Alle kuukausi

Otsikon mukaisesti laskettuun aikaan on enää alle kuukausi. Mihin ne viikot nyt sitten vierivätkään? Ensin tuntui ettei syksy koita koskaan ja nyt se on jo ihan lähellä.

Kesä on mennyt vaihtelevasti. Helpotusta toi miehen neljän viikon kesäloma, joka vetelee nyt viimeisiään. Huomenna mies palaa jo töihin ja jään taas yksin kotiin odottamaan vauvan syntymää. Tiistaille on sovittu synnytystapa-arvio, joka jännittää jo hiukan. Muutamia viikkoja sitten kävimme Helsingissä ultrassa ja silloin vauva vastasi viikkoja raskausdiabeteksestä huolimatta. Lisäksi hän oli oikein päin raivotarjonnassa, joten toivotaan, että sen suhteen ei ole tapahtunut muutoksia.

Pientä huolta aiheutti rapia viikko sitten Porissa lomamatkalla lapsivesitihutusepäily, joka osoittautui turhaksi huoleksi. Samalla kävin kuitenkin hetken käyrillä istuskelemassa, jossa huomattiin vauvan sykkeen olevan yli 200. Jonkinlainen huoli tuntuu varjostavan arkea koko ajan. Vaikka sykkeet laskivat normaalimmalle tasolle, ei poikkeavan korkeaan sykkeeseen saatu mitään selitystä. Huolta aiheuttaa se, etten tunne vauvan huonoa vointia, vaan sykepoikkeama paljastui vahingossa. Mistä tiedän, ettei syke huitele nytkin yli 200?

Lomamatkat on nyt kuitenkin lomailtu tältä kesältä ja huojentaa, ettei tarvinnut käydä vieraassa kaupungissa synnyttämään tai miettimään ambulanssikuljetuksia kotisairaalaan. Seuraava etappi on tosiaan tuo tiistain synnytystapa-arvio, jonka jälkeen tiedetään taas enemmän. Muuten odotan jo koulun alkua ja on jännä nähdä, olenko vielä ensimmäisenä lähiopetuskertana yhtenä kappaleena. 5.9. tosiaan startataan suuntautumisopinnot, joilla pyrin olemaan mukana kaikesta huolimatta. Lähiopetusta kertyy viitisen kertaa syksyllä, joista ainakin lokakuun alun kerta tulee jäämään väliin. Loput lähiopetukset täytyy koittaa saada järjestettyä niin, että mies jää töistä kotiin ja minä pääsen käymään koulussa.

Omat mietinnät synnytyksen ja vauvan voinnin lisäksi suuntautuvat lähinnä imetykseen liittyviin seikkoihin. Tavoitteena on täysimetys ja koulupäiville pumpattu maito kotiin (tai ääritapauksessa vauva mukaan kouluun). Onnistuminen riippuu niin monesta asiasta, että asia selviää vasta synnytyksen jälkeen, vaikka tässä kuinka perehtyisi ja suunnittelisi.

Vaikka postaus kuulostaa siltä, että pyörittelen täällä 24/7 kauhuskenaarioita ja suunnittelen kaikkea etukäteen, mahtuu elämään myös paljon muuta. Olen saanut levätä, syönyt hyvin, tehnyt omia juttuja kuten lukenut ja tehnyt kalenteriplannerointia. Parisuhde voi hyvin ja lomalla ehdittiin viettää paljon aikaa yhdessä. Äiti ja sisko vierailivat juuri meillä Turussa tämän viikonlopun ja vaivoista huolimatta olen pysynyt melko toimintakykyisenä. Nyt vain odotellaan; H-hetki voi olla milloin tahansa.

Muitakin kuulumisia

Jotta tää blogi ei menis ihan pelkäksi raskaus- ja diabetesavautumiseksi, postailen nyt ihan muita kuulumisia. Kesä on täällä, juhannus vietetty ja enää vähän päälle kaksi viikkoa miehen kesälomaan.

Juhannus sujui oikein mallikkaasti perheen parissa. Suuntasimme kaakkois-suomeen vanhempieni luokse mökkeilemään. Paikalle saapui myös siskoni, joka oli tehnyt meille juhannusherkuksi oikein maittavan mangojuustokakun. Ruoka oli muutenkin hyvää ja sitä piisasi; söin myös kesän ensimmäisen Vedyn, joka kyllä aina saa aikaiseksi sellaisen kesäisen fiiliksen.

