Päiväkotipaikka ja muita kuulumisia

Kesä on ehtinyt jo pitkälle sitten viime kirjoittelun. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita, ettei oikein itsekään tahdo kestää mukana. Mies on tulevan viikon vielä töissä ja sitten hän pitää isyysvapaita ja kesälomia yhteensä 8 viikon ajan. Maltan tuskin odottaa. Olen ollut vauvan kanssa kotona. Äitiyslomani loppuu ensi viikolla, mikä tuntuu ihan uskomattomalta, kun ajattelee, että syksyllä olin aivan varma, ettei tämä päivä koskaan koita. Ettei tule kesää, eikä mitään muutakaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että elämä etenee, olin siihen valmis tai en.

Juhannusviikolla saatiin iloisia uutisia, kun soittelin kaupungin varhaiskasvatukseen ja kyselin, mitä päiväkotipaikkahakemuksellemme kuuluu. Olin siis laittanut hakemuksen vetämään tammikuussa ja päätös luvattiin tehdä kuukausi ennen päiväkodin haluttua alkamisaikaa. Meillä tuo tulee olemaan lokakuu. nyt kuitenkin useampi turkulainen oli saanut jo tiedon lapsensa päikkypaikasta, joten minäkin rohkaistuin soittelemaan. Virkailija näki koneelta, että meidänkin hakemuksemme on jo käsitelty, vaikkei posti ole vielä tietoa tuonutkaan. Saimme mukelon siihen päiväkotiin, johon tahdoimmekin ensisijaisesti. Voi tätä riemua!

Tuo tuleva päiväkoti sijaitsee parin minuutin päässä kotoamme. Se on päättyvän tien päädyssä, siellä on kolme ryhmää ja lisäksi vauvakerhosta tuttu kaveri tulee samaan ryhmään meidn muksun kanssa. Ihan huippukivaa! Eri päiväkodeista ei ollut juurikaan etukäteistietoja saatavilla, joten haimme puhtaasti sillä taktiikalla, että kolmeen lähimpään päiväkotiyksikköön haku. Lapsen viennit ja hautkin onnistuvat vaikka jalkaisin, sillä yhden turvaistuimen ja kahden auton kanssa homma olisi muuten mennyt kikkailuksi. Nyt ei tarvitse siitä kantaa huolta, että toinen toimii aina päiväkotikuskina, eikä toinen pääse siihen osallistumaan mitenkään.

Jännittää jo laittaa pikkuinen päiväkotiin, vaikka se onkin meille paras ratkaisu. Juuri ehtii tulla vuosi mittariin, kun päikky sitten jo alkaakin. Googlettelin viimeyönä listaa siitä mitä kaikkea päiväkodissa tarvitaan ja kyllä niissä listoissa tavaraa riittikin. Ostoksille on suunnattava viimeistään loppukesästä. Tällä hetkellähän meillä ei ole kuorivaatteita, saappaita, kuravaatteita, merinovillamitään. Sentään taktikoin lapselle toisen samanlaisen äitiyspakkauksen unirievun ystävältäni, jonka lapsi ei kyseisestä lelusta innostunut. Onpahan jotan päikkyyn valmiina.

Muuten meillä elämä on aika rytmitöntä. Välillä nukutaan hyvin ja syödään samoin, mutta välillä kaikki on vaikeaa. Pieneltä löytyy jo kolme hammasta alarivistä ja hän oppi tässä taannoin myös istumaan. Liikkuminen tapahtuu edelleen ryömimällä, vaikka konttausasennossa muuten viihtyykin. Kaikki roskat ym. menevät suuhun, mutta lelujen kanssa viihdytään välillä jo hiukan omissakin oloissa. Unikoulua emme ole vielä pitäneet, vaan muksu syö korviketta vielä pedissä ja heräilee yölläkin vaatimaan maitoa. Tämä yösyönti meillä loppui jo aiemmin itsestään, mutta on nyt hampaiden tulon myötä palannut taas.

Edelleen harmitellaan kerhojen ja sosiaalisten kontaktien vähyyttä. Tosin miehen loman alettua suuntaamme reissuun mummolaan ja muuallekin. Välillä kahdestaan vauvan kanssa aika käy pitkäksi ja jatkuva narina syö viimeisetkin hermot. Kuitenkin tuntuu oudolta myös ajatus päiväkotiarjesta. Hain itselleni syksyksi työharjoittelupaikkaa ja aloittelin kesän alussa ystäväni kanssa opinnäytetyösuunnitelmat. Toteutan opinnäytteeni ystäväni yritykselle ja meillä onkin paljon pohdittavaa ja työtä sen suhteen.

Kevään ja kesän kurssit ovat jo yhtä vaille valmiit ja opparin sekä harjoittelun jälkeen voin ottaa paperit ulos koulusta. Taputan itseäni olalle, sillä olen kestänyt hienosti aikataulussa ja opiskellut nyt tiukalla tahdilla äitiyslomallakin. Minulla olisi mahdollisuus valmistua jouluksi, mutta luulen, että opparin kanssa ei kiirehditä enkä ole varma vielä harjoittelupaikasta. Siispä valmistunen ensi keväänä, eli ns. kolmessa vuodessa. Normaalisti opinnot kestävät 3,5 vuotta. Sitten tulevaisuus on auki. Toivon työllistyväni taloushallinnon hommiin ja ehkä teen sivubisneksenä vähän kirjanpitoa ainakin kaverin yritykselle, ehkä muillekin. Uskon, että elämä kantaa kaikesta huolimatta ja löydän vielä oman paikkani työelämässä. Vielä kolmen kuukauden ajan paikkani on kotona lapseni kanssa ja se on oikeastaan aika jees.

Ensimmäinen ulkoilu

Suuri on maailma pienille jaloille,
kun lähdet kävelemään.
Suuri on maailma pienille käsille,
paljon on tehtävää.

