Kirjoitan taas: päättymisistä ja uusista aluista

Kesä alkaa olla loppusuoralla ja mielen valtaa tietty haikeus. Miehen kymmenen viikon kesä- ja isyysloma hujahti ohi ennen kuin huomasimmekaan ja nyt on jo viikon verran eletty arkea. Kesän ja loman päättymisen lisäksi päättyi äitiysloma jo kesäkuun lopulla ja vauvavuosikin vetelee viimeisiä viikkoja. Pian tuo pieni ihminen on ollut kanssamme jo yhden kokonaisen vuoden.

Päättymisten lisäksi tapahtuu myös alkamisia. Kesän jäljiltä kaikki kivat kerhot alkoivat taas pyöriä, mutta myös koronarajoitukset pieneltä osin astuivat voimaan. Kuukauden päästä ollaan jännän äärellä, kun pieni aloittaa päiväkodin ja siitä muutama päivä eteen päin minä aloitan työharjoittelun. Myös opinnäytetyö odottaa aloittamista. Kun niistä joten kuten selviydytään, niin toivon, että jokin uusi työelämä odottaa. Taas uusi alku ja uusi muutos.

Vauvavuoden päättyminen tarkoittaa taaperovuoden alkua, uusien taitojen oppimista ja kävelyn sekä mahdollisesti puheentuotonkin alkua. Alamme ymmärtää toisiamme paremmin ja osaamme vastata myös sen kaikkein pienimmän tarpeisiin helpommin. Vastavuoroisesti uskon, että terve ajanjakso perheessämme päättyy ja pienokainen, pahoin pelkään, saa päiväkodista ensimmäiset pöpönsä.

Olemme jälleen suurien muutosten ja elämän taitekohtien äärellä. Odotan jännityksellä loppuvuoden mukanaantuomia uusia juttuja ja uskon, että pieni sopeutuu päiväkotiin ja minä työelämään, vaikka molempia hiukan pelottaisikin.

Neljän seinän sisällä

Nyt se sitten alkaa. Arki neljän seinän sisällä. Terveys edellä mennään tietenkin ja olisi toivottavaa, että muutkin toimisivat vastuullisesti, jotta tästä koronasta päästäisiin eroon mahdollisimman äkkiä. Pääsisi palaamaan takaisin normaaliin elämään.

Miten meidän arkemme sitten muuttui? Aika paljonkin, mutta varmasti vähemmän kuin monen muun perheen. Meillähän muutos on siitä helppo, että olin jo valmiiksi kotona vauvan kanssa. Nyt olen siis vain entistä tiiviimmin jumissa neljän seinän sisällä. Kaikki kerhotoiminta on peruttu, eikä kauppakeskuksiin ym. ole enää asiaa pyörimään. Ulkoilla toki saa, kunhan vain säät sallivat eikä kenenkään läheisyydessä pyöri. Eikun pellon reunaan vaan yksinään vaunuilemaan.

Me on totuttu menemään. Kerhoilu, ystävien tapaaminen ja kauppakeskuksissa pyöriminen on ollut minulle henkireikä, sillä vauva käyttäytyy usein todella kiltisti, kun olemme liikenteessä. Hän myös nukkuu päiväunet paremmin muualla kuin kotona. Kotona oleminen (liian pitkiä aikoja) saa toisinaan pinnan kiristymään ja vauvakin kitisee tyytymättömyyttään. Aika kuluu kotona todella hitaasti, koska vauva vaatii tällä hetkellä jatkuvaa huomioimista. Mitään omia puuhia ei todellakaan pysty tekemään.

Moni sanoo toki tässä tilanteessa, että mitä valitat, kun olet itse lapsesi tehnyt. Pitäisi olla vain niin saatanan kiitollinen koko ajan kaikesta. Äideillähän ei ole lupaa valittaa mistään, koska olemme itse ajaneet itsemme tähän miinaan. Tuntemattomat ihmiset ottavat oikeudekseen arvostella meitä, kuten sekin nainen viime viikolla, joka ihmetteli miten minä idiootti olen ottanut vauvan mukaan kauppaan. Mihinhän tuo ihminen ajatteli, että esim- yh-vanhempi lapsensa laittaa kauppareissun ajaksi. Eihän hän tiennyt ollenkaan millaista elämäni on. Ties vaikka olisi vain minä ja vauva, vailla toista vanhempaa tai muutakaan tukiverkkoa.

Kaupassa sain kyllä viime viikolla ärsyynnyttyä myös lastenruokahyllyllä. Järjetön hamstraaminen, jonka ihmiset aloittivat loppuviikosta, näkyi myös korvikkeiden saatavuudessa. Onneksi itse olin aikaisin perjantaiaamuna hakemassa meille muutaman laatikollisen äidinmaidonkorviketta. Niillä pärjäämme nyt noin viikon ajan. Sen sijaan kauheita sympatiapisteitä ei saanut se nainen, joka lastasi kärryynsä nopeasti laskettuna yli 30 litraa nestemäistä korviketta sekä kaikki saman merkin jauhekorvikkeet. Helvetin kiva homma hei. Netissä useampi äiti etsii nyt paniikissa paikkaa josta saisi vielä esimerkiksi maidotonta korviketta, kun kaikki on hamstrattu loppuun. Toisen lapsi ei syö lainkaan ja toisen lapsi syö seuraavan puoli vuotta noita maitomääriä. Hamstrausta suorittivat myös isovanhemmat, jotka ostivat kymmeniä litroja korvikkeita sillä verukkeella, että lapsenlapsi saattaakin tulla käymään jossain vaiheessa kevättä. Nyt se pula-ajan säännöstely tänne!