Juhannusaattoiltana satamassa oli väkeä kuin meren mutaa. Tivoli pyöri, vaikka ilta oli jo pitkällä ja ihmiset istuivat ravintolalaivojen terasseilla tai satamatorin kojujen äärellä. Välittömiä karjalaisia, joiden seassa näkyi ja kuului muutama muualtakin tullut. Hyvin sovittiin sekaan me varsinais-suomalaisetkin.

Muuten alkukesään ovat kuuluneet tuoreet herneet, marjat ja pehmisjäätelö, jota ilokseni voin taas syödä monien vuosien tauon jälkeen. Olen myös päässyt kokeilemaan muutamia erilaisia mocktaileja, kun pepsi max ja zero cola ovat alkaneet tylsistyttää.

Viime viikonloppuna käväisimme Tampereella ihan ilman ennakkosuunnittelua. Varasimme aamupäivällä omppuhotellista huoneen ja laitoimme matkalta viestiä kummityttöni äidille. Heille sopi tapaaminen ja kävimmekin Ideaparkissa syömässä ja kiertelemässä hetken. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia.

Tsekkasimme sisään hotelliin ja lähdimme käymään Hämeenkadulla sijaitsevassa Pella’s cafessa, jossa oli oikein kunnon rivi herkullisen näköisiä juustokakkuja. Siinä ”kahvitelessamme” tuli mieleen ottaa yhteyttä ystäväämme, jonka tapasimmekin illan päätteeksi Cafe Euroopassa mocktailien ja muiden virvokkeiden parissa. Todella terapeuttista päästä avautumaan ja juttelemaan pitkästä aikaa taas kaikesta. Kyllä ystävät ovat sitten kultaakin kalliimpia. Harmi, ettei Turkuun ole oikein siunaantunut läheisiä koulukavereita lukuunottamatta.

Tuleva viikonloppu menee kotosalla, vaikka tarkoitus oli lähteä alunperin Seinäjoelle pesäpallon itä-länsi-viikonloppuun. Kahtena aikaisempana vuonna olemme siellä käyneet ja aivan mahtavia tapahtumia ovat silloin järjestäneet sekä Imatra että Joensuu. Nyt, kun ottelut kerrankin pelataan täällä länsirannikolla päin, emme uskalla lähteä enää tuollaiselle reissulle tässä vaiheessa raskautta. Lisäksi on luvattu paikkapaikoin aika kurjaa säätä, joten pelit näkyvät meillä television välityksellä. Jos aikaa jää, niin viikonloppuna voisi myös koota tuon pinnasängyn tuosta eteisestä kuleskelemasta ja tilaa viemästä.

Ensimmäisen ylityksen mukanaan tuoma stressi

Maanantaina koitti aamu, jota en toivonut tulevan. Ensimmäinen aamupaastorajan ylitys kotimittauksissa. Arvon tulisi olla alle 5,5, mutta mittari näytti 5,7. Takana oli kurja yö, nestehukka ja kivuissa valvominen. On sanottu, että stressi ja huonot yöunet vaikuttavat juuri aamupaastoon? Soimasin itseäni, sillä juuri tällä viikolla on aika kontrolliin, jossa olin ajatellut pyytää mittaamisten vähentämistä. Pyyntö tuskin kannattaa, jos tässä nyt alkaa paukahdella arvot yli.

Tänään mittasin pelonsekaisella jännityksellä aamuarvoa. Olin laittanut herätyksen soimaan aikaisemmin, jottei paastoaika venyisi liian pitkäksi. Maanantaina paastoaika oli yli 12h, josta ylityksiä ei ole aiemmin tullut. Tänään heräsin puoli yhdeksän ennen kellon soittoa ja sain aamupaastoarvoksi juuri alle rajan eli 5,4. Paastoajan pituus oli 11,5h. Täytyneeköhän sitä lyhentää ennestään?

Moni puhui vertaistukiryhmässä siitä, miten paastoarvot alkoivat ylittyä, kun raskausviikkoja alkoi tulla 30 täyteen. Minulla on nyt meneillään kolmaskymmenes viikko, joten tavallaan sopisin hyvin tuohon olettamukseen. Kuulemma kehon oma insuliinintuotanto heikkenee näillä viikoilla ja saattaa parantua taas aivan loppuraskaudesta. Toivoa sopii, sillä insuliini ajatuksena ei houkuta.

