Viime kuukausien raskain asia on ollut muuton lisäksi kaikki vanhaan kotiin liittyvä säätö. Ensin pari kuukautta kestänyt pikkuhiljaa etenevä pakkaaminen, jatkuva kaaos laatikoiden ja muun sälän keskellä. Uuteen kotiin muuton jälkeen kaikki viikonloput vienyt ravaaminen vanhalla kodilla hakemassa viimeisiä tavaroita, tyhjentämässä varastoa, organisoimassa kaatopaikkakuormaa…

Toissasunnuntaina saatiin kuitenkin asunto täysin tyhjäksi ja vielä siivottuakin. Silloin tippui suuri taakka hartioilta. Kun asuntoa vuokrannut firma vielä keksi, että meidän täytyy kaiken muutto- ja siivousrumban keskellä alkaa jo esitellä asuntoa mahdollisille uusille asukkaille, oli helvetti hetkellisesti irti. Puhelin soi vähän väliä, eikä asunnon esittely ollut mikään yksinkertainen asia, kun sattuu asumaan jo 200 kilometrin päässä.  Osa esittelyistä hoidettiin puhelimessa kuvaillen, osa paikanpäällä sotkun keskellä.

Nyt nämä haasteet ovat takanapäin ja vuokrafirman luvatessa korjata kanin syömät lattialistat omatoimisesti vähentäen siihen käytetyn summan takuuvuokrasta, katosi sekin ongelma yllättäen yhdellä puhelinsoitolla. Viime sunnuntaina vietiin ystävälle asunnon avaimet, jotta hän voi ne tämän viikon aikana palauttaa meidän puolestamme.

Niinpä kaikki on ohi. Viikkojen kriiseily ja piina, jotka ovat venyttäneet oman pinnan lisäksi parisuhdetta. Miehen kanssa kahdestaan ajetut muuttokuormat, kannetut tavarat, pakatut laatikot… Usko on ollut koetuksella monta kertaa.

En halua taas hetkeen muuttaa.