Tapaaminen tuutor-opettajan kanssa

Heräsin tammikuun lopulla lähiopetuspäivänä siihen todellisuuteen, että minulla onkin opinnot jo aika kivalla mallilla. Olin jotenkin kuvitellut, että minulta puuttuisi vapaasti valittavia opintoja vielä reilusti, mutta edellinen tuutor-opettajani olikin vain merkinnyt muutaman hyväksiluetun kurssin väärään kohtaan. Tajuttuani tämän varasin heti tapaamisen nykyisen tuutorini kanssa, jotta voisimme kartoittaa tilanteeni.

Alunperin koulutuksen kestoksi on merkitty 3,5 vuotta monimuoto-opintoja. Minulla on nyt takana 1,5 vuotta, josta viime syksy meni äippäloman ohessa ja ensimmäisen opiskeluvuoden kävin töissä samalla. Tälle keväälle on suoritettavaa 25 opintopistettä, joka on vauvan hoidon ohella ihan kiitettävä määrä, mutta uskon suoriutuvani kouluhommista priorisoinnilla. Olen tarvittaessa järjestelmällinen ja tehokas, ja minulla on vuosien kokemus itsenäisestä opiskelusta niin lukiossa, edellisissä amk-opinnoissa kuin avoimessa yliopistossakin. Lisäksi mieheni tukee minua opinnoissa olemalla vauvan kanssa kotona lähiopetuspäivinäni ja tarjoamalla toisinaan hetken aikaa myös kotitehtäville.

Tuutor-opettajan kanssa palaveeratessa tulevaisuuden suunnitelmat selkenivät mukavasti. Tämän kevään jälkeen minulta puuttuu ainoastaan syventävä harjoittelu ja opinnäytetyö. Alustavasti olen kaavaillut harjoittelua ensi syksylle aikaisintaan lokakuun alusta alkaen, kun toivottavasti lapselle on jo saatu hoitopaikka. Harjoittelu kestänee muutaman kuukauden ja toivon sen johtavan työllistymiseen. Opparia voisin alkaa suunnitella vaikka heti, mutta ajatushautomoni huutaa melko tyhjänä. En jotenkin näe taloushallinnon alaa mielenkiintoisena opparin kannalta, sillä pidän lähinnä laadullisista tutkimuksista ja kirjoittamisesta. En niinkään määrällisistä tutkimuksista numeroineen ja käppyröineen. Niinpä luulen, ettei tässä keväällä edetä juurikaan opinnäytetyön osalta. Sen ehtii tehdä myöhemminkin, sillä opiskeluoikeuttahan minulla riittää vielä. Tuutor-opettajani oli kuitenkin sitä mieltä, että keväällä 2021 voisin vallan helposti napata paperit ulos koulusta ja siirtyä opiskelijasta työelämään.

Minulle alanvaihto tuo toivottavasti pysyvyyttä ja rauhoittaa pätkätöiden ja työttömyyden värittämää elämääni ehkä jopa vakituisen työn muodossa. Tässä elämäntilanteessa sitä kaipaa jotain mihin tukeutua ja säännöllistä palkkavirtaa tilille. Tuutorini suositteli minua hakemaan harjoittelupaikkaa sellaisilta toimijoilta, joiden palveluksessa voisin yhdistää myös aiempaa osaamistani yhteisöpedagogina. Myös sosiaali- ja terveysaloilla tarvitaan taloushallinnon osaamista. Toinen urasuunta voisi olla myös perinteinen tilitoimistotyö, johonm tradenomeja paljon palkkaillaan.

Ajatuksena on suorittaa tämän kevään opintorypäs aikataulussa. Kesällä aion mietiskellä opinnäytetyön aihetta ja harjoittelupaikkaa. Mieskin lomailee kesäaikana, joten varmasti aikaa kuluu myös rentoutuessa. Elokuussa otan yhteyttä potentiaalisiin harjoittelupaikkoihin ja toivon, että syyskuussa saamme tiedon lapsen päiväkotipaikasta, että olisin loka-marraskuussa valmis suorittamaan harjoittelun. Aikataulu tuntuu nyt varsin selkeältä, mutta saa nähdä mitä muuttujia matkaan vielä mahtuukaan.

4 kommenttia artikkeliin ”Tapaaminen tuutor-opettajan kanssa

  1. Hyvältä kuulostaa ja kovin nopeasti tuntuu tämä aika menevän! Ihan vastahan sä aloitit! 😀 Toivottavasti saisit nopeasti töitä ja vakipaikan. Itse tiedän olevani vakipaikan syrjässä kiinni, mutta asiat voivat kääntyä vielä aivan päälaelleenkin. Tasainen rahavirta olisi kuitenkin enemmän kuin jees, vaikka olenkin nyt hillonnut leijonan osan palkoistani säästöön.

    Liked by 1 henkilö

    • Joo kyllä tää aika menee sitä tahtia, että hyvä kun mukana pysyy 😀 Olin ihan varma, että koulussa menee 3,5 vuotta ja vauvan tulon jälkeen vielä kauemmin, mutta nyt näyttää, että ehtisin ihan kivalla aikataululla kolmessa vuodessa valmiiksi. Ei tarvitsisi edes rehkiä hikipäässä. 😀

      Ihan huippua, että siulla on homma hoitunut noin kivasti. Aina ajallaan saapuva palkka on tosi tärkeä prioriteetti nykyään ja onneksi tajusin juuri hakea opintotukea vanhempainvapaatulojen ohelle, niin omatkin tulot nousi ihan siedettäväksi. Tähän asti saanut vain minimiäippärahaa ja lapsilisää.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s