Vaikka olenkin ärtynyt edellämainituista asioista, menee meillä kuitenkin pääosin ihan kivasti. Vauva kasvaa omilla käyrillään tasaisesti, oppii jatkuvasti uutta, syö hyvin ja nukkuukin toisinaan. Hän on mahtava persoona täynnä tunteita laidasta laitaan. Vatsavaivat ovat helpottuneet ja itkuisuus vähentynyt huomattavasti. Ensi torstaina tuo pieni ihme täyttää jo puoli vuotta! En sano, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”, mutta aika on kyllä mennyt yllättävän nopeasti ja kullannut hiukan ehkä jo muistojakin. En voi olla tuntematta ylpeyttä nyt, kun katson tuota lattialla pyörivää ja marakassia villisti soittavaa peikkotyttöä.

2010-luvulla

Tässä pienenä koosteena lähinnä itselleni, ja miksei teille muillekin, mitä sitä onkaan tullut tehtyä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aina tuntuu, että elämässä tapahtuu paljon, mutta etten etene mihinkään. Ehkä tässä kuitenkin on pientä etenemistä tapahtunut.

2010: Opiskelen vielä Mikkelissä yhteisöpedagogiksi. Pitkä parisuhteeni tulee päätökseen heti tammikuussa. Suoritan harjoitteluni koulupudokkaiden parissa. Aloitan kevyen deittailun koulun ohella, mutta pääasiassa panostan opiskeluun ja sen mukanaan tuomiin ystäviin ja rientoihin. Kesän korvalla tapaan sattumalta vanhan tuttuni ja meistä tulee pari. Mies muuttaa luokseni Mikkeliin ja elellään ns. parisuhdearkea. Olen kesän töissä hautausmaalla, joka muuttuu ensipäivien kammotuksesta loppuajan jopa ihan miellyttävään yksinäisyyteen ja omien ajatusten kanssa telmimiseen. Syksyllä jatkuu taas koulu.

2011: Kevät menee opiskellessa ja opinnäytetyön puurtaminen alkaa. Teen opinnäytteen koulupudokkuudesta ensiseen harjoittelupaikkaani. Kesällä suoritan viimeistä työharjoittelua nuorten ryhmäkodissa ja perehdyn lastensuojelukenttään. Endin harjoitella 2 viikon ajan, kun minut palkataan töihin. Parisuhteelle ei tahdo olla aikaa, kun molemmat ovat kesätöissä. Etäännymme toisistamme ja tapaan uuden kiinnostavan miehen. Ero tulee ja päätän muuttaa uuden miehen kanssa Tampereelle valmistumisen jälkeen. Juuri ennen joulua juhlimme valmistujaisia.

2012: Vuosi alkaa uudessa kodissa Tampereen keskustassa. Aloitan työt henkilökohtaisena avustajana, mutta vaihdan pian autistien ryhmäkeskukseen töihin. Pomo uhkaa jatkuvasti potkuilla ja oikeusjutuilla meitä työntekijöitä, joten otan erään kinan päätteeksi lopputilin ja heittäydyn tyhjän päälle. Keväällä teen vielä muutamia sijaisuuksia päiväkodeissa. Paniikkihäiriö pahenee ja sairastun IBS:ään. Saan lääkityksen. Haen työkkärin pakottamana opiskelemaan liiketaloutta, mutta jään kolmen pisteen päähän. Kesällä käyn työhaastattelussa ja saan paikan iltapäiväkerhon ohjaajana ja nuorisotilan iltaohjaajana. Syksyllä alkavat työt vievät leijonanosan ajastani ja mies tekee reissuhommia usein monta viikkoa putkeen. Ennen joulua muutamme keskustasta syrjempään asumaan.

2013: Jatkan samassa työpaikassa kevään. Elämäni hauskimpia työaikoja mukavalla porukalla kivassa työpaikassa. Paniikkini alkaa hiukan rauhoittua. Vietän paljon aikaa itsekseni, sillä mies reissaa työn perässä. Kesän olen työttömänä ja sopimus jatkuu jälleen elokuussa. Työkaverini vaihtuu ja minusta tulee työpaikkakiusattu. Mies haluaisi vaihtaa alaa ja tuen häntä siihen. Hän alkaa opiskella aikuiskoulutuksella. Suhde alkaa rakoilla, vaikka yritän panostaa. Mies valehtelee ja joulu vietetään erillään.

2014: Mies jättää minut uuden vuoden kunniaksi kesken aamupalan. Olen kuulemma painostanut häntä opiskelemaan. Elämä pirstaloituu hetkessä. Jään yksin isoon asuntoomme ja päätän pitää sen. Minulla on siihen juuri ja juuri varaa. Olen edelleen työpaikkakiusattu, eikä kukaan halua tehdä asialle mitään. Työporukastamme muut ottavat lopputilin huonon ilmapiirin takia, minulla ei ole siihen varaa. Sinnittelen kevääseen. Minulla on muutamia suhdeviritelmiä, muttei mitään vakavampaa. Kesällä olen jälleen työtön, kunnes työsuhde jatkuu elokuussa. Ikävä työkaveri vaihtuu mukaviin tyyppeihin. Olen tutustunut kesän loppumetreillä uuteen mieheen. Hän muuttaa luokseni Tampereelle. Syksy luistaa mukavasti. Aloitan avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden opinnot. Olen lopettanut iltatyöt nuorisotilalla, joten minulla on enemmän aikaa. Uusi mies saa Tampereelta heti töitä.