Ajattelin myös kokeilla rakentaa iltapalaa hiukan toisella tapaa. Monet suosittelevat proteiinipitoista ateriaa ennen nukkumaan käyntiä. Toisaalta juuri protskuiltapala oli kyseessä sunnuntai-iltana, kun maanantaina sitten ylitys tapahtui. Taitaa olla vähän tähtien asennosta kiinni nämä hommat.

Ensimmäiset pistot

Kerroin aikaisemmin, kuinka olin saanut raskausdiabetesdiagnoosin sokerirasitusarvojen perusteella. Tänään koitti se päivä, kun pääsin neuvolaan juttelemaan asiasta ja saamaan tarvittavat laitteet ja ohjeistukset.

Minulla ylittyi siis sokerirasituksen jälkeinen kahden tunnin päästä mitattava arvo, eli elimistöni ei ehtinyt laskea sokeriliuoksesta saatua sokeripiikkiä kahdessa tunnissa vaaditulle tasolle. Tämä arvon ylitys ei ollut kiinni omista valinnoistani esim. edellisen päivän syömisistä. Kohonnut riski raskausdiabetekseen minulla toki oli ylipainon takia, joka on syntynyt omien valintojeni vuoksi.

Pelkäsin etukäteen kotiseurantamittauksia aivan järjettömästi, sillä minulla on kova neulakammo ja taipumus pyörtyillä spontaanisti jo aivan perus verikokeissa. Nyt ajatus siitä, että minun itse täytyy kyetä tuo toimenpide suorittamaan oli pelottava. Sain pikaopastuksen laittaan käytöstä neuvolassa ja neuvolatyöntekijä laittoikin minut heti kokeilemaan itseni pistämistä. Kehotus tuli täysin puun takaa, mutta en kehdannut olla testaamatta, vaan rohkaisin mieleni ja hoidin homman. Uskon, että tämä onnistunut suoritus sai aikaan sen, ettei yksin kotona seuraava pisto jännittänytkään enää niin kovasti.

Mittasin siis neuvolassa testikerran ja kotona lounaan jälkeisen arvon. Lounaan jälkeen arvo oli 6,1mmol. Mittaan joka toinen päivä, 4 kertaa päivässä: aamupaaston herättyäni ja 1h aamupalan, lounaan ja päivällisen jälkeen. Aamupaaston tulee olla alle 5,5mmol ja aterian jälkeinen arvo alle 7,8mmol. Lounaan jälkeinen kotimittaus meni siis arvon puolesta oikein kivasti ja neuvolassa 1,5h jättiaamiaisen jälkeen tehty yllätystestikertakin näytti 6,1mmol.

Sain neuvolasta kotiin laitteiden lisäksi tietoa raskausdiabeteksen vaikutuksesta sekä ravinto-ohjeita. Yleisesti neuvolassa sovittiin, että vähennän selkeitä sokerinlähteitä eli ns. herkkuja ja jossain määrin piilosokereita. Ärtynyt suolistoni (IBS) tuo osaltaan haastetta ruokavalioon, sillä esimerkiksi monet sokeriarvojen kannalta hyvät kasvikset ja hedelmät eivät sovi vatsalleni ja suolistolleni. Neuvolassa kuitenkin ohjeistettiin syömään ensisijaisesti sen mukaan mitä suolisto kestää.

Olin etukäteen lukenut keskustelupalstoja, jossa puitiin mm. sokerinmittaus välineistön epätarkkuutta ja eri neuvoloiden käytäntöjä mahdollisten sokeriarvojen ylitysten suhteen. Ainakin täällä laitteisto on tänä vuonna uudistettu ja vanhoja laitteita tarkempi. Entisissä laitteissa heitto oli 15% luokkaa, mutta tässä uudessa sen pitäsi olla n. 8-9%. Lisäksi neuvolassa oltiin kanssani samoilla linjoilla siitä, että nyt alussa testailen erilaisia ruoka-aineita, että näen nostaako joku arvoja liikaa. Ei ole tarkoituksen mukaista rangaista ensimmäisistä ylityksistä heti tablettilääkehoidolla tai insuliinilla, vaan totuttautua pikku hiljaa siihen, miten oma keho toimii.

Tämä mittausprojekti jatkuu synnytykseen asti. Mikäli arvot pysyvät hyvinä, voidaan mittauskertoja karsia tai vastaavasti lisätä, mikäli ylityksiä tulee paljon. Vauvan painoarvion saamiseksi loppuraskaudesta ultrataan vielä ylimääräinen kerta.

