Hiljaisuuteen katkos

Joku on saattanut huomatakin, että Hallamaassa on oltu hiljaa. Ihan liian hiljaa ja ihan liian kauan.

Ei hätää, kaikki on hyvin. Päällä on vain ollut totaalinen kirjoitusblokki, sillä elämässä on lähinnä yksi asia. Raskaus ja sen erinäiset lieveilmiöt. Ei ole kuitenkaan tuntunut hyvältä kirjoittaa. Kaikki on niin epävarmalla pohjalla ja blogi liian julkinen riskiviikkojen avautumiseen. Nyt kuitenkin viikot ovat edenneet niin, että viimein päätin avata sanaisen arkkuni.

Edelliset kirjoitukseni käsittelivät sairastumista ja huonovointisuutta. Yskä on vaatinut jo keuhkospesialistilla käynnin. Siellä diagnoosiarvioksi päätettiin keuhkomykoplasma tai keuhkoklamydia. Kumpikin kuulostaa veemäiseltä. Palasin inhaloitaviin lääkkeisiin ja olen nyt saanut yskää joten kuten hallintaan. Samalla on vähentynyt myös pahoinvointi ja viime viikko olikin ensimmäinen yrjötön viikko sitten uuden vuoden alkamisen.

Kävimme tänään nt-ultrassa. Viimeisten viikkojen hallitseva tunne on ollut pelko. Pelko siitä, että kaikki onkin päin helvettiä. Että kehoni pettää minut ja mieheni. Onneksi kaikki näytti olevan hyvin. Pelko hellitti hetkeksi, vain siirtyäkseen lievempänä jo miettimään seulontaverikokeita ja tulevaa rakenneultraa.

Paljon puhutaan raskauden seesteisyydestä ja äidin hehkusta. Ne ovat nykyisin lähinnä vitsin tasolla. Olen niin rupuisessa kunnossa, kun ihminen nyt vain voi olla. Esikoisen odotus on piinaavaa, sillä kaikki on uutta. Jokainen oire tuntuu epänormaalilta ja vaaralliselta. Pahoinvoinnin takia syöminen on ollut vastenmielistä, mutta väsymyksestä huolimatta myös nukkuminen on ollut välillä hankalaa. Aikaiset työaamut ovat vieneet mehut tehokkaasti.

Olo on kuitenkin nyt kohentunut, vaikka edelleen kroppa protestoi aamuisin heräämistä. Töissä on ollut raskasta. Ihan rehellisesti. Ihan helvetin raskasta. Koulu sentään on hoitunut hiukan sivussa vasemmalla kädellä. Saa nähdä miten kauan tämä yhdistelmä onnistuu.

Vaikka tämä teksti nyt kuulostaa siltä, että elän elämäni kurjinta aikaa, olen silti aivan loputtoman onnellinen siitä, että tällainen ihme on meille suotu. Päiviin on alkanut hiljattain tulla muitakin värejä harmaan lisäksi. Ultratulos sai aikaan suurta riemua ja kirpparilta tuli ostettua ihan liian monet pienet collegehousut. Housut ovat tärkeitä.

Sairauslomalla

Uskokaa tai älkää, olen edelleen sairauslomalla. Kävin kokeilemassa töissä viikon verran, mutta keuhkoni ovat jollain merkillisellä tavalla päättäneet lakata toimimasta. Yskin, yskin ja yskin. Iltaisin yskittää, kun koittaa käydä nukkumaan. Aamuisin jouduu räkimään tunnin pari limaa kurkusta, ennen kuin alkaa voittaa. Olen aika tympääntynyt tähän pöpöön, jonka hoitoon ei tunnu olevan mitään apuja saatavilla.

Puhuin jo aiemmin siitä, miten yskiminen saa aikaan oksentelua. Myös haukottelu, aivastelu, ulos meno, sisälle tulo, kaikenlainen liikunta saa aikaan oksentelua.

Aluksi ongelmana oli tuo maaginen keuhkopöhö, mutta toinenkin syyllinen ilmestyi yllättäen. Olen siis myös alkumetreillä raskaana. Riskiviikkoja on vielä jäljellä, eikä varmuutta parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta vielä ole. On vain odotettava.