Kukaan ei voi olla liian pieni tai
hento tai voimaton.
Kukaan ei voi olla liian pieni,
kun Jumala vieressä on.

Suuri on maailma pienille korville,
kun ryhdyt kuuntelemaan.
Suuri on maailma pienille silmille,
sydäntä tarvitaan.

Kukaan ei voi olla liian pieni tai
hento tai voimaton.
Kukaan ei voi olla liian pieni,
kun Jumala vieressä on.

(Timo-Matti Haapiainen, Lasten virsi)

Erilainen vappu

Vappu 2020 ei tuntunut lainkaan vapulta. Ei simaa, ei munkkeja, ei vappurientoja, ei markkinoita, ei yhteisöllisyyttä ja ystäviä. Korona vei meiltä tämän vapun. Lapseni ensimmäisen vapun.

Meillä oli sentään ilmapallo, johon pikkuinen ihastui ikihyviksi. Mies pääsi torstaina aikaisemmin töistä ja on vapaalla vielä maanantainkin. Pelattiin miehen kanssa Borderlands 3 läpi. Aloitettiin sama peli uudestaan. Mies toi minulle kaupasta Ben &Jerry’s -jätskiä. Ihailin muiden vappubrunssikuvia instagramissa. Omat läheiset ovat kaukana.

Sain nukkua aamulla pitkään, yli yhdeksään. Se teki hyvää, vaikka tarkoittikin sitä, että mies valvoi vauvan kanssa aamulla. Päiväunet jäivät lyhyiksi. Kohta on sauna lämpimänä, ehkä se huuhtoo pois surut ja murheet.

Kolme eri ajankohtaa kotona

Kun korona nyt on teljennyt meidät enemmän ja vähemmän koteihimme tulin ajatelleeksi, että viikon päästä olen ollut vuoden ns. kotona. Lopetin tuolloin päivätyöni raskausvaivojen vuoksi. Verrataanpa nyt kotonaoloa raskausaikana, lapsen saatuani ja nyt korona-aikana.

Raskausaika

Jäin kotiin huhtikuun alussa käytyäni neuvolassa keskustelua omasta jaksamisestani, alati lisääntyvistä supistuksista ja vaivoista. Määräaikaiset pätkätyöni takasivat sen, että minulla ei ollut irtisanomisaikaa vaan päätöksen tehtyäni työskentelin silloisen kolmen päivän määräaikaisen sopimukseni loppuun. Iso taakka putosi sydämeltä, kun sain jäädä kotiin joka aamuisen töihinmenon sijaan. Olin jo aiemmin oksennellut ja pyörtyillyt töissä ja valvotut yöt saivat aikaan sen, ettei aamu neljältä herääminen todellakaan ollut mitään herkkua. Olin tuolloin neljännellä kuulla raskaana.

Kotona oli mukavaa, kun sai aamulla nukkua pitkään ja kiriä yöllisten valvomisten jättämää univelkaa. Ei tarvinnut pelätä, että rehkiminen käynnistäisi synnytyksen etukäteen. Tosin kaikenlaisia pelkoja sitä silti mahtui mukaan niihin kuukausiin, jotka olin töistä pois ennen synnytystä. Sairaalassa käytiin lapsivesivuotoepäilyjen vuoksi useampaan kertaan. Kesä tuli ja tylsyys samalla. Odottelin vain miestä kotiin töistä, jotta pääsimme nauttimaan kesästä kaupungilla, ravintoloissa ja kahviloissa. Puudutti, aika ei kulunut ja ajattelin, että onneksi pian saan vauvan, että on edes jotain tekemistä. Kuinka hölmö sitä voi ihminen ollakaan.

Synnytyksen jälkeen

Traumat jättivät jälkensä ja masennus iski. Yhtäkkiä en saanut hetken rauhaa. Vauva ei todellakaan ollut sellainen 20h vuorokaudessa nukkuva tuoksunyytti, kuten minulle oli aina uskoteltu. Vauva itki jatkuvasti, enkä osannut sitä hiljentää. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vatsavaivojen aiheuttamaa koliikkia. Kannoin itkevää vauvaa illat ja yökaudet, aamulla olin jo kuuden aikaa työntämässä vauvaa vaunuissa ulkona, jotta saisin edes hetken olla hiljaisuudessa. Se kulttuurishokki, jonka koin oli aivan valtava. Oma toipilasaika meni aivan sumussa. Mies palasi jo töihin ja jäin yksin. Kaipasin kesää ja mietin miksi helvetissä olin ikinä valittanut siitä vapaudesta, jota raskausaikaina koin. Kaipasin omaa aikaa, omia puuhia, vapautta ja kaupungilla päämäärätöntä pyörimistä.

Joulun jälkeen alkoi kuitenkin todella helpottaa. Vauva oppi uusia asioita, alkoi nukkua paremmin ja viihtyi jopa hetken itsekseen. Vauva nauroi ja siihen sai kontaktia. Synnytyksen jälkeen aloittamamme vauvakerho alkoi kantaa tulosta. Sain ystäviä, vertaistukea ja päiviin sisältöä. Aloitimme muskarin ja vauvatreffailun, pyörimme kaupoilla ja ostoskeskuksissa. Kävimme vauvan kanssa ravintoloissa ja nautimme olostamme. Elämässä oli rytmiä.

Korona-aika

Rytmi muuttui kuin taika-iskusta, kun korona sulki meidät kotiin. Vauvakerhot, muskarit, kotona käyvät tukipalvelut, kaveritreffit peruttiin. Kauppoihin ja kahviloihin ei saanutkaan mennä. Tajusin taas kaipaavani edellistä vaihetta (saati sitä raskausaikaa). Kuinka kiva olikaan nähdä kavereita ja käydä yhdessä puuhailemassa. Kuinka paljon iloa saimmekaan kun kävimme seurakunnan kerhoissa ja muskareissa saati kun perheneuvonta tai pikkuhelppi kävi meillä auttamassa. Kuinka yksin yhtäkkiä taas olimmekaan. Vaunulenkkejä ei sentään ole kielletty ja säät ovat onneksi suosineet.