2015: Kivoja työpäiviä hyvällä porukalla. Opintoja jatkan eteen päin verkossa. Haemme miehen kanssa pankkilainaa ja muutamma Asokotiin rivitaloon Pirkkalaan. Ensimmäinen ”oma koti”. Saan valmiiksi kasvatustieteen perusopinnot kesän kynnyksellä. Samaan aikaan työpaikkani ilmoittaa, ettei palveluksiani kolmen vuoden jälkeen enää tarvita. Koko yksikkö suljetaan ja meidät heitetään tyhjän päälle. Kolmen vuoden kohdalla pitäisi tulla vakinaistaminen, se jää haaveeksi. Etsin paniikissa uusia töitä ja saankin työn samalta alalta. Kesä menee uuden työn aloittamista odotellessa. Elokuussa uuteen työpaikkaan aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi. Solahdan porukkaan ihan kivasti ja viihdyn. Aloitan avoimessa yliopistossa journalistiikan ja viestinnän opinnot, koska minulla on liikaa aikaa.

2016: Työt jatkuvat joululoman jälkeen ja haen keväällä eräänlaisiin opettajaopintoihin. En pääse sisään. Hankin lemmikkikanin rivarimme tyhjään huoneeseen. Kesä menee lomaillessa kunnes työt jatkuvat taas syksyllä. Suhde alkaa maistua puulta. Siihen liittyy liikaa sellaisia asioita, joita en voi hyväksyä ja jotka eivät sovi tulevaisuuden haaveisiini oikein millään tavalla. Eroamme joulukuussa minun aloitteestani. Joulunaika menee uutta kämppää metsästäessä.

2017: Asunto löytyy ja muutan elämäni ensimmäiseen yksiöön Ylöjärvelle. Kani vie asunnon ainoan makuuhuoneen, joten nukun keittiössä. Vajaa kolmekymppisenä koen olevani pohjalla. Kevät menee töissä ja deittaillessa, käyn jopa tinder-treffeillä, jotka eivät tuota tulosta. Vierelle kuitenkin löytyy kesän korvalla nykyinen mieheni. Hän muuttaa luokseni ja vietämme huippukesän lomaillen. Mies alkaa hakea töitä pirkanmaalta ja saakin niitä, mutta saa samalla hyvän työtarjouksen vanhalta työpaikaltaan varsinais-suomesta. Syksyllä jätän työni ja muutamme miehen kanssa Turkuun. Ehdin viettää kuukauden vapaaherrattaren elämää, kun työhaastattelussa tärppää. Alun jouluapulaisen homma muuttuu määräaikaisten työsuhteiden jatkumoksi.

2018: Mies matkaa joka aamu tunnin työpaikalleen ja minä puoli tuntia omalleni vastakkaiseen suuntaan. Illalla kohtaamme kotisohvalla ennen nukkumaan menoa. Vapaa-ajalla tutustumme uuteen kotikaupunkiin, joka on miehelle ennestään tuttu. Keväällä alamme puhua talon ostosta ja haemme pankista lainaa. Pien löytyykin omakotitalo, johon pääsemme muuttamaan jo ennen kesää. Kesällä ei juuri lomailla, mutta saan tietää keväällä puolivitsillä hakemani opiskelupaikan tärpänneen. Syksyllä aloitan monimuoto-opinnot liiketalouden allalla. Syksy menee koulussa, jossa teen lyhyempää konttoripäivää ja muuten opiskellessa. Reissaillaan ja nautitaan elämästä miehen kanssa. Jätämme ehkäisyn pois ja ajattelemme, että tärppää, jos on tärppääkseen, muttei varmasti ihan vähään aikaan. Alle kahden kuukauden päästä joulukuussa olen jo raskaana.

2019: Teen raskaustestin, kun olen ollut keuhkoputkentulehduksessa ja oksennellut lähes kuukauden. Testi näyttää plussaa. Pahoinvointi ja myöhemmin keuhkomykoplasmaksi paljastunut tauti kestävät huhtikuulle. Joudun olemaan paljon pois töistä. Pomo muuttaa sopimukseni kolmepäiväiseksi sairauslomani aikana. Alan myös saada vihjailuja siitä, ettei sopimustani jatketa, mikäli en ala olemaan enemmän töissä. Olen töissä puolikuntoisena; oksentelen ja pyörtyilen. Huhtikuussa otan lopputilin neuvolan kanssa käydyn keskustelun päätteeksi. Vauva on nyt tärkein. Jään kotiin odottamaan elokuussa alkavaa äitiyslomaa. Kesällä voin kohtalaisen hyvin, mutta ennen aikaisen synnytyksen pelko häilyy yllä. Käymme välillä jo Tyksissä näytillä ja ultrassa useita kertoja. Mies pitää kesälomaa ja odotellaan vauvaa. Syyskuussa tytär syntyy hätäsektiolla. Loppusyksy ja alkutalvi on raskasta aikaa, sillä olen toipilaana vauvan kanssa ja mieli on mustaakin mustempi. Sektiohaava repeilee ja sitä hoidetaan useampi viikko terveyskeskuksessa. Saan apua ammattilaisilta, käyn vauvakerhossa, tutustumme muihin äiteihin ja selviämme jouluun asti. Joulu vietetään minun ja mieheni perheiden parissa.

