Hiljaisuuteen katkos

Joku on saattanut huomatakin, että Hallamaassa on oltu hiljaa. Ihan liian hiljaa ja ihan liian kauan.

Ei hätää, kaikki on hyvin. Päällä on vain ollut totaalinen kirjoitusblokki, sillä elämässä on lähinnä yksi asia. Raskaus ja sen erinäiset lieveilmiöt. Ei ole kuitenkaan tuntunut hyvältä kirjoittaa. Kaikki on niin epävarmalla pohjalla ja blogi liian julkinen riskiviikkojen avautumiseen. Nyt kuitenkin viikot ovat edenneet niin, että viimein päätin avata sanaisen arkkuni.

Edelliset kirjoitukseni käsittelivät sairastumista ja huonovointisuutta. Yskä on vaatinut jo keuhkospesialistilla käynnin. Siellä diagnoosiarvioksi päätettiin keuhkomykoplasma tai keuhkoklamydia. Kumpikin kuulostaa veemäiseltä. Palasin inhaloitaviin lääkkeisiin ja olen nyt saanut yskää joten kuten hallintaan. Samalla on vähentynyt myös pahoinvointi ja viime viikko olikin ensimmäinen yrjötön viikko sitten uuden vuoden alkamisen.

Kävimme tänään nt-ultrassa. Viimeisten viikkojen hallitseva tunne on ollut pelko. Pelko siitä, että kaikki onkin päin helvettiä. Että kehoni pettää minut ja mieheni. Onneksi kaikki näytti olevan hyvin. Pelko hellitti hetkeksi, vain siirtyäkseen lievempänä jo miettimään seulontaverikokeita ja tulevaa rakenneultraa.

Paljon puhutaan raskauden seesteisyydestä ja äidin hehkusta. Ne ovat nykyisin lähinnä vitsin tasolla. Olen niin rupuisessa kunnossa, kun ihminen nyt vain voi olla. Esikoisen odotus on piinaavaa, sillä kaikki on uutta. Jokainen oire tuntuu epänormaalilta ja vaaralliselta. Pahoinvoinnin takia syöminen on ollut vastenmielistä, mutta väsymyksestä huolimatta myös nukkuminen on ollut välillä hankalaa. Aikaiset työaamut ovat vieneet mehut tehokkaasti.

Olo on kuitenkin nyt kohentunut, vaikka edelleen kroppa protestoi aamuisin heräämistä. Töissä on ollut raskasta. Ihan rehellisesti. Ihan helvetin raskasta. Koulu sentään on hoitunut hiukan sivussa vasemmalla kädellä. Saa nähdä miten kauan tämä yhdistelmä onnistuu.

Vaikka tämä teksti nyt kuulostaa siltä, että elän elämäni kurjinta aikaa, olen silti aivan loputtoman onnellinen siitä, että tällainen ihme on meille suotu. Päiviin on alkanut hiljattain tulla muitakin värejä harmaan lisäksi. Ultratulos sai aikaan suurta riemua ja kirpparilta tuli ostettua ihan liian monet pienet collegehousut. Housut ovat tärkeitä.

Sairauslomalla

Uskokaa tai älkää, olen edelleen sairauslomalla. Kävin kokeilemassa töissä viikon verran, mutta keuhkoni ovat jollain merkillisellä tavalla päättäneet lakata toimimasta. Yskin, yskin ja yskin. Iltaisin yskittää, kun koittaa käydä nukkumaan. Aamuisin jouduu räkimään tunnin pari limaa kurkusta, ennen kuin alkaa voittaa. Olen aika tympääntynyt tähän pöpöön, jonka hoitoon ei tunnu olevan mitään apuja saatavilla.

Puhuin jo aiemmin siitä, miten yskiminen saa aikaan oksentelua. Myös haukottelu, aivastelu, ulos meno, sisälle tulo, kaikenlainen liikunta saa aikaan oksentelua.

Aluksi ongelmana oli tuo maaginen keuhkopöhö, mutta toinenkin syyllinen ilmestyi yllättäen. Olen siis myös alkumetreillä raskaana. Riskiviikkoja on vielä jäljellä, eikä varmuutta parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta vielä ole. On vain odotettava.

Postaustoiveita vailla

Nämä postaukset ovat aina hiukan meh. Kuitenkin ainakin itselleni kirjoittajana on välillä tärkeä pysähtyä miettimään, mitä itsestäni haluan jakaa ja mitä muut minusta haluaisivat tietää.

Siksi pyydänkin teiltä, arvon lukijat, postausideoita!

Mitä olet halunnut tietää minusta/meidän kodista/työstäni/opiskelustani/mielipiteistäni/sairauksistani/muusta?

Auttakaa minua writers blockin kanssa. Myös te piilolueskelijat… Tiedän, että olette siellä!

En suosittele!

Olen usein sanonut, että pahinta mitä minulle voisi tässä peruspöpöviidakossa tapahtua olisi Noro-virus. Käsitykseni tästä on kuitenkin muuttunut hiukan tässä viimeisen kuukauden aikana. Pahin pöpö taitaakin olla keuhkoputkentulehdus.

Neljä viikkoa yskää täynnä, pari viikkoa liman ja vatsalaukun sisällön oksentelua. Kaksi viikkoa pois töistä. Neljä kertaa lääkärissä, neljät eri lääkkeet. Silti olo on ihan yhtä huono kun aiemminkin. Jopa huonompi, kuin taudin alkupuolella.

Tulehdusarvot ovat vähän koholla; täsmää virukseen. 8 päivän turha antibioottikuuri siis alkuun. Sitten oksetusta aiheuttavia poreyskätabletteja. Ventolinea avaavana hoitona ja Flixotidea kortisoonipohjaisena. Ja ei auta! EI SAATANA AUTA YHTÄÄN!

Nukun puoli-istuvassa asennossa. Aamupalat päätyvät kokoajan tuohon vieressä olevaan siniseen ämpäriin. (No okei tänään auton viereen pihalle…) Tuosta ämpäristä on tullut minulle yhtä merkittävä kuin käsilaukusta Muumi-Mammalle. En mene mihinkään kodissani ilman sitä. Pakolliset lääkärikäynnit menee oksennuspussin kanssa.

Yskä on puuskittaista ja jää päälle. Välillä keuhkoputket ovat limaa täynnä, eikä henki kulje. Tukehtumisen tunne on läsnä ja todellinen. Jokaisella lääkärikäynnillä keuhkoista kuuluu pihinää ja vinkunaa. Näin emetofobikkona tämä ykäosuus on ollut sangen ”viihdyttävä”.

Eikö tässä maailmassa ole mitään kunnon troppeja tällaiseen? NYT NIITÄ HEVOSKUUREJA TÄNNE!

Omakotitalo ja siivous

Kaupallinen yhteistyö: Freska

Osa ehkä muistaakin, kuinka kirjoittelin syksyllä omakotitalon mukanaan tuomista haasteista.

Noh, siinä kirjoituksessa ei tullut mainittua ehkä rassaavimmasta omakotitalopuuhasta, nimittäin koko tämän lukaalin saattamisesta inhimilliseen kuntoon! Siivous on kautta aikojen ollut top1-listani kiistattomalla kärkisijalla. Edellisessä blogissani kirjoitinkin, kuinka minä ja exäni kyllästyimme jatkuvaan siivousriitelyyn ja hankimme siivouspalvelut ulkopuoliselta taholta. Voitin tällöin blogiarvonnasta Freskan kertasiivouksen ja sille tielle jäimme.

Valitettavasti elämänmuutokset ajoivat minut erilleen näistä ihanista siivouksettomista ajoista ja olen jälleen joutunut siivoamaan itse. Neliöitä on tällä hetkellä 140, mikä ei ole aivan valtava määrä, mutta ihan riittävän v-mäinen, mikäli talossa sattuu asumaan kaksi henkilöä, joista kumpikaan ei innostu siivoamisesta pätkääkään. Lisäksi kaikkialle ehtiväinen karvapallokani sotkee paikkoja minkä kerkeää.

Etenkin nyt, kun yritän yhdistää työn, opiskelun ja jonkinasteisen perhe-elämän, ei siivoukselle tahdo jäädä aikaa. Toki aikaa kuluu pyykinpesuun, astianpesukoneen kanssa puljaamiseen, tavaroiden siirtelyyn ja järjestelyyn… Mutta siihen varsinaiseen kunnon pesuun ja kuuraukseen ei kyllä juurikaan ole aikaa. Lähinnä tulee siivottua paniikissa ennen vieraiden tuloa.

Freska hoiti aikanaan kotimme putipuhtaaksi. Hinta saatiin säädettyä sopivaksi, kun tilasimme 1kerta/kk siivouksen ja annoimme siivoojan käyttää meidän siivousvälineitämme. Lisäksi räätälöimme vielä hommaa siivoojan kanssa niin, että hän keskittyi kaikkein ärsyttävimpiin siivouskohteisiin, kuten pölyjenpyyhintä ja lattioiden moppaus ja imurointi. Tarvittaessa saatoimme pyytää siivoojaamme tällä kertaa pesemään uunin tai jääkaapin tai panostamaan vain ikkunoihin. Siivouspalveluihin voi vielä näppärästi käyttää kotitalousvähennystä.

Tuon muutaman tunnin aikana, kun siivooja touhusi talossamme, me olimme töissä tai kävimme kaupungilla. Kotonakin olisi saanut olla, mutta tuntui siltä, että olisin siellä vain tiellä. Se tunne kun puhtaaseen kotiin pääsi, oli ihan mahtava! Miten ihmeessä ne tv-laitteiden ympärillä leijuvat staattiset pölyt saa pois tuosta noin vain? Minä en siinä onnistu vieläkään, siivoojamme teki sen hetkessä.

Freskan pyytäessä yhteistyötä, en epäillyt hetkeäkään. Jos sinullakin on tarve saada siivooja kotiin, kannattaa tämä vaihtoehto pitää mielessä. Itse ainakin suosittelen lämpimästi.

Sivellintekstausta kokeilemassa

cof

Ostin jo viime vuoden puolella Kelly Klapsteinin kirjan Sivellintekstauksen taito – Opi luovan tekstauksen ja kalligrafian tekniikoita. Luin kirjan läpi oston jälkeen yhdessä illassa. mutta näin kauan kesti, ennen kuin sain aikaiseksi kokeilla uutta sivellinkynääni kirjan ohjeiden avulla.

Koska harrastelen omaksi ilokseni Bullet Journalointia ja Plannerointia, ajattelin, ettei uusien kirjoitustyylien oppimisesta olisi haittaakaan. Ehkä joskus vielä tekstaukseni näyttää siltä, että kehtaan esimerkiksi otsikoida kalenteriani näitä tekniikoita hyödyntäen.

Sivellintekstauksessa kynän terä on tussimainen, mutta taipuisa. Yläspäin piirtyvät vedot tehdään hennosti, vain hiukan paperia hipoen, kun taas alaspäin suuntautuvissa vedoissa käytetään voimaa. Normaalisti apuna on viivapaperi. Samantyylinen kuin ala-asteella kirjaimien korkeutta harjoitellessa. Minä käytin vain valkoista tulostinpaperia, joka on omiaan tuhoamaan herkän tussin kärjen, mutta muuta ei tähän hätään ollut saatavilla. Myös ote kynästä on erilainen, kynää pidetään melko lappeellaan.

Kirjassa jokainen kirjain neuvotaan alusta loppuun. Osa on helpompia ja osa haastavampia. Kirjaimiin myös lisäillään kiekuroita, jotka tuottivat suurta tuskaa tällaiselle aloittelijalle. Kärsimättömänä luonteena osa viivanpaksuuksista on enemmän ja vähemmän sinne päin, eikä kaltevuuskulma ole jokaisessa kirjaimessa sama. Ei sinne päinkään.

Sivellintekstauksessa voi hiukan leikitellä, mutta kalligrafia on totisempaa. Siinä kaltevuudet ja kirjainvälien koot ovat ehkä vieläkin tärkeämpiä. Toistojen myötä tiettyjen perusvetojen tulisi siirtyä lihasmuistiin. Siihen voi kulua aikaa (ikuisuus). Perusvetoja on 10 ja niistä muodostuvat oikeastaan lähes kaikki kirjaimet.

Oma sivellinkynäni tuntuu hiukan paksukärkiseltä, sillä joutuu tekemään isoja kirjaimia, jotta saa yksityiskohdat edes hiukan sinne päin. On ostettava ohutkärkisempi kynä, jotta voin kirjoittaa pienempää tekstiä suttaamatta.

Hankin kirjan alunperin siitä syystä, että aihe oli kiinnostava, mutta myös siksi, ettei minulla oikein ole nykyään harrastuksia. ”Elämä” haukkaa niin ison osan arjestani, ettei millekään muulle tahdo riittää aikaa. Sivellintekstaukseen tarvitsee vain kynän ja paperia ja sitä voi harrastaa kotosalla. Toki on olemassa myös kursseja, joista varmasti saisi hyvät valmiudet, mutta minulla ei juuri nyt ole aikaa kursseilla.

Kaikenkaikkiaan ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ihan kiva fiilis. Osa kirjaimista on aivan törkeän näköisiä, mutta osaan olen tyytyväinen. Tästä lähdetään jatkamaan harjoittelua, kun taas sopiva hetki koittaa.

Vuosi 2018: yhteenveto

Minulla on joskus raivostuttavakin tapa pitää kiinni tietyistä perinteistä. Yksi niistä on jokaisen blogivuoden lopussa tehtävä yhteenveto, jossa summaan vuoden blogipostauksiani. Vuosi 2018 oli tapahtumarikas, vaikkei se aina blogipäivityksinä näkynytkään. Jotain sain kuitenkin tännekin raapusteltua.

Tammikuu: Sain mahtavan aktiivisuuskellon, joka tosin ei sitten kestänyt putoamista kaakelilattialle. Vieläkin nakertaa. Sain raavittua kasaan viimeiset avoimen yliopiston opinnot ja kertoilin miten olen yhdistänyt perussairauteni ja työnteon. Kävin kierroksen Tyksissä kaikissa laitteissa ja päätin alkaa oman ajankäyttöni herraksi.

Helmikuu: Intoilin penkkiurheilusta, joka on pysynyt intohimoni kohteena vuosikaudet. Ensimmäiset orastavat keskustelut oman asunnon ostamisesta päätyivät bloginkin puolelle. Fiilistelin myös tulevaa yhteishakua, vaikka väsymys painoikin.

Maaliskuu: Omakoti-projekti alkoi lainaneuvotteluilla ja -kilpailutuksella. Kirjoitin oman kodin valinnasta ja asuntonäytöistä. Ihana talo löytyi ja teimme tarjouksen. Edelleen pyörin väsymyksen kourissa.

Huhtikuu: Lomailtiin pääsiäisen kunniaksi. Uudessa kodissa tehtiin kuntokartoitus ja allekirjoitettiin ostopaperit. Aurinkoinen päivä kului Naantalissa. Kirosin myös pääsykokeita ja pelkäsin, etten kelpaa opiskelijaksi.

Toukokuu: Ihan mahtava päivä Kustavissa. Kriiseilin muutosta, töistä, pakkaamisesta, tietokoneen rikkoutumisesta…Kerroin myös miten ensimmäiset pääsykokeet sujuivat.

Kesäkuu: Heräsin tuskaiseen yöhön, jolloin kontaktoin jo Tyksiäkin. Kirjoitin myös migreenistä. Vastailin kesäkysymyksiin, emojihaasteeseen ja pohdiskelin Stellan laulajan kuolemaa. Kävimme miehen kanssa Yyterissä ja sain tietää päässeeni kouluun.

Heinäkuu: Kertailin kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdin miten sitä on selvinnyt siitä pyörityksestä. Kertoilin myös kesäkuulumisia tulikuumasta autosta Tallinnan romantiikkapakettiin.

Elokuu: Kertoilin IBS:stä sairautena. Vedin yhteen menneisyyteni kuntosalit, joita olikin kertynyt. Paljastin lukijoille sotkuisen kotini. Jännitin uuden koulun alkua ja kerroin ekoista koulupäivistä. Mietin elämässä etenemistä.

Syyskuu: Aloitin lyhennetyt työviikot. Meillä kävi ystäviä kylässä uudessa kodissa. Blogini täytti vuoden täällä WordPressissä. Kertoilin mitä kaikkea omakotitalo onkaan mukanaantuonut. Kriiseilin uuden alan mukanaan tuomista ulkonäkövaatimuksista.

Lokakuu: Tartuin blogisiskohaasteeseen. Kaaduin pahasti portaissa ja kävin ampuradalla fiilistelemässä. Kuvailin syksyisiä maisemia kotipihalla. Puhuin suosikkiaiheestani eli rahasta ja tulojen puolittumisesta opiskelujen myötä. Jaoin myös tuoreimmat terveyskuulumiset.

Marraskuu: Sain valmiiksi minun tarinani-kirjan. Kiukuttelin palkallisten lomien puutteen vuoksi. Yllätyin miehen kosinnasta ja reissutyöleskeydestä. Sain elämäni ensimmäiset tikit ja koin Tampereella mullistavia tunteita.

Joulukuu: Kerroin miten käy, kun yhdistää työn ja opiskelun. Juhlin ensimmäistä kertaa elämässäni kaksia pikkujouluja. Loppukuu menikin sitten yskän kourissa kituessa.