Vauva nukkuu nyt paremmin kuin ennen. Yöllä ei välttämättä herätä kertaakaan ja päivällä päiväuniin on alkanut tulla ruokailujen mukanaan tuomaa rytmiä. Saan hetken jopa levähtää päivisin, mikäli vauva nukkuu. Yritän pitää ihmisiin yhteyttä kännykän ja tietokoneen välityksellä, mutta ei se oikein ole sama asia. Huomaan, että vauva kaipaisi jo vaihtelua, sillä hän kummallista kyllä todella viihtyi, kun sai nähdä muita ihmisiä, ottaa mallia toisista vauvoista ja katsella uusia juttuja kaupoilla kierrellessä.

Kaiken kaikkiaan olen haikaillut aina jotain muuta kuin sitä meneillään olevaa vaihetta. En ole osannut olla ja elää hetkessä, nauttia siitä mitä on. En ole arvostanut tarpeeksi sitä ajatusta, että oikeasti voin nähdä minulle tärkeitä ihmisiä, harrastaa ja liikkua missä haluan. Nyt mietin kauhulla kesää, jolle olimme jo tehneet lukuisia reissusuunnitelmia. Oli tarkoitus matkustaa, käydä ravintoloissa ja kahviloissa, lomailla oikein kunnolla perheenä. Nyt ei ole tietoa miten pahaksi tämä koronatilanne vielä meneekään. Milloin tulee ulkonaliikkumiskielto? Kuinka monet ihanat ravintolat ja kahvilat kestävät ylipäätään menemättä konkurssiin tässä tilanteessa? Vietetäänkö koko kesä neljän seinän sisällä? Vietetäänkö seuraava talvikin?

Neljän seinän sisällä

Nyt se sitten alkaa. Arki neljän seinän sisällä. Terveys edellä mennään tietenkin ja olisi toivottavaa, että muutkin toimisivat vastuullisesti, jotta tästä koronasta päästäisiin eroon mahdollisimman äkkiä. Pääsisi palaamaan takaisin normaaliin elämään.

Miten meidän arkemme sitten muuttui? Aika paljonkin, mutta varmasti vähemmän kuin monen muun perheen. Meillähän muutos on siitä helppo, että olin jo valmiiksi kotona vauvan kanssa. Nyt olen siis vain entistä tiiviimmin jumissa neljän seinän sisällä. Kaikki kerhotoiminta on peruttu, eikä kauppakeskuksiin ym. ole enää asiaa pyörimään. Ulkoilla toki saa, kunhan vain säät sallivat eikä kenenkään läheisyydessä pyöri. Eikun pellon reunaan vaan yksinään vaunuilemaan.

Me on totuttu menemään. Kerhoilu, ystävien tapaaminen ja kauppakeskuksissa pyöriminen on ollut minulle henkireikä, sillä vauva käyttäytyy usein todella kiltisti, kun olemme liikenteessä. Hän myös nukkuu päiväunet paremmin muualla kuin kotona. Kotona oleminen (liian pitkiä aikoja) saa toisinaan pinnan kiristymään ja vauvakin kitisee tyytymättömyyttään. Aika kuluu kotona todella hitaasti, koska vauva vaatii tällä hetkellä jatkuvaa huomioimista. Mitään omia puuhia ei todellakaan pysty tekemään.

Moni sanoo toki tässä tilanteessa, että mitä valitat, kun olet itse lapsesi tehnyt. Pitäisi olla vain niin saatanan kiitollinen koko ajan kaikesta. Äideillähän ei ole lupaa valittaa mistään, koska olemme itse ajaneet itsemme tähän miinaan. Tuntemattomat ihmiset ottavat oikeudekseen arvostella meitä, kuten sekin nainen viime viikolla, joka ihmetteli miten minä idiootti olen ottanut vauvan mukaan kauppaan. Mihinhän tuo ihminen ajatteli, että esim- yh-vanhempi lapsensa laittaa kauppareissun ajaksi. Eihän hän tiennyt ollenkaan millaista elämäni on. Ties vaikka olisi vain minä ja vauva, vailla toista vanhempaa tai muutakaan tukiverkkoa.

Kaupassa sain kyllä viime viikolla ärsyynnyttyä myös lastenruokahyllyllä. Järjetön hamstraaminen, jonka ihmiset aloittivat loppuviikosta, näkyi myös korvikkeiden saatavuudessa. Onneksi itse olin aikaisin perjantaiaamuna hakemassa meille muutaman laatikollisen äidinmaidonkorviketta. Niillä pärjäämme nyt noin viikon ajan. Sen sijaan kauheita sympatiapisteitä ei saanut se nainen, joka lastasi kärryynsä nopeasti laskettuna yli 30 litraa nestemäistä korviketta sekä kaikki saman merkin jauhekorvikkeet. Helvetin kiva homma hei. Netissä useampi äiti etsii nyt paniikissa paikkaa josta saisi vielä esimerkiksi maidotonta korviketta, kun kaikki on hamstrattu loppuun. Toisen lapsi ei syö lainkaan ja toisen lapsi syö seuraavan puoli vuotta noita maitomääriä. Hamstrausta suorittivat myös isovanhemmat, jotka ostivat kymmeniä litroja korvikkeita sillä verukkeella, että lapsenlapsi saattaakin tulla käymään jossain vaiheessa kevättä. Nyt se pula-ajan säännöstely tänne!