Homma vaikuttaa kaiken kaikkiaan nyt aika simppeliltä. Herkutteluunkin annettiin lupa kohtuuden rajoissa, joten juhannuskaan ei mennyt kerta laakista pilalle. Mikäli koko ajan lisääntyvät kivut sallivat, niin loppuviikosta suunnataan itään mökkeilemään hyvillä fiiliksillä.

Sokerirasituksesta ja radista

Kävin eilen kauhun saattelemana sokerirasituksessa. Pelkäsin aivan tolkuttomasti etukäteen sitä pahoinvointia ja ajatusta siitä, että koitan kaksi tuntia pitää sen tyhjään vatsaan juodun sokerilitkun sisälläni jossain kuumassa odotusaulassa. Hommaa ei helpota sekään, ettei minulta saa otettua verikokeita enää nykyään muuten kuin makuuasennossa pyörtyilyn vuoksi. Olen oikea maanantaikappale.

Varasin mukaan hyvän kirjan ja ajattelin, että nyt vaan sinnitellään. Sain kinuttua itselleni makuupaikan ja ehdottivat vielä päivystyspuolelta omaa huonetta, jossa saisin makoilla rasituksen ajan, ellei akuutimpia potilaita tulisi. Tämä sopikin hyvin. Paastoverikokeen jälkeen join kylmän vadelman makuisen juoman ja jäin odottelemaan tunnin kohdalla otettavia verikokeita.

Olo alkoi heikentyä heti juoman jälkeen, mutta makuullaan olo toi helpotusta. Puolen tunnin päästä tiesin jo, että hyvin tulee menemään, sillä olo lähti helpottumaan. Tunnin ja kahden tunnin päästä otettavat kokeet menivät hyvin, vaikka kaikki otettiin samasta kohtaa vasemmasta kyynärtaipeesta, mikä hiukan teki kipeää. Ei kuitenkaan ollut mitään pyörrytystuntemuksia vaikka takana oli pitkä paasto.

Pääsin lähtemään kotiin ja syömään kunnolla. Hyvä mieli jäi pelosta huolimatta, ainostaan tulevat tulokset jäivät jännittämään. Olen luonut itselleni toisen kauhun kotona tehtävistä sokerimittauksista mahdollisen raskausdiabeteksen tarkkailussa. En kestä neuloja, enkä itseni pistämistä. Tiedän toki millaiset välineet kyseisessä toimenpiteessä ovat käytössä, että ei sitä nyt millään jättineulalla lähdetä sohimaan, mutta silti ajatus tuntuu pelottavalta.

Tänään soittelin sitten neuvolasta tuloksia. Paastoarvo oli 4,7 ja tunnin arvo 9,5. Huokaisin jo helpotuksesta kunnes sain kuulla, että omituista kyllä kahden tunnin arvo ylittyi 0,1 millimoolilla. NOLLALLA PILKKU YHDELLÄ! Siitä rapsahti sitten raskausdiabetesdiagnoosi ja neuvolaan aika, jotta minulle voidaan antaa kotimittausvälineet. Olin jo niin iloinen kuullessani, että paastoarvo oli noinkin hyvä, koska moni narahtaa siitä.

Teki mieli huutaa, sillä painajaismainen kotimittaus on nyt edessä. Asiaan varmasti tottuu, mutta ekat kerrat tulevat nostamaan palan kurkkuun. Onneksi ylitys oli noinkin pieni, joten voi olla, että kotimittailussa arvot pysyvät ruodussa. Silti jokin minussa huutaa, että olisi nyt ylittynyt kunnolla sitten s*tna.

Minulla ei ole raskausdiabeteksesta mitään käsitystä. En siis tiedä miten voin syömisilläni vaikuttaa juuri kahden tunnin arvoon. Ymmärrän toki sen, että sokerin vaikutus ei ole laskenut toivotulla tavalla tunnista kahteen välisenä aikana, mutta miten voin siihen vaikuttaa ruokavaliolla? Kertokaa ihmeessä joku minua valistuneempi! Kaikki neuvot ovat nyt tarpeen, ettei tästä napsahda pidempiaikaista riesaa, vaan kotimittauksen tulokset olisivat rajojen sisällä.

Vielä en ole kyennyt edes ajattelemaan niin pitkälle, että jos arvot ovatkin kotimittauksissa jatkuvasti koholla. Lähinnä mietin nyt sitä, millä edellisiltana syömälläni asialla olisin voinut välttää tämän p*skan. Totuus toki on, että olen ylipainoinen ja koko raskauden ajan ollut melkolailla varma siitä, että tässä kohtaa se radi-diagnoosi tulee, mutta harmittamaan jäi, että olin noin lähellä selviytyä kuivin jaloin.

