Vuosi 2018: yhteenveto

Minulla on joskus raivostuttavakin tapa pitää kiinni tietyistä perinteistä. Yksi niistä on jokaisen blogivuoden lopussa tehtävä yhteenveto, jossa summaan vuoden blogipostauksiani. Vuosi 2018 oli tapahtumarikas, vaikkei se aina blogipäivityksinä näkynytkään. Jotain sain kuitenkin tännekin raapusteltua.

Tammikuu: Sain mahtavan aktiivisuuskellon, joka tosin ei sitten kestänyt putoamista kaakelilattialle. Vieläkin nakertaa. Sain raavittua kasaan viimeiset avoimen yliopiston opinnot ja kertoilin miten olen yhdistänyt perussairauteni ja työnteon. Kävin kierroksen Tyksissä kaikissa laitteissa ja päätin alkaa oman ajankäyttöni herraksi.

Helmikuu: Intoilin penkkiurheilusta, joka on pysynyt intohimoni kohteena vuosikaudet. Ensimmäiset orastavat keskustelut oman asunnon ostamisesta päätyivät bloginkin puolelle. Fiilistelin myös tulevaa yhteishakua, vaikka väsymys painoikin.

Maaliskuu: Omakoti-projekti alkoi lainaneuvotteluilla ja -kilpailutuksella. Kirjoitin oman kodin valinnasta ja asuntonäytöistä. Ihana talo löytyi ja teimme tarjouksen. Edelleen pyörin väsymyksen kourissa.

Huhtikuu: Lomailtiin pääsiäisen kunniaksi. Uudessa kodissa tehtiin kuntokartoitus ja allekirjoitettiin ostopaperit. Aurinkoinen päivä kului Naantalissa. Kirosin myös pääsykokeita ja pelkäsin, etten kelpaa opiskelijaksi.

Toukokuu: Ihan mahtava päivä Kustavissa. Kriiseilin muutosta, töistä, pakkaamisesta, tietokoneen rikkoutumisesta…Kerroin myös miten ensimmäiset pääsykokeet sujuivat.

Kesäkuu: Heräsin tuskaiseen yöhön, jolloin kontaktoin jo Tyksiäkin. Kirjoitin myös migreenistä. Vastailin kesäkysymyksiin, emojihaasteeseen ja pohdiskelin Stellan laulajan kuolemaa. Kävimme miehen kanssa Yyterissä ja sain tietää päässeeni kouluun.

Heinäkuu: Kertailin kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdin miten sitä on selvinnyt siitä pyörityksestä. Kertoilin myös kesäkuulumisia tulikuumasta autosta Tallinnan romantiikkapakettiin.

Elokuu: Kertoilin IBS:stä sairautena. Vedin yhteen menneisyyteni kuntosalit, joita olikin kertynyt. Paljastin lukijoille sotkuisen kotini. Jännitin uuden koulun alkua ja kerroin ekoista koulupäivistä. Mietin elämässä etenemistä.

Syyskuu: Aloitin lyhennetyt työviikot. Meillä kävi ystäviä kylässä uudessa kodissa. Blogini täytti vuoden täällä WordPressissä. Kertoilin mitä kaikkea omakotitalo onkaan mukanaantuonut. Kriiseilin uuden alan mukanaan tuomista ulkonäkövaatimuksista.

Lokakuu: Tartuin blogisiskohaasteeseen. Kaaduin pahasti portaissa ja kävin ampuradalla fiilistelemässä. Kuvailin syksyisiä maisemia kotipihalla. Puhuin suosikkiaiheestani eli rahasta ja tulojen puolittumisesta opiskelujen myötä. Jaoin myös tuoreimmat terveyskuulumiset.

Marraskuu: Sain valmiiksi minun tarinani-kirjan. Kiukuttelin palkallisten lomien puutteen vuoksi. Yllätyin miehen kosinnasta ja reissutyöleskeydestä. Sain elämäni ensimmäiset tikit ja koin Tampereella mullistavia tunteita.

