Etenemisestä ja yksinäisyydestä

Vietimme ihanan viikonlopun Tampereella Tornihotellissa yöpyen, kummityttöä ja parhaita ystäviä nähden. Samalla tutustuimme klaanimme uuteen jäseneen, joka oli vasta vähän yli viikon vanha. Niin pieni ja hento vielä.

Tämä viikonloppu sai aikaan kahdenlaisia aatoksia. Ajatuksen siitä, että olen kolmekymppinen ja ehkä elämässä täytyisi jotenkin edetä sekä oivalluksen siitä, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan onkaan täällä Turussa.

Elämässä on toki edetty töiden ja koulutusten muodossa, mutta kyllä tässä taas tuntee olevansa nollapisteessä, kun aloittaa uudet opinnot, joiden tarkoitus on korvata aiemmat hukkaan heitetyt vuodet väärällä alalla. On ostettu talo, mikä tuntui hetken etenemiseltä, mutta nyt tähänkin on jo tottunut. En ole koskaan edennyt yhdenkään kumppanin kanssa kihloihin asti enkä ole perustanut perhettä. Ne ovat nyt ehkä niitä asioita, jotka laittavat mietityttämään. Niiden suhteen tulisi mielestäni tapahtua muutoksia ennen kuin olen vanha luuska. Eli aika pian.

Yksinäisyys on iskenyt oikeastaan jokaisessa uudessa kotikaupungissa. Läheiset ovat kaukana, eikä viestittely ja soittelu aina korvaa sitä tunnetta, kun pääsee vapaasti jutustelemaan kasvokkain. Viikonloppuna oli niin mukava olla sosiaalinen pitkästä aikaa, että sitä tunnetta jää kaipaamaan. Olisi kiva soittaa spontaanisti ystävä kylään tai lähteä kahville jonnekin. Asia nyt vain on niin, etten tunne Turusta ketään. Se asia voi muuttua tulevaisuudessa ja lasken toivoni opiskelutovereihin. Kuitenkin pääasiassa etäopintoina kotona tehtävä opiskelu ei takaa pysyviä ystävyyssuhteita.

Elämässäni on siis havaittava tyhjiö, jonka täyttäminen ei olekaan niin helppoa. Täyttääkö sen uudet ihmiset, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että lopetan ongelman kiistämisen ja myönnän sen itselleni rehellisesti.

5 kommenttia artikkeliin ”Etenemisestä ja yksinäisyydestä

  1. Aikoinaan Espooseen muutettuani, koin sen ekan kerran. Sittemmin kun taas kotiseudulta muutettiin tänne maalle, joka on vaan 30minsan matkan päässä muista, mutta ei bussiyhteyksien päässä, koin sen uudelleen. Ei ihmiset tule kylään arkisin. Ja mitä ystäviin tuli, niin aina se olin pääasiassa minä joka ajoin sitten heidän luokseen. Rakastan kesää, kun ihmiset loma-aikana ovat meillä viikonpäivistä riippumatta. Mutta syksyn tullen täällä jää todella yksin. Olisi kiva kun ne kaikista rakkaimmat voisivat tiistai-iltana tulla vaan hetkeksi kahville! Muttei se onnistu. Siinä isoin syy, miksi haluan täältä pois, takaisin kaupunkiin ja parempien yhteyksien äärelle.

    Tykkää

  2. Nollapisteet on hankalia, mutta niitä tulee – ja onneksi myös menee. Uuteen kaupunkiin asettuminen vie aina aikansa, mutta onneksi yleensä opinnot tuovat mukanaan uusia ihmisiä ja ystäviä; etäopintojakin suorittavalle jengille voi muodostua yhteisö vaikka moodle-keskustelun tai someryhmän kautta. Tsemppiä ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s