Tarjouksen tekeminen

Selailtuamme aikamme erilaisia kohteita ympäri Varsinais-Suomea, alkoi jonkinlainen käsitys hintatasosta muodostua. Lisäsimme oikotie-palvelussa ja etuovessa kiinnostavia kohteita suosikki-listalle ja aloimme sen pohjalta tekemään karsintaa. Mielenkiintoinen omakotitalo löytyi ja välittäjä oli valmis pitämään meille yksityisesittelyn talosta.

Esittely sujui hyvin ja talo oli juuri sellainen kuin olimme kuvitelleetkin. Totesimme heti kohteesta lähdettyämme, että tästä kyllä laitetaan tarjous vetämään. Lupa tarjouksen tekemiseen täytyi kuitenkin kysyä pankilta, joka tietenkin oli kiinni viikonlopun. Tunteet alkoivat jo kuumeta, kun huomasimme, että kohdetta esitellään taas heti maanantaina, emmekä me olleet saaneet pankkivirkailijaamme yhteyttä.

Maanantaina soittelimme pankkiin ja jätimme virkailijalle soittopyynnön. Hän ei kuitenkaan soittanut takaisin. Välittäjä soitteli jo kiinnostuneena kuulemaan aiommeko tarjota kohteesta jotain. Tänään tiistaina jätin pankkiin kiireellisen soittopyynnön ja se meni perille. Saimme luvan tarjota ja kävimme kirjoittamassa virallisen ostotarjouksen äskettäin välittäjän toimistolla.

Myyjällä on huomiseen asti aikaa hyväksyä tai hylätä tarjous tai tehdä jonkinlainen vastatarjous. Jännitystä pidetään siis edelleen yllä. Tarjouksemme oli alle pyyntihinnan mutta kohtuullinen, joten tilanne voi kääntyä mihin suuntaan tahansa.

Pidetään kaikki peukkuja.

2 kommenttia artikkeliin ”Tarjouksen tekeminen

  1. Miuta kiinnostaa kuntotarkastus, oliko se tarjoamaanne kohteeseen jo tehty vai oliko talo niin uusi, ettei huomautettavaa olisi kuitenkaan ollut :)? Meillä (miulla) myös oma talo haaveissa, mutta jännittää että jos jotain erehdytään isolla rahalla ostamaan niin rakenteista paljastuu yllätyksiä.

    Tykkää

    • Tehtiin tarjous, joka hyväksyttiin, ja nyt sovitaan kuntotarkastuspäivä, jolloin ollaan itsekin paikalla kysymässä ja katsomassa. Kaupan voi vielä perua, jos tarkastuksessa ilmenee jotain hälyyttävää. Muistaakseni myyjä on velvollinen korvaamaan viisi vuotta kaupan jälkeen viat, jotka paljastuvat myöhemmin. Tietenkin vain ne jotka ovat merkityksellisiä ja jotka myyjän olisi tullut tietää asuntoa myydessä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s