Joulukuu: Kerroin miten käy, kun yhdistää työn ja opiskelun. Juhlin ensimmäistä kertaa elämässäni kaksia pikkujouluja. Loppukuu menikin sitten yskän kourissa kituessa.

Koti on siellä missä sydän

Viikko sitten olimme äidin ja siskon kanssa Tampereella kädentaitomessuilla. Samalla tuli oltua pari yötä Sokos Hotelli Ilveksessä, jonka ikkunasta nappasin kuvan Tampereen keskustasta. Messut sujuivat hyvin, aamiainen hotellissa oli täydellisyyttä hipova minilettuineen ja muine herkkuineen. Söimme Wanhassa Tapissa, Napolissa ja Plevnassa; kaikissa omissa suosikeissani. Shoppailimme ja vietimme äiti ja tyttäret -laatuaikaa.

Se, mikä kuitenkin sai minut kirjoittamaan tästä blogiin, yllätti itsenikin. Ajaessani perjantaina töiden ja tentin jälkeen Tampereelle tunsin sen. Se tunne vahvistui vain viikonlopun mittaan. Kadut olivat vieraita. Paikat tuttuja, mutta olo vieras. Tajusin, etten enää kaipaa Tampereelle. Miun koti ei oo enää täällä.

Se tunne, oli toisaalta pysäyttävä. Vietin kuitenkin pirkanmaalla (Tampereella, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä) aika ison osan aikuiselämästäni. Muutin 2011 joulukuussa ja lähdin 2017 marraskuussa. Tampereella olin itsenäistynyt, käynyt ekaa kertaa oikein virallisesti kunnolla töissä. Elättänyt itseni, aikuistunut. Kokenut suuria tunteita, löytänyt toivottavasti elinikäisiä ystäviä. Mutta minä en enää kuulunut siihen kaupunkiin. Minun kotini on muualla. 

Sunnuntaina kotiin ajellessani oli haikea fiilis. Ihan kuin yksi ajanjakso olisi virallisesti päättynyt, vaikka muutinkin jo yli vuosi sitten muualle. Nyt se oli lopullista. Olen juurtunut uuteen kaupunkiin. Ilta alkoi jo hämärtyä. Turku, ihana nähdä sinut taas.

Minun tarinani

Olen tunnettu siitä, että ostan nykyisin itselleni kaikenlaisia self-help-kirjoja. Rakastan etenkin sellaisia, jossa pääsen itse kirjoittelemaan mahdollisimman paljon. Vähän ennen kolmekymppisiäni näin kirjakaupassa kirjan, joka kutsui ja puhutteli. Tämä kirja oli Mari Päiväniemen ja Riikka Hollon Minun kirjani – Ystäväkirja.

Kuinka monta kertaa olenkaan harmitellut, kun nykyisin ei enää tule täyteltyä kavereiden ystäväkirjoihin omia sivuja. Lisäksi niissä nyt oli aina aivan liian vähän täytettävää tällaiselle itseriittoiselle persoonalle, joka haluaa kirjoittaa itsestään. Tässä Minun kirjassani oli kuitenkin 237 sivua, ja vaikka joukkoon mahtui myös aivan uskomattoman kauniita kuvia ja tekstikatkelmia, jäi kirjoitettavaa silti sivutolkulla.

Tämä kirja tuli valmiiksi eilen. Olen kirjoittanut sen täyteen, vuodattanut 30-vuotiaan itseni kirjan sivuille kuin Tom Valedro aikanaan Harry Potterissa. Kirjoitin sivun silloin, toisen tällöin. Vaihtelin kyniä, käsiala oli välillä hyvinkin horjuvaa ja välillä ihan kivaa ja skarppia. Kirjoitin aina olohuoneen sohvalla, kirja sylissäni, koska sellainen minä olen. Tein lukuisia kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta nekin ovat osa minua.