2020: Vuosi alkaa vanhempainvapaalla ja tammikuussa edessä on soseiden maistelun aloitus. Vauva voi hyvin, kasvaa, nauraa ja on vähemmän kivulias kun aiemmin. Elämä alkaa maistua. Keväällä minulla on paljon opintoja. Koitamme järkätä asiat niin, että pystyn suoriutumaan koulusta vauva-arjen keskellä. Näillä näkymin vanhempainvapaani päättyy kesäkuussa. Mies ottaa tällöin isyyslomaa ja kesälomaa, jotta voi olla kotona vauvan kanssa. On epäselvää olenko ensi syksynä hoitovapaalla kotona, opintotuella kotona opiskellen ja vauvaa hoitaen vai laitammeko vauvan päiväkotiin ja suoritan työharjoittelua ja koitan päästä työllistymään. Minulta puuttuu syksyllä enää harjoittelu ja opinnäytetyö sekä ehkä muutamia vapaasti valittavia opintoja. Aika näyttää mihin ratkaisuun päädymme.

Joulukuun kuulumisia

En ymmärrä, kuinka pienten vauvojen äideillä on aikaa pitää menestyvää vauvablogia. Minulla ei ole aikaa edes käydä vessassa rauhassa ja bloggaamisesta voi vain haaveilla. Nyt kuitenkin miehen ollessa joululomalla vielä tämän viikon, päätin ottaa pienen hetken itselleni ja päivittää teille tänne meidän kuulumisia.

Ensinnäkin vauvamme sai kasteessa nimensä 30.11. Äitini tuli jo aiemmin viikolla auttelemaan ja isäkin päivää ennen. miehen äiti näki valtavan vaivan tarjottavien ja astioiden suhteen ja minä söin voileipäkakkua ja täytekakkua neljä päivää putkeen. Hiukan itkuinen neiti rauhoittui syötöllä juuri ennen kastetilaisuuden alkua, joten homma sujui ihan mallikkaasti.

Päivät on olleet vaihtelevia. Valitettavan usein täynnä itkuisuutta ja tyytymättömyyttä. Lääkärissä on käyty; saatu Losec-kuuri refluksin hoitoon, vaikkei ole varmaa, onko tämä edes refluksia, mutta että jotain edes tehtäisiin. Huomiselle on varattu uusi aika yksityiselle lastenlääkärille, kun apua ei tahdo löytyä. Vauva on kivuliaan oloinen, itkuinen, huono nukahtamaan ja nukkumaan ja nykyään alkanut vältellä jo syömistäkin. Ennen vauva rauhoittui kauppakeskuskierroksilla ja vaunuissa, mutta nyt kaikki tuntuu olevan hankalaa ja itku tulee paikasta riippumatta. Monta iltaa on mennyt kuunnellessa tunteja kestävää itkua, jossa välillä ei ole varma, saako vauva enää kohta edes henkeä.

Lääkäreiden mielestä ensimmäisen lapsen kanssa vanhemmat ovat aina hysteerisiä ja vauvojenhan kuuluukin puklailla ja itkeskellä. ITKESKELLÄ! Jouluna vanhempani näkivät ensimmäistä kertaa vauvan iltaitkukohtauksen ja luulivat lapseJoulu meni tosiaan vanhempieni luona kaakossa. Vauva pääsi viettämään aikaa kummitädin ja isovanhempien kanssa, sekä näkemään kaikki jäljellä olevat isoisovanhemmat. Matkat sujuivat oikein mallikkaasti nukkuen ja yhden pysähdyksen taktiikalla. Joulupäivänä ajeltiin jo kotiin Turkuun ja tapanina miehen vanhemmille jouluvierailulle.

Vauva sai taas aivan liikaa kaikenlaisia lahjuksia ja mekin miehen kanssa olimme lahjamäärästä päätellen olleet kiltisti. Tänään on uuden vuoden aatto, joka menee kotosalla oman perheen kesken nuhjaillessa. Saunaa ja hyvää ruokaa tiedossa ja päivällä käytiin Kupittaanpuistossa vaunuilemassa kauniissa säässä.

Ensi viikolla on paluu arkeen miehen palatessa töihin. Varmaan teemme come backin vauvakerhoon ja käymme muutaman äipän ja vauveleiden kanssa treffailemassa kahvittelun ym. merkeissä. Viime yönnä siirryimme miehen kanssa nukkumaan eri huoneeseen, jotta vauvan äänet eivät pitäisi meitä hereillä. Se sujui ihan kivasti ja varmasti jatkamme tätä kokeilua edelleen. Muutenkin meillä vauva nukkuu nykyään omassa sängyssään ja illalla jopa nukahtaa sinne aika kivasti, kun joulun jälkeen keksin kokeilla uudelleen white noise-ääntä rauhoittajana.

Miehelle tämä loma tuli tarpeeseen, sillä töiden ja vauva-arjen yhdistäminen on ollut raskasta. Minä olen ollut todella iloinen, kun olen lomalla saanut enemmän apuja myös kotiin. Perheohjaus ja seurakunnan tarjoama pikkuhelppi loppuvat meiltä todennäköisesti, joten apua ei oikein ole enää saatavilla mistään. Se toisinaan hiukan huolettaa, sillä nuo muutamien tuntien avut ovat tuoneet helpotusta arkeen ja antaneet mahdollisuuden nukkua hiukan rikkonaisten öiden jälkeen. Onneksi sentään sektiohaava parani ja umpeutui ja saan ensi lauantaina kaverini meille hoitamaan haavaa. Äitiysfyssarilla täytyisi päästä käymään ilman vauvaa joku kerta tsekkaamassa vatsalihasten erkaumaa.

