä jaksetaan paremmin touhuta vauvan kanssa, kun kummallakaan ei ole väsykiukkua. Vanhempainvapaa on alkanut vihdoin tuntua aika kivalta.

Joulukuun kuulumisia

En ymmärrä, kuinka pienten vauvojen äideillä on aikaa pitää menestyvää vauvablogia. Minulla ei ole aikaa edes käydä vessassa rauhassa ja bloggaamisesta voi vain haaveilla. Nyt kuitenkin miehen ollessa joululomalla vielä tämän viikon, päätin ottaa pienen hetken itselleni ja päivittää teille tänne meidän kuulumisia.

Ensinnäkin vauvamme sai kasteessa nimensä 30.11. Äitini tuli jo aiemmin viikolla auttelemaan ja isäkin päivää ennen. miehen äiti näki valtavan vaivan tarjottavien ja astioiden suhteen ja minä söin voileipäkakkua ja täytekakkua neljä päivää putkeen. Hiukan itkuinen neiti rauhoittui syötöllä juuri ennen kastetilaisuuden alkua, joten homma sujui ihan mallikkaasti.

Päivät on olleet vaihtelevia. Valitettavan usein täynnä itkuisuutta ja tyytymättömyyttä. Lääkärissä on käyty; saatu Losec-kuuri refluksin hoitoon, vaikkei ole varmaa, onko tämä edes refluksia, mutta että jotain edes tehtäisiin. Huomiselle on varattu uusi aika yksityiselle lastenlääkärille, kun apua ei tahdo löytyä. Vauva on kivuliaan oloinen, itkuinen, huono nukahtamaan ja nukkumaan ja nykyään alkanut vältellä jo syömistäkin. Ennen vauva rauhoittui kauppakeskuskierroksilla ja vaunuissa, mutta nyt kaikki tuntuu olevan hankalaa ja itku tulee paikasta riippumatta. Monta iltaa on mennyt kuunnellessa tunteja kestävää itkua, jossa välillä ei ole varma, saako vauva enää kohta edes henkeä.

Lääkäreiden mielestä ensimmäisen lapsen kanssa vanhemmat ovat aina hysteerisiä ja vauvojenhan kuuluukin puklailla ja itkeskellä. ITKESKELLÄ! Jouluna vanhempani näkivät ensimmäistä kertaa vauvan iltaitkukohtauksen ja luulivat lapseJoulu meni tosiaan vanhempieni luona kaakossa. Vauva pääsi viettämään aikaa kummitädin ja isovanhempien kanssa, sekä näkemään kaikki jäljellä olevat isoisovanhemmat. Matkat sujuivat oikein mallikkaasti nukkuen ja yhden pysähdyksen taktiikalla. Joulupäivänä ajeltiin jo kotiin Turkuun ja tapanina miehen vanhemmille jouluvierailulle.

Vauva sai taas aivan liikaa kaikenlaisia lahjuksia ja mekin miehen kanssa olimme lahjamäärästä päätellen olleet kiltisti. Tänään on uuden vuoden aatto, joka menee kotosalla oman perheen kesken nuhjaillessa. Saunaa ja hyvää ruokaa tiedossa ja päivällä käytiin Kupittaanpuistossa vaunuilemassa kauniissa säässä.

Ensi viikolla on paluu arkeen miehen palatessa töihin. Varmaan teemme come backin vauvakerhoon ja käymme muutaman äipän ja vauveleiden kanssa treffailemassa kahvittelun ym. merkeissä. Viime yönnä siirryimme miehen kanssa nukkumaan eri huoneeseen, jotta vauvan äänet eivät pitäisi meitä hereillä. Se sujui ihan kivasti ja varmasti jatkamme tätä kokeilua edelleen. Muutenkin meillä vauva nukkuu nykyään omassa sängyssään ja illalla jopa nukahtaa sinne aika kivasti, kun joulun jälkeen keksin kokeilla uudelleen white noise-ääntä rauhoittajana.