Vaikka olenkin ärtynyt edellämainituista asioista, menee meillä kuitenkin pääosin ihan kivasti. Vauva kasvaa omilla käyrillään tasaisesti, oppii jatkuvasti uutta, syö hyvin ja nukkuukin toisinaan. Hän on mahtava persoona täynnä tunteita laidasta laitaan. Vatsavaivat ovat helpottuneet ja itkuisuus vähentynyt huomattavasti. Ensi torstaina tuo pieni ihme täyttää jo puoli vuotta! En sano, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”, mutta aika on kyllä mennyt yllättävän nopeasti ja kullannut hiukan ehkä jo muistojakin. En voi olla tuntematta ylpeyttä nyt, kun katson tuota lattialla pyörivää ja marakassia villisti soittavaa peikkotyttöä.

Maaliskuuksi meni

Se vaihtui sitten helmikuu maaliskuuksi kuin huomaamatta. Vaikka päivät ovat olleet välillä pitkiä kotona vauvan kanssa, meni helmikuu silti aikalailla ohi. Arki täyttyi vauvan kanssa kerhoiluista ja säiden salliessa myös ulkoilemaan pääsi vaunulenkkien muodossa. Vauva kävi ensimmäistä kertaa päivän verran hoidossa mummolassa, kun minun opiskeluni ja miehen koulutuspäivä sattuivat osumaan ikävästi päällekäin. Kuukauden viimeinen päivä se sitten lykkäsi lumet maahan, juuri kun olimme matkalla Korkeasaareen. Reissu onnistui onneksi ihan kivasti, vaikka lunta tuli ja vauva nukkui koko eläinkierroksen vaunukopassaan. Samalla reissulla pääsin jälleen vierailemaan suosikkiravintolassani Vapianossa.

Maaliskuu tuo tullessaan näköjään talven. Saa nähdä kuinka kauan tämä kestää, mutta itse en olisi talvea tähän kohtaan vuotta enää kaivannut. En ole kyllä talvi-ihminen noin muutenkaan; ei haittaisi, vaikkei lunta tulisi muidenkaan kuukausien aikana.

Tässä kuussa koittaa minun ja vauvan ensimmäinen pidempi autoreissu mummolaan ilman miestä. Miehen työjutut sattuivat juuri äitini syntymäpäivien kanssa samaan aikaan, joten matkaamme pienokaisen kanssa kahdestaan. Hiukan jo jännittää, vaikka aikaa on vielä lähes 3 viikkoa. Onneksi vauva useimmiten rauhoittuu ja nukahtaa autossa, mutta jokin pelko minussa koittaa kertoa, että tällä kerralla asia ei varmasti suju näin kivuttomasti. No tarpeen mukaan sitten pysähdellään.

Maaliskuussa meillä on myös ensimmäinen ryhmäneuvola, jonka ystäväni sanoi olevan oivallinen paikka vertailla vauvoja. Tämä konsepti ei juurikaan itseäni miellytä, vaikka meillä opittiinkin juuri kääntymään hienosti selältä vatsalleen ja soseruokailutkin ovat edenneet hyvää tahtia. En elä vertailusta, etenkään neuvolan ohjaamasta sellaisesta, mutten viitsinyt käydä nillittämään ja vaatimaan mitään yksilöneuvolakäyntiä, vaan ryhmäneuvola täältä tullaan.

Ensi viikonloppuna oli tarkoitus nähdä pitkästä aikaa vanhoja ystäviä, mutta tapaminen siirtyi kuukaudella aikatauluongelmien vuoksi. Ystävän kanssa on viritteillä myös eräänlainen yhteistyö ja avunanto -projekti, jossa voimme molemmat kehittää ammatillisuuttamme. Lisäksi tarkoituksena olisi ympätä jollain tavalla opinnäytetyöni tähän yhteistyökuvioon. Odotan tätä innolla, sillä opinnäytetyön aloitus alkaa olla käsillä.

Yhteenvetona siis täällä elellään aika tavallista arkea. Terveenä ollaan kaikki pysytty onneksi ja päivätkin soljuvat omalla painollaan eteenpäin.

Tapaaminen tuutor-opettajan kanssa

Heräsin tammikuun lopulla lähiopetuspäivänä siihen todellisuuteen, että minulla onkin opinnot jo aika kivalla mallilla. Olin jotenkin kuvitellut, että minulta puuttuisi vapaasti valittavia opintoja vielä reilusti, mutta edellinen tuutor-opettajani olikin vain merkinnyt muutaman hyväksiluetun kurssin väärään kohtaan. Tajuttuani tämän varasin heti tapaamisen nykyisen tuutorini kanssa, jotta voisimme kartoittaa tilanteeni.

Alunperin koulutuksen kestoksi on merkitty 3,5 vuotta monimuoto-opintoja. Minulla on nyt takana 1,5 vuotta, josta viime syksy meni äippäloman ohessa ja ensimmäisen opiskeluvuoden kävin töissä samalla. Tälle keväälle on suoritettavaa 25 opintopistettä, joka on vauvan hoidon ohella ihan kiitettävä määrä, mutta uskon suoriutuvani kouluhommista priorisoinnilla. Olen tarvittaessa järjestelmällinen ja tehokas, ja minulla on vuosien kokemus itsenäisestä opiskelusta niin lukiossa, edellisissä amk-opinnoissa kuin avoimessa yliopistossakin. Lisäksi mieheni tukee minua opinnoissa olemalla vauvan kanssa kotona lähiopetuspäivinäni ja tarjoamalla toisinaan hetken aikaa myös kotitehtäville.

Tuutor-opettajan kanssa palaveeratessa tulevaisuuden suunnitelmat selkenivät mukavasti. Tämän kevään jälkeen minulta puuttuu ainoastaan syventävä harjoittelu ja opinnäytetyö. Alustavasti olen kaavaillut harjoittelua ensi syksylle aikaisintaan lokakuun alusta alkaen, kun toivottavasti lapselle on jo saatu hoitopaikka. Harjoittelu kestänee muutaman kuukauden ja toivon sen johtavan työllistymiseen. Opparia voisin alkaa suunnitella vaikka heti, mutta ajatushautomoni huutaa melko tyhjänä. En jotenkin näe taloushallinnon alaa mielenkiintoisena opparin kannalta, sillä pidän lähinnä laadullisista tutkimuksista ja kirjoittamisesta. En niinkään määrällisistä tutkimuksista numeroineen ja käppyröineen. Niinpä luulen, ettei tässä keväällä edetä juurikaan opinnäytetyön osalta. Sen ehtii tehdä myöhemminkin, sillä opiskeluoikeuttahan minulla riittää vielä. Tuutor-opettajani oli kuitenkin sitä mieltä, että keväällä 2021 voisin vallan helposti napata paperit ulos koulusta ja siirtyä opiskelijasta työelämään.