Syksyn opinnot saatiin päätökseen ennen joulua ja uudet opintojaksot starttaavat jo tammikuun lopulla. Syksyllä tein 5op ja keväälle on tulossa 25-30op setti. En tiedä miten selviän, jaiks! Vanhempainvapaakin loppuu jo kesäkuussa, enkä tiedä onko meillä varaa siihen, että jäisin vielä tytön kanssa kotiin hoitovapaalle. Tuntuu kamalalta ajatus laittaa alle vuoden ikäinen lapsi päiväkotiin, mutta aika näyttää mitä sen suhteen tapahtuu. Miehellä on vielä pitämättä 6 viikkoa isyyslomia ja varmaan saa pitää myös 4 viikkoa kesälomaa, joten syksyyn asti meillä olisi ainakin mahdollista pitää vauva kotona.

Tammikuussa aloitellaan vauvan kanssa sosemaistelut, koska korvikemäärät ovat jo aika valtavat. Josko vatsavaivat vaikka hiukan helpottaisivat, vaikka mahdollisuus myös niiden pahenemiseen on olemassa. Vauva tarttuu jo esineisiin, mutta pyörähtämisen harjoittelu on jäänyt vaiheeseen. Vatsallaan hinku olisi jo ryömiä eteenpäin, mutta taidot eivät vielä riitä. Vauvan opittua liikkumaan täytyykin sitten olla jatkuvasti silmät selässä.

Sellaisia sekalaisia kuulumisia tännepäin. Kysyäkin saa, jos jokin asia jäi tässä hopussa mainitsematta.

Vuosi 2018: yhteenveto

Minulla on joskus raivostuttavakin tapa pitää kiinni tietyistä perinteistä. Yksi niistä on jokaisen blogivuoden lopussa tehtävä yhteenveto, jossa summaan vuoden blogipostauksiani. Vuosi 2018 oli tapahtumarikas, vaikkei se aina blogipäivityksinä näkynytkään. Jotain sain kuitenkin tännekin raapusteltua.

Tammikuu: Sain mahtavan aktiivisuuskellon, joka tosin ei sitten kestänyt putoamista kaakelilattialle. Vieläkin nakertaa. Sain raavittua kasaan viimeiset avoimen yliopiston opinnot ja kertoilin miten olen yhdistänyt perussairauteni ja työnteon. Kävin kierroksen Tyksissä kaikissa laitteissa ja päätin alkaa oman ajankäyttöni herraksi.

Helmikuu: Intoilin penkkiurheilusta, joka on pysynyt intohimoni kohteena vuosikaudet. Ensimmäiset orastavat keskustelut oman asunnon ostamisesta päätyivät bloginkin puolelle. Fiilistelin myös tulevaa yhteishakua, vaikka väsymys painoikin.

Maaliskuu: Omakoti-projekti alkoi lainaneuvotteluilla ja -kilpailutuksella. Kirjoitin oman kodin valinnasta ja asuntonäytöistä. Ihana talo löytyi ja teimme tarjouksen. Edelleen pyörin väsymyksen kourissa.

Huhtikuu: Lomailtiin pääsiäisen kunniaksi. Uudessa kodissa tehtiin kuntokartoitus ja allekirjoitettiin ostopaperit. Aurinkoinen päivä kului Naantalissa. Kirosin myös pääsykokeita ja pelkäsin, etten kelpaa opiskelijaksi.

Toukokuu: Ihan mahtava päivä Kustavissa. Kriiseilin muutosta, töistä, pakkaamisesta, tietokoneen rikkoutumisesta…Kerroin myös miten ensimmäiset pääsykokeet sujuivat.

Kesäkuu: Heräsin tuskaiseen yöhön, jolloin kontaktoin jo Tyksiäkin. Kirjoitin myös migreenistä. Vastailin kesäkysymyksiin, emojihaasteeseen ja pohdiskelin Stellan laulajan kuolemaa. Kävimme miehen kanssa Yyterissä ja sain tietää päässeeni kouluun.

Heinäkuu: Kertailin kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdin miten sitä on selvinnyt siitä pyörityksestä. Kertoilin myös kesäkuulumisia tulikuumasta autosta Tallinnan romantiikkapakettiin.

Elokuu: Kertoilin IBS:stä sairautena. Vedin yhteen menneisyyteni kuntosalit, joita olikin kertynyt. Paljastin lukijoille sotkuisen kotini. Jännitin uuden koulun alkua ja kerroin ekoista koulupäivistä. Mietin elämässä etenemistä.

Syyskuu: Aloitin lyhennetyt työviikot. Meillä kävi ystäviä kylässä uudessa kodissa. Blogini täytti vuoden täällä WordPressissä. Kertoilin mitä kaikkea omakotitalo onkaan mukanaantuonut. Kriiseilin uuden alan mukanaan tuomista ulkonäkövaatimuksista.