Visiitti synnärillä

Olin ajatellut, että vierailemme loppukesästä synnärillä katsomassa paikkoja ja tutustumassa toimintaan. Kuitenkin viime tiistai aikaisti vierailua.

Lyhyesti kerrottuna (ja hiukan vähemmän ällöttäviä yksityiskohtia): soitin päivystykseen illalla, koska pelkäsin lapsiveden tihkuvan. Sieltä konsultoitiin synnytysosastoa ja saimme kutsun pistäytyä välittömästi. Jännitys alkoi olla jo melkoinen, vaikka epäilinkin olevani vain hysteerinen.

Paikalla oli heti synnytyslääkäri, kätilö ja kätilöharjoittelija. Pääsin suoraan tutkimuksiin, joissa ensimmäinen testi antoi aihetta huoleen. Lääkäri voivotteli jo ja mietti jatkosuunnitelmaa, kun makasin vielä epätietoisena hoitotuolissa. Toinen testi päätettiin ottaa ja sen tuloksen valmistumista piti odottaa 5 minuuttia. Pitkät minuutit.

Sillä välin lääkäri tutki kohdunsuun tilanteen ja ultrasi. Kaikki näytti kuitenkin olevan ok, ja testikin osoittautui sitten lopulta negatiiviseksi. Kyse ei ollut lapsivedestä. Vaikka ei selvinnytkään, mistä sitten oli kyse, pääsimme lähtemään kotiin.

Iso kiitos henkilökunnalle myötäelämisestä, ymmärtämisestä ja siitä, ettei huoltani vähätelty. Pääsin suoraan tutkimuksiin, eikä tarvinnut kotona epätietoisena miettiä tilannetta. Saimme mukaan muutaman uuden ultrakuvan ja huojentuneemman mielen.

Hiukan rahasta

Lopetettuani työnteon, olen elellyt opintotuella ja opintolainan rippeillä. Kuukaudessa saan siis Kelasta 250€. Tammikuussa olen nostanut kevään opintolainaosuuden, josta ei kyllä varmasti ole mitenkään mainittavasti roposia jäljellä. Onneksi mies ja vanhemmat jeesaavat tarvittaessa.

Kesäksi sain järjestettyä kesäopintotuen ja uuden lainapotin. Elokuussa siirryn sitten näillä näkymin äippärahoille. Kävimme mieheni kanssa pankissa neuvottelemassa jatkosta ja avasimme samalla yhteisen tilin. Yhteinen tili toimii tällä hetkellä aikalailla yhteen suuntaan, eli mies on laittanut sinne hiukan rahaa sitä varten, että omat rahani eivät riitä. Sieltä on maksettu muutamia isompia sähkölaskuja, mutta muuten niihin rahoihin ei ole juurikaan kajottu. Minähän en omista tuloistani pysty toistaiseksi sinne mitään laittamaan, mutta toivon, että sekin asia muuttuu jatkossa.

Pankki suostui siihen, että kaksi neljästä lainastani laitettiin lyhennysvapaalle vuodeksi. Se helpottaa tilannetta. Jouduin samalla myös katkaisemaan rahastosijoituksiini menevät rahavirrat, sillä näillä tuloilla ei rahastoihin panosteta. Mies lyhentää omia lainojaan ja sijoittaa rahastoihin kuten ennenkin.

Tuntuu pahalta olla lähes rahaton. Eihän kukaan pärjää 250€/kk, joten on selvää, että mies osallistuu kuluihin enemmän. Vauvahankinnat on rahoittanut pääosin mies, samoin sen, että ruokaa on pöydässä. Valtaosa huvitteluun kuluvasta pääomasta tulee miehen lompakosta. Moni sanoisi, että niinhän sen kuuluukin mennä, mutta minulle ajatusmalli on hankala. Haluaisin tulla toimeen omillani; osallistua vauvan vaatteiden ja tavaroiden ostoon, tarjota terassikaljan tai ruuan hiukan useammin, osallistua hemmetin kalliin lämmitysöljyn hankintaan ym. Toisaalta minä olen nyt se, jonka työuraan tulee katko vauvan takia ja jonka eläke ei kerry samalla tavalla kuin mieheni.

Tämä postaus on nyt hiukan tällaista tajunnanvirtaa; kamppailua sen välillä olisiko onnellinen ja huoleton vai tuntisiko suurta syyllisyyttä.