Minulle alanvaihto tuo toivottavasti pysyvyyttä ja rauhoittaa pätkätöiden ja työttömyyden värittämää elämääni ehkä jopa vakituisen työn muodossa. Tässä elämäntilanteessa sitä kaipaa jotain mihin tukeutua ja säännöllistä palkkavirtaa tilille. Tuutorini suositteli minua hakemaan harjoittelupaikkaa sellaisilta toimijoilta, joiden palveluksessa voisin yhdistää myös aiempaa osaamistani yhteisöpedagogina. Myös sosiaali- ja terveysaloilla tarvitaan taloushallinnon osaamista. Toinen urasuunta voisi olla myös perinteinen tilitoimistotyö, johonm tradenomeja paljon palkkaillaan.

Ajatuksena on suorittaa tämän kevään opintorypäs aikataulussa. Kesällä aion mietiskellä opinnäytetyön aihetta ja harjoittelupaikkaa. Mieskin lomailee kesäaikana, joten varmasti aikaa kuluu myös rentoutuessa. Elokuussa otan yhteyttä potentiaalisiin harjoittelupaikkoihin ja toivon, että syyskuussa saamme tiedon lapsen päiväkotipaikasta, että olisin loka-marraskuussa valmis suorittamaan harjoittelun. Aikataulu tuntuu nyt varsin selkeältä, mutta saa nähdä mitä muuttujia matkaan vielä mahtuukaan.

Soseita ja nukuttuja öitä

Otsikon mukaisesti meillä maistellaan soseita ja nukutaan yöt. Miten tähän on päädytty?

Nykysuositus korvikeruokituille lapsille, joille korvike maistuu vähän liiankin kanssa, on aloittaa sosemaistelut neljän kuukauden iässä. Meillä päädyttiin tähän korkeiden korvikemäärien vuoksi. Vauva on nyt maistanut porkkanaa, maissia ja päärynää, joista tänään aloitettu päärynä on ollut suosikki. Suositellun teelusikankärjellisen sijaan hän olisi halunnut syödä vaikka koko purkillisen. Puolestaan maissi, jota itsekin maistoin hiukan inhoten, ei uponnut kyllä kovinkaan tehokkaasti. Ehkä aika tekee tuonkin suhteen tehtävänsä, sentään mitään vatsaoireita tai allergian merkkejä ei ole tullut.

Sosemaisteluita jatketaan kasvisten ja hedelmien sekä marjojen osalta. Viiden kuukauden iässä mukaan saa lisätä lihaa ja viljoja. Silloin aloitellaan sitten myös puuro. On tutkittu, että riittävä eri makujen maistelu saattaa osaltaan ehkäistä allergioiden ja jopa astman syntyä. Maitoallergiariskiä puolestaan voi ehkäistä imetyksellä, joka meillä nyt ei toteutunut.

Toisena saavutuksena vauva-arjessa saimme viime yönä nukkua koko yön heräämättä. Jo useamman viikon vauva on nukkunut heräämättä 6-8 tuntia putkeen, mutta syönyt sitten kertaalleen aamuyöllä tai aikaisin aamusta. Viime yönä hän nukkui kymmenen tuntia ja heräsi iloisella päällä jokeltelemaan, eikä huutanut ja itkenyt nälkäänsä aamulla. Uskon, että suurin vaikutus hyviin yöuniin on suoliston kehityksellä ja vatsavaivojen helpottumisella. En kuitenkaan halua väheksyä sen merkitystä, että siirsimme vauvan nukkumaan omaan huoneeseen ja olemme aktiivisesti opettaneet häntä nukahtamaan itsenäisesti sänkyynsä.

Uniasioissa voi aina tulla takapakkia. Hampaiden tulo, uudet maistelut, uudet kehitysvaiheet ym. voivat aiheuttaa unien huonontumista. Meillä käytössä on tällä hetkellä nukahtamisen apuna kohinaääni sekä tutti, joista molemmista täytyy jossain kohtaa vieroittautua. Tutin tippuminen juuri kun vauva on nukahtanut aiheuttaa heräilyä, jonka vuoksi nukuttaminen usein illalla venyy. Kohinasta vieroittumisen pitäisi olla helpompaa, sillä pelkän kohinan äänenvoimakkuuden asteittaisen vähentämisen pitäisi riittää. Aika näyttää onko todella näin.

Kuuden kuukauden kohdalla, kun unikoulut ovat jo sallittuja, moni alkaa opettaa vauvaa omaan sänkyyn tai purkamaan uniassosiaatioita, kuten sitä, että vauva on aina nukahtanut syödessä. Meillä vauva menee illalla vuoteeseen hereillä, jolloin hän ei nukahda maidon avulla. Sen sijaan haasteita meille voi tulla yösyöntien lopettamisesta. Nimittäin kun vauva herää, hän vaatii yleensä pullon ja nukahtaa syödessä tai syötyään. Tämä siis koskee yöheräämisiä. Jossain vaiheessa täytyy koittaa tarjota tuttia pullon sijaan myös yöaikaan. Nyt sellaiseen ei ole vielä ollut energiaa.