Halusin kirjoittaa tämän kirjan muistoksi ja muistin tueksi itselleni. Tämän kirjan kirjoittamisen aikana tapahtui suuria muutoksia opiskelu- ja työrintamalla, oman talon ostamista ja muuta ihanaa ja koen, että kirjassa välittyy tietty levollisuus ja onnellisuus, jota juuri nyt koen.

Tottakai kirjoitin kirjan myös sillä ajatuksella, että ehkä joku sitä selailee joskus, kun minusta on aika jättänyt. Ehkä lapseni tai lapsenlapseni löytävät siitä vielä iloa. Ehkä lähden liian aikaisin ja läheiseni saavat kirjastani lohtua.

Niin tai näin, mestariteos on nyt valmiina. Talletan sen säilytettävien esineiden arkistoon ja pidän siitä huolta. Ehkä joku päivä sitä vielä selaillaan innolla.

Hullunmyllyä

Viimeinen vuosi on ollut aikamoista hullunmyllyä. Viime vuoden toukokuussa aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa ja kesäkuussa hän muutti luokseni Ylöjärvelle. Olin sen kesän lomautettuna, mies työttömänä. Palasin töihin elokuussa, mies sai syyskuussa töitä Varsinais-Suomesta. Irtisanouduin töistä, aloin hankkia uutta luotettavampaa autoa ja mies ravasi Turussa etsimässä meille asuntoa. Asunto löytyi ja mies muutti sinne minun vielä suorittaessani työsopimustani loppuun. Marraskuun alussa olin vapaa muuttamaan miehen perässä Turkuun.

Muutto vei mehut, niin kuin muutot aina. Ajattelin levätä, mutta jo marraskuun lopussa aloitin uuden työn Postissa. Uusi työ uudella alalla, kokemattomuuden tuomat virheet, joulukorttirumba ja pakettien jäätävä määrä saivat tämän postilaisen pään pyörälle. Päivät venyivät ja venyivät, jotta sain postit ihmisten laatikoihin. Ylityöt eivät olleet pakollisia, mutta ajatus kasaantuvista edellisten päivien posteista ja periaate siitä, että ihmisten kuuluu saada postinsa ajoivat eteenpäin. Mies sai moottoritiellä rekan kylkeensä ja olin vähällä menettää kaiken. Jouluna lomailtiin aivan pakolliset pyhät, eikä yhtään enempää.

Joulun jälkeen opettelin pikaisella aikataululla pari uutta jakopiiriä. Ajoin pari kertaa ojaan, kolarin ja pelkäsin kuollakseni, että jotain vakavampaa sattuu liukkailla maaseututeillä. Mies ajoi pitkiä työmatkoja lukuisina pimeinä aamuina. Alettiin puhua ikiomasta kodista vuokrakämpän sijaan. Jouduin sairaalaan vatsakipujen takia ja makasin tiputuksessa pelko perseessä. Kivun syy ei selvinnyt veri- eikä virtsakokeissa, ei tietokonetomografiassa eikä ultrassa. Pääsin kotiin toipumaan.

Päätin hakea opiskelemaan, sillä alanvaihto oli ollut mielessä jo kauan. Osallistuin korkeakoulujen yhteishakuun ja pääsykokeita odotellessa kilpailutettiin asuntolainaa tarjoavia pankkeja. Käytiin asuntonäytöissä ja ostaa päräytettiin omakotitalo. Paperishow vei ikuisuuksia ja töistä oli otettava vapaata kuntokartoitusta ja pankkiasioita varten. Nimet saatiin papereihin ja muuttoa alettiin valmistella. Lukuisia soitteluita sähkö-, netti-, jätehuoltoasioissa.