Miehelle tämä loma tuli tarpeeseen, sillä töiden ja vauva-arjen yhdistäminen on ollut raskasta. Minä olen ollut todella iloinen, kun olen lomalla saanut enemmän apuja myös kotiin. Perheohjaus ja seurakunnan tarjoama pikkuhelppi loppuvat meiltä todennäköisesti, joten apua ei oikein ole enää saatavilla mistään. Se toisinaan hiukan huolettaa, sillä nuo muutamien tuntien avut ovat tuoneet helpotusta arkeen ja antaneet mahdollisuuden nukkua hiukan rikkonaisten öiden jälkeen. Onneksi sentään sektiohaava parani ja umpeutui ja saan ensi lauantaina kaverini meille hoitamaan haavaa. Äitiysfyssarilla täytyisi päästä käymään ilman vauvaa joku kerta tsekkaamassa vatsalihasten erkaumaa.

Syksyn opinnot saatiin päätökseen ennen joulua ja uudet opintojaksot starttaavat jo tammikuun lopulla. Syksyllä tein 5op ja keväälle on tulossa 25-30op setti. En tiedä miten selviän, jaiks! Vanhempainvapaakin loppuu jo kesäkuussa, enkä tiedä onko meillä varaa siihen, että jäisin vielä tytön kanssa kotiin hoitovapaalle. Tuntuu kamalalta ajatus laittaa alle vuoden ikäinen lapsi päiväkotiin, mutta aika näyttää mitä sen suhteen tapahtuu. Miehellä on vielä pitämättä 6 viikkoa isyyslomia ja varmaan saa pitää myös 4 viikkoa kesälomaa, joten syksyyn asti meillä olisi ainakin mahdollista pitää vauva kotona.

Tammikuussa aloitellaan vauvan kanssa sosemaistelut, koska korvikemäärät ovat jo aika valtavat. Josko vatsavaivat vaikka hiukan helpottaisivat, vaikka mahdollisuus myös niiden pahenemiseen on olemassa. Vauva tarttuu jo esineisiin, mutta pyörähtämisen harjoittelu on jäänyt vaiheeseen. Vatsallaan hinku olisi jo ryömiä eteenpäin, mutta taidot eivät vielä riitä. Vauvan opittua liikkumaan täytyykin sitten olla jatkuvasti silmät selässä.

Sellaisia sekalaisia kuulumisia tännepäin. Kysyäkin saa, jos jokin asia jäi tässä hopussa mainitsematta.

Kuinka saada apua vauva-arkeen

Monille avun pyytäminen on todella suuren kynnyksen takana. Yhä useampi on kuitenkin yksinäinen, uupunut lapsiperhearjessa ja vailla tukiverkostoa. Minulla tilanne on juurikin tällainen, mutta koska olen aiemmin joutunut aktiivisesti pyytämään apua esimerkiksi paniikkihäiriön kanssa, tiedostan aika hyvin omat rajani ja rajallisuuteni. Kun jäin vauvan kanssa kotiin miehen palattua töihin olin hetkessä aivan hukassa. Toipilaana ja baby bluesista kärsivänä äitinä väänsin itkua oman kykenemättömyyteni ja osaamattomuuteni takia.

Epäilin itselläni synnytyksen jälkeistä masennustakin, koska synnäri ja neuvola olivat pyytäneet tarkkailemaan oloa paniikkihäiriötaustani takia. Tarkkailin oloani ehkä hieman liikaakin, mutta toisaalta tunnistin heti alakuloisuuteni ja hankin ajoissa apua. Jaankin tässä muutaman vinkin vauva- ja lapsiperheille.

