Työt päättyvät

Tänään se sitten varmistui. Työni Tampereella päättyy 31.10.

Tätähän tässä on haluttu, surkuteltu omaa huonoa työuraa jo vuosia. Mietitty, että kun vain pääsisi parempiin töihin, saisi isompaa palkkaa, tekisi mielekkäämpää työtä. On ärsyynnytty lapsista ja johtoportaan tempauksista, on valvottu unettomia öitä työjuttuja stressaten. On syöty satoja huonoja eväitä, kirottu jäätävää tuulta tai pakkasta. Jännätty lähteekö auto käyntiin, ehtiikö töihin.

Silti mielen valtaa riemun lisäksi haikeus.

 

 

Tässäkö tää oli?

2017-08-29 07.50.54

Kuka oikein olen

Nyt kun blogi on siirtynyt uudelle alustalle, on ehkä relevanttia kertoa jotakin myös blogin kirjoittajasta. Tässä siis satunnaisia tietoja minusta:

  • Täytän ensi kesänä 30 vuotta ja pientä ikäkriisiä on aika-ajoin ilmoilla.
  • Minulla on pupu ja hamsteri, muttei lapsia. Lasten aika ei ole vielä.
  • Olen stressaaja paniikkihäiriöineni ja vatsaoireineni (sairastan IBS:ää).
  • Työskentelen kuudetta vuotta aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaajana, mutta olen sanonut itseni irti muuton takia.
  • Asun tällä hetkellä 49m2 yksiössä mieheni kanssa. Muutamme 75,5m2 kolmioon.
  • Unelma-ammattini on kirjailija tai jokin hyvinvointivalmentaja/mentori.
  • Minulla on pieni laatikollinen dvd-elokuvia, mutta kolme kirjahyllyllistä kirjoja.
  • Olen tarkoituksella karsinut elämästäni asioita, jotka luovat ahdistusta ja stressiä. Downshiftailen omalla tavallani.
  • En käytä alkoholia, tupakkaa, nuuskaa, huumaavia aineita tai kahvia.
  • Asunnossani on samassa huoneessa keltainen, punainen, sininen, valkoinen ja musta huonekalu. Lisäksi tässä huoneessa on vihreä matto.
  • Välttelen vaatehuoneessa käyntiä, sillä inhoan miten pupuni sukeltaa huoneeseen heti kun ovea raottaa.
  • Rakastan hyvää ruokaa liikaakin. En voi vastustaa pastaa, tuoreita sämpylöitä, vadelmapannacottaa tai Plevnan pyttipannua. (Tai Hookin ribsejä!)
  • Pelasin kymmenen vuotta jalkapalloa, nykyisin olen sohvaperuna.
  • Rentoudun täyttämällä kryptoja, ristikoita ja sudokuja.
  • Harrastan kierroksia kauppakeskuksissa, yleissivistävää opiskelua ja dekkarisarjoja.
  • Inhoan siipiannosten mukana tulevia selleritikkuja.
  • Maailman suurin epäkohta on sekakarkkipussit, joihin on päätynyt liian monta salmiakkia.

2017-04-25 18.19.23

Töistä ja opiskelusta

Olen koulutukseltani yhteisöpedagogi, mutta minusta on alkanut tuntua siltä, että olisin mielummin jokin muu. Alanvaihto on käynyt mielessä nykyään yhä useammin ja nyt elämänmuutoksen ja uuteen kaupunkiin muuton myötä olisi mahdollistakin lähteä kouluttautumaan uudelle alalle.

Ongelmaksi on muodostunut se, etten tiedä mitä haluaisin opiskella. Opintojen pitäisi sijaita Turussa, aiheen tulisi olla kiinnostava ja työllisyystilanteen kyseisellä alalla hyvä. Turku mahdollistaa sekä amk- että yliopisto-opinnot ja kallistuisin mielelläni amk-opintoihin nopeuden ja käytännönläheisyyden sekä hyväksilukujen vuoksi, mutten täysin poissulje yliopistoa tai vaikka opistotasoisia opintoja.

Kiinnostuksen mukaan valinta onkin hankala. Minua kiinnostaa vähän kaikki, muttei tarpeeksi oikein mikään. Jo pidemmän aikaa olen miettinyt liiketalouden opintoja, joihin työkkärin painostuksesta hain muutamia vuosia sitten jääden kolmen pisteen päähän. Silloin motivaatiota ei ollut hakuun eikä opintoihin.

Siskoni on valmis tradenomi, joten osaan josasin määrin kuvitella mitä opiskelu olisi. Työllisyystilanne on ainakin Suomen itäosissa aika heikko, mutta ehkä muualla on toisin.

Opinnoilta haluan hyvän työllisyystilanteen lisäksi suomenkielisyyttä. Lisäksi toivon, että opintoihin valinta on sellainen, että tällaisella toista korkeakoulututkintoa havittelevalla on muutakin kuin teoreettisia mahdollisuuksia päästä sisälle. Lisäksi olen kiinnostunut yhä enemmän tietokoneella tehtävästä työstä/opiskelusta.