En suosittele!

Olen usein sanonut, että pahinta mitä minulle voisi tässä peruspöpöviidakossa tapahtua olisi Noro-virus. Käsitykseni tästä on kuitenkin muuttunut hiukan tässä viimeisen kuukauden aikana. Pahin pöpö taitaakin olla keuhkoputkentulehdus.

Neljä viikkoa yskää täynnä, pari viikkoa liman ja vatsalaukun sisällön oksentelua. Kaksi viikkoa pois töistä. Neljä kertaa lääkärissä, neljät eri lääkkeet. Silti olo on ihan yhtä huono kun aiemminkin. Jopa huonompi, kuin taudin alkupuolella.

Tulehdusarvot ovat vähän koholla; täsmää virukseen. 8 päivän turha antibioottikuuri siis alkuun. Sitten oksetusta aiheuttavia poreyskätabletteja. Ventolinea avaavana hoitona ja Flixotidea kortisoonipohjaisena. Ja ei auta! EI SAATANA AUTA YHTÄÄN!

Nukun puoli-istuvassa asennossa. Aamupalat päätyvät kokoajan tuohon vieressä olevaan siniseen ämpäriin. (No okei tänään auton viereen pihalle…) Tuosta ämpäristä on tullut minulle yhtä merkittävä kuin käsilaukusta Muumi-Mammalle. En mene mihinkään kodissani ilman sitä. Pakolliset lääkärikäynnit menee oksennuspussin kanssa.

Yskä on puuskittaista ja jää päälle. Välillä keuhkoputket ovat limaa täynnä, eikä henki kulje. Tukehtumisen tunne on läsnä ja todellinen. Jokaisella lääkärikäynnillä keuhkoista kuuluu pihinää ja vinkunaa. Näin emetofobikkona tämä ykäosuus on ollut sangen ”viihdyttävä”.

Eikö tässä maailmassa ole mitään kunnon troppeja tällaiseen? NYT NIITÄ HEVOSKUUREJA TÄNNE!

Kun yhdistää työn ja opiskelun

Muutamalla muullakin on saattanut käydä mielessä työn ja opiskelun yhdistäminen. Tiedän useamman alanvaihtajan jo täältä blogimaailmastakin. Ajatus siitä, että voi opiskelun ohessa tienata oman elantonsa ja unohtaa opintotuella kitkuttelun on houkuttava ja johti siihen, että itsekin päätin hakea viime keväänä ammattikorkeakouluun. 

Nyt takana alkaa olla ensimmäinen lukukausi. Voin lämpimästi suositella unohtamaan haaveet työn ja koulun yhdistämisestä! No ei vaan. Tässä yhdistelmässä on monia hyviä puolia. 

Kun yhdistää työn ja opiskelun:

  • Ei ole enää vapaa-ajanvietto-ongelmia. Ei ole vapaa-aikaakaan
  • Ei ole aikaa riidellä kumppanin kanssa
  • Voi vedota kiireeseen ihan kaikissa tilanteissa. Samalla välttää illanistujaiset yms. turhuudet
  • Voi lykätä hammaslääkäriaikaa tai luomenpoistoa ikuisuuden, koska on aamu kuudesta alkaen töissä ja iltapäivät ja illat ”koulussa”
  • Ei ole aikaa tuhlata, ellei satu hurahtamaan nettishoppailuun. Kivijalkakauppoihin ei ehdi. 
  • Ei ole joulustressiä, kun niitä kolmea pyhäpäivää odottaa lähinnä kuin kuuta nousevaa jo ihan vaan nukkumisen kannalta
  • Ei juurikaan vaikeuksia nukahtaa; väsymystä riittää
  • Huomaa olevansa työpaikalla korvaamaton ja tärkeä, koska kaikki surkuttelevat jatkuvia koulupäiväpoissaoloja
  • Voi kohtuullisella omatunnolla syödä kaikkea moskaa, koska ei ehdi kokata. Kotiinkuljetuksella tuotava pizza on jees, koska ei ehdi kauppaan
sdr

Palkallisten lomien puuttuminen

Tämän kuun viimeisenä päivänä olen ollut nykyisen työnantajani palveluksessa vuoden. Tähän vuoteen on sisältynyt 30h viikossa olevia sopimuksia ja nykyään näitä 20h/viikko kattavia sopimuksia. Olen myös tehnyt poikkeustilanteessa esimerkiksi yhden päivän sopparin. Määräaikaisuus on tässä työpaikassa aikalailla vakio. Myös osa-aikaisuutta siihen lisäksi ilmenee jonkin verran. Itselleni lyhyet päivät ovat sopivia ja sopimukseni muutettiin lyhyemmäksi omasta tahdostani, joten sen suhteen minulla ei ole valitettavaa.