Anoin töistä kaksi palkatonta viikkoa lukulomaa pääsykokeita varten. Ekasta viikosta lomaa jäi 3 päivää, kun kahtena päivänä minut hälyytettiin töihin. Samalla tehtiin muutto kolmiosta omakotitaloon. Yritin lukea pääsykokeisiin minkä kerkesin, mutta uusi koti vei suurimman osan ajasta. Siivottiin vanhaa kotia, palauteltiin avaimia ja järjesteltiin tavaroita paikoilleen. Kutsu ensimmäisiin pääsykokeisiin saapui.

Palkaton vapaa töistä ja suorittamaan koetta toukokuussa. Parin viikon tauko ja toinen koe kesäkuun puolella. Koti ja piha vaativat oman aikansa. Ruoho on leikattava, eivätkä verhot käyneet vanhoihin tankoihin. Huonekaluja on osteltu ja rahastosijoittaminen pankin kanssa sovittu. Koitan lopettaa vanhat tilini, mutta se ei onnistu. Tarvitaan lukuisia allekirjoituksia ja hälyytän jopa isän pankkiin allekirjoittamaan nimensä vanhan autolainan uuteen takauspaperiin. Miehen auto vaatii huoltoa ja vakuutuslaskuni on yli 600e. Ahdistun.

Heinäkuussa mies lomailee pari viikkoa. Minä painan lomatonta kesää töissä, jossa kaikki muut ovat vuorollaan lomalla. Koitan ajatella rahaa ja nauttia samalla kauniista kesäpäivistä. Kotiin tullessa nukahdan sohvalle.

Täytän ensi perjantaina 30.

 

Häävalssi

En ole oikein ikinä kuunnellut Stellaa. Nyt laulajan kuoleman jälkeen olen kuitenkin kuullut radiossa poikkeuksellisen paljon Stellan biisejä. Spotify-listalleni on kuin huomaamatta ilmaantunut Stellan Häävalssi. Kaikessa kauneudessaan loistava biisi, koskettava ja ajatuksia herättävä.

Stellan laulaja Marja Tahvanainen menehtyi äkillisesti sairauskohtaukseen vain 38-vuotiaana. Upeaääninen laulaja herätti varmasti monissa paljon tunteita. Omalla kohdallani Häävalssi-kappale on herännyt eloon vasta laulajan menehtymisen jälkeen. Sanat koskettavat omaa elämääni ja epävarmuuttani tulevasta, mutta kyllä välillä tuntuu myös siltä, että kappaleen sanat osuvat vähän liian lähelle myös laulajan omaa kohtaloa. Vai mitä olette mieltä?

Tuulimyllyjä vastaan
Täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
Hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
Joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut tuntemaan että mä kelpaan

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu
Kinosten alle hautautuu
Täytyy olla lujasta luusta
Että selviytyy

Hangen alla paine kasvaa
Kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas, onneks sä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on sillä
Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Sitten sinä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on, sillä

Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain
Sinä vain, saat mut tuntemaan
Että mä kelpaan

Sinä vain, sinä vain
Saat mut taistelemaan
Tuulimyllyjä vastaan

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut nousemaan
Läpi hangen ja roudan

 

IMG_20180524_204014_778.jpg

Oman ajan hallintaa opettelemassa

2018-01-23 18.54.13

Koska olen kyltymätön kaikenlaisten selfhelp-kirjojen kuluttaja, tarttui mukaani tällainen opus. Kirjan takakannessa todettiin, että aika on arvokkainta mitä sinulla on, pidä siitä huolta. Tämä kirja sopii sinulle, joka et löydä kalenterista tarpeeksi aikaa kaikkein tärkeimpiin asioihin, vaan päiväsi täyttyy toisarvoisista pikkuasioista.

Kirja auttaa keskittymään olennaiseen ja sen olennaisen saat itse valita. Kirjan alussa sinun on vastattava kysymykseen, mihin haluat aikasi käyttää? Mikä on sinulle kaikkein tärkeintä? Näitä asioita saa olla elämässä korkeintaan kolme ja niitä kutsutaan sydämenasioiksi. Tähän kohtaan ei laiteta ikäviä velvollisuuksia tai tarpeellisia muttei kovinkaan kiinnostavia asioita. Lisäksi sinun tulee keskittyä itseesi, vaikka läheistenkin asiat ovat tärkeitä.