Lokakuu: Tartuin blogisiskohaasteeseen. Kaaduin pahasti portaissa ja kävin ampuradalla fiilistelemässä. Kuvailin syksyisiä maisemia kotipihalla. Puhuin suosikkiaiheestani eli rahasta ja tulojen puolittumisesta opiskelujen myötä. Jaoin myös tuoreimmat terveyskuulumiset.

Marraskuu: Sain valmiiksi minun tarinani-kirjan. Kiukuttelin palkallisten lomien puutteen vuoksi. Yllätyin miehen kosinnasta ja reissutyöleskeydestä. Sain elämäni ensimmäiset tikit ja koin Tampereella mullistavia tunteita.

Joulukuu: Kerroin miten käy, kun yhdistää työn ja opiskelun. Juhlin ensimmäistä kertaa elämässäni kaksia pikkujouluja. Loppukuu menikin sitten yskän kourissa kituessa.

Koti on siellä missä sydän

Viikko sitten olimme äidin ja siskon kanssa Tampereella kädentaitomessuilla. Samalla tuli oltua pari yötä Sokos Hotelli Ilveksessä, jonka ikkunasta nappasin kuvan Tampereen keskustasta. Messut sujuivat hyvin, aamiainen hotellissa oli täydellisyyttä hipova minilettuineen ja muine herkkuineen. Söimme Wanhassa Tapissa, Napolissa ja Plevnassa; kaikissa omissa suosikeissani. Shoppailimme ja vietimme äiti ja tyttäret -laatuaikaa.

Se, mikä kuitenkin sai minut kirjoittamaan tästä blogiin, yllätti itsenikin. Ajaessani perjantaina töiden ja tentin jälkeen Tampereelle tunsin sen. Se tunne vahvistui vain viikonlopun mittaan. Kadut olivat vieraita. Paikat tuttuja, mutta olo vieras. Tajusin, etten enää kaipaa Tampereelle. Miun koti ei oo enää täällä.

Se tunne, oli toisaalta pysäyttävä. Vietin kuitenkin pirkanmaalla (Tampereella, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä) aika ison osan aikuiselämästäni. Muutin 2011 joulukuussa ja lähdin 2017 marraskuussa. Tampereella olin itsenäistynyt, käynyt ekaa kertaa oikein virallisesti kunnolla töissä. Elättänyt itseni, aikuistunut. Kokenut suuria tunteita, löytänyt toivottavasti elinikäisiä ystäviä. Mutta minä en enää kuulunut siihen kaupunkiin. Minun kotini on muualla. 

Sunnuntaina kotiin ajellessani oli haikea fiilis. Ihan kuin yksi ajanjakso olisi virallisesti päättynyt, vaikka muutinkin jo yli vuosi sitten muualle. Nyt se oli lopullista. Olen juurtunut uuteen kaupunkiin. Ilta alkoi jo hämärtyä. Turku, ihana nähdä sinut taas.

Minun tarinani

Olen tunnettu siitä, että ostan nykyisin itselleni kaikenlaisia self-help-kirjoja. Rakastan etenkin sellaisia, jossa pääsen itse kirjoittelemaan mahdollisimman paljon. Vähän ennen kolmekymppisiäni näin kirjakaupassa kirjan, joka kutsui ja puhutteli. Tämä kirja oli Mari Päiväniemen ja Riikka Hollon Minun kirjani – Ystäväkirja.

Kuinka monta kertaa olenkaan harmitellut, kun nykyisin ei enää tule täyteltyä kavereiden ystäväkirjoihin omia sivuja. Lisäksi niissä nyt oli aina aivan liian vähän täytettävää tällaiselle itseriittoiselle persoonalle, joka haluaa kirjoittaa itsestään. Tässä Minun kirjassani oli kuitenkin 237 sivua, ja vaikka joukkoon mahtui myös aivan uskomattoman kauniita kuvia ja tekstikatkelmia, jäi kirjoitettavaa silti sivutolkulla.

Tämä kirja tuli valmiiksi eilen. Olen kirjoittanut sen täyteen, vuodattanut 30-vuotiaan itseni kirjan sivuille kuin Tom Valedro aikanaan Harry Potterissa. Kirjoitin sivun silloin, toisen tällöin. Vaihtelin kyniä, käsiala oli välillä hyvinkin horjuvaa ja välillä ihan kivaa ja skarppia. Kirjoitin aina olohuoneen sohvalla, kirja sylissäni, koska sellainen minä olen. Tein lukuisia kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta nekin ovat osa minua.

Halusin kirjoittaa tämän kirjan muistoksi ja muistin tueksi itselleni. Tämän kirjan kirjoittamisen aikana tapahtui suuria muutoksia opiskelu- ja työrintamalla, oman talon ostamista ja muuta ihanaa ja koen, että kirjassa välittyy tietty levollisuus ja onnellisuus, jota juuri nyt koen.

Tottakai kirjoitin kirjan myös sillä ajatuksella, että ehkä joku sitä selailee joskus, kun minusta on aika jättänyt. Ehkä lapseni tai lapsenlapseni löytävät siitä vielä iloa. Ehkä lähden liian aikaisin ja läheiseni saavat kirjastani lohtua.

Niin tai näin, mestariteos on nyt valmiina. Talletan sen säilytettävien esineiden arkistoon ja pidän siitä huolta. Ehkä joku päivä sitä vielä selaillaan innolla.

