Etenemisestä ja yksinäisyydestä

Vietimme ihanan viikonlopun Tampereella Tornihotellissa yöpyen, kummityttöä ja parhaita ystäviä nähden. Samalla tutustuimme klaanimme uuteen jäseneen, joka oli vasta vähän yli viikon vanha. Niin pieni ja hento vielä.

Tämä viikonloppu sai aikaan kahdenlaisia aatoksia. Ajatuksen siitä, että olen kolmekymppinen ja ehkä elämässä täytyisi jotenkin edetä sekä oivalluksen siitä, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan onkaan täällä Turussa.

Elämässä on toki edetty töiden ja koulutusten muodossa, mutta kyllä tässä taas tuntee olevansa nollapisteessä, kun aloittaa uudet opinnot, joiden tarkoitus on korvata aiemmat hukkaan heitetyt vuodet väärällä alalla. On ostettu talo, mikä tuntui hetken etenemiseltä, mutta nyt tähänkin on jo tottunut. En ole koskaan edennyt yhdenkään kumppanin kanssa kihloihin asti enkä ole perustanut perhettä. Ne ovat nyt ehkä niitä asioita, jotka laittavat mietityttämään. Niiden suhteen tulisi mielestäni tapahtua muutoksia ennen kuin olen vanha luuska. Eli aika pian.

Yksinäisyys on iskenyt oikeastaan jokaisessa uudessa kotikaupungissa. Läheiset ovat kaukana, eikä viestittely ja soittelu aina korvaa sitä tunnetta, kun pääsee vapaasti jutustelemaan kasvokkain. Viikonloppuna oli niin mukava olla sosiaalinen pitkästä aikaa, että sitä tunnetta jää kaipaamaan. Olisi kiva soittaa spontaanisti ystävä kylään tai lähteä kahville jonnekin. Asia nyt vain on niin, etten tunne Turusta ketään. Se asia voi muuttua tulevaisuudessa ja lasken toivoni opiskelutovereihin. Kuitenkin pääasiassa etäopintoina kotona tehtävä opiskelu ei takaa pysyviä ystävyyssuhteita.

Elämässäni on siis havaittava tyhjiö, jonka täyttäminen ei olekaan niin helppoa. Täyttääkö sen uudet ihmiset, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että lopetan ongelman kiistämisen ja myönnän sen itselleni rehellisesti.

Tasan kaksi viikkoa ensimmäiseen koulupäivään

Asia, joka vielä äskettäin tuntui kaukaiselta, on nyt parin viikon päässä. Ihan tuossa noin. Lähellä. Aloitan monimuoto-opinnot täynnä intoa, vaikka minua on jo toppuuteltu etukäteen siitä, miten hajoan ryhmätehtäviin ja tentteihin ja miten en pysty sekä työskentelemään että opiskelemaan täysipainoisesti ja miten vähintään oma henkilökohtainen elämäni ajautuu mittavaan kriisiin tämän typerän projektin vuoksi.

Voi olla. Voi myös olla, että saan 3,5-4 vuoden päästä itselleni uuden ammatin. Voi olla, että näillä työmarkkinatilanteilla sellaisestakin on vielä jotain hyötyä. Ehkä työllistyn helpommin, ehkä ensimmäistä kertaa nautin työstäni, ehkä uusi koulutusala mahdollistaa paremmin työskentelyn IBS:n kanssa. Mene ja tiedä.

Ehkä saan burnoutin, potkut ja jään rahattomaksi tyhjän päälle. Ehkä mies lähtee kävelemään, kun keskityn vain taloushallintoon, ehkä lusmuilen kurssista toiseen enkä koskaan valmistu. Mene ja tiedä.

Faktaa on kuitenkin se, että aion yrittää, teen parhaani ja se saa luvan riittää. Jos käteen ei jää muuta, niin ainakin opiskelijakorttialennukset, opiskelijaterveydenhuolto ja perusteltu syy vaihtaa työpaikalla kevyempiin hommiin. Kyllä siinä on jo ihan tarpeeksi plussia tälle projektille.