Seuraavaksi mietitään enintään kolme tähtitavoitetta. Tähän listataan ne asiat, jotka eivät pääseet mukaan sydämenasioihin, mutta jotka mahdollistavat silti mahdollisimman antoisan elämän.

Kun tähtitavoitteet on valittu, listataan pahimmat aikasyöpöt. Mitkä asiat toistuvat arjessasi liian usein sotkien ajankäyttösi? Näihin asioihin haluat jatkossa käyttää vähemmän aikaa.

Nyt kun nämä asiat ovat kirjoihin ja kansiin kirjoitettuja, on aika aloittaa kalenteriosion täyttäminen. Kuukausittain sinun tulee miettiä kuukauden sydämenasiat, jotka edistävät sinulle tärkeimpien asioiden toteutumista. Nämä asiat menevät tässä kuussa kaiken muun edelle. Tähtitavoitteita mietitään myös kolme, näistä asioista haluat pitää kiinni kuukauden ajan. Seuraavaksi kalenterissa on arkiaskarekohta, johon merkitään kuukauden tapahtumia, kuten merkkipäiviä, kukkamultien vaihtoa ym. käytännönasioita, joita täytyy hoitaa.

Kun kuukausitaso on käyty läpi, siirrytään päivänäkymään. Kirja on kalenterimainen, jossa jokaiselle päivälle on oma tila sydämenasialle, tähtitavoitteelle, arkiaskareelle ja aikasyöpölle. Jokaiselle päivälle tulisi miettiä päivän tärkein tehtävä asia. Sitä tulisi tarkastella kriittisesti sen kautta, edistääkö valitsemasi asia sydämenasioiden toteutumista. Sama homma tähtitavoitteen kanssa. Päivän tähtitavoitteen tulisi heijastella niitä tavoitteita, joita aiemmin listasit. Joka päivälle valitaan vain yksi arkiaskare! Vain yksi!Yksi, johon paneudut kunnolla ja muut saavat odottaa. Jos aikaa jää, voit toki toteuttaa muitakin arkiaskareita. Joka päivälle kirjoitetaan myös aikarajoitus aikasyöpölle. Kuinka paljon voit käyttää aikaa aikasyöppökohteeseesi?

Tärkeää on, ettet ahnehdi. Ei haittaa, vaikka jonain päivänä kaikki kohdat eivät täyttyisikään. Tärkeää on, että jokaiseen kohtaan laitat vain yhden asian. Kohtia voi myös jättää tyhjäksi. Mikäli työpaikan koulutuspäivä vie koko päivän, ei siihen silloin muuta mahdu. Hyväksy se, ettei sinulla tällöin välttämättä ole aikaa edes sydämenasioille.

Päivän päätteeksi merkitse rasti ruutuun kun tavoite on toteutunut. Maailma ei kuitenkaan kaadu siihen, jos tavoitteet eivät tulleet täytetyksi. Tärkeää on, että arvioit ajankäyttöäsi päivittäin ja pikkuhiljaa ajansiivouksesta tulee osa arkeasi.

Oma arkeni ei ole aina kovinkaan kiireistä, mutta minulla on niin sanottuja aikasyöppöjä. Päivät kuluvat liian pitkälti töiden jälkeen sohvalla, vaikka haluaisin panostaa itseni kehittämiseen, lukemiseen, omaan aikaan ja ihmissuhteisiin. Siksi minulla alkaa huomenna tämä ajansiivousprojekti, josta voin kertoa halukkaille lisääkin tai päivitellä kuulumisia matkan varrelta.

Tänään nautin vielä siitä, että aikasyöppöni temmeltävät valloillaan ja makaan sohvalla televisiota katsellen.