Hullunmyllyä

Viimeinen vuosi on ollut aikamoista hullunmyllyä. Viime vuoden toukokuussa aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa ja kesäkuussa hän muutti luokseni Ylöjärvelle. Olin sen kesän lomautettuna, mies työttömänä. Palasin töihin elokuussa, mies sai syyskuussa töitä Varsinais-Suomesta. Irtisanouduin töistä, aloin hankkia uutta luotettavampaa autoa ja mies ravasi Turussa etsimässä meille asuntoa. Asunto löytyi ja mies muutti sinne minun vielä suorittaessani työsopimustani loppuun. Marraskuun alussa olin vapaa muuttamaan miehen perässä Turkuun.

Muutto vei mehut, niin kuin muutot aina. Ajattelin levätä, mutta jo marraskuun lopussa aloitin uuden työn Postissa. Uusi työ uudella alalla, kokemattomuuden tuomat virheet, joulukorttirumba ja pakettien jäätävä määrä saivat tämän postilaisen pään pyörälle. Päivät venyivät ja venyivät, jotta sain postit ihmisten laatikoihin. Ylityöt eivät olleet pakollisia, mutta ajatus kasaantuvista edellisten päivien posteista ja periaate siitä, että ihmisten kuuluu saada postinsa ajoivat eteenpäin. Mies sai moottoritiellä rekan kylkeensä ja olin vähällä menettää kaiken. Jouluna lomailtiin aivan pakolliset pyhät, eikä yhtään enempää.

Joulun jälkeen opettelin pikaisella aikataululla pari uutta jakopiiriä. Ajoin pari kertaa ojaan, kolarin ja pelkäsin kuollakseni, että jotain vakavampaa sattuu liukkailla maaseututeillä. Mies ajoi pitkiä työmatkoja lukuisina pimeinä aamuina. Alettiin puhua ikiomasta kodista vuokrakämpän sijaan. Jouduin sairaalaan vatsakipujen takia ja makasin tiputuksessa pelko perseessä. Kivun syy ei selvinnyt veri- eikä virtsakokeissa, ei tietokonetomografiassa eikä ultrassa. Pääsin kotiin toipumaan.

Päätin hakea opiskelemaan, sillä alanvaihto oli ollut mielessä jo kauan. Osallistuin korkeakoulujen yhteishakuun ja pääsykokeita odotellessa kilpailutettiin asuntolainaa tarjoavia pankkeja. Käytiin asuntonäytöissä ja ostaa päräytettiin omakotitalo. Paperishow vei ikuisuuksia ja töistä oli otettava vapaata kuntokartoitusta ja pankkiasioita varten. Nimet saatiin papereihin ja muuttoa alettiin valmistella. Lukuisia soitteluita sähkö-, netti-, jätehuoltoasioissa.

Anoin töistä kaksi palkatonta viikkoa lukulomaa pääsykokeita varten. Ekasta viikosta lomaa jäi 3 päivää, kun kahtena päivänä minut hälyytettiin töihin. Samalla tehtiin muutto kolmiosta omakotitaloon. Yritin lukea pääsykokeisiin minkä kerkesin, mutta uusi koti vei suurimman osan ajasta. Siivottiin vanhaa kotia, palauteltiin avaimia ja järjesteltiin tavaroita paikoilleen. Kutsu ensimmäisiin pääsykokeisiin saapui.

Palkaton vapaa töistä ja suorittamaan koetta toukokuussa. Parin viikon tauko ja toinen koe kesäkuun puolella. Koti ja piha vaativat oman aikansa. Ruoho on leikattava, eivätkä verhot käyneet vanhoihin tankoihin. Huonekaluja on osteltu ja rahastosijoittaminen pankin kanssa sovittu. Koitan lopettaa vanhat tilini, mutta se ei onnistu. Tarvitaan lukuisia allekirjoituksia ja hälyytän jopa isän pankkiin allekirjoittamaan nimensä vanhan autolainan uuteen takauspaperiin. Miehen auto vaatii huoltoa ja vakuutuslaskuni on yli 600e. Ahdistun.

Heinäkuussa mies lomailee pari viikkoa. Minä painan lomatonta kesää töissä, jossa kaikki muut ovat vuorollaan lomalla. Koitan ajatella rahaa ja nauttia samalla kauniista kesäpäivistä. Kotiin tullessa nukahdan sohvalle.

Täytän ensi perjantaina 30.

 

Häävalssi

En ole oikein ikinä kuunnellut Stellaa. Nyt laulajan kuoleman jälkeen olen kuitenkin kuullut radiossa poikkeuksellisen paljon Stellan biisejä. Spotify-listalleni on kuin huomaamatta ilmaantunut Stellan Häävalssi. Kaikessa kauneudessaan loistava biisi, koskettava ja ajatuksia herättävä.

Stellan laulaja Marja Tahvanainen menehtyi äkillisesti sairauskohtaukseen vain 38-vuotiaana. Upeaääninen laulaja herätti varmasti monissa paljon tunteita. Omalla kohdallani Häävalssi-kappale on herännyt eloon vasta laulajan menehtymisen jälkeen. Sanat koskettavat omaa elämääni ja epävarmuuttani tulevasta, mutta kyllä välillä tuntuu myös siltä, että kappaleen sanat osuvat vähän liian lähelle myös laulajan omaa kohtaloa. Vai mitä olette mieltä?