Oma koti ja pyykkijärjestelyt

Smaragdi astu harhaan -blogista teki kivan päivityksen, jossa on tarkoitus kuvata oma koti juuri nyt, sellaisena kun se on. Yleensä bloggaajat ottavat esteettisesti kauniita asuntokuvia, jossa kaikki on vimpan päälle. Tämä postaus ei ole niitä kuvia täynnä. Sen sijaan tässä esitellään sitä, miten laiska nahjus olenkaan viime päivinä ollut ja miten mielenkiintoisia pyykkiratkaisuja meillä onkaan…

 

Ensimmäinen kuva on olohuoneesta. Vaatteita lojuu sohvalla ja nojatuolissa.

cof

Toisessa kuvassa, joka kuvaa keittiötämme, on puhtaiden vaatteiden säilytyspaikkana keittiön pöytä. Kyllä…

cof

Kolmas kuva on takkahuoneesta, joka on pyykkihuoltomme mekka ja jonne pyykkiteline niin mukavasti mahtuu. Vieressä on kylppäri, jossa pesukone sijaitsee.

cof

Eteisessä on ulkovaatesäilytys, mutta keskellä lattiaa myös Tallinnan reissun matkalaukku, josta on purkamatta miehen vaatteet.

cof

Vierashuone, jonne olen kertonut meidän siirtyneen kuumuutta pakoon. Vain yhdet rintaliivit.

sdr

Yläkerran oleskelutilassa levällään oleva parisuhdepeli, muttei ainoatakaan vaatetta!

sdr

Yläkerran hylätty makkari, jossa miehen puhtaita vaatteita sängyllä lojumassa.

sdr

Kuvista puuttuvat 2xvessa, kylpyhuone, sauna, salahuone, VAATEhuone ja kanin huone. Näistä vain vaatehuoneessa on jokunen vaate (ne jotka eivät loju pitkin asuntoa…)

Semmoinen koti meillä 😀

Minä ja kuntosalit

IMG_20180724_162502_230.jpg

Kaiken tämän kesähikoilun ja -hössötyksen lisäksi mieheni päätti aloittaa kuntoilun. Hänelle lenkkeily ja kuntosali ovat suhteellisen luonnollisia asioita, ja niin niiden kai pitäisi olla minullekin.

Olen elämäni aikana liittynyt laskujeni mukaan kuudelle eri kuntosalille. Ensimmäinen liittyminen tapahtui minun vielä asuessa Lappeenrannassa. Kaveri oli käynyt kuntosalin ilmaisessa ”keskustelutilaisuudessa”, jossa kaupitellaan niin maan pirusti sitä jäsenyyttä. Lisäksi siellä bustattiin joku ystävä, joka sai kutsun samanlaiseen tilaisuuteen. Tämä ystävä olin minä.

Ensimmäinen salini oli hieno, jokaisella lämmittelylaitteella oli oma telkkari, josta saattoi katsella juuri haluamaansa kanavaa. Lisäksi naisille oli oma pieni sali, jos kaipasi mielummin sinne. Muutamia kertoja siellä tuli rampattua telkkaria katselemassa ja pt:n ohjeilla puntteja nostelemassa. muutto Mikkeliin kuitenkin katkaisi jäsenyyden.

Seuraava kuntosali-into iski vasta Tampereelle muutettua. Olin työtön ja minulla oli liikaa aikaa. Jouduin taas puhelinmarkkinoinnin ja ilmaisen kokeilun pauloihin, mutta sain onneksi rajattua kokeiluni vain kahden kuukauden jäsenyyteen vuoden sijaan. Sali oli tarkoitettu vain naisille. Siellä oli solariumit, infrapunasaunat, pelit ja pensselit. Siellä katsottiin usein kieroon ja supateltiin tyttöporukoilla nurkissa. Kaksi kuukautta riitti.

Kolmas sali löytyi työpaikan kautta, kun satuin saamaan ilmaisen 10 kerran kokeilun työnantajani toimesta. Parin työkaverin kanssa käytiinkin pienellä, lähinnä vanhuksille tarkoitetulla salilla se 10 kertaa. Sali oli hiljainen, intiimi ja viihtyisä. Crosstraineriin joutui jonottamaan, mikäli salilla oli joku muukin. Olisin halunnut jatkaa sopimusta, mutta koko pulju meni konkkaan meidän 10 kertamme jälkeen.

Neljäs sali oli valtava ja halpa. Kyseisessä firmassa asioin jopa kahdessa eri toimipisteessä muutettuani Tampereelta Pirkkalaan. Sali oli aina tupaten täynnä edullisuutensa vuoksi. Laitteita oli onneksi kohtalaisen paljon, joten kävin välillä jopa melko ahkerastikin. Tämän salin valtasivat lopulta maahanmuuttajat ja alkoi tuntua, ettei minulla ollut enää asiaa kyseiseen paikkaan.