Kaiken kaikkiaan olo on kuin uudesti syntyneellä tuollaisten hyvin nukuttujen öiden jälkeen. On itselläkin vihdoin levännyt olo ja minkäänlaisia päiväunia en ole enää tarvinnut aikoihin. Muistan kyllä joka aamu kehua vauvaa siitä, miten hienosti hän onkaan nukkunut ja antanut äitin ja isinkin levätä. Hyvät yöunet ovat saaneet aikaan sen, että päivällä jaksetaan paremmin touhuta vauvan kanssa, kun kummallakaan ei ole väsykiukkua. Vanhempainvapaa on alkanut vihdoin tuntua aika kivalta.

2010-luvulla

Tässä pienenä koosteena lähinnä itselleni, ja miksei teille muillekin, mitä sitä onkaan tullut tehtyä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aina tuntuu, että elämässä tapahtuu paljon, mutta etten etene mihinkään. Ehkä tässä kuitenkin on pientä etenemistä tapahtunut.

2010: Opiskelen vielä Mikkelissä yhteisöpedagogiksi. Pitkä parisuhteeni tulee päätökseen heti tammikuussa. Suoritan harjoitteluni koulupudokkaiden parissa. Aloitan kevyen deittailun koulun ohella, mutta pääasiassa panostan opiskeluun ja sen mukanaan tuomiin ystäviin ja rientoihin. Kesän korvalla tapaan sattumalta vanhan tuttuni ja meistä tulee pari. Mies muuttaa luokseni Mikkeliin ja elellään ns. parisuhdearkea. Olen kesän töissä hautausmaalla, joka muuttuu ensipäivien kammotuksesta loppuajan jopa ihan miellyttävään yksinäisyyteen ja omien ajatusten kanssa telmimiseen. Syksyllä jatkuu taas koulu.

2011: Kevät menee opiskellessa ja opinnäytetyön puurtaminen alkaa. Teen opinnäytteen koulupudokkuudesta ensiseen harjoittelupaikkaani. Kesällä suoritan viimeistä työharjoittelua nuorten ryhmäkodissa ja perehdyn lastensuojelukenttään. Endin harjoitella 2 viikon ajan, kun minut palkataan töihin. Parisuhteelle ei tahdo olla aikaa, kun molemmat ovat kesätöissä. Etäännymme toisistamme ja tapaan uuden kiinnostavan miehen. Ero tulee ja päätän muuttaa uuden miehen kanssa Tampereelle valmistumisen jälkeen. Juuri ennen joulua juhlimme valmistujaisia.

2012: Vuosi alkaa uudessa kodissa Tampereen keskustassa. Aloitan työt henkilökohtaisena avustajana, mutta vaihdan pian autistien ryhmäkeskukseen töihin. Pomo uhkaa jatkuvasti potkuilla ja oikeusjutuilla meitä työntekijöitä, joten otan erään kinan päätteeksi lopputilin ja heittäydyn tyhjän päälle. Keväällä teen vielä muutamia sijaisuuksia päiväkodeissa. Paniikkihäiriö pahenee ja sairastun IBS:ään. Saan lääkityksen. Haen työkkärin pakottamana opiskelemaan liiketaloutta, mutta jään kolmen pisteen päähän. Kesällä käyn työhaastattelussa ja saan paikan iltapäiväkerhon ohjaajana ja nuorisotilan iltaohjaajana. Syksyllä alkavat työt vievät leijonanosan ajastani ja mies tekee reissuhommia usein monta viikkoa putkeen. Ennen joulua muutamme keskustasta syrjempään asumaan.

2013: Jatkan samassa työpaikassa kevään. Elämäni hauskimpia työaikoja mukavalla porukalla kivassa työpaikassa. Paniikkini alkaa hiukan rauhoittua. Vietän paljon aikaa itsekseni, sillä mies reissaa työn perässä. Kesän olen työttömänä ja sopimus jatkuu jälleen elokuussa. Työkaverini vaihtuu ja minusta tulee työpaikkakiusattu. Mies haluaisi vaihtaa alaa ja tuen häntä siihen. Hän alkaa opiskella aikuiskoulutuksella. Suhde alkaa rakoilla, vaikka yritän panostaa. Mies valehtelee ja joulu vietetään erillään.

2014: Mies jättää minut uuden vuoden kunniaksi kesken aamupalan. Olen kuulemma painostanut häntä opiskelemaan. Elämä pirstaloituu hetkessä. Jään yksin isoon asuntoomme ja päätän pitää sen. Minulla on siihen juuri ja juuri varaa. Olen edelleen työpaikkakiusattu, eikä kukaan halua tehdä asialle mitään. Työporukastamme muut ottavat lopputilin huonon ilmapiirin takia, minulla ei ole siihen varaa. Sinnittelen kevääseen. Minulla on muutamia suhdeviritelmiä, muttei mitään vakavampaa. Kesällä olen jälleen työtön, kunnes työsuhde jatkuu elokuussa. Ikävä työkaveri vaihtuu mukaviin tyyppeihin. Olen tutustunut kesän loppumetreillä uuteen mieheen. Hän muuttaa luokseni Tampereelle. Syksy luistaa mukavasti. Aloitan avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden opinnot. Olen lopettanut iltatyöt nuorisotilalla, joten minulla on enemmän aikaa. Uusi mies saa Tampereelta heti töitä.

2015: Kivoja työpäiviä hyvällä porukalla. Opintoja jatkan eteen päin verkossa. Haemme miehen kanssa pankkilainaa ja muutamma Asokotiin rivitaloon Pirkkalaan. Ensimmäinen ”oma koti”. Saan valmiiksi kasvatustieteen perusopinnot kesän kynnyksellä. Samaan aikaan työpaikkani ilmoittaa, ettei palveluksiani kolmen vuoden jälkeen enää tarvita. Koko yksikkö suljetaan ja meidät heitetään tyhjän päälle. Kolmen vuoden kohdalla pitäisi tulla vakinaistaminen, se jää haaveeksi. Etsin paniikissa uusia töitä ja saankin työn samalta alalta. Kesä menee uuden työn aloittamista odotellessa. Elokuussa uuteen työpaikkaan aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi. Solahdan porukkaan ihan kivasti ja viihdyn. Aloitan avoimessa yliopistossa journalistiikan ja viestinnän opinnot, koska minulla on liikaa aikaa.