  1. Läheiset, sukulaiset, ystävät, naapurit. Moni sinnittelee ja pitää kulisseja yllä aivan turhaan. On oikeus olla uupunut ja tuoda asiaa esille. Mikäli tukiverkostoa on lähellä tai miksei kauempaakin saatavilla, hyödyntäkää sitä, jotta saatte hoidettua asioita tai levättyä. Meillä verkostot ovat kaukana, mutta suuri apu oli vanhemmistani ja siskostani, jotka tulivat matkojen takaa käymään.
  2. Perhekerhot, vauvakahvilat ym. Oma yksinäisyyteni lievittyi aloitettuani käynnit seurakunnan vauvakahvilassa. Ilmainen mahdollisuus tavata muita samassa tilanteessa olevia ja luoda ystävyyssuhteita ja verkostoja. Kävinkin jo yhden äidin kanssa kahvittelemassa ihan kerhon ulkopuolellakin. Rohkeasti mukaan toimintaan, jos voimia riittää. Kodin ulkopuolelle liikkuminen voi tuntua raskaalta, mutta palkitsee lopulta.
  3. Seurakunnat tarjoavat kerhojen lisäksi myös mahdollisuuden keskusteluavulle ja meillä täällä Turussa toimii myös seurakunnan ilmainen Pikkuhelppipalvelu. Palvelu on ilmainen, sitä tarjotaan 4 kertaa kahden tunnin ajan, ja sinä aikana on mahdollisuus levätä tai hoitaa asioita.
  4. Neuvolasta saatava perheohjaus. Perheohjaaja käy meillä kerran viikossa jeesimässä ja juttelemassa. Tämäkin palvelu on ilmainen ja kannattaa hyödyntää, vaikkei suuria kriisejä ja järkyttävää väsymystä vielä olisikaan. On mukava vaihtaa ajatuksia ammattilaisen kanssa ja kädet on mahdollista saada hetkeksi vapaaksi vauvan sylittelystä.
  5. Neuvolapsykologille olisin myös saanut lähetteen, mutten vielä kokenut sitä tarpeelliseksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että on olemassa tällainenkin mahdollisuus oman mielen ja kuormittavien asioiden purkamiseen.
  6. Kotipalvelu, jota on mahdollista ostaa kotiin avuksi ja jonka maksuihin saa apua tulojen mukaan suhteutettuna. Meillä tämä ei ole vielä ainakaan käytössä, koska arki on alkanut muilla tukitoimilla luistamaan hyvin. Laskimme, että meidän tuloillamme maksettavaa jäisi n. 10€/h, joka toki on rahaa sekin, mutta helpottaa arkea ja vanhemman jaksamista hurjasti.
  7. Lastenhoitajapalvelut, siivouspalvelut ym. Kannattaa tutkia omaa tilannetta ja miettiä, mistä voisi saada apua eniten. Luulen, että tulemme joskus hyödyntämään näitäkin palveluita, mutta tällä hetkellä vauvan ollessa aivan pieni, en koe näitä ajankohtaisiksi. Isommille lapsillehan on tarjolla vaikka mitä ohjattua toimintaa, johon lapsen voi viedä tapaamaan ikätovereita ja leikkimään, askartelemaan tai musisoimaan.
  8. Vertaistuki netissä. Facebookryhmät tai whatsappkeskustelut voivat toimia paikkana purkaa tuntojaan ja saada vertaistukea. Näissä on toki otettava huomioon, että mukaan saattaa mahtua myös arvostelijoita, ”täydellisiä äitejä” tai muita vastaavia, jotka voivat itseasiassa kuormittaa enemmän kuin mitä vertaistuki antaa. Jos näistä ei koe hyötyvänsä, vaan lähinnä pahoittaa mielensä, ei kannata olla mukana.

Kaikenkaikkiaan koen saaneeni suurta helpotusta arkeen sillä, että olin itse aktiivinen heti huomattuani tarpeen ja selvitettyäni mahdollisia apukeinoja. Neuvola auttaa tukipalveluiden kartoittamisessa ja eri seurakunnilla voi olla tarjolla vaikka minkälaista toimintaa. Myös järjestöt ja kunta voivat järjestää esimerkiksi perheille sopivia kerhoja. Koen nyt jaksavani paremmin, stressaavani vähemmän, saaneeni vertaistukea ja pari uutta ystävääkin. Ihan hyvin mielestäni.