Vaihdoin lennosta viereiselle salille, eli sali numero 5:lle. Ehkä yksi suurimmista suosikeistani kiitos wellness-avain-systeemin, ilmaisten kehonkoostumusmittausten ja ilmaisen personaltrainerin. Salin sijainti oli hiukan huono, sillä muutin Ylöjärvelle kesken sopimuskauden. Käynnit vähenivät kerta kerralta, kunnes sain houkuteltua uuden kumppanini mukaan salille. Tämäkin into loppui lyhyeen, sillä muutimme Turkuun.

Nyt on siis salin numero kuusi aika. Siellä on sama wellness-avain, mutta muut palvelut maksavat hynää. Sali on kotoisa, mitä nyt ilmastointi oli rikki juuri tuossa helteillä, kun kävin koeajamassa salin. Lisäksi avaimeni johtaa aivan väärän henkilön tietoihin. Tätä asiaa minun tulisi tällä viikolla mennä selvittelemään, sillä haluan omat statsini näkyviin, kun puurran paita hiessä kuntopyörällä. Annan paikalle vielä mahdollisuuden, vaikka sekään ei kyllä osu minkään kulkureittini varrelle, mutta on sentään kohtuuhintainen.

Ylipäätänsä saleiluintoni on aika kausittaista. Saan ajatuksen siitä, että kroppa on plösö ja se on laitettava ruotuun. Tämän jälkeen surffaan kuntosalien sivuilla, ostan jäsenyyden ja käyn into piukassa treenaamassa muutaman viikon (näillä tämän kesän helteillä parin viikon intotreenijaksokin meni kotona maatessa). Motivaatio on laskusuuntainen viimeistään kuukauden päästä. Palaan kuitenkin aina salille sen helppouden ja sitomattomuuden vuoksi. Ehkä joskus vielä pääsen siihen rytmiin ja euforiatilaan, jota kaikki kovasti hehkuttavat.

 

 

IBS-potilaana

Tänään heräsin työaamuun tyytyväisenä ja jopa yllättävän levänneenä, vaikka olenkin ollut viime viikot aivan yltiöpäisen väsynyt ja nukkunut lähinnä kaiken sen ajan, jolloin en ole töissä.

Töissä alkoi kuitenkin vatsaa juilia ja muutaman kiireellisen vessareissun jälkeen totesin, että on parempi ottaa asia puheeksi pomon kanssa. Maha ei rauhoittunut, minä en voinut lähteä jakamaan postia kauas kaikista mahdollisista wc-tiloista. Esitin asian suoraan kaunistelematta.

Olen kärsinyt ärtyneestä suolistosta nyt vajaa kymmenen vuotta. Se saapui elämääni osittain perimäni kautta ja osittain paniikkihäiriön sivutuotteena. Välillä on pitkiä aikoja, kun voin todella hyvin ja saatan elää lähes normaalia elämää. Sitten tulee taas kausi, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan.

Tämän päivän olon aiheuttivat todennäköisesti viikonlopun syömiset. Joskus syön tarkoituksella väärin (kiellettyjä ruoka-aineita) ja saan kärsiä. Joskus taas ei ole mitään väliä mitä syön ja saan tuntea senkin nahoissani. Toisinaan maha päättää olla hankala ihan muuten vaan.

Olen viime aikoina todennut, että yhä harvemmat kasvikset sopivat minulle. Saan tuoreista kasviksista aivan järkyttäviä mahakipuja. Koita tässä nyt syödä terveellisesti, kun suolisto karsii pois kasvikset ja valtaosan hedelmistä. Kasvisten keittäminen ei ole auttanut asiaan, vaan oireita ilmenee kaikesta huolimatta.

Voin helposti syödä samana päivänä vaikka mäkkärissä ja hesessä, mutta pala kurkkua ajaa minut koko illaksi vessaan. Tämä on niiiiin turhauttavaa, kun olen tajunnut jonkinasteisen piilevän diabetes-vaaran hiipivän pikku hiljaa lähemmäs tämän jatkuvan lihomisen ja mässäilyn myötä. Haluaisin syödä terveellisemmin, mutta kiellettyjä ovat maitotuotteet, viljatuotteet, kasvikset, hedelmät… Todella ärsyttävää.

Tämä päivä menee nyt kotisohvalla, mutta huomenna olisi päästävä töihin tekemään tämän päivän hommat ja huomiset siihen lisäksi. Myös stressi lisää vatsaoireita, joten mielen pitäisi pysyä tyynenä… Hah.