2016: Työt jatkuvat joululoman jälkeen ja haen keväällä eräänlaisiin opettajaopintoihin. En pääse sisään. Hankin lemmikkikanin rivarimme tyhjään huoneeseen. Kesä menee lomaillessa kunnes työt jatkuvat taas syksyllä. Suhde alkaa maistua puulta. Siihen liittyy liikaa sellaisia asioita, joita en voi hyväksyä ja jotka eivät sovi tulevaisuuden haaveisiini oikein millään tavalla. Eroamme joulukuussa minun aloitteestani. Joulunaika menee uutta kämppää metsästäessä.

2017: Asunto löytyy ja muutan elämäni ensimmäiseen yksiöön Ylöjärvelle. Kani vie asunnon ainoan makuuhuoneen, joten nukun keittiössä. Vajaa kolmekymppisenä koen olevani pohjalla. Kevät menee töissä ja deittaillessa, käyn jopa tinder-treffeillä, jotka eivät tuota tulosta. Vierelle kuitenkin löytyy kesän korvalla nykyinen mieheni. Hän muuttaa luokseni ja vietämme huippukesän lomaillen. Mies alkaa hakea töitä pirkanmaalta ja saakin niitä, mutta saa samalla hyvän työtarjouksen vanhalta työpaikaltaan varsinais-suomesta. Syksyllä jätän työni ja muutamme miehen kanssa Turkuun. Ehdin viettää kuukauden vapaaherrattaren elämää, kun työhaastattelussa tärppää. Alun jouluapulaisen homma muuttuu määräaikaisten työsuhteiden jatkumoksi.

2018: Mies matkaa joka aamu tunnin työpaikalleen ja minä puoli tuntia omalleni vastakkaiseen suuntaan. Illalla kohtaamme kotisohvalla ennen nukkumaan menoa. Vapaa-ajalla tutustumme uuteen kotikaupunkiin, joka on miehelle ennestään tuttu. Keväällä alamme puhua talon ostosta ja haemme pankista lainaa. Pien löytyykin omakotitalo, johon pääsemme muuttamaan jo ennen kesää. Kesällä ei juuri lomailla, mutta saan tietää keväällä puolivitsillä hakemani opiskelupaikan tärpänneen. Syksyllä aloitan monimuoto-opinnot liiketalouden allalla. Syksy menee koulussa, jossa teen lyhyempää konttoripäivää ja muuten opiskellessa. Reissaillaan ja nautitaan elämästä miehen kanssa. Jätämme ehkäisyn pois ja ajattelemme, että tärppää, jos on tärppääkseen, muttei varmasti ihan vähään aikaan. Alle kahden kuukauden päästä joulukuussa olen jo raskaana.

2019: Teen raskaustestin, kun olen ollut keuhkoputkentulehduksessa ja oksennellut lähes kuukauden. Testi näyttää plussaa. Pahoinvointi ja myöhemmin keuhkomykoplasmaksi paljastunut tauti kestävät huhtikuulle. Joudun olemaan paljon pois töistä. Pomo muuttaa sopimukseni kolmepäiväiseksi sairauslomani aikana. Alan myös saada vihjailuja siitä, ettei sopimustani jatketa, mikäli en ala olemaan enemmän töissä. Olen töissä puolikuntoisena; oksentelen ja pyörtyilen. Huhtikuussa otan lopputilin neuvolan kanssa käydyn keskustelun päätteeksi. Vauva on nyt tärkein. Jään kotiin odottamaan elokuussa alkavaa äitiyslomaa. Kesällä voin kohtalaisen hyvin, mutta ennen aikaisen synnytyksen pelko häilyy yllä. Käymme välillä jo Tyksissä näytillä ja ultrassa useita kertoja. Mies pitää kesälomaa ja odotellaan vauvaa. Syyskuussa tytär syntyy hätäsektiolla. Loppusyksy ja alkutalvi on raskasta aikaa, sillä olen toipilaana vauvan kanssa ja mieli on mustaakin mustempi. Sektiohaava repeilee ja sitä hoidetaan useampi viikko terveyskeskuksessa. Saan apua ammattilaisilta, käyn vauvakerhossa, tutustumme muihin äiteihin ja selviämme jouluun asti. Joulu vietetään minun ja mieheni perheiden parissa.

2020: Vuosi alkaa vanhempainvapaalla ja tammikuussa edessä on soseiden maistelun aloitus. Vauva voi hyvin, kasvaa, nauraa ja on vähemmän kivulias kun aiemmin. Elämä alkaa maistua. Keväällä minulla on paljon opintoja. Koitamme järkätä asiat niin, että pystyn suoriutumaan koulusta vauva-arjen keskellä. Näillä näkymin vanhempainvapaani päättyy kesäkuussa. Mies ottaa tällöin isyyslomaa ja kesälomaa, jotta voi olla kotona vauvan kanssa. On epäselvää olenko ensi syksynä hoitovapaalla kotona, opintotuella kotona opiskellen ja vauvaa hoitaen vai laitammeko vauvan päiväkotiin ja suoritan työharjoittelua ja koitan päästä työllistymään. Minulta puuttuu syksyllä enää harjoittelu ja opinnäytetyö sekä ehkä muutamia vapaasti valittavia opintoja. Aika näyttää mihin ratkaisuun päädymme.

Joulukuun kuulumisia

En ymmärrä, kuinka pienten vauvojen äideillä on aikaa pitää menestyvää vauvablogia. Minulla ei ole aikaa edes käydä vessassa rauhassa ja bloggaamisesta voi vain haaveilla. Nyt kuitenkin miehen ollessa joululomalla vielä tämän viikon, päätin ottaa pienen hetken itselleni ja päivittää teille tänne meidän kuulumisia.