Kuusi viikkoa äitiyttä

Huomenna meidän pienokaisemme on kuuden viikon ikäinen. Tämä aika on ollut samanaikaisesti todella riipaiseva ja musertava, mutta silti niin täynnä kiitollisuutta. Oma käsitykseni äitiydestä on mennyt täysin uusiksi. Näkemykseni siitä, millainen äiti haluaisin olla, on aikalailla eronnut siitä, millainen äiti olen nämä ensimmäiset viikot ollut. Sitä on ollut rankka käsitellä.

Vauva on valloittava, terve ja kasvaa uskomatonta tahtia. Viisiviikkoisena hän on jo 57,5 cm pitkä ja painaa yli 5 kg. On ollut lohdullista huomata, että kaikesta pulauttelusta ja korvikemaidolla ruokkimisesta huolimatta hän kasvaa ja voimistuu päivä päivältä. Ongelmana tuntuu olevan ainoastaan mahavaivat, jotka toki kuuluvat lähes poikkeuksetta vauvan elämän ensimmäisiin kuukausiin. Yöllä valvotaan kipeän mahan kanssa ja päivällä äherretään. Kokeiltu on korvikkeenvaihdot, erilaiset lääkkeet, maitohappobakteerit, sakeuttajat, vyöhyketerapiat, jänteiden tsekkaus lääkärissä… Ilmeisesti ainoa mikä auttaa on aika.

Oman vauvan itku on musertavaa kuultavaa. Sen tajuaminen on ollut lohdutonta. Kun toinen itkee vatsavaivoja, ovat keinot vauvan olon helpottamiseksi usein rajalliset. Minä en pidä rajallisuudesta, enkä todellakaan millään mittakaavalla ole ikinä ollut kärsivällinen ihminen. Minua ei lohduta tieto siitä, että: ”Tämä kyllä kuuluu asiaan, kyllä ne vaivat siitä joskus vielä helpottavat”. Minä haluan, että ne helpottavat heti! Että kaikki on tehty sen hyväksi, mitä tehtävissä vain on. Haluan tietää milloin tämä loppuu, jollei nyt? On annettu epämääräisiä aikamääreitä, kuten sitten joskus, ehkä 2-3 kuukauden iässä, puoleen vuoteen mennessä, sitten kun lapsi liikkuu/syö kiinteitä… Näinhän asia tietysti on, ettei kukaan voi tietää, saati antaa mitään tarkkaa ajankohtaa vastaukseksi. Siihen mystiseen ajankohtaan asti vauva kärsii kivuista ja minä kärsin avuttomuuden tunteesta (ja unen puutteesta).

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Joskus koliikkimainen iltaitku kestää tuntikausia. Joskus yöllä herätään aamukolmelta ähertämään ummetuskakkaa pitkälle aamupäivään asti. Joskus vauva kitisee, vaikka kaikki kevätjuhlaliikkeet on tehty. (Voi pojat kyllä on koitettu kaikkea ihan hulluakin.) Toisinaan vauva kuitenkin viihtyy unipesässään hengailemassa niin, että äiti saa syötyä aamupalan. Joskus vauva nukkuu kantokopassa tyytyväisenä, kun kierrämme Myllyn kauppakeskusta toista tuntia. Joskus hän jokeltelee, hymyilee ja pieree ilman kipuitkua. Ne hetket ovat niitä, joihin tulisi saada ajatukset keskitettyä myös sen kaiken lohduttomuuden keskellä.

Vauva on hyvin vähän aikaa pieni, vaikka välillä aika tuntuu lähes pysähtyneen, kun vain odottaa miestä kotiin/ seuraavaa kakkaa/ itkun loppumista/ sitä, että saisi nukkua. Päivä päivältä opitaan uutta sekä minä että vauva. Kuukauden päästä hän saa kasteessa nimen. Silloin ikää on jo 2,5 kuukautta. Vauvan elämä on täynnä vaiheita, joista jokainen kehittää häntä, mutta tuntuu tuovan mukanaan myös itkuisuutta ja hämmennystä. Ja onko se mikään ihme, kun ajattelee, miten valtavasti pieni kasvaa, kuinka paljon hänellä on opittavaa ja koettavaa.

Meillä ei ole mihinkään kiire. Äiti ja isä jaksaa kyllä.