Tuulimyllyjä vastaan
Täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
Hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
Joskus se pelko uniin kulkeutuu
Sitten sinä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut tuntemaan että mä kelpaan

Kun pyryttää ja pajutkin taipuu
Kinosten alle hautautuu
Täytyy olla lujasta luusta
Että selviytyy

Hangen alla paine kasvaa
Kestänkö sen mitä vaaditaan
Rakas, onneks sä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on sillä
Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Sitten sinä oot siinä
Silität mun hikistä päätä
Joku taika sulla on, sillä

Sinä vain, sinä vain
Saat mut luottamaan
Meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain
Sinä vain, saat mut tuntemaan
Että mä kelpaan

Sinä vain, sinä vain
Saat mut taistelemaan
Tuulimyllyjä vastaan

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
Saat mut nousemaan
Läpi hangen ja roudan

 

IMG_20180524_204014_778.jpg

Oman ajan hallintaa opettelemassa

2018-01-23 18.54.13

Koska olen kyltymätön kaikenlaisten selfhelp-kirjojen kuluttaja, tarttui mukaani tällainen opus. Kirjan takakannessa todettiin, että aika on arvokkainta mitä sinulla on, pidä siitä huolta. Tämä kirja sopii sinulle, joka et löydä kalenterista tarpeeksi aikaa kaikkein tärkeimpiin asioihin, vaan päiväsi täyttyy toisarvoisista pikkuasioista.

Kirja auttaa keskittymään olennaiseen ja sen olennaisen saat itse valita. Kirjan alussa sinun on vastattava kysymykseen, mihin haluat aikasi käyttää? Mikä on sinulle kaikkein tärkeintä? Näitä asioita saa olla elämässä korkeintaan kolme ja niitä kutsutaan sydämenasioiksi. Tähän kohtaan ei laiteta ikäviä velvollisuuksia tai tarpeellisia muttei kovinkaan kiinnostavia asioita. Lisäksi sinun tulee keskittyä itseesi, vaikka läheistenkin asiat ovat tärkeitä.

Seuraavaksi mietitään enintään kolme tähtitavoitetta. Tähän listataan ne asiat, jotka eivät pääseet mukaan sydämenasioihin, mutta jotka mahdollistavat silti mahdollisimman antoisan elämän.

Kun tähtitavoitteet on valittu, listataan pahimmat aikasyöpöt. Mitkä asiat toistuvat arjessasi liian usein sotkien ajankäyttösi? Näihin asioihin haluat jatkossa käyttää vähemmän aikaa.

Nyt kun nämä asiat ovat kirjoihin ja kansiin kirjoitettuja, on aika aloittaa kalenteriosion täyttäminen. Kuukausittain sinun tulee miettiä kuukauden sydämenasiat, jotka edistävät sinulle tärkeimpien asioiden toteutumista. Nämä asiat menevät tässä kuussa kaiken muun edelle. Tähtitavoitteita mietitään myös kolme, näistä asioista haluat pitää kiinni kuukauden ajan. Seuraavaksi kalenterissa on arkiaskarekohta, johon merkitään kuukauden tapahtumia, kuten merkkipäiviä, kukkamultien vaihtoa ym. käytännönasioita, joita täytyy hoitaa.

Kun kuukausitaso on käyty läpi, siirrytään päivänäkymään. Kirja on kalenterimainen, jossa jokaiselle päivälle on oma tila sydämenasialle, tähtitavoitteelle, arkiaskareelle ja aikasyöpölle. Jokaiselle päivälle tulisi miettiä päivän tärkein tehtävä asia. Sitä tulisi tarkastella kriittisesti sen kautta, edistääkö valitsemasi asia sydämenasioiden toteutumista. Sama homma tähtitavoitteen kanssa. Päivän tähtitavoitteen tulisi heijastella niitä tavoitteita, joita aiemmin listasit. Joka päivälle valitaan vain yksi arkiaskare! Vain yksi!Yksi, johon paneudut kunnolla ja muut saavat odottaa. Jos aikaa jää, voit toki toteuttaa muitakin arkiaskareita. Joka päivälle kirjoitetaan myös aikarajoitus aikasyöpölle. Kuinka paljon voit käyttää aikaa aikasyöppökohteeseesi?

Tärkeää on, ettet ahnehdi. Ei haittaa, vaikka jonain päivänä kaikki kohdat eivät täyttyisikään. Tärkeää on, että jokaiseen kohtaan laitat vain yhden asian. Kohtia voi myös jättää tyhjäksi. Mikäli työpaikan koulutuspäivä vie koko päivän, ei siihen silloin muuta mahdu. Hyväksy se, ettei sinulla tällöin välttämättä ole aikaa edes sydämenasioille.

Päivän päätteeksi merkitse rasti ruutuun kun tavoite on toteutunut. Maailma ei kuitenkaan kaadu siihen, jos tavoitteet eivät tulleet täytetyksi. Tärkeää on, että arvioit ajankäyttöäsi päivittäin ja pikkuhiljaa ajansiivouksesta tulee osa arkeasi.

Oma arkeni ei ole aina kovinkaan kiireistä, mutta minulla on niin sanottuja aikasyöppöjä. Päivät kuluvat liian pitkälti töiden jälkeen sohvalla, vaikka haluaisin panostaa itseni kehittämiseen, lukemiseen, omaan aikaan ja ihmissuhteisiin. Siksi minulla alkaa huomenna tämä ajansiivousprojekti, josta voin kertoa halukkaille lisääkin tai päivitellä kuulumisia matkan varrelta.

Tänään nautin vielä siitä, että aikasyöppöni temmeltävät valloillaan ja makaan sohvalla televisiota katsellen.