Ensinnäkin vauvamme sai kasteessa nimensä 30.11. Äitini tuli jo aiemmin viikolla auttelemaan ja isäkin päivää ennen. miehen äiti näki valtavan vaivan tarjottavien ja astioiden suhteen ja minä söin voileipäkakkua ja täytekakkua neljä päivää putkeen. Hiukan itkuinen neiti rauhoittui syötöllä juuri ennen kastetilaisuuden alkua, joten homma sujui ihan mallikkaasti.

Päivät on olleet vaihtelevia. Valitettavan usein täynnä itkuisuutta ja tyytymättömyyttä. Lääkärissä on käyty; saatu Losec-kuuri refluksin hoitoon, vaikkei ole varmaa, onko tämä edes refluksia, mutta että jotain edes tehtäisiin. Huomiselle on varattu uusi aika yksityiselle lastenlääkärille, kun apua ei tahdo löytyä. Vauva on kivuliaan oloinen, itkuinen, huono nukahtamaan ja nukkumaan ja nykyään alkanut vältellä jo syömistäkin. Ennen vauva rauhoittui kauppakeskuskierroksilla ja vaunuissa, mutta nyt kaikki tuntuu olevan hankalaa ja itku tulee paikasta riippumatta. Monta iltaa on mennyt kuunnellessa tunteja kestävää itkua, jossa välillä ei ole varma, saako vauva enää kohta edes henkeä.

Lääkäreiden mielestä ensimmäisen lapsen kanssa vanhemmat ovat aina hysteerisiä ja vauvojenhan kuuluukin puklailla ja itkeskellä. ITKESKELLÄ! Jouluna vanhempani näkivät ensimmäistä kertaa vauvan iltaitkukohtauksen ja luulivat lapseJoulu meni tosiaan vanhempieni luona kaakossa. Vauva pääsi viettämään aikaa kummitädin ja isovanhempien kanssa, sekä näkemään kaikki jäljellä olevat isoisovanhemmat. Matkat sujuivat oikein mallikkaasti nukkuen ja yhden pysähdyksen taktiikalla. Joulupäivänä ajeltiin jo kotiin Turkuun ja tapanina miehen vanhemmille jouluvierailulle.

Vauva sai taas aivan liikaa kaikenlaisia lahjuksia ja mekin miehen kanssa olimme lahjamäärästä päätellen olleet kiltisti. Tänään on uuden vuoden aatto, joka menee kotosalla oman perheen kesken nuhjaillessa. Saunaa ja hyvää ruokaa tiedossa ja päivällä käytiin Kupittaanpuistossa vaunuilemassa kauniissa säässä.

Ensi viikolla on paluu arkeen miehen palatessa töihin. Varmaan teemme come backin vauvakerhoon ja käymme muutaman äipän ja vauveleiden kanssa treffailemassa kahvittelun ym. merkeissä. Viime yönnä siirryimme miehen kanssa nukkumaan eri huoneeseen, jotta vauvan äänet eivät pitäisi meitä hereillä. Se sujui ihan kivasti ja varmasti jatkamme tätä kokeilua edelleen. Muutenkin meillä vauva nukkuu nykyään omassa sängyssään ja illalla jopa nukahtaa sinne aika kivasti, kun joulun jälkeen keksin kokeilla uudelleen white noise-ääntä rauhoittajana.

Miehelle tämä loma tuli tarpeeseen, sillä töiden ja vauva-arjen yhdistäminen on ollut raskasta. Minä olen ollut todella iloinen, kun olen lomalla saanut enemmän apuja myös kotiin. Perheohjaus ja seurakunnan tarjoama pikkuhelppi loppuvat meiltä todennäköisesti, joten apua ei oikein ole enää saatavilla mistään. Se toisinaan hiukan huolettaa, sillä nuo muutamien tuntien avut ovat tuoneet helpotusta arkeen ja antaneet mahdollisuuden nukkua hiukan rikkonaisten öiden jälkeen. Onneksi sentään sektiohaava parani ja umpeutui ja saan ensi lauantaina kaverini meille hoitamaan haavaa. Äitiysfyssarilla täytyisi päästä käymään ilman vauvaa joku kerta tsekkaamassa vatsalihasten erkaumaa.

Syksyn opinnot saatiin päätökseen ennen joulua ja uudet opintojaksot starttaavat jo tammikuun lopulla. Syksyllä tein 5op ja keväälle on tulossa 25-30op setti. En tiedä miten selviän, jaiks! Vanhempainvapaakin loppuu jo kesäkuussa, enkä tiedä onko meillä varaa siihen, että jäisin vielä tytön kanssa kotiin hoitovapaalle. Tuntuu kamalalta ajatus laittaa alle vuoden ikäinen lapsi päiväkotiin, mutta aika näyttää mitä sen suhteen tapahtuu. Miehellä on vielä pitämättä 6 viikkoa isyyslomia ja varmaan saa pitää myös 4 viikkoa kesälomaa, joten syksyyn asti meillä olisi ainakin mahdollista pitää vauva kotona.

Tammikuussa aloitellaan vauvan kanssa sosemaistelut, koska korvikemäärät ovat jo aika valtavat. Josko vatsavaivat vaikka hiukan helpottaisivat, vaikka mahdollisuus myös niiden pahenemiseen on olemassa. Vauva tarttuu jo esineisiin, mutta pyörähtämisen harjoittelu on jäänyt vaiheeseen. Vatsallaan hinku olisi jo ryömiä eteenpäin, mutta taidot eivät vielä riitä. Vauvan opittua liikkumaan täytyykin sitten olla jatkuvasti silmät selässä.

Sellaisia sekalaisia kuulumisia tännepäin. Kysyäkin saa, jos jokin asia jäi tässä hopussa mainitsematta.