Pohjalla on tosiaan lukio, amk ja avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden ja journalistiikan perusopinnot.

Osaisiko joku neuvoa tai suositella?

Loin unessani uuden appin

Kuinka moni on joskus harmitellut sitä, että jääkaapin perukoille on unohtunut jokin elintarvike, jonka päiväys on ehtinyt jo mennä? Tai et enää muista milloin valmistitkaan pyttipannua, jonka jämät ovat jääkaapissasi? Milloin litran jugurttipurkki olikaan avattu?

Näin viimeyönä kreisiä unta, jossa harmittelin kuinka paljon ruokaa meni jatkuvasti roskiin sen vuoksi, että päiväys oli ehtinyt vanhentua. Unessani loin eräänlaisen puhelin appin, johon syötettiin ostetut elintarvikkeet ja niiden parasta ennen päivä tai viimeinen käyttöpäivä. Sovellus osasi listata elintarvikkeet (tai tehtyjen ruokien jämät) sen mukaan, mikä olisi syötävä ensin. Tuoreet ainekset saivat peräänsä vihreän pallon, joka muuttui sitä mukaa keltaisen kautta punaiseksi, mitä lähempänä tuotteen viimeinen käyttöpäivä oli. Sovellukseen pystyi myös merkitsemään milloin jokin pakkaus tai purkki oli avattu ja kuinka tuote säilyy avattuna.

Appia pystyi käyttämään myös ruokakaupassa, kun ei ollut ihan varma löytyikö kotijääkaapista jo esimerkiksi ruokakermaa ja jos löytyi, oliko se jo mennyt vanhaksi. Tällä tavoin pystyi kaupassa tarkistamaan jääkaapin ja miksei kuiva-ainekaapinkin tilannetta.

Laiskimmat saattoivat syöttää appiin vain esimerkiksi lihojen päiväykset tai vaikka vain satunnaiset kokkailusta jääneet tähteet. Ahkerimmat ja innokkaimmat syöttivät sovellukseen kaiken ostamansa ja valmistamansa aina elintarvikkeistä kosmetiikkaan.

Aamulla herätessä mietin, onkohan jokin tällainen sovellus jo kehitelty? Jos ei, niin nyt joku äkkiä kehittelemään. Mie tartteen tällaisen!

Kuinka seurata blogiani

Voit seurata blogiani usealla tavalla.

Mikäli sinulla on wordpress-tunnukset, voit vain klikata blogisivulla olevaa ”seuraa”-nappia.

Voit seurata blogiani myös Bloglovin’:ssa alla olevan linkin kautta.

Follow my blog with Bloglovin

Blogini löytyy myös Facebookista nimellä Hallamaa. Facebooklinkki löytyy blogin etusivulta.

Blogi on tulossa myös blogit.fi -sivustolle.

Voit myös lisätä blogini suosikkeihisi omalla tietokoneellasi, tabletillasi tai puhelimellasi.

Muuttokuvioita

Oma esittelytekstini on siinä mielessä aikaansa edellä, että emme ole miehen kanssa vielä muuttaneet Turkuun. Muutto tapahtuu kyllä miehen osalta ensi kuun alussa ja minun osaltani sitten, kun nykyiseen työpaikkaani saadaan hankittua uusi työntekijä tilalleni. Tänään allekirjoitettiin uuden asunnon vuokrasoppari, joten edistystä kyllä tapahtuu, vaikkei ollenkaan niin nopeasti kuin haluaisin.

Meidät vie Turkuun miehen uusi työ. Alkukesästä tutustumani mies tuli jäädäkseen, otti loparit työstään ja muutti perässäni pirkanmaalle. Nyt kun miehelle tarjoutui mahdollisuus päästä tekemään unelmiensa työtä, olen valmis jättämään oman työni ja muuttamaan puolestaan hänen mukanaan uuteen kaupunkiin.

Päätös oli oikeastaan helppo, vaikka omalla tavallani olen jo kotiutunut pirkanmaalle, jossa on tullut asusteltua vuoden 2011 joulukuusta asti. Hyviä ystäviä jää taas jälkeen, niin kuin jäi aikoinaan muuttaessani synnyinkaupungistani opiskelukaupunkiin ja opiskelukaupungista pirkanmaalle. Somen kautta on helppo pitää yhteyttä ja uusi koti mahdollistaa myös kyläilyt.

Nykyinen työni on sellainen, etten oikein koe olevani omalla alallani. Turkuun muutto antaa mahdollisuuden kokeilla jotakin uutta joko työn tai opiskelun muodossa. Vaaka alkaa kallistua siihen suuntaan, että opiskelen itselleni täysin uuden ammatin, mutta aika näyttää.

Kaikenkaikkiaan vaikka muuttaminen on aina enemmän tai vähemmän aikaavievää ja hermoja raastavaa, on silti kiva päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä. Turku kaupunkina tarjoaa varmasti meille kaiken sen, mitä tarvitsemme, enkä malta odottaa tunnelmallisia iltoja uudessa kodissa tai Aurajoen rannalla.