Ongelmaksi muodostuu se, ettei minulle kerry lomia. Tai kertyy kyllä, mutta ne maksetaan pois jokaisen sopimuksen päättymisen jälkeen, eli ihan vähän väliä. Taloudellisesti ne rahat eivät siis juurikaan tunnu, koska summat ovat pieniä. Paljon suuremman ilon kokisin saavani palkallisella vapaapäivällä silloin tällöin.

Kyllähän se kirpasee, kun joululoma rajoittuu pelkkiin pyhiin, kun on aina tottunut olemaan lomalla myös välipäivät. Kun muut firmassa pitivät viiden viikon kesälomiaan, minä olin töissä. Sama toistui nyt syyslomalla ja viime keväänä talvilomia vietettäessä.

Olenhan minäkin poissa töistä kerran kuussa kaksi päivää palkattomalla, kun on mentävä kouluun lähiopetukseen. En kuitenkaan laske tätä lomaksi. Lomaksi en lue myöskään (toisin kuin työkaverini) sitä, että makasin viikon karseassa flunssapöpössä kotona. Ei se ole helvetti mitään lomaa!

On mukavaa, että työpaikka joustaa, mikäli on pakollisia menoja, kuten minulla viime aikoina lääkäri- ja fyssarikäyntejä. Saan myös tarvittaessa palkattomia vapaita asioiden hoitoon, kuten keväällä lukiessani pääsykokeisiin. Kuitenkin alle 1000€ kuukausituloissa palkattomat vapaat näkyvät nopeasti, eikä niitä tahdo turhanpäiten pitää. HAaveilen lomamatkasta etelään, muttei ole varaa maksaa matkaa ja lisäksi menettää vähintään viikon ansiotuloja siinä samalla.

Viime kesä oli ensimmäinen kesä, jolloin en ollut lomalla. Edellisissä työpaikoissani minut heivattiin 10 viikon ajaksi palkattomalle lomalle, koulujen ollessa kiinni. Ei mikään ideaalivaihtoehto, mutta kesästä sai kyllä irti enemmän, sen minkä kukkaronnyörit antoivat myöden. Viime kesä oli kuuma, ihan liian kuuma siihen nähden, että olin vielä isommilla työtunneilla mukana hommassa. Kun aamuherätys on klo 5, ei kesäilloistakaan voinut nauttia.

Toivottavasti uudet opiskelukuviot tuovat mukanaan työn, jossa työsopimus on vakituinen tai pidempi määräaikaisuus. Haluan, että lomat kertyvät ja pääsen nauttimaan niistä. Haluan muuttaa omat ylityötuntini vapaapäiviksi rahallisen korvauksen sijaan. Arvostan vapaa-aikaani ja haluan, että voin viettää sitä muutenkin kuin valmistautumalla töihin tai lepäämällä työpäivien jälkeen.

IMG_20181021_133353.jpg

Etenemisestä ja yksinäisyydestä

Vietimme ihanan viikonlopun Tampereella Tornihotellissa yöpyen, kummityttöä ja parhaita ystäviä nähden. Samalla tutustuimme klaanimme uuteen jäseneen, joka oli vasta vähän yli viikon vanha. Niin pieni ja hento vielä.

Tämä viikonloppu sai aikaan kahdenlaisia aatoksia. Ajatuksen siitä, että olen kolmekymppinen ja ehkä elämässä täytyisi jotenkin edetä sekä oivalluksen siitä, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan onkaan täällä Turussa.

Elämässä on toki edetty töiden ja koulutusten muodossa, mutta kyllä tässä taas tuntee olevansa nollapisteessä, kun aloittaa uudet opinnot, joiden tarkoitus on korvata aiemmat hukkaan heitetyt vuodet väärällä alalla. On ostettu talo, mikä tuntui hetken etenemiseltä, mutta nyt tähänkin on jo tottunut. En ole koskaan edennyt yhdenkään kumppanin kanssa kihloihin asti enkä ole perustanut perhettä. Ne ovat nyt ehkä niitä asioita, jotka laittavat mietityttämään. Niiden suhteen tulisi mielestäni tapahtua muutoksia ennen kuin olen vanha luuska. Eli aika pian.

Yksinäisyys on iskenyt oikeastaan jokaisessa uudessa kotikaupungissa. Läheiset ovat kaukana, eikä viestittely ja soittelu aina korvaa sitä tunnetta, kun pääsee vapaasti jutustelemaan kasvokkain. Viikonloppuna oli niin mukava olla sosiaalinen pitkästä aikaa, että sitä tunnetta jää kaipaamaan. Olisi kiva soittaa spontaanisti ystävä kylään tai lähteä kahville jonnekin. Asia nyt vain on niin, etten tunne Turusta ketään. Se asia voi muuttua tulevaisuudessa ja lasken toivoni opiskelutovereihin. Kuitenkin pääasiassa etäopintoina kotona tehtävä opiskelu ei takaa pysyviä ystävyyssuhteita.

Elämässäni on siis havaittava tyhjiö, jonka täyttäminen ei olekaan niin helppoa. Täyttääkö sen uudet ihmiset, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että lopetan ongelman kiistämisen ja myönnän sen itselleni rehellisesti.

IBS-potilaana

Tänään heräsin työaamuun tyytyväisenä ja jopa yllättävän levänneenä, vaikka olenkin ollut viime viikot aivan yltiöpäisen väsynyt ja nukkunut lähinnä kaiken sen ajan, jolloin en ole töissä.

Töissä alkoi kuitenkin vatsaa juilia ja muutaman kiireellisen vessareissun jälkeen totesin, että on parempi ottaa asia puheeksi pomon kanssa. Maha ei rauhoittunut, minä en voinut lähteä jakamaan postia kauas kaikista mahdollisista wc-tiloista. Esitin asian suoraan kaunistelematta.

Olen kärsinyt ärtyneestä suolistosta nyt vajaa kymmenen vuotta. Se saapui elämääni osittain perimäni kautta ja osittain paniikkihäiriön sivutuotteena. Välillä on pitkiä aikoja, kun voin todella hyvin ja saatan elää lähes normaalia elämää. Sitten tulee taas kausi, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan.

Tämän päivän olon aiheuttivat todennäköisesti viikonlopun syömiset. Joskus syön tarkoituksella väärin (kiellettyjä ruoka-aineita) ja saan kärsiä. Joskus taas ei ole mitään väliä mitä syön ja saan tuntea senkin nahoissani. Toisinaan maha päättää olla hankala ihan muuten vaan.

Olen viime aikoina todennut, että yhä harvemmat kasvikset sopivat minulle. Saan tuoreista kasviksista aivan järkyttäviä mahakipuja. Koita tässä nyt syödä terveellisesti, kun suolisto karsii pois kasvikset ja valtaosan hedelmistä. Kasvisten keittäminen ei ole auttanut asiaan, vaan oireita ilmenee kaikesta huolimatta.

Voin helposti syödä samana päivänä vaikka mäkkärissä ja hesessä, mutta pala kurkkua ajaa minut koko illaksi vessaan. Tämä on niiiiin turhauttavaa, kun olen tajunnut jonkinasteisen piilevän diabetes-vaaran hiipivän pikku hiljaa lähemmäs tämän jatkuvan lihomisen ja mässäilyn myötä. Haluaisin syödä terveellisemmin, mutta kiellettyjä ovat maitotuotteet, viljatuotteet, kasvikset, hedelmät… Todella ärsyttävää.

Tämä päivä menee nyt kotisohvalla, mutta huomenna olisi päästävä töihin tekemään tämän päivän hommat ja huomiset siihen lisäksi. Myös stressi lisää vatsaoireita, joten mielen pitäisi pysyä